Luin Uusi Tie -lehdestä Miikka Ruokasen ajatuksia Suomen kirkosta ja sen jumalanpalveluksesta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että saarna on kirkon heikoin lenkki.
“Saarnaajat eivät tunnu tuntevan Raamattuaan. Myös Jumalan sanan auktoriteetti on hukassa. Silloin on vaikea julistaa. Tilalle onkin tullut etsiskelevän ja pohdiskelevan ihmisen arvojen pyörittelyä, erilaisia jippoja, etiikkaa ja psykologiaa.”
Jos ajattelen oman seurakuntani jumalanpalveluksia, niin useinmiten käy niin, että lähes kaikkeen muuhun voin olla tyytyväinen, mutta saarnasta olisin odottanut paljon enemmän. Kun kuuntelen radiojumalanpalveluksia, niin saman tulokseen tulen niistäkin saarnan osalta. Nykyään tuntuu, että on erittäin harvinaista, että löytyy pappi, joka julistaa, jolla on julistamisen armolahja.
Veikkaan, että saarnojen sisältöön vaikuttaa se, kuinka paljon pappi tutkii Raamattua mutta myös se, kuinka ihmiset suhtautuvat julistavaan pappiin. Papin täytyy olla todella rohkea, että hän uskaltaa saarnata väkevästi.
Pelkäävätkö papit nykyään, että ihmiset valittavat heistä tuomiokapituliin, jos he saarnaavat väkevästi?
Tiedän seurakunnan, jossa kirkkoherra on armoitettu julistaja ja samoin hänen vakiosijaisensa osaa saarnata tosi hyvin. Ihmettelen silti, miksi siinäkään seurakunnassa ihmiset eivät kilvan osallistu jumalanpalvelukseen, vaan suurin osa seurakuntalaisia loistaa poissaolollaan jumalanpalveluksista.
Raamattu ja saarna ovat eri asioita. Raamattu on Jumalan sanaa. Saarna on Jumalan sanan selittämistä ja sen avaamista, mitä tämä sana tarkoittaa meidän elämässämme sekä uskon että moraalin näkökulmasta.
Olen hyvin paljon samaa mieltä kun Miikka Ruokanen siinä lainauksessa, jonka ketjun avannut Sinituuli lainaa.
Tämä ajatus putkahti mieleeni kun luin nettihesarista John Irwingin kirjasta lainatun, kirjan päähenkilön Owen Meanyn puheen:
”JUURI KUN MINÄ RUPEAN PITÄMÄÄN JOSTAIN VIRRESTÄ, KAIKKI JYSÄHTÄVÄT POLVILLEEN RUKOILEMAAN. JUURI KUN MINÄ KUUNTELEMAAN RUKOUSTA, KAIKKI POMPPAAVAT PYSTYYN VEISAAMAAN. JA MITÄ TEKEMISTÄ JOLLAIN TYHMÄLLÄ SAARNALLA ON JUMALAN KANSSA? KUKA SEN TIETÄÄ MITÄ MIELTÄ JUMALA ON AJANKOHTAISISTA ASIOISTA? KUKA SIITÄ PIITTAA?”
Edellistä ei kannata ymmärtää väärin. Owen Meany on erittäin uskonnollinen ihminen, ja hänellä on siihen hyvä syykin: hän näkee tulevaisuutensa ennalta."
Minua tosiaan ärsyttää se kun ainakin täällä pääkaupunkiseudulla kovin usei on saarnana joku päivänpolttava poliittinen kysymys, mihin pappi jollakin aasinsillalla kytkee jonkin Jeesuksen sanojen varmana ja ainoana oikeana kristillisenä tulkintana oman mielipiteensä.
Jeesus ei ole lyömäase jonkin poliittisen kysymyksen vastamielipiteen nitistämiseksi. Ei pitäisi olla. Jeesusta ei pitäisi kytkeä päivänpolitiikkaan, ja jakaa saurakuntalaisia siinä(kin) suhteessa vuohiin ja lampaisiin.
Tuli mieleen kun kerran keskustellessani silloisen Helsingin metropoliitta Ambrosiuksen kanssa teekupin äärellä hän totesi johonkin sanomaani, että “evankelis-luterilainen kirkko elää ajassa, ja ortodoksinen kirkko lepää ikuisuudessa”.
Näen tässäki saarnojen “ajankohtaistuksessa” vain sellaista epätoivoista polulistista räpiköintiä massojen miellyttämiseksi jasenmäärän uhkaavasti vähetessä. En usko, että kirkko sillä pelastuu.
Olin jokunen vuosi sitten luterilaisessa joulujumalanpalveluksessa vanhempieni kanssa. Siinä saarnassa ei ollut mitään poliittista, mutta muuten aika tyhjänpäiväistä diipadaapaa. Lähinnä sitä Jeesus rakastaa kaikkia -settiä. Tietenkin sitä asiaa on hyvä pitää esillä, mutta saarnassa kyllä pitäisi edes vähän selittää sitä Raamattuakin eikä vaan lässyttää.
Hyvin sanottu. Vaikka sinänsä luulen tuon ajassa elämisen johtuvan kansankirkon asemasta eikä niinkään siitä, että sellainen mentaliteetti itsessään kuuluisi luterilaisuuteen. Luterilaisella kirkolla on