Tähän ketjuun keskustelua luostarikilvoittelusta, erakkoudesta ynnä muusta vastaavasta. Aloitan postaamalla linkin suomalaisesta erakkona kilvoittelevasta munkista, isä Stefanoksesta kertovaan radio-ohjelmaan:
Yle Areena: Todellisia tarinoita - Siunatut kaksi vuodenaikaa
Ohjelman kesto on 49 minuuttia.
Mikä ero on munkilla ja maallikolla? Miksi tämä talvet erakkona omassa mökissään elävä eläkeikäinen mies on vihitty munkiksi? Minusta hurskaan ortodoksimaallikon ja munkin elämä ei kovinkaan paljon eroa toisistaan. Maallikkokin rukoilee rukoussääntönsä ja käy kirkossa ahkerasti. Munkin tai nunnan kuuliaisuutta esimiehelle vastaa naimisissa olevilla maallikoilla aviopuolison tahdon täyttäminen.
Tavallisesti munkit tai nunnat elävät kinobiassa eli yhteiselämäluostarissa, joissa huolehditaan toinen toisistaan. Munkiksi/nunnaksi aikova on ensin kuuliaisuusveljenä tai -sisarena jossain luostarissa opettelemassa luostarielämää. Kuuliaisuus ohjaajavanhukselle ja luostarin johtajalle kuuluu olennaisesti luostarielämään. Tietyn ajan jälkeen kokelas vihitään viitankantajaksi ja sitten munkiksi tai nunnaksi. Hyvin harvan munkin osalle tulee erakkokilvoittelu, nunnan osaksi tuskin koskaan. Uskon, että normaalisti munkit ja nunnat kyllä kiintyvät luostariveljin tai -sisariin, joiden kanssa elvät. Minusta oli vähän outoa, että munkki Stefanos piti olennaisena munkin elämässä sitä, ettei saa kiintyä.kehenkään.
Perhe on myös eräänlainen kinobia, jossa huolehditaan toistaan ja yhteistä lapsista, silloin kun nämä ovat vielä kotona. Munkilla ei saa olla sukupuolielämää, mutta ei vanhoilla aviopuolisoillakaan enää ole sitä.
Aikoinaan netistä löysin tämä sivu, josta löytyy tietoa luterilaisista luostareista: http://lutheranmonastery.wordpress.com/
Tällä sivu on Östanbäckin luterilaisen luostarin abbots ja sisar Inger OFM kirjoitus kutsumuksesta: Kallelse | Klaradals kloster
Tässä makupala fader Cavallin sanoista, kuuliaisuudeesta (onko oikea käännös?) joka syntyy kuuleminesta:
OBOEDENTIA, lydnaden som utgår från lyssnandet – första ordet i benedikts regel: Lyssna. Först då tystnad med allt det som man själv vill säga för att i stället lära sig ta emot. De egna projekten blir inte de viktiga utan det man tar emot av den man tror konkretiserar Gud för en – ett ständigt trosprov.
Ei kai siinä ole tarkoituskaan olla paljon eroa - hyvä vain, jos eroa ei juurikaan ole. On varmasti monia ihmisiä, jotka elävät yksinäisinä ja köyhyydessä hyvinkin askeettista erakon elämää ulkoisesti, jopa yksinkertaisemmin kuin vaikkapa Heinäveden Valamossa tai tuo radio-ohjelman munkki, mutta heiltä vain puuttuu erakkouden hengellinen puoli tyystin.
Avioliitto on nimenomaan kilvoittelumuoto ja siten vaihtoehto luostarikilvoittelulle - ja kaiken kilvoittelun päämäärä on sielun pelastus. Rukouksen ja paaston on tietysti tarkoitus kuulua kaikkien uskovien elämään, samoin kuuliaisuuden. Yksinäisellä ei ole aviopuolisoa, joten luostarinjohtaja ajaa saman asian. Eihän se, että joku on munkki tai nunna, tarkoita sitä, että hän olisi jotenkin automaattisesti muita edistyneemmällä hengellisellä tasolla. Se tarkoittaa vain tietynlaisessa kilvoittelumuodossa elämistä.
Minäkin luulen, että kyllä munkit ja nunnat kiintyvät ja tuntevat antipatiaa tiettyjä ihmisiä kohtaan siinä missä muutkin. Saattoi olla, että tuo kiintymättömyyden korostaminen nousi radio-ohjelmassa esiin toimittajan leikkaustyön seurauksena - tai sitten se oli asia, joka kyseiselle munkille oli hänen kilvoittelussaan noussut keskeiseksi. Varmaan on niin, että munkki ei voi suosia tai “rakastua” kehenkään tiettyyn ihmiseen sen enempää kuin esim. virassa oleva pappikaan, vaan pyrkimyksenä on tasapuolinen kaikkien rakastaminen. Luulen, että munkit saavat osakseen tietynlaisilta uskovilta naisilta myös romanttissävyistä ihailua, joka on vaarassa mennä sopimattomaksi, mikäli munkki ei osaa olla tiukkana ja säilyttää etäisyyttä omalta puoleltaan. Esimerkiksi tuo ohjelman munkki vaikutti kesäaikaan aktiiviselta tapahtumien ja kulttuuritilaisuuksien järjestäjältä, ja sellaisissa pyörii aina paljon keski-iän ylittäneitä täti-ihmisiä ja uskonnollisesti aktiivisia kulttuuritätejä, jotka varmasti suovat hänelle huomiotaan. Siinä pitää olla tarkkana, ettei anna vääränlaisia signaaleja ja ruoki jonkun vanhanpiian tai leskirouvan haaveita väärällä tavalla. Ei kait munkin tarvi sen enempää kiintymystä vältellä?
Munkki on kuin hengellinen sotilas, joka periaatteessa voidaan määrätä milloin tahansa muuallekin. Esim. hänen hengellinen ohjaajansa voisi kehottaa häntä menemään johonkin muualle vaikkapa auttamaan ikonostaasin tekemisessä tai kirkon koristelussa tmv. Eli hän ei voisi olla niin kiintynyt ihmisiin ja paikkaan, että kieltäytyisi. Jos on kerran luvannut hylätä maailmallisen elämänsä, niin silloin pitäisi olla valmis palvelemaan kirkkoa milloin ja missä vain ja lähtemään minne käsketään. Luostareissa olevia munkkejakin kaiketi joskus pyydetään tai määrätään menemään johonkin toiseen luostariin, jos siellä tarvitaan apua tai jos luostarinjohtaja haluaa, että joku käy muualla oppimassa jonkun taidon ja välittää sen sitten omaan luostariinsa.
Tuollaista yleistystä aviopareista ei voi tehdä. Kyllä monilla on sukupuoli- ja seksielämää aivan niin pitkään kuin terveyttä piisaa. Ei se välttämättä samanlaista ole kuin parikymppisenä, mutta on kuitenkin. Ikäihmisten seksuaalisuus on myös lisääntynyt siitä mitä se oli takavuosikymmeninä. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan 90-vuotiaillakin oli seksielämää ja seksuaalisia tuntemuksia oli vielä 97-vuotiaillakin.
Ei sitten off topicia ikäihmisten seksistä tämän enempää tähän ketjuun. Jos aiheesta keskusteleminen kiinnostaa jotakuta, niin perustakoon uudet ketjun aiheesta toiseen osastoon.
En tosiaankaan aio jatkaa “nuorison” kanssa keskustelemista tästä aiheesta. Taidat unohtaa keskustelevasi liki seitsemänkymppisen kanssa. No, emmehän me ole koskaan tavanneet. Avioliitoillakin on omat ikäkautensa niin kuin ihmisilläkin - ja hyvä niin. Minusta vanhan ihmisen rooliin kuuluu se, että hän elää henkistynyttä elämää. On muistettava, että me joudumme vähitellen luopumaan kaikesta, lopulta elämästäkin.
En unohtanut, mutta ei sinun tai minun iälläni ole tässä mitään merkitystä. On selvää, että seksuaalisuuden, läheisyyden ja romantiikan on tarkoitus kuulua avioliittoon alusta loppuun asti. Hengellistä elämää on tarkoitus viettää kaiken ikäisenä, mutta jos aikoo elää selibaatissa, niin silloin ei tulisi lainkaan mennä naimisiin.
Moni aviossa elävä ikäihminen kärsii varmasti sen takia, että toinen osapuoli on lopettanut seksielämän yksipuolisella päätöksellä. Siinä sitten ovat nalkissa seksittömässä liitossa eivätkä kykene uskonsa takia eroamaankaan. Jos on vuosikymmenien ajan tottunut saamaan fyysistä hellyyttä ja seksiä, niin ei se kyllä sitä liittoa “henkistä”, jos tämä sitten evätään puolisolta.
Jos pari on kuitenkin oikeasti yhtä mieltä asiasta, niin sitten he voivat tietysti olla vaikka koko avioliiton ajan ilman seksiä. Eihän se seksin harrastaminen mikään pakko ole nuorillekaan aviopareille. Aviokilvoittelussa on paljon muutakin ja hengellinen puoli liitosta on aina tärkeämpi kuin fyysinen.
