^Pitkät sitaatit spoilerin taakse, jooko?
1 tykkäys
Täst on ihan omakohtaiset kokemukset, kun en vähään aikaan käynyt heidän messuissaan, mun sieluntilasta alko olemaan huolissaan yksi sun toinen seurakuntalainen. Eihän se nyt niin kovin suuri yllätys ollut, että sain lähes saman kohtelun kuin vanhoillislestadiolaisuudesta lähtiessäni. On vain niin, että kun sama toistuu, ne jo ennestään arpeutuneet haavat ikään kuin aukeavat uudestaan. Kyllä sitä on niin yksin tällaisten asioiden kanssa. Olen oppinut läksyni sen suhteen, että tuskin enää mihinkään seurakuntaan kovin tiiviisti haluan kuulua.
Paljolta säästyy, jos kuuntelee sisäistä ääntään ja noudattaa sitä. Eräs pappi sanoi mielestäni viisaasti, että hyvä mittari on se millaiset fiilikset jää jostain tilaisuudesta tai ihmisen kohtaamisesta. Siinä voi olla Pyhä Henki vaikuttamassa tai sitten henki voi olla myös jotain ihan muutakin. Ihan oman psyykkisen hyvinvoinnin kannalta katsoisin olevan tärkeää omata tietty itsesuojeluvaisto. Ei pidä sekoittaa keskenään ryhmän odotuksia ja Jeesuksen seuraamista.
8 tykkäystä
No, en osannut/laiskotutti joten laitoin vain viitteet…
1 tykkäys
Sinänsä iäisestä autuudesta huolehtiminen on kyllä vanhaa kristillistä perinnettä ja siihen viittaaminen saarnassa myös, siksipä Johannes Krysostomoskin sitä harrastaa, kuten muistelen.
@Elisabet Jotenkin kuulostaa siltä, että tuossa olisi aluekulttuurisia juttuja mukana.
Tuo on kyllä jännä juttu, että jos joku on kristillisestä yhteisöstä pitempään pois, niin toisessa yhteisössä ei posjääneen perään kysele kukaan, ei ota yhteyttä, ei kutsu mukaan johonkin tilaisuuteen, ja siten toisissa yhteisöissä poisjäänyt kokeen suorastaan painostusta tulla takaisin. Eikö välimuotoa ole missään - sitä, että pidettäisiin jollain tasolla yhteyttä mutta ilman vaaimuksia?
1 tykkäys
Tämä on nimenomaan se taso, jolla LHPK:ssa saatetaan olla huolissaan lähtiöstä, mutta sillä tasolla harvempi, ainakaan pappi, on kiinnostunut, että oltaisiin kritiikistä kiinnostuneita.
1 tykkäys
Sinullahan on ihan täysi vapaus tehdä omat päätöksesi ja valita toisin. Jos olet niin tehnyt, miksi enää välittäisit siitä mitä lhpk:ssa opetetaan.
Itse olen saanut kyllä kysellä kysymyksiä ja antaa kritiikkiäkin ihan vapaasti. Tietenkään oppia ei aleta minun kritiikkini perusteella muuttamaan mutta kyllä sitä on kuunneltu. Seurakuntamme pastorilla on sellainen näkemys että kaikki kristityt pelastuvat eli lhpk ei ole se yksi ainoa oikea.
Muista seurakunnista en tietenkään osaa sanoa.
[quote=“Agga, post:452, topic:451”]
Sinullahan on ihan täysi vapaus tehdä omat päätöksesi ja valita toisin. Jos olet niin tehnyt, miksi enää välittäisit siitä mitä lhpk:ssa opetetaa
[/quote]Minusta olisi ihan hyvä, jos yhteisö välittäisi myös niistä, jotka ovat lähteneet ja niistä syistä, joista he ovat lähteneet, koska silloin se välittäisi myös niistä ihmisistä, jotka eivät ole lähteneet, mutta mahdollisesti käyvät samoja prosesseja, jotka ovat joidenkin kohdalla johtaneet lähtemiseen. Itsetyytyväisyys on minusta kiusaus, jota erityisesti pienten hengellisten yhteisöjen pitäisi aktiivisesti vastustaa.
