Mitenhän tämän muotoilisi reilusti. Ei ole sellaista seurakuntaoppia kuin vanhoillislestadiolaisilla, mutta opetetaan, että puhdasta evankeliumia on tavattoman vaikea löytää LHPK:n ulkopuolelta ja jos ei ole oikein opettavan seurakunnan parissa se on erittäin vaarallista sielun autuudelle.
2 tykkäystä
Tjaa, itse kun olen vieraillut Lähetyshiippakunnan jutuissa niin mukanaolostani Sleyssä sanottiin että samalla asialla ja samaa työtä tehdään, ja kun olen kertonut käyväni usein paikallisseurakunnassa kun täällä se ainakin virkakysymyksen suhteen on mahdollista niin ihan positiivisesti siihenkin on suhtauduttu. Itse toki olen löytänyt paikallisseurakunnastani kritisoitavaa, mutta edes esittämäni kritiikki ei ole johtanut kehotuksiin olla käymättä. Että kokemuksia on näköjään monenlaisia.
4 tykkäystä
Ja tähän vielä päälle, että ylipäätänsä kristillisen uskon ilmauksiin Kirkon ulkopuolella suhtaudutaan peruspositiivisesti. Ei niiden arvoa kielletä, vaikka kirkko- ja sakramenttiopillisia erimielisyyksiä onkin. Esim. on oikein hyvä asia, että luterilaiset käyvät luterilaisessa kirkossa.
2 tykkäystä
Keskustelun tasapainottamiseksi muistutan siitäkin, että lähetyshiippakunta ei ole kovinkaan salamyhkäinen organisaatio. Seuraavalla kahdella verkkosivustolla on luultavasti enemmän aineistoa LHPK:sta kuin kukaan jaksaa lukea (ja kuunnella, siellä on saarnojakin); asiasta kiinnostuneet surffatkoot sinne hakemaan aineksia oman mielipiteen muodostamiseen.
2 tykkäystä
Varmasti pappeja ja suhtautumistapoja on erilaisia kuten tässä ketjussa on käynyt ilmi sen suhteen voiko seurakuntalainen omana vakaumuksenaan kannattaa naispappeutta. On todella vaikea esittää kritiikkiä ilman yleistyksiä, mutta ihan kiva on ollut kuulla muitakin näkökulmia, erityisesti niiltä, joille LHPK: n puolustaminen ei ole elämän ja kuoleman kysymys.
2 tykkäystä
Elisabet:
Tämä on yksi niistä asioista, minkä koin jotenkin epäreiluna itseäni kohtaan. Mikäli nyt oikein muistan, olikohan ilmaisu jotenkin sellainen, että “seurakunta on kutsunut itselleen paimenen”. Minähän menin ikään kuin valmiiseen seurakuntaan, mutta kun yritin kysellä ketkä heistä ovat kutsuneet sen pastorin, en saanut keneltäkään vastausta.
LHPK ei lähetä jonnekin mielivaltaisesti vain pappeja. Kyllä seurakuntalaiset paikkakunnalla ovat olleet aina kutsumassa tai pyytämässä pastoria. Prosessi on ollut usein seuraava. Seurakuntalaiset ovat järjestäytyneet, ja pyytänet LHPK:lta (ennen 2013 Luther-säätiöltä) pastoria ja on yhdessä katsottu, kuka sopisi pastoriksi ja löytyykö sellaista pastoria, joka on halukas tulemaan ko. paikkakunnalle. Papit (tai valmistuvat teologian opiskelijat) ovat käyneet saarnaamassa. Sen jälkeen seurakunnat ovat kutsuneet. Jos joku on tullut myöhemmin seurakuntaan, niin ei hän tietenkään ole voinut olla kutsumassa. Monet seurakunnat ovat jo yli kymmenen vuotta olleet olemassa. Monesti toiminta on alkanut tai on järjestäydytty, kun ihmisiä on ollut 15-20. Nyt suurimmissa seurakunnissa on jo yli 200 jäsentä ja järjestäytymisistä on vuosia, joten ei kaikki voineetkaan olla läsnä silloin kuin pastoria alun perin kutsuttiin.
Anskutin:
En ole aiemmin ajatellut LS-LHPK-kuvion taloudellisia kytköksiä. Ulkopuolisen taviksen näkökulmasta on käynyt niin, että sama toiminta jatkuu eri nimen alla, Säätiön nimi on muuttunut Lähetyshiippakunnaksi…
Taloudellisesti epämääräinen taho voi järjestää opillisesti täysin ongelmatonta toimintaa, ja päinvastoin.
LHPK taustayhteisönä, ovat Luther-säätiö, Vakka-Suomen luterilainen jumalanpalvelusyhdistys, ja Rauman luterilainen jumalanpalvelusyhdistys. (Tietoa Lähetyshiippakunnasta - Lähetyshiippakunta)
LHPK.:n kautta tapahtuu kaikki hengellinen toiminta. Kustannukset ja menot kanavoidaan taustayhteisöjen kautta. Käytännössä lähes kaikki rahat menevät patoreiden palkkoihin, jotka eivät ole kovin suuria, mutta palkattua väkeä on n. 25 ml. dekaani, ja toimistosihteeri. Eläkepapit tekevät työtä vapaa-ehtoispohjalta ja heille maksetaan vain jumalanpalveluksiin liittyvistä matkustamisista aiheutuvia kulunkorvauksia. Sitten kuluja on tilojen vuokrista, kirjojen kustantamisesta, lehden toimittamisesta ja pappien koulutuksesta. Lisäksi tuetaan joitakin lähetyskohteita Afrikassa ja Asiassa (Lähetys - Lähetyshiippakunta).
Patentti- ja rekisterihallituksesta tai LHPK:n kansliasta saa kyllä kaikki tiedot, jos joku haluaa. Itse en jaksa niitä lähteä kaivelemaan. Patentti – ja rekisterihallitus on ollut hyvin tarkka säätiöiden osalta, koska poliittiset puolueet ovat käyttäneet niitä väärin mm. vaalirahoituksissa. Tiedän, että mm. LS-toimintaa ja rahojen käyttöä on tutkittu hyvinkin tarkasti, eikä väärinkäytöksiä ole havaittu. Budjetteja ja rahoitusta saa siitä kiinnostunut kyllä tutkia ja kertoa missä menee pieleen ja mitä on korjattava tai onko peräti väärinkäytöksiä, mutta silloin pitää lyödä faktaa pöytään, eikä vain syytellä ”taloudellisesti epämääräiseksi tahoksi.”
Luther-säätiön hallitukseen kuuluvat piispa ja dekaani, sekä LHPK:n vastuunkantajia eri seurakunnista, joten sikäli LS-hallituksessa tehdyt päätökset ovat linjassa LHPK:n toiminnan kanssa. LHPK:n kokonaisbudjetti on tietääkseni vähän reilu miljoona €. (Vuosikirjoista löytyy myös tilastotietoa: http://www.lhpk.fi/category/vuosikirjat/.)
timo k:
Ketkä ovat seurakuntalaisia LHPK:ssa? Mikä on lähetyshiippakuntalainen seurakunta? Miten lähetyshiippakunnan seurakuntaan liitytään? Mistä voi tarkistaa, että onko LHPK-seurakunnan jäsen vai ei? Seurakunnilla on ilmeisesti jonkinlaiset jäsenrekisterit, joista nähdään, että kuka on seurakunnan jäsen ja kuka ei? Jos ei ole, niin jako seurakuntalaisiin ja “muihin” ei ole mielekäs.
En tiedä, miten asia sitten pitäisi ilmaista. Jos kutsun ystävän esim. timo k.n seurakuntamme messuun, niin hän ei siinä mielessä ole seurakuntalainen, että hän ei ole liittynyt seurakunnan jäseneksi. Teologisessa mielessä tietenkin kaikki mesussa läsnä olevat kuuluvat seurakuntaan. Kun tässä nyt kuitenkin on keskusteltu seurakunnasta ja jäsenyydestä, niin jotenkinhan se erottelu pitää keskustelussa tuoda ilmi. LHPK:n messuun ovat tietenkin kaikki tervetulleita.
Pääosa messussa kävijöistä on jäseniä, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka käyvät messussa, mutta eivät ole liittyneet jäseniksi. Moni on myös evlut. kirkon jäsen, eikä ketään pakoteta liittymään. Tämän takia joissakin seurakunnissa on keskimäärin enemmän messuun osallistujia, kuin seurakunnan jäseneksi liittyneitä.
Jäseneksi liitytään siten, että tekee kirjallisen anomuksen. Anomuspohjan saa pastorilta. Pastori keskustelee tämän jälkeen seurakuntalaisen kanssa. (Hän varmistuu siitä, että henkilö on kastettu ja että hakemus on jätetty myös tositarkoituksella. Samalla pastori tutustuu uuteen seurakuntalaiseen.) Tämän jälkeen pastori esittää seurakunnan hallitukselle, että hakija hyväksytään seurakunnan jäseneksi. Hallitus yhdessä pastorin kanssa hyväksyy jäsenyyden. Seurakunnasta voi erota milloin vaan jättämällä kirjallisen eroilmoituksen seurakunnan hallitukselle tai pastorille. Näin ainakin meidän seurakunnassa.
Lähetyshippakunnan sivuilla on kerrottu avoimesti toiminnasta ja satoja saarnoja ja opetuksia voi sieltä myös kuunnella. Sitä kautta voi muodostaa itsellänsä kuvan miten asiat ovat.
8 tykkäystä
Kiitos tästä selvityksestä, stG.
Tämä on @S.T.A.L.K.E.R sopivan reilusti muotoiltu. Olen samaa mieltä kanssasi. Saman asian voi ilmaista niin monin eri tavoin. Ei toki tarvitse pastorin rautalangasta vääntää. Vihjailu ja johdatteleva puhe toimii myös. Ja oma esimerkki, näin meidän perhe toimii. Ja saarnaan voi liittää sopivanlaisen aasinsillan, joka loppupeleissä oppimaton seurakuntalainen ymmärtää, että just tässä laitumella ja tämän paimenen huomassa.
1 tykkäys
LHPK ja sen seurakunnat eivät ole täydellisiä, siellä tehdään virheitä ja varmasti joku pappi on saattanut sanoa jotain tökerösti tai tavalla, johon joku on voinut loukkaantua tai tuntea itsensä loukkaantuisi. Varmasti kaikkia ihmisiä ei ole kohdattu niin kuin olisi tullut kohdata ja varmasti jatkossakin tullaan tekemään virheitä.
Sen kyllä tiedän, että LHPK:ssa ei opeteta, että ”vain meillä on Kristus”. Tunnustamme ja uskomme, että monissa muissakin seurakunnissa opetetaan oikein ja uskotaan oikein. Siksi LHPK ei ole mm. lähtenyt seuduille, joissa on vielä toimivia seurakuntia ja on yritetty huomioida messuajakohdat siten, että esim. Sleyn messujen kanssa ei tule päällekkäisyyksiä, jos paikkakunnalla on Sleyn (tai jonkun muun herätysliikkeen) messuja.
Sitten muutamia kysmyksiä:
Tuleeko yleensä kristityille opettaa, että heidän tulee käydä ”seurakunnan kokouksessa” (Hebr. 10:25)? Jos vastaus on kyllä, niin pitääkö seurakunnassa opettaa, että ”älkää nyt hyvät ihmiset tulko tänne”, menkää muualle? Opettavatko helluntaiseurakunnat, vapaaseurakunnat tai vaikkapa kansankirkon seurakunnat, että me muuten opetetaan vain ”sinnepäin ja älkää nyt ainakaan kovin usein tulko meitä kuulemaan”? Eikö kristilliseen opetukseen sisälly aina totuusväittämiä? Eikö uskontunnustus ole täysin totta? Siinähän lausumme sen, mitä uskomme ja emmekö samalla sulje pois toisenlaisia uskomuksia tai toisenlaista uskoa? Eikö kristittyjä pidä varoittaa menemästä harhaopettajia kuuntelemaan?
Voitko itse kertoa, miten seurakuntalaisia kehotetaan pysymään Jumalan sanassa ja seurakunnan yhteydessä, siten että kuvailemaasi mielikuvaa ei synny?
8 tykkäystä
Milläpäs sitä väitettyä vihjailua ja johdattelua vastaan voi paremmin käydä kuin vihjailulla ja johdattelulla?
Jos vastakkain on suuri luterilainen kirkko ja LHPK, niin vertailussa tuskin on mitään epäselvää. Mutta se tuodaan maltillisemmin esille LHPK:ssa kuin esimerkiksi helluntailaisten piirissä, missä kansankirkon lyttääminen tehdään vähintään henkseleitä paukutellen jos ei fanfaarin kanssa.
Olen kuvitellut olevani herkkä pahaenteisille piilomerkityksille, mutta en ole kenestäkään LHPK:ssa puhuneesta sellaisia oikein kyennyt poimimaan. Siis LHPK on teologisesti jonkinlainen turvasatama kansankirkkoon verrattuna. Ja heillä on aihetta olla tyytyväisiä siihen, miten asiat ovat edenneet. Siellä on otettu sopivasti kantaa vapaiden suuntien ja kansankirkon huolestuttaviin ilmiöihin, mutta en näe että mitenkään liikaa.
Tässä on joku sama juttu kuin että joillekin kiihkeille vastustajille välittyneen julkisuuskuvan perusteella Päivi Räsänen ei muuta teekään kuin kiehuu homoseksuaaleja vastaan aamusta iltaan. Kun käytännössä hänen ei ole tarvinnut kuin pyydettäessä vastata kysymyksiin. Ja lopun aikaa keskittyy ihan varmasti täysin muihin asioihin.
Ehkä minun on vaikea Lasarus-veljien Eero Heikkilän jälkeen kokea mitään suurta pelkoa tai kunnioitusta ketään kirkonmiestä, pastoria tai saarnaajaa kohtaan. Osaan kuvitella, koska vaikkapa Juhana Pohjola ei ole mikään pehmoisesti puhuva sulava supliikkimies, että joku suora vastaus suoraan kysymykseen aiheuttaa kuulijassa “kylmäävän efektin”. Mutta se johtuu siitä, että asiat esitetään akateemisesti ja faktoina, joista saa olla kiinnostunut. Jos se, ettei niitä esitetä sovittelevasti, saa kuulijan kokemaan ne joksikin tulenpalaviksi vaatimuksiksi, niin silloin ongelma on viestinnässä. Ei siinä, mitä on ajateltu tai tarkoitettu.
Ihmisillä on nykyaikana joku käsitys, että kaikkien pitää olla keskenään samalla tasolla. Eli papin pitää uskoa niin, että seurakunta kykenee uskomaan suunnilleen samoin. Ja jos pappi uskoo enemmän, paremmin, tarkemmin tai selkeämmin, niin se on kamala taakka seurakuntalaiselle, jotka tuntevat itsensä niin huonoiksi. Vaan ehkä ihmiset ovat LHPK:ssa siksi, että kaikenlainen tykötekevä höpsöttely pidetään sieltä poissa?
5 tykkäystä
En halua varsinaisesti intellektuaalisen kissan tekstiä kommentoida lainkaan, mutta Pohjolasta tuli mieleen, että aikoinaan kun osallistuin Luther-säätiön messuihin Ruoholahdenkadulla Hesassa, niin hän aina oli erittäin ystävällinen. Kaikin puolin miellyttävä ihminen.
5 tykkäystä
Kyse on hienovaraisista painotuksista, jotka eivät välttämättä tule satunnaiselle kävijälle mieleen ja joita vuosia käynyt osaa jo pitää itsestäänselvyyksinä, mutta minun näkökulmastani LHPK:ssa tämä harhaopettajista ja vääristä seurakunnista varoittaminen yhdistettynä hyvin vahvaan ehtoollisen ja synninpäästön painottamiseen johtaa siihen, että enää ei seurakuntaa voida vakuuttaa siitä, että loppuviimeksi se on kuitenkin usko armolliseen Jumalaan, joka pelastuksen ratkaisee. “Armovälineet” ottavat Jumalan paikan ja niitä käyttämällä ihminen voi pelastua, kunhan pysyy oikean opin piirissä. Naispappi tai homo tai edes harhaoppisessa seurakunnassa käyvä kristitty ei voi vain rukoilla, että Jumala olisi hänellekin syntiselle armollinen ja tällä uskollaan tulla vanhurskaaksi.
3 tykkäystä
Nähdäkseni paikallisseurakunnan korostus johtuu osittain erilaisesta ekklesiologiasta, jossa paikalliskirkkona pidetään paikallisseurakuntaa, eikä hiippakuntaa, ja kirkkoherraa pidetään eräänlaisena piispana (tämä struktuuri ei silti hävitä kolmisäikeistä virkakäsitystä). Tämä lähestyy muistaakseni Egyptissä varhain (100-200 l.) vallinnutta struktuuria.
IsisHorusSeth! Tervetuloa foorumille, Jack Chick!
Kukaan ei tainnut sanoakaan etteikö the Säätiön hallituksessa istuisi Lähetyshiippakuntalaisia. Hämmennyksen aiheena taisi olla, että Lähetyshiippakunta tai paikallisseurakunta ei voi päättää taloudestaan tai edes tiedä sen käytöstä muuten kuin jälkikäteisinä yleispiirteinä. Se että samat ihmiset istuvat molemmissa puljuissa ei sinänsä ole LHPKn kontrollia. Eihän valtiokaan kontrolloi kaikkea, vaikka puolueiden paikallispamput istuvat kaikissa hallituksissa, johtokunnissa ja kirkkovaltuustoissa.
1 tykkäys
Tähän muutama pointti:
Ensinnäkin LHPK:n seurakuntalaiset antavat lahjoituksia juuri niin paljon tai vähän kuin itse haluavat, mitään jäsenmaksua tai pakollista ”veroa” tms. ei ole. Jos jonkun mielestä rahankäyttö on väärää, niin hän voi lopettaa kannatuksen milloin vain.
Seurakunnilla ei ole mitään muuta tarvettakaan kuin rahoittaa oma messutoiminta ja oma pastori, se tapahtuu keräämällä kolehti tai vapaaehtoisilla kannatusmaksuilla. Valtaosa rahasta menee papin palkkaukseen arviona n. 80%, tilavuokriin menee n. 10% ja Lähetyshiippakunnan, lähetystyön ja lähetyskohteiden kannatukseen n. 10%.
LHPK:lla ei ole juurikaan omaisuutta, Koinonia -kappelia lukuunottamatta, jonka ylläpito tietäkseni ei ole kovin kallis.
Menoista ja tuloista tiedotetaan seurakuntalaisille säännöllisesti talouskatsauksien yhteydessä n. 4 kertaa vuodessa messun jälkeen. Vuosittain julkaistaan myös tilinpäätös, joka on jokaisen seurakuntalaisen saatavilla.
Miten rahasta sinun mielestäsi pitäisi päättää? Tai miten se mielestäsi pitäisi jakaa toisella tavalla?
2 tykkäystä
Juuri tämä oli yksi niistä seikoista, jonka minäkin koin hyvin ongelmalliseksi silloisessa Luther-säätiössä. Arjen kristillisyys, siis se mikä luterilaisittain ja raamatullisesti ilmaistaan sanomalla “meidän on joka päivä tultava uskolla kastetuiksi Kristuksen kuolemaan ja joka päivä noustava uskossa ylös” jäi kokonaan taka-alalle. Jopa niin, että tuolloinen pastorini sanoi mitä siitä uskosta nyt tarvitsee niin paljon puhua. Kristillisyydestä tuli eräänlaista messuilua, jossa vain sillä oli merkitystä, että Sunnuntaina ilmestyit pelipaikalle ja nautit sakramentin, jonka vaikutusta tehostettiin ihmiskeksinnöin painottamalla voimakkaasti sen vaikutusta vain toimitettuna tekona, jossa sen uskolla nauttiminen syntien anteeksiantamukseksi jäi sivuun, huolimatta siitä, että Raamattu nimenomaan tähdentää tämän olevan sakramentin fokuksen. Lisäksi kun tähän yhdistettiin Väisäsen kasteoppi, jossa sanan merkitys tehtiin lähes olemattomaksi ja vain kasteen käsitettiin uudestisynnyttävän.
Näin sakramentit saivat Stalkerin kuvaaman aseman ja tietenkin sen seurauksena sakramenttia toimittavat pastorit, joiden katsottiin saavan aikaan sakramentin kohosivat luoksepääsemättömän korkeiksi ordinaatoissa ihmeteltävän kykynsä saaneiksi kirkkoruhtinaiksi, joilla oli elämän ja kuoleman avaimet käsissään. Minkäänlainen kritiikki ei tullut kyseeseen, sitä ei kerta kaikkiaan suvaittu, vaan se vaiennettiin mahtavalla pauhinalla, ettei maallikon ollut syytä kysellä, vaan osallistua.
No tietenkin nämä kokemukseni rajoittuvat pääasiassa vain yhteen yhteisöön ja muualla tilanne saattoi hyvinkin olla parempi, en tiedä. Vaikka siitä päätellen, että nyt myös muut muualtakin ovat tulleet havaitsemaan millä tavoin tämä koneisto on viritetty, viittaisi siihen, että ilmiö olisi laajempi kuin vai yhteen yhteisöön rajoittuva.
3 tykkäystä
Kiitos!
1 tykkäys
Säätiöillä on julkiset säännöt ja niissä määritelty toiminnan tarkoitus. Viranomainen valvoo, että tätä noudatetaan. Tulkinnanvaraisuutta ja harkinnanvaraisuutta tietysti jää yksittäisten käytännön toimien suhteen, mutta sen ratkaisevat juuri nuo henkilöt, jotka säätiössä ovat päättävässä asemassa. Jos säätiön tarkoitus ja säännöt ajavat LHPK:n asiaa ja säätiössä päättävät henkilöt ovat LHPK:n henkilöitä, niin mikä se nyt sitten sinun mielestäsi on se LHPK:n ulkopuolinen taho, joka vastoin LHPK:n intressiä voisi käyttää säätiön rahoja?
1 tykkäys
Ei tässä juridisesta ongelmatilanteesta ole kyse, joten viranomaisen valvonta on hyvä, mutta sivuseikka.
En ulkopuolisena voi ottaa kantaa, mikä on LHPKn tai keidenkin agenda. Mutta ymmärtääkseni luterilaisen teorian eikä edes Lähetyshiippakunnan ääneenlausutun teorian tasolla ei lausuta, että budjettivalta on piispan, dekaanin ja tämän parin kaverin käsissä eikä päätöksistä voi valittaa. Ymmärsin keskustelusta, että tämä on nykytilanne. Pitäisin tätä ainakin nyt huonona hallintomenettelynä, joskaan en nyt voi tietenkään ottaa mitään kantaa siihen, onko tilanne johtanut käytönnön ongelmiin. Tilanteen voisi korjata mielestäni esim. sillä, että Lähetyshiippakunnan elimille annettaisiin veto-oikeus tms. rahankäyttöön tai kirjaamalla jonnekin, että paikallisseurakunnilla, maallikoilla tms. ei ole päätäntävaltaa raha-asioissa.
2 tykkäystä