Muistaakseni, näin ihan ulkopuolisena, msgr Carling opetti, että alttarilla olevalle tabernaakelille tehdään genuflektio, avoimelle polvistuminen molemmille polvile ja jos ei ole tabernaakelia, niin tehdään kumarrus alttarin reliikille. Siis itse alttarille, jossa ei ole tabernaakelia ei genuflektioida, vaan kummarretaan. Genuflektio on varattu Sakramentaaliselle Kristukselle.
(Itsehn kumarran aina alttarille myös omassa kirossani, vaikka niissä ei olekaan tavalliseti reliikkiä. Mutta ne ovat kuitenkin Betlehemin seimen ja Golgatan kallion kuvia yhtäkaikki.)
Näinhän se tosiaan menee. Genuflektion kohde on aina tabernaakkelissa säilytettävä Herran ruumis, kun taas alttarin reliikeille kumarretaan.
Olen kuitenkin joskus kuullut nipotusta siitä, ettei pitäisi genuflektioida jos tabernaakkelia ei ole suoraan alttarilla näkyvillä. Tämä on mielestäni höpöä. Jos kirkossa on jossain tabernaakkeli (kuten lähes aina on), ei sille genuflektioiminen kirkkoon tultaessa ole väärin. Toki sitten jos joku ajattelee genuflektioivansa nimenomaan alttarille, voi tätä lempeästi korjata.
Valamossa aikoinani talkoolaisponomarina alttarissa palvellessani käännyin pyhää pöytää kiertäessäni aina sakramenttilipaan suuntaan, kumarsi ja tein ristinmerkin. Isä igumeni Panteleimon sitten opasti pois turhista kääntymisistä ja kirjoitti tekemään ristinmerkin alttarin päädyn eli idän suuntaan.
Mutta kun alttarin tultiin palveluksen alussa, kumartuttiin molemmin polvin otsa lattian asti…
Mikä tarkoitus sillä vesimaljalla on oven suussa, kun tullaan kirkkosaliin? Näin, että jotkut kastoivat sormet siihen, mutta sitten en nähnyt mitä he tekivät. Tekivätkö ristinmerkin siitä en ole varma.
Sisältää vihki vettä, pyhitettyä vettä. Aika moni kirkkoon tullessaan kastaa siihen sormen päät ja tekee sitten ristinmerkin.
Symbolisoi puhdistautumista pyhään tilaan tultaessa.
Jotkut menettelee niin kirkosta poistuessankin. Isä Martti Voutilainen OP kommentoi tätä tapaa turhaksi: jos on pyhään ehtoolliseen osallistunut, ei pyhitettyä vettä tarvitse - ainakaan vähään aikaan…
Yleensä tehdään ristinmerkki lausuen mielessä sanat “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Näin muistelemme kastetta, joka meille on annettu tuohon samaan nimeen.
Kasteen muisteleminen on minusta ihan hyvä lähtiessäkin. Ainakin Saksassa voi sanoa melkein yksi yhteen että mennessä messuun tai muuten kirkkoon ja poistuttaessa kirkosta vihkivesialtaassa kastetaan sormet ja tehdään ristinmerkki.
Pappihan siunaa myös messun lopussa “In Persona Christi” trinitaarisella siunauksella ihmiset, siis heidätkin, jotka juuri olivat vastaanottaneet Hänet kaikkein pyhimmässä sakramentissa, joten voisihan sitä myös ajatella että “mihin trinitaarista siunaustakaan enää tässä vaiheessa tarvitaan tms.”
Itse en oikeastaan sano mielessäni “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” niin kuin varmaankin ohje on ja niin kuin Max^ tuossa sanoo, vaan minusta ristinmerkki on itsessään “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, eli jotenkin se sisältää itsessään sanat ja on jotenkin “syvempi merkitykseltään” näin kuin sanat. En osaa selittää asiaa tarkemmin.
Onko katolisessa messussa tavallista, että pyydetään kättelemään ja toivottamaan rauhaa vieressä oleville ihmisille?
Koin tämän äärimmäisen positiivisena, sillä koskaan en ole kätellyt niin montaa lattaria ja filippiinoa samana päivänä kuin katolisessa messussa.
On tavallista, mutta kaikilla ei ole tämä tapa käytössä, esimerkiksi Suomessa dominikaanien messuissa pappi toivottaa rauhaa seurakunnalle mutta seurakunta ei jaa rauhantervehdyksiä.
On ollut tapana ainakin kaikissa seurakuntamessuissa Helsingissä. Itse hätäännyn vähän liian usein siitä, etten tiedä ketä kätellä ensin, mutta ihan iloinen tapa kyllä
Ei kättelyyn mitään selkeää protokollaa olekaan. Jos haluaisi selkeän järjestyksen, pitäisi olla sääntö, että lasketaan käytävältä, onko paikka parillinen vai pariton, parittomat kättelevät ensin käytävältä poispäin ja parilliset ensin käytävälle päin ja niin edelleen. Silloin menisi aina kättely siististi.
Poskisuutelukulttuurin maissa messuun menijät, valmistautukaa pussailemaan poskille!
Jos tapa aiheuttaa kauhistusta, hyvä vaihtoehto on jäädä johonkin sivummalle, kauemmas vieruskavereina istuvista, ja tervehdyksen kohdalla nyökkäillä, hymyillä ja ottaa katsekontaktia lähimpiin.
Tämä kättelytapa on levinnyt käyttöön myös joihinkin ev.-lut. seurakuntiin. Henkilökohtaisesti en siitä pidä, koska se ensiksikin aiheuttaa aivan turhaa hälyä ja siten katkaisee ikävästi ehtoollisliturgian ja toisekseen on jotenkin hankalaa, kun jotkut ovat kättelemässä kovinkin kaukaa.