Lukijat ja lukeminen jumalanpalveluksessa

Teoriassa. Olen minä nähnyt lukijoita viitta päällä kirkkokansassa, mutta kanttori on silti lukenut.

He eivät sitten ole olleet toimitusvuorossa tai ovat vierailevia lukijoita tai alidiakoneja toisesta seurakunnasta tai jumalanpalvelusyhteisöstä.

1 tykkäys

Olen maallikko enkä tunne perinnettä, mutta minusta on jotenkin epäintuitiivista, että lukija möllöttää lukematta ja maallikko jollottaa menemään. Ajatus toimitusvuoroista tuntuu hassulta, jos tyyppi itse tulee viitta päällä kirkkoon.

1 tykkäys

Evl.fi:ssa lukijaksi kelpaa liki kuka tahansa, vaikka kirkkoherran tytär (been there seen that) - kun taas LHPK:ssa lukija on yleensä liturgi itse.

Minä olen toiminut jumalanpalveluksessa lukijana jo hyvin nuoresta saakka.

Ei meinaan me lapset paljoa japaninkielisestä(kään) jumalanpalveluksesta ymmärretty, ja oltiin osin vilkkaansorttisia. Niinpä saatiin lupa siellä salin takaosassa lukea jotakin kirjallisuutta (toki hengellisesti ylösrakentavaa).

5 tykkäystä

Ortodoksisessa kirkossa evankeliumin lukijaksi kelpaa vain pappi tai diakoni, mutta epistolan lukee lukija, tai jos ei ole lukijaa, niin kanttori tai joku kirkkokuorolaisista, jolle kanttori on delegoinut tehtävän. Ortodoksisissa jumlanpalveluksissa on kuitenkin myös paljon muuta lukemista. Ennen liturgian alkamista luetaan kolmannen hetken palvelus, papiston ehtoollisen aikana lukija lukee ehtolliselle valmistavia rukouksia (papiston ehtoolliseen osallistuvat vain ylempään papistoon kuuluvat piispa, papit ja diakonit, kun taas alempi papisto alidiakonit ja lukijat nauttivat ehtoollisen kirkkokansan kanssa). Liturgian päättymisen jälkeen lukija lukee vielä kiitosrukoukset ehtoollisesta.

Ehtoo- ja aamupalvelukset voidaan toimittaa ilman ylempää papistoa, jolloin lukija johtaa jumalanpalvelusta. Jos vihittyä lukijaa ei ole, niin jumalanpalvelusta johtaa kanttori tai vanhin (tai kykenevin) maallikoista. Lukijan tai maallikon johtamista palveluksista ekteniat jäävät pois. Ekteniat ovat vuororukouksia, joihin laulajat vastaavat Herra armahda.

Latinalaisessa kirkossa nykyinen käytäntö on, että evankeliumin lukee pappi tai diakoni (sama koskee saarnaa), mutta muut lukukappaleet voi lukea käytännössä kuka tahansa kirkon täydessä yhteydessä oleva katolilainen. Psalmin laulaa usein kanttori.