Paavi kirjoittaa Laudato si’ssä (227) ruokarukouksesta näin:
Eräs ilmaus tästä asenteesta on pysähtyä kiittämään Jumalaa ennen ja jälkeen aterian. Kehotan uskovia palaamaan syvällisesti tähän kallisarvoiseen tapaan. Tuo siunauksen hetki, vaikka lyhytkin, muistuttaa meille elämämme riippuvan Jumalasta, vahvistaa kiitollisuuttamme luomakunnan lahjoista, huomioi ne, jotka työllään tarjoavat meille nämä hyvyydet ja vahvistaa solidaarisuuttamme puutetta kärsiviä kohtaan.
Aika kivasti tuo summaa sitä “ruokarukouksen teologiaa”.