2 tykkäystä
Ja. Minä pidän lähtökohtaisesti LHPK:n missiota legitiiminä. Tarjotaan traditionaalista kristillistä opetusta ja praksista niille, joiden sielussa se resonoi. Minun ajatukseni on, että tuon tradtionaalisuuden ei välttämättä tarvitsisi olla sisäänpäinkääntynyttä ja -lämpiävää, jossa vaihtoehdot ovat: ota tai jätä, vaan että tuo traditionaalisuus voisi olla inklusiivista, jossa yhteisön perinteisiä arvoja kunnioittavan opetuksen rinnalla olisi toleranssia ja kunnioitusta siihen, että kukin yksilö loppuviimeksi kuitenkin itse vastaa omaa elämää koskevista valinnoistaan ja omasta vakaumuksestaan ja yhteisö ja yhteisön johtajat sietäisivät tämän ja olisivat tälle avoimia. Uskon, että tämä mahdollistaisi paljon terveemmän kasvupohjan sekä kunkin yksilölliselle hengelliselle kasvulle että koko yhteisölle. Näkisin tärkeäksi sen, että liikkumavaraa olisi palon ennen kuin yksilön alkaa tarvita pelätä sitä, että Jumala vihaa häntä ja yhteisö katsoo kieroon.
3 tykkäystä
Anna konkreettinen esimerkki sellaisesta asiasta, minkä suhteen pitäisi olla enemmän avoimuutta ja liikkumavaraa?
Ensimmäinen asia poisjääneen kohtelussa on muistaa se, että poisjäänti ei välttämättä tarkoita uskosta luopumista. Oikeastaan se ei yleensä tarkoita sitä. Ihminen voi olla muuttanut, työ- yms. aikataulut muuttuneet, vaihtanut toiseen hyvään seurakuntaan syystä tai toisesta, tai jokin muu elämäntilannesyy. Totaalinen uskosta luopuminen lienee harvinaisempi selitys kuin nämä “viattomat” syyt! Eli ei pidä lähteä siitä olettamuksesta, että jos jotakuta ei näy, hänestä olisi syytä olla huolissaan. Luulisin, että asia hoituu luontevimmin, jos seurakunnassa on syntynyt aitoja ihmissuhteita. Tällöin poisjääneen kanssa tulee oltua tekemisissä sosiaalisista syistä, ja tilanteen luonne luultavasti selviää luontevan kanssakäymisen kautta. Ja vaikka kyseessä olisikin maailmankatsomuksen muuttuminen, ei painostuksella saavuteta yhtään mitään.
5 tykkäystä
Se ei olisi tarkoituksenmukaista, koska sitten voisit osoittaa miten asiassa on jo joustoa tai ei tulekaan sitä olla. Lhpk:n keskeinen ongelma on juuri tässä defensiivisyydessä ja väittelymentaliteetissa. Kritiikki otetaan helposti haasteena, joka pitää torjua. Joustamattomuus näkyy jo ihan tässä mentaliteettissa, jossa kaiken pitäisi olla hirveän konkreettista, hyvin muotoiltua ja ehdottoman eksaktisti perusteltua ja pohjautua vain kiistämättömiin tosiasioihin. Mutta ihmiselämä ei tapahdu tuollaisessa eksaktiudessa.
5 tykkäystä
Tämä on oikein. Aina tulee tarkastella, mitä hedelmiä syntyy. RIRKYHULI on avain, eli Galatalaiskirjeet mukaiset hengen hedelmät: rauha, ilo, rakkaus, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys, itsehillintä. Se, mikä saa aikaan näitä, on Hengestä. Jos taas tilaisuus saa lähinnä aikaan vihamielisyyttä, riitoja, kiihkoiluja, kiukkua, juottelua, eripuraisuutta tai alhkolaisuutta, muutamia mainitakseni, niin silloin se ei ole Hengestä.
2 tykkäystä
Ei mihinkään kritiikkiin voi vastata, jos ei tiedä mitä kritisoidaan. Ihmiset kuitenkin elävät tässä maailmassa, joka on materiaalinen siten, että konseptit vedetään tästä maailmasta jotka aistein havaitaan, asiat jotenkin ryhmitellen. Joku voi olla samassa tilanteessa kuin toinen, ja tulkita tilanteen siten erilailla, että siinä missä toinen nimittäisi sitä konseptilla x lukeekin siihen toinen konseptin y tai voi olla niin, että toinen sanoo, jokin tilanne on x+y ja toinen x+z, kun asiaa tarkastellaan abstraktisti. Molemmat ovat abstrahoineet samasta asiaintilasta, mutta eri tavalla. Nyt jos jälkeenpäin puhutaan viittaamalla johonkin tilanteeseen tai tilanteisiin kuitenkaan asiallisesti (nimittäin fyysis-suhteellisest) yksilöimättä sitä, mistä on kyse, niin tälllöin sanominen sellaiselle, joka piti tilannetta konseptit x+z sisältävinä puhuminen x+y:stä voi olla täysin vierasta. Hän ei ymmärrä eikä käsitä sitä, mistä puhutaan tai syytetään tai kehutaan, mikä sitten onkaan tämän puheenvuoron päämäärä. Tämän takia on tärkeää, että annetaan esimerkkejä, nimittäin tällöin toinen voi yrittää tämän ikonisen yhtäläisyyden perusteella, nimittäin mielikuvien perusteella, jotka asioista painautuvat mieleemme, ja joita on lähtökohtaisesti pidettävä samankaltaisina, muuten minkäänlainen kommunikaatio ei ole mahdollista, muodostaa interpretanttia tai siis tulkintaa, joka paremmin vastaisia toisen tulkitsijan interpretanttia tai tulkintaa. Nyt jos puhutaan vain abstraktilla tasolla, missä ei missään kohtaa oteta kantaa johonkin konkreettiseen (eli fyysisten suhteiden) tilanteeseen, niin helposti käy niin, että toinen ei yksinkertaisesti tiedä mistä puhutaan. Niin kuin näkyy nyt käyvän.
4 tykkäystä
9 tykkäystä
Kyllä aivan varmasti tiedetään mitä ktitikoidaan, mutta siihen vastataan juuri edellä esiin tulleen mukaisesti, eli käy enemmän messussa ja lue enemmän yhteisösi suosittelemaa kirjallisuutta. Sanotaan toisin sanoen kritiikin esittäjän olevan väärässä.
Äärimmäinen tapaus voisi olla se kun joku jakaisi täysin seurakuntansa käsitykset, mutta eroaisi silti seurakunnasta vain päästäkseen vähän väljemmille vesille.
2 tykkäystä
Tämä ei nyt liity siinä mielessä Lähetyshiippakuntaan, että en ole siellä koskaan käynyt ja tuskin koskaan käynkään - mutta tähän keskusteluun kyllä. Minusta aika paljon seurakunnan avoimuudesta opetuksen suhteen kertoo yksi pieni asia: onko opetuksen jälkeen “tilaisuus kysymyksille” vai “keskustelua”. Käytännössä: kun pappi on pitänyt raamattutunnin, tarjotaanko sen jälkeen mahdollisuutta kysyä asioita, jolloin kuulijat kysyvät ja pappi vastaa eli syntyy kysymysten ja vastausten ketju, jossa vastaajana on vain pappi VAI tarjotaanko mahdollisuutta keskusteluun, jossa osallistujat voivat myös kommentoida opetusta ilman suoraa kysymystä ja kommentoida myös toistensa puheenvuoroja.
1 tykkäys
Tuo kyllä kuulostaa ennemminkin kirosanalta tai loitsulta, jolla manataan Cthulhu esiin kaupungistaan R’lyehistä.
3 tykkäystä
Puoluepolitiikka onkin syystä pannassa foorumillamme. 
4 tykkäystä
Olen lukenut saman tekstin, ja tiedän kyseisen henkilön. En tiedä johtuuko jälkimmäisestä, mutta en kyllä ymmärrä tuota näkökulmaasi. Ehkä se johtuu siitä, että tunnistan itsessäni tuon “huolen” positiivisena voimavarana. Tai no lähinnä siinä muodossa, että huomaan itsessäni pitkän tauon jälkeen jumalanpalveluksissa käymisestä oman hengellisen elämän muutenkin kuihtuvan. Totta kai siinä tajuaa sen, että saman menon jatkuessa on koko uskon hiipuminen mahdollista. Mutta se on enemmän muistuttavaa huolehtimista kuin varsinaista pelkoa.