Lähetyshiippakunnan pappi jättää liikkeen – kumoaa monta yhteisöön liittyvää käsitystä
16.02.2017 13:00 - Jussi Rytkönen | Kotimaa

Pastori, teologian maisteri Wille Huuskonen on tänään saanut eron Lähetyshiippakunnan pappisvirasta. Hän on työskennellyt Lähetyshiippakunnan Seinäjoen seurakunnassa.
Ero johtuu Huuskosen omasta pyynnöstä. Sen taustana on väsyminen Lähetyshiippakunnan johtamistapaan ja hengellisyyteen kytkeytyviin ongelmiin.
Lähetyshiippakunnan jättäessään Huuskonen haluaa, että kirkko ymmärtäisi paremmin sellaisia nuoria, totuutta etsiviä teologeja, joka hänkin vuosikymmen sitten oli.
Huuskonen kertoo olleensa opiskelijana kriittinen kirkkoa kohtaan. Jos asiat olisivat menneet toisin, hänestä olisi voinut tulla vaikka “laveakirkollinen kansankirkon pappi”. Hän oli toiminut Suomen Lähetysseuran, Kansan Raamattuseuran ja Espoon Olarin seurakunnan nuorisotyössä.
– Niistä olisi ollut mahdollista ponnistaa ihan toisen näköiseen identiteettiin. Mutta koin, että kysymyksiini ei vastattu, niitä väistettiin. Kun löysin Luther-säätiön, sieltä avautui ihan toisenlainen maailma. Siellä oli paljon hirveän älykkäitä ihmisiä, jotka olivat innostuneita korkeatasoisesta teologisesta keskustelusta, Huuskonen muistelee.
Hän myöntää, että jälkeenpäin ajatellen näkökulma oli toki kapea.
– Elettiin vuotta 2006. Olin aluksi äärimmäisen kriittinen myös Luther-säätiötä kohtaan. Mutta siellä kysymyksiini ruvettiin vastaamaan eikä minua torjuttu.
Vahva pappisidentiteetti muuttui myös ahdistuksen aiheeksi
Pappisvihkimys Lähetyshiippakunnassa toteutui vuonna 2012.
– Matti Väisänen oli silloin Lähetyshiippakunnan piispana. Sain paikakseni Seinäjoen seurakunnan osa-aikaisen oto-papin homman.
Seurakunta suhtautui pappeihinsa Huuskosen mukaan erittäin lämpimästi ja arvostavasti.
– Sain mahtavan tilaisuuden kehittyä teologina. Lähetyshiippakunnassa arvostettiin pappien saarnojen huolellista valmistelua ja pappien opiskelua, älykkyyttä. Nautin siitä roolista paljon, Huuskonen kertoo.
Hän omaksui vahvan pappisidentiteetin, johon ei kuulunut erikseen arki- ja työminää. Oli vain pappisminä.
– Jälkeenpäin ajatellen tämä oli myös iso ahdistuksen aihe. Oli henkisesti ristiriitaista, kun yritin olla täydellinen ihminen. Yritin olla enemmän ja parempaa kuin oikeasti olen, Huuskonen sanoo.
Tänään, vajaat viisi vuotta myöhemmin, Huuskonen on kriittinen entistä yhteisöään ja työnantajaansa kohtaan. Lähetyshiippakunnassa ja Luther-säätiössä kytee hänen mielestään sisäänrakennettuja ongelmia.
– Alun perin Lähetyshiippakunnan olemassaolo oli missionaarista toimintaa. Hiippakunnan perustamisen myötä siitä on tullut seurakunnallista toimintaa, Huuskonen toteaa.
– Aikaisemmin Lähetyshiippakunnalla ei ole ollut tarvetta sisäiseen kriittiseen tarkasteluun siksi, että ihmisiä on koko ajan tullut lisää toimintaan. Se taas johtuu siitä, että kansankirkossa konservatiiveja on kohdeltu hyvin epäasiallisesti. Mutta samaan aikaan perälauta vuotaa ja ihmisiä jää Lähetyshiippakunnan seurakunnista kaiken aikaa myös pois.
Pois jäävät eivät hänen mukaansa kuitenkaan muodosta uhkaa Lähetyshiippakunnan jatkuvuudelle, koska uusia ihmisiä tulee koko ajan tilalle.
– Siksi pois jäävistä ei olla niin hirveän kiinnostuneita, Huuskonen arvioi.
Raha ei Lähetyshiippakunnassa ole seurakunnille iso ongelma
Vaikka Huuskonen jättää Lähetyshiippakunnan, hän toteaa siihen kohdistuvan paljon vääriä ennakkoluuloja. Tyypillisin väärä syyte on hänen mukaansa se, että Lähetyshiippakuntalaiset ovat jonkinlaisia naistenvihaajia.
– Siitä ei todellakaan ole kysymys. Mutta seurauksena tällaisesta on, että Lähetyshiippakunnassa vaikuttaa voimakas puolustusmentaliteetti. Olennaisiinkin asioihin kohdistuvaa kritiikkiä on siksi vaikea esittää Lähetyshiippakuntaa kohtaan tai sen sisällä.
Huuskonen korostaa, että vastoin yleistä luuloa talous ei Lähetyshiippakunnassa ole suuri ongelma.
– Luther-säätiö maksaa pappien palkat ja päättää työsuhdeasioista. Raha säätiölle tulee seurakuntalaisten vapaaehtoisista lahjoituksista. Meitä on Lähetyshiippakunnassa huvittanut, kun jossakin on epäilty, että raha tulee jostakin ulkomailta. Meillä ei ole kymmenysoppia, mutta ihmiset ovat tosi sitoutuneita ja lahjoittavat vapaasta sydämestä. Kustannustoimintaan Luther-säätiö saa silti rahaa Amerikasta, mutta normitoimintaan tukea ei tule.
Seurakuntalaiset eivät Huuskosen mukaan ole mikään normaali sosiologinen läpileikkaus Suomen kansasta.
– Meidän liikkeemme vetoaa hyvin älykkäisiin ihmisiin. Seurakuntalaisillamme on myös usein hyvä tulotaso. Meille ei kärrätty juoppoja kadulta tulemaan uskoon, kuten joissakin vapaissa suunnissa, Wille Huuskonen kertoo.
Miksi Wille Huuskonen jättää Lähetyshiippakunnan? Lue lisää tämänviikkoisesta Kotimaasta.
