Tässä retoriikassa tulee se ongelma minulle että en ymmärrä yhtään mistä puhutaan.
Minun kristillinen polkuni on mennyt toisin.
Silloin kuin minä koin oman herätykseni muutamassa eri vaiheessa, synnin tunnon heräämisen sai aikaan Jumalan vastaansanomaton rakkaus jonka rinnalla oma rakkauteni vaikutti heiveröiseltä ja huomasin syntieni olevan sitä rakkauden puutetta, ja halusin pystyä antamaan paljon vastarakkautta.
Synnin tunto taas aiheutti halun olla lähempänä Jumalaa, rakkautta ja rakkauteni kohdetta, minkä mahdollistamiseksi koin lain ja sen hengen; Kristuksen täydellistämän lain noudattamisen tärkeäksi ohjenuoraksi täydempään elämään.
Laki on ollut minulle kuin salainen rakkauskirje joka sisältää vihjeet tapaamispaikan löytämiseen.
Kaste, vahvistus ja ehtoollinen on tuntunut siltä että moraalilaista ahdistuva kivisydän olisi vähitellen vaihtumassa oikeaan lihasydämeen joka ymmärtää että lain opettama elämäntapa on rakkaudessa elämistä.
Kadotusta en ole pelännyt, ainakaan vielä, mutta eroa Jumalasta kyllä.
Minä en ymmärrä mikä taivas on enkä tiedä pitääkö sinne haluta. Haluan nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin nyt ja koko ajan.
Jotenkin näin, ei sillä tulevaisuudella ole väliä, oli se sitten taivas tai helvetti, nykyhetkellä on väliä ja vain nykyhetkessä voi elää rakkauden. Pyhän Fransiskus Xavierin rukous:
