Kun en näitä kaikkia sukukuvioita tiedä, niin mikä on Pohjolan kytkös Simojokiin?
En muista tarkasti. Martti Simojoki arkkipiispa tietysti tunnetuin sukulainen. Samaa sukua oli Anssi ym.
Eiköhän sukuselvitystä löydy netin uumenista.
…no, tein nyt tuon haun.
Äitini puolelta Simojoki-suvussa on sukupolvesta toiseen palveltu pappisvirassa tätä kirkkoa 1600-luvun lopusta lähtien. Taidan olla ensimmäinen virasta erotettu
Eiks toi look ole jo lähes riittävä peruste piispaksi valitsemiseen…
3 tykkäystä
Juhanalla on kyllä ennestäänkin riittävästi työtä
Kai Sadinmaa tai Arpad Kovacs saattaisi kohta olla tarjolla, jos Ev.lut. kirkko pääsee heistä eroon. 
(Huono vitsi.)
2 tykkäystä
No eihän piispan niitä dekaanin töitä pidä tehdä vaan sille paikalle tulisi joku muu.
Eikös sillä Sadinmaalla ole jo se Kemijoen hiippakunta? 
1 tykkäys
Meidän piispa on tähän asti ollut eläkeläinen. Jos meillä on nyt maksaa molemmille palkka niin ok
1 tykkäys
Tässä muutama nosto tekstistä:
Lokakuun alkupuolella Lähetyshiippakunta sai Missouri-synodin (The Lutheran Church Missouri Synod, LCMS) presidentiltä kirjeen, jossa hän ilmaisi ilonsa siitä, että kirkon teologisista asioista ja kirkkosuhteista päättävä komitea (CTCR) ja aluepresidenttien kokous olivat yksimielisesti katsoneet, että Missouri-synodilla ja Lähetyshiippakunnalla on yhteinen usko, jonka perusteella on nämä kirkot voivat solmia kirkkoyhteyden. Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous puolestaan päättää tästä asiasta marraskuun 14. päivänä pidettävässä hiippakuntakokouksessaan.
Kirkkoyhteydessä molemmat osapuolet pysyvät itsenäisinä eivätkä ne muuta oppejansa eivätkä sääntöjänsä yhteyden takia. Kysymys on samaa uskoa tunnustavien kirkkojen saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Kirkot tunnustavat toistensa pappisviran ja sakramentit. Ne voivat kutsua toistensa pappeja palvelemaan seurakunnissaan ja viettää yhteistä ehtoollista aivan kuin omien jäsentensäkin kanssa.
Kirkkoyhteys Missouri-synodin kanssa on periaatteessa samanlainen kuin yllä mainittujen kirkkojen kanssa. Kuitenkin LCMS:n koko (yli 6000 seurakuntaa ja 2 miljoonaa jäsentä), historia ja sen monenlaiset voimavarat (10 yliopistoa, 2 pappisseminaaria, laaja lähetystyö, talous) tekevät suhteesta erityisen. On esitetty kysymys, pystyykö Lhpk säilyttämään itsenäisyytensä näin suuren ”sisaren” rinnalla. Huoli on ymmärrettävä, mutta kirkkoyhteyden luonne ei ole sellainen, että siinä toinen määräisi tai hallitsisi toista.
Kirkkoyhteydestä sopiminen ja sen edellytyksien selvittäminen tekee yhteistyön kirkkojemme kesken yksinkertaisemmaksi ja ”läpinäkyväksi”. Se mahdollistaa myös seurakuntien ja seurakuntalaisten kanssakäymisen yli maan rajojen. Se on myös osoitus siitä, että Lähetyshiippakunta tunnustetaan kirkkona myös maailmalla.
Piispa Risto Soramies
Hienoa, että kirkollinen yhteys Missourin-synodiinkin syntyi. Tosin Lähetyshiippakunnan katekismus on käännetty Missourin-synodin katekismusselituksestä vuonna 2017, joten opillisesti ollaan oltu samoilla vesillä jo pidempään.
Teidän pitäisi jakaa www-sivullanne seurakunnat-kohta valikossa osiin, kaiketi alueittain. Nykyisellään se on kasvanut liian pitkäksi.
(Siis myös nörtin mielestä. Liberaaliteologit ovat samaa mieltä myös, mutta vähän eri merkityksessä.)
2 tykkäystä
Onneksi olkoon vaan LHPK:lle. Toivottavasti Francis Pieper maistuu, hänhän on Missouri-synodin voimakkain hahmo.
1 tykkäys
Pieperiä ja Waltheriakaan on turha nostaa tähän möröksi. Eivät ne sellaisia ole.
Mutta Pieperiin liittyen suosittelen kuuntelemaan/katsomaan Esko Murron luennon STIllä
3 tykkäystä
Kiitos luentolinkistä! Murron esityksessä on paljon kiitettävää, ennen kaikkea se, että hän tuo esille niitä tekijöitä, joiden vaikutuksesta Pieper ohjautuu dogmatiikassaan käsittelemään asioita voimakkaasti Raamattuun pohjautuvalla argumentaatiolla. Murto tuo myös ansiokkaasti esille Pieperin vahvuutena mm. kristologian ja opin satisfactio vicariasta , joista jälkimmäinen on puhutellut minuakin voimakkaasti, onhan se kristinuskon ydinteema, että Jumala itse omaksuu Pojassaan meidän lihamme ja sovittaa siinä meidät kaikki Jumalan kanssa, kuten mm. Korinttolaiskirjeen luvussa 5 jakeessa 19 asia on melkeinpä sanatarkasti sanottuna. Mutta se siitä; en nyt näe tämän tähdellisemmäksi käydä noita asioita enemmän läpi, joista olemme yksimielisiä.
Sen sijaan Murto mainitsee Pieperin heikkoutena kongregationalistisen käsityksen, eikä ehkä ota tarpeeksi huomioon mistä taustasta käsin Pieper johtaa käsityksensä, vaan tekee Pieperin käsityksestä karikatyyrin mennen minun mielestäni liian pitkälle. Kun Pieper mm. sanoo, ettei seurakunnalla voi olla mitään kirkkokuntaa tai synodia yläpuolellaan, joka olisi siihen nähden muuta kuin neuvoa antavassa asemassa, niin hän ei suinkaan tarkoita, ettei esim. seurakunnalle voitaisi antaa mitään ohjeita sen yläpuolelta, vaan hän tarkoittaa lähinnä sitä, ettei kirkkokunnalla ole valtaa antaa Jumalan sanan vastaisia ohjeita seurakunnalle, vaan tällöin seurakunnan on itse päätettävä asioista, kuten Tunnustuskirjammekin toteavat.
Milloin siis varsinaisista piispoista tulee evankeliumin vihollisia tai kun he kieltäytyvät vihkimästä pappeja, seurakunnat säilyttävät silti oikeutensa. Sillä missä ikinä on seurakunta, siellä sillä on oikeus evankeliumin virkaan. Sen vuoksi on välttämätöntä, että seurakunta säilyttää oikeuden kutsua, valita ja vihkiä viran hoitajia. Tämä oikeus on nimenomaan seurakunnalle annettu lahja, jota ei mikään inhimillinen auktoriteetti voi siltä riistää. Sen todistaa apostoli Paavalikin Efesolaiskirjeessä: (Ef. 4:8 - 11 s.) “Hän nousi korkeuteen, hän antoi lahjoja ihmisille”, ja sitten apostoli luettelee erityisesti kirkolle annettuina lahjoina paimenet ja opettajat (pastores et doctores) ja lisää, että nämä annetaan hoitamaan virkaa, rakentamaan Kristuksen ruumista. Missä siis on tosi seurakunta, siellä täytyy olla oikeus valita ja vihkiä viran hoitajia. Julistaahan maallikkokin hätätilanteessa synninpäästön ja toimii siten virassa, toisen paimenena. Niinpä Augustinus 15 kertoo tarinan kahdesta kristitystä, jotka matkustivat laivassa: ensin toinen kastoi toisen, kasteoppilaan, sitten tämä vastakastettu antoi synninpäästön kastajalleen. Tähän kuuluvat ne Kristuksen sanat, jotka todistavat, että avaimet on annettu kirkolle, ei ainoastaan tietyille henkilöille: (Matt. 18:20) “Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni…”
Tunnustuskirjat, 293-294.
Tämä tilanne on erityisen ajankohtainen nyt meidän aikanamme, jolloin näin on aika pitkälle käynyt ja joka on kaikkien nähtävissä. Tällainen tilannehan oli myös Pieperin opetuksen taustalla, vaikka vähän eri muodossa.
Koska Esko piti luentonsa STI:n tiloissa oli tietenkin luonnollista, ettei hän voinut ottaa esille niitä erityiskysymyksiä, jotka nousevat esille Pieperin dogmatiikasta ja kohdistuvat LHPK:n teologiaan ja jotka minua kiinnostavat. Mm. kysymys siitä onko pappeus sakramentti niin kuin edesmennyt Anssi Simojoki opetti ja onko se edelleen LHPK:n käsitys? Pieperhän ja C. F. W. Waltherhan torjuvat tällaisen ajatuksen hyvin voimakkaasti, jälkimmäisen sanoessa sitä jopa kauhistukseksi! Lisäksi LHPK:n emerituspiispan Matti Väisäsen opetus kasteesta, jonka seurauksena Matti otti erityiseksi maalitaulukseen Pieperin, kun hän torjuu Matin opetuksen asiasta. Onko siis Matin käsitys edelleen LHPK:n käsitys? Edelleen käsitys ehtoollisesta, jossa ainakin silloin kun minä olin LHPK:n jäsenenä käsitettiin, että meidän ruumiimme tulevat konkreettisesti Kristuksen ruumiin jäseniksi ehtoollisen nautittuamme, puhuttiin kuolemattomuuden lääkkeestä ja tuolloin pastorini antoi tästä johtuen kehoituksen, ettei kukaan antaisi ruumistaan poltettavaksi. Tämänkin käsityksen Pieper torjuu Dogmatiikassaan. Miten siis on?
Ymmärrän kyllä, että tällä foorumilla kirjoittelevat LHPK:n maallikot eivät jaa Väisäsen kastekäsitystä, eivätkä papin viran käsittämistä sakramentiksi, mutta mikä on LHPK:n virallinen käsitys näistä asioista, se on ollut avoimena ja on edelleen avoin?
Lisäksi pitäisi vielä ottaa kantaa tuohon kun Murto sanoo, ettei Pieper ota kantaa nykyisin esiintyviin erityiskysymyksiin, vaan on niiden suhteen jäänyt 1800-luvulle. Ensiksikin minua kiinnostaa mitä nimen omaan tällaiset erityiskysymykset ovat? Mutta se siitä!
Hienoa oli se, että Murto kehoitti luentonsa lopuksi lukemaan Pieperiä!
Tämä nyt näin hät, hätää kirjoitettuna.
Tähän rinnalle voidaan nostaa tarkastelu pastorin ja piispan kaitsennallisesta suhteesta sekä toisaalta pastorin/piispan ja seurakunnan/synodin välisestä suhteesta.
Onko siis niin, että synodi muodostuu piispan ja hänen kaitsennassaan olevien pastorien kaitsennassa olevista seurakunnista, vai onko niin, että seurakunnat kutsuvat pastorin sekä yhdistyvät synodiksi, joka puolestaan kutsuu piispan tai vaikkapa intendentin.
Tähän jälkimmäiseen malliin kuuluu myös se, että viimekädessä seurakunnat myös erottava pastorinsa taikka piispan.
Toivottavasti löydät joskus vastaukset sinua tyydyttävällä tavalla. Minulla ei ole aikaa, intoa tai kompetenssiakaan lähteä tässä näihin kysymyksiin hakemaan vastauksia sinulle. www.luterilainen.net sivustolta löytynee vastauksia. Ja jos ei löydy, niin siellä on se kysy pastorilta palsta, jonne voi kysymyksiä laittaa. Vaikka ei sieltä edelleenkään sieltäkään mitään Lähetyshiippakunnan Wirallista kantaa.
Lyhyessä luennossa ei luonnollisestikaan ehdi kaikkeen paneutumaan. Tuotahan voi pitää elokuvatermein teaserinä tai trailerina Eskon pitämiin Pieper-luentoihin. Esko kyllä minun mielestäni tuo ihan asiallisesti tuon pieperin dogmatiikasta nousevan vääränlaisen kongrekationalismin riskin esille. Seurakunnan opillinen autonomia johtaa helposti kirkkokunnan sisäiseksi opilliseksi hajaannukseksi.
1 tykkäys
Myönnän tämän! Mutta samalla haluan tuoda myös asian toisen puolen esiin. Myöskin kirkkokunta, synodit, konsistorit jne., voivat korruptoitua ja valittetavasti historian todistuksen mukaan myös korruptoituivat. Olettehan tekin hylänneet kansankirkon koska olette nähneet sen turmelevan Jumalan sanan mukaisen opetuksen. Usko tulee tämän sekamelskan keskellä yhä yksilöllisemmäksi asiaksi kun ei enää yhteisöllisellä tasolla voi luottaa oikein mihinkään.
Tässä mielessä Pieperin sanat “Jumalan sana on yhtä tehokasta luettuna kuin kuultunakin” ovat sangen lohdulliset, täydellistä ja opillisesti puhdasta ulkonaista seurakuntaa puhumattakaan kirkkolaitosta kun ei olekaan, vaan sellaiset ovat utopiaa. Me vaellamme syntiinlankeemuksen perillisinä ja sillä tosiasialla on valitettava taipumus ulottaa lonkeronsa kaikkialle. Uskovan on vain katsottava itselleen se seurakunta, jonka katsoo parhaiten palvelevan oman omantuntonsa mukaista kristillisyyttä. Tällä en tarkoita mitään individualismia, mutta loppujen lopuksihan se kuitenkin on niin kuin vanha kunnon sanonta kuuluu jokainen kristitty on oman itsensä “paavi.” Myös luterilainen tunnustuskin ja Raamattu tähdentävät kaikkien uskovien yleistä pappeutta tekemättä tässä suhteessa eroa viranhaltijoiden ja maallikoiden välillä. Itse näen tämän toteutuvan parhaiten Sleyssä, jonka jäsenkuntaa nykyisellään olen. Antaahan Sley enemmän väljyyttä näissä asioissa. No tämä nyt on asia, josta voisi kirjoittaa novellin, mutta jääköön tämä asia tällä kertaa tähän.
Eikä mainitsemallasi sivustolla oteta kantaa noihin esittämiini kysymyksiin ja ymmärrän kyllä sen, vaikken sitä hyväksykään, ettei tiettyihin oppikysymyksiin voida ottaa kantaa. Mutta ymmärrettävää se on sikäli, että käsittääkseni LHPK:n jäsenkunta koostuu monen erilaisen herätysliiketaustan omaavista ihmisistä, eniten kaiketi viidennen herätysliikeväen perillisistä. Tällöin on selvää, että näihin kysymyksiin vastaaminen muodostaisi uhan LHPK: n jatkuvuudelle tai ainakin LHPK: n johto kokee/ nähnee sen siten.
Vielä minulla olisi paljon kommentoitavaa tuosta Eskon luennosta. Hän otti esille myös tuon Pieperin maitseman Crux Theologorumin, jonka hän liitti Tunnustuskirjojen oppiin Jumalan iankaikkisesta valinnasta, predestinaatiosta. Minun on kuitenkin vielä paremmin tutustuttava aiheeseen ja aloitinkin sen jo heti eilen illalla lukemalla taas kertaalleen Tunnustuskirjojen opetuksen kyseisestä teemasta. Luen kuitenkin vielä saman asian Pieperin Dogmatiikan laajasta kolmiosaisesta laitoksesta joka minulla on jotta voisin sanoa asiasta jotain vähän perustellumpaa. Tietenkin minun on sitä ennen myös kuunneltava tuo Eskon luento uudelleen, etten ole käsittänyt jotain väärin?
Ja vielä jäi vaivaamaan tuo Eskon puhe systemaattisen ja eksegeettisen teologian suhteesta jos sitä nyt nyt voi tällä tavoin luonnehtia. Mutta palannen siihenkin jossain vaiheessa myöhemmin kuten sanottu kuunneltuani tuon Eskon luennon uudelleen.
Noin yleisellä tasolla oli kuitenkin ilahduttavaa havaita että Pieper kiinnosti tuolla tavoin teologian opiskelijoita.
Myös jokainen oma “paavi” voi erehtyä siksi kirkkokunnan valitseminen on suurempi kysymys kuin ihmisen omatunto. Omatunto ei voi määritellä kirkko kysymystä.
Kerro jos löysit valinnasta jotakin uutta.
Jokainen kuitenkin valitsee seurakuntansa sen uskon mukaan johon hänen omatuntonsa on sidottu, oli kyseinen seurakunta sitten mikä tahansa.
Kuuntele myös tuo Eskon luento, niin huomaat, ettei se liity lainkaan siihen olisiko valintakysymyksessä jotain uutta. Se liittyy lähinnä vain Intuitu fidei käsitykseen suhtautumiseen eri lähteissä. Mutta henkilökohtaisesti taitaa olla niin, että sinulle on vaikea löytää ylipäätäänkään mitään uutta, kun nyt olet tuonut ilmi kiveen hakatun luterilaisuudesta poikkeavan käsitykseksesi mm. @Diakoni n kanssa käymässäsi keskustelussa.
Kirkon valinta on tietysti suurempi kysymys kuin omatunto. Kirkon valintaa ei voi laskea omantunnon varaan, se on liian yksinkertainen ratkaisu, tällöin omastatunnosta tulee määräävä prinsiippi. Predestinaatio kysymyksessä Pieperiä ja Walteria syytettiin Calvinismistä, kuten Murto toteaa, tämä näyttäisi olevan tyypillinen myös joidenkin kohdalla keskusteluissamme.