Alla on kuva jonkin koillisitalialaisen pikkukaupungin kirkon ulkopuolella olevassa ilmoitustaulussa. Siitä herää kaksi ajatusta. (1) Ensinnäkin idea on ihan hauska, joskin epäilen sen olevam vanha vitsi. (2) Kuinka tavallista on, että katolisten hautajaisten yhteydessä vietetään messu?
Kuvateksi siis suomeksi: Tule messuun. Älä odota että muut kantavat sinut sinne.
(2)
Katolilaisilla on ainakin minun seurakunnissani ollut tapana viettää messua kaikkien tilanteiden yhteydessä, kasteista hautajaisiin.
Itse olisin kysynyt että vietetäänkö yleensäkään mitään tilaisuuksia ilman messua kuinka usein.
Tähän tyyliin minun kokemukseni mukaan. Yleensä kokonaisen yhden yön kestävät valvojaisetkin, mutta se oli maalla pienessä kylässä, joten kaupungistuneet katolilaiset saattavat olla toisenlaisia.
Tähän jatkokysymys: hautajaisiin ym osallistuu varmasti usein myös monia täysin maallistuneita mutta nimellisesti katolisia sukulaisia ja tuttavia - vastaanottavatko nämäkin yleensä eukaristian näissä tilaisuuksissa?
Eivät kaikki. Mutta niin kuin Suomessakin, jotkut todella harvoin kirkossa käyvät saattavat motivoitua perhetapahtumien vuoksi ehtoollisellekin. Aika vahvana kuitenkin vielä katolilaisten keskuudessa elää käsitys siitä että harvoin ehtoolliselle menevä menee sinne parannuksen sakramentin kautta.
Jotenkin minusta katolilaisena on ymmärrettävämpää jäädä pois ehtoolliselta kuin luterilaisena. Luterilaisilla kun ei ole näitä omantunnon kysymyksiä ripittäytymisestä. Katolilaiset taas ainakin kaikki vanhemman polven väki ja nuoret aktiivit tietävät, että kaikki nyt vaan eivät aina ole valmistautuneita kommuuniolle.
Messusta ja hautajaisista: Yleensä läheisen ja omaisen kuoltua omainen ilmoittaa kuolemasta seurakunnan papille tai toimistoon tms. Suomessakin on varmaan näin. Itse tunnen menettelyn Saksasta ja Espanjasta. Vaihtelua esiintyy hiippakunnittain ja/tai seurakunnittain. Jossain messussa, sen täytyy tietääkseni olla kuitenkin joku muu kuin sunnuntain tai pyhäpäivän messu, pappi mainitsee vainajan nimen eukaristisen rukouksen kohdalla. En ole varma, pitääkö silloin olla käytössä aina 1.eukaristinen rukous, vai voisiko jokin muu, esim. vaikka no 2 tai 3 tulla kyseeseen?(Ei muistaakseni…)Tietääkseni messustipendien (=kun on pyydetty erikseen esim. kuoleman 1-vuotissielunmessua,)kohdalla käy vain siis ko. 1.euk.rukous. Luultavasti esim. Max tm. paremmin asian tunteva osaa vastata tähän. 
Suomen tilannetta en tunne muutenkaan hautajaisten käytäntöjen osalta.
Hautajaiset ovat olleet minun läheisilläni ym. Saksassa samalla aina messuja. Lisäksi ennen hautajaisia rukous heti kuoleman jälkeen “kuolemanilmoitusmessussa” seurakunnassa ja sen jälkeen siis hautajaismessu ja sen jälkeen 6 viikon palvelus, jolla on varhaiskristilliseen jo roomalaisaikaiseen traditioon yhteys. Sitten vuosittaiset sielunmessut.
Oman kokemukseni mukaan on todella harvinaista, että pappi jotenkin muistuttaisi näitä omaisia, joita ei normaalisti kirkossa melkein koskaan näy, että he eivät voisi mennä ehtoolliselle. Eli kyllä niissä läheisten hautajaisissa kaikki katolilaiset ovat saaneet kommuunion. Seurakunnassa, jonka messussa käyn tällä hetkellä, pappi sen sijaan todennäköisesti ilmoittaa jotenkin omaisille ehdot ehtoolliselle menemiseen näissä sielunmessuissa tai messuissa, joissa mainitaan vainaja rukouksessa. Olen päätellyt sen siitä, että ko. (arki)messuissa on mukana paljon samoilla penkkiriveillä olevia henkilöitä, jotka ovat hyvin epävarmoja esim. milloin pitää polvistua/seistä ja kun tulee kommuunion hetki, he jäävät paikoilleen. Tällaista näin runsasta “joukkopaikoilleenjäämistä” ei yleensä näe normaalisti ko. messuissa. Lisäksi olen papin myös kuullut ilmoittavan, että ehtoolliselle menevän on oltava armon tilassa ja jos ei käy sunnuntaisin messussa, ei sitä esim. ole. Mutta tämänhetkisen seurakuntani papin tapa on minulle ihan ainutlaatuinen kokemus. En tiedä, onko tällaista muuallakin. Ehkä?
Tämä siis Suomessa?!?
Ei.
Sanoinkin pidemmässä viestissäni ylempänä, että en tunne tilannetta Suomen osalta. Tämä on seurakuntani papin oma menettelytapa, ei näin toimita yleensä ainakaan minun kokemukseni mukaan hiippakunnassamme tai asuinmaassani eikä muutenkaan kirkossamme. Eikä pappimme sano näin todellakaan aina, mutta arvelen, että hän mainitsee sielunmessua pyytäville omaisryhmille henkilökohtaisissa keskusteluissa (aina?) tästä.
Olen asunut Suomessa todella kauan sitten.
Täytyy tunnustaa, etten oikein jaksa kännykästä lukea pidempiä viestejä niiden vaatimalla tarkkaavaisuudella…
Tässä on ilmeisesti jokin kulttuuriero maallistuneiden katolilaisten ja maallistuneiden luterilaisten välillä. Silloin kun messuun osallistuu paljon ihmisiä muusta syystä kuin omaksi hartaudekseen, kuten konfirmaatiomessussa, toki monet vähemmän aktiivisetkin luterilaiset käyvät ehtoollisella. On kuitenkin ihan yleistä ja normaalia, että monet maallistuneet ev-lut kirkon nimijäsenet eivät tällaisissa tilanteissa osallistu ehtoolliselle, vaikka asiasta ei mitenkään erityisesti huomautettaisikaan. (Harvoin huomautetaan, koska sillä voisi aiheuttaa jonkinkokoisen skandaalin, ja koska uskon määrän tai laadun vahtaaminen istuu huonosti luterilaiseen teologiaan - eikä meillä ole “armon tilan” käsitettä ehtoollisen kriteerinä.) Katolisessa kirkossako siis automaattisesti myös maallistuneet nimijäsenet käyvät ehtoollisella, jos vaikka sukulaisen hautajaisten takia sellaisessa tilaisuudessa sattuvat olemaan? Paitsi jos erikseen kielletään?
Tavallaan kyllä on. FC:n mukaan katumattomat, epäuskoiset ja teeskentelijät ovat kelvottomia ehtoollisvieraita, vaikka olisivat ulkoisesti kirkon yhteydessä: “Nimikristityillä tarkoitetaan sellaisia epäuskoisia, katumattomia, kelvottomia kristittyjä, joilta puuttuu oikea, vilpitön, elävä ja pelastava usko.” Katolilainen kutsuisi tätä armon tilaksi.
Hupsis. Huomasin, että tällainen vastaus oli jäänyt roikkumaan lähettämättömänä. Eipä tämä aihe ole vielä ajankohtaisuuttaan menettänyt, jotan tulkoon lähetetyksi.
“Vanhoissa kirkoissa ei aina ole vaatenaulakoita - meilläkään ei ole. Lämmitys säädetään sitten sen mukaan, että kirkossa voi olla ulkovaatteissa. Joskus meillä pidetään jumalanpalvelus seurakuntakeskuksessa, ja silloin ilman muuta jätetään päällysvaatteet naulakkoon. Ei tästä mitään ohjeita tai määräyksiä ole annettu, vaan homma toimii luonnostaan. Luterilaisuudessa on näet tietyissä rajoissa myös järjen käyttö sallittua.”
Tähän jatkoksi: Silloin kun minut konfirmoitiin, ei vielä ollut käytössä alboja - ei konfirmoitavilla eikä aina papeillakaan. Pukukoodikysymykset olivat silloin vielä enemmän keskiössä kuin nyt. Meille neuvottiin vain näin: - Kirkkoon pukeudutaan yleensä parhaimpiin! Sitä ohjetta olen - tietysti taas sitä järkeä käyttäen - pyrkinyt jatkossakin noudattamaan.
Onko saksankielisissä maissa jotain erityistapoja messussa? Espanjassa tuli aikamoisena shokkina se, kun kättelyn tilalla olikin poskisuudelma. Hyvä etten vetäissyt turpaan kun yhtäkkiä vieras ihminen alkaa lähentelemään. En ollut yhtään osannut varautua sellaiseen.
Moskovassa ei saanut kuin suukommuunion. Sinänsä ei mikään iso juttu, mutta aiheutti hetken aikaa hämmennystä ennen kuin tajusin.
Lähinnä tämän tyyppisistä jutuista olen kiinnostunut. Messun kulku itsessään toki on tuttu.
Itävaltaan olisi tarkoitus lähteä, ja nyt ajattelin olla viisaampi ja ottaa etukäteen selvää asioista.
En osaa vastata kysymykseen Itävallasta, mutta myös muissa romaanisia kieliä puhuvissa maissa kuin Espanjassa poskisuudelma on laajalti normaali tervehtimisen tapa naisten kohdalla; ettei kannata yllättyä.
Pohjois-Italiassa katolisissa messuissa tervehdys näytti pääsääntöisesti olevan suomalaistyyppinen kättely. (Havaintoja ainakin 15 eri messusta.)
Noin minäkin olisin toiminut, varsinkin jos joku äijä olisi istunut vieressä. Mutta vakavasti ottaen minusta kättelykin on ihan tarpeeksi vaivaannuttavaa ja toivon aina, ettei sellaisiakaan olisi, vaikka käynkin luterilaisissa messuissa.
Kristittyjen välinen rauhansuudelma ei ole maallinen asia, siinä joutuu asettamaan maalliset tottumuksensa syrjään.
Ne jotka pusuttelevat avoimesti kaikkia joutuvat vakavoitumaan ja miettimään elettä syvällisesti, ne joille se on vaikeaa joutuvat kuuliaisesti sitä opettelemaan.
Minusta kättely on ihan ok, ja jopa mukavakin tapa. En ole koskaan tykännyt kosketuksesta, varsinkin jos joku tuntematon tulee iholle. Mutta kättelyssä kuitenkin säilyy se tietty etäisyys toiseen.
Eli täytyy vaan olla valmiina kumpaankin tapaan, ja katsoa mitä muut tekevät.
Kommuunion osalta kaikkialla on sallittua ottaa se vastaan kielelle yhdessä muodossa, muu on erilaisten poikkeusluvin varassa.
Kirkkoon liittyessäni minulle opetettiin vain käsikommuunio. Siksi se on jotenkin luontevampi tapa minulle. Nyt olen viime aikoina vaihtanut suukommuunioon ihan hygieniasyistä. Kun on ollut tuhkarokkoa ja tuberkuloosia ja ties mitä muuta, niin jotenkin siinä ensin kymmenen ihmistä käteltyään suukommuunio tuntuu paremmalta.
Sitä paitsi likaisilla käsillä Herran ruumiiseen koskeminen ei oikein tunnu hyvältä.