Ei ole mitenkään erityisesti “tarkoitus”, että vanhat avioparit harrastavat tai eivät harrasta seksiä. Se riippuu ihan heistä itsestään, omasta terveydentilasta, kyvystä ja halusta. Kumpikaan vaihtoehto ei ole väärin, jos se toteutuu yhteisymmärryksessä ja ilman painostusta.
Takaisin aiheeseen. Onko tietoa, että kuinka monta sellaista munkkia tai nunnaa Suomessa on, jotka eivät elä kinoniassa vaan asustelevat yksin radio-ohjelmassa mainitun isä Stefanoksen tavoin? Ehkä on joitain muitakin, mutta kovin yleistä erakkous ei kirkollisena kilvoittelumuotona varmasti ole?
Ainahan luostareista lähteneitä munkkeja asuu siellä ja täällä. Usein he ovat pappismunkkeja. Yksikin arkkimandriitta tekee papin sijaisuuksia Helsingin metropoliittakunnan seurakunnissa. Hän hakee avoinna olevia kirkkoherran virkoja, mutta häntä ei valita minnekään. Seurakunnat ottavat mieluummin valkeaan papistoon kuuluvia. Nunnat eivät asu yleensä yksinään, vaan pieninä ryhminä. Täällä Helsingissäkin on yksi tällainen yhteisö. Sen jäsenet ovat työikäisiä ja käyvät tavallisissa töissä.
Poistin.
En nyt kuitenkaan ymmärrä syytä. Pitäisikö kaikki yksin elävät ortodoksivanhukset vihkiä munkeiksi tai nunniksi? Olen niin vanhanaikainen, että minusta luostarielämä pitää ainakin alottaa luostarissa kinobiassa kuuliaisuussuhteessa ohjaajavanhukseen ja luostarin johtajaan. Sitäpaitsi sanotaanhan, että jos nuorena menee luostariin, tuo mukaanaan kultaa, jos keski-ikäisenä, tuo mukanaan hopeaa, mutta vanhana luostariin menijä tuo vain vaskea.
Ruotsissa on kuulemani mukaan katolisella puolella kaksi vihittyä hiippakuntaerakkoa. Meillä on vain kaksi vihittyä hiippakuntaneitsyttä, leskiäkin voisi olla.
Poistin.
Joo, on se kummallista, mutta seuralliselle ihmiselle seurasta kieltäytyminen on aika vaikea kilvoitus. En kuunnellut ihan koko juttua, kun se oli minusta löpinää. Pitää varmaan kuunnella se loppuun.
Poistin.
Minä hieman hämmästelen Filonillan ja Mauriinan asennetta kyseistä erakkokilvoittelijaa kohtaan. Ilman muuta on niin, että olisi suotavaa, että ihmiset löytäisivät kutsumuksensa niin avioliiton kuin luostarikilvoittelunkin suhteen nuorina. Juuri siitä syystä, jonka Mauriina mainitsikin, eli mitä nuorempana hakeutuu luostariin, sitä vakaammin ehtii elämänsä aikana siihen juurtua ja syventyä sekä antaa voimakkaimmat työvuotensa luostarin hyväksi. Mutta eivät asiat tapahdu kaikille samalla hetkellä, samalla tavalla tai siten, mikä olisi ihanteellisinta. Joillekin asiat aukenevat vasta vanhemmalla iällä. Pitäisikö heiltä sulkea tie vain sen takia, että ovat liian vanhoja? Ei tietenkään.
Tuon munkki Stefanoksen rippi-isä on nähnyt, että kyseinen kilvoittelumuoto olisi hänelle hyväksi, ja Stefanos on asiaa puntaroinut ja sitten päätynyt itse samaan tulokseen. KP arkkipiispamme on vihkinyt hänet, joten muiden mielipiteillä ei ole merkitystä. Olen varma, että tämä päätös on ollut hänelle hyväksi, tempaissut hänet irti tietynlaisista elämään liittyvistä huolista ja johtanut hänet tilanteeseen, jossa hänellä on rauha keskittyä työhönsä ikonimaalarina niin, että hänellä on kilvoittelussaan koko kirkon tuki. Minä näen erittäin positiivisena, että hän ei ole jäänyt maailmaan, vaan hänen elämänsä on siirtynyt “erilaiselle vaihteelle”. Varmasti se auttaa häntä sekä omien syntiensä voittamisessa että tukee hänen kilvoitteluaan ikonimaalarina.
Mauriina kysyi, että pitäisikö kaikki yksinelävät “ortodoksivanhukset vihkiä munkeiksi tai nunniksi”. Ei kaikkia, mutta kaikin mokomin ne, joilla on siihen vilpitöntä halua ja edellytykset. Ei monastisen kilvoittelun aloittaminen ikää katso - niin kuin ei kilvoittelun aloittaminen yleensäkään. Ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa ikää, jossa voisi esim. avioitua, mennä luostariin tai ryhtyä erakoksi. Ei se ole niin mekaanista. Pyhä Henki puhaltaa missä tahtoo. Yleisesti ottaen suomalaiselle yhteiskunnalle olisi hyväksi, että meillä olisi enemmän munkkeja, nunnia ja hengellisesti kilvoittelevia erakkoja. Koska luostarikilvoittelu on meillä niin harvinaista, niin siihen liittyy minusta liian yleviä ja tiukkoja vaatimuksia. Ei munkin tai nunnan tarvitse olla mitään erityistä. Heillä ei tarvitse olla mitään erityiskykyjä tai viisautta. Se on elämäntapa ja kilvoittelumuoto.
Sellainenkin vaikutelma joskus tulee, että suomalaiset ortodoksit suhtautuvat kunnioituksella muiden maiden pyhiin ja kilvoittelijoihin, mutta kotimaisilta isiltä ei olla halukkaita ottamaan vastaan ohjeita ja kotimaisia luostarikilvoittelijoita pidetään jotenkin vähempiarvoisina kuin ulkomaisia. On helpompi esim. olla kuuliainen itse valitsemilleen ulkomaisen pyhän opetuksille kuin ottaa varteen pienintäkään oman seurakunnan papin antamaa ohjetta. Esimerkiksi p. Paisios Athosvuorelaisen tai Serafim Sarovilaisen kirjoituksiin on helppoa suhtautua kunnioituksella, mutta jos saman sanoo joku kotimainen pappi, niin asenne on hieman sellainen, että “mitä tuokin nyt tuossa yrittää päsmäröidä, luuleeko hän jokin olevansa” jne. Vähättelyn sijaan meidän tulee ilman muuta keskittyä tukemaan toinen toistemme kilvoittelua, olipa henkilö sitten missä asemassa tahansa.
Sama pätee myös munkki Stefanokseen: ei ole syytä vähätellä hänen kutsumuksensa aitoutta. Pyhä Porfyrios sanoi olleensa Ateenan vilinässä yksinäisempi kuin erämaassa konsanaan. Mitä sitten, jos Stefanos kesällä tapaakin ihmisiä? Gerontikonin erämaaisät punoivat kaislakoreja ja menivät sitten myymään niitä suurkaupunkien kuten Aleksandrian torille ihmisten keskelle. He tapasivat niin tehdessään taatusti enemmän ihmisiä päivässä kuin kotonaan telkkaria katsova keskivertosuomalainen. Silti Gerontikonin isiä pidetään äärimmäisen askeettisina erakoina.
Poistin.
No sehän ei ole meidän asiamme, että mitä kyseisen veljen tulee tehdä. Voihan sitä paitsi olla niinkin, että hän haluaisi olla enemmänkin yksikseen, mutta häntä on määrätty viettämään myös aikaa ihmisten parissa. Hänhän on erakkona vasta varsin nuori, vaikka muuten onkin eläkeiässä. Mistäpä me tiedämme, että millaisia ohjeita hänen ohjaajansa on hänelle antanut. Sellaiselle, joka haluaisi vetäytyä yksinäisyyteen voi olla ankara ohje, jos kehotetaankin esim. menemään johonkin messuille esittelemään luostaria tmv. Tärkeintä on kuuliaisuus.
Esimerkiksi minun luonani on vieraillut viimeisen vuoden aikana vain yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä. Mutta ei siinä ole ollut mitään vaikeaa, koska se ei ole tapahtunut kuuliaisuudesta vaan elämäni vain on sellaista, että ei minulla käy vieraita juuri koskaan. Paljon vaikeampaa olisi, jos minua olisi kehotettu kutsumaan vieraita ja kestitsemään heitä viikottain.
Koska emme tiedä, että millaisesta tilanteesta kyseinen munkki on kilvoittelunsa aloittanut ja miten hän on edistynyt, niin on turha arvostella. Alkutilannehan on ollut se, että hänellä on ollut sosiaalista elämää normaalisti ympäri vuoden. Jos hän siis nyt on yksikseen viisi kuukautta vuodesta, niin sehän on jo iso muutos entiseen.
Voin kuvitella miten kansa suhtautuisi jos keskuuteemme ilmaantuisi suomalainen vastine Maria Pariisilaisesta. Varmaan hänelläkin kyllä riitti omana aikanaan arvostelijoita. Olkaapa varovaisia sanomisissanne, uskonveljet, keskuudessamme liikkuu pyhiä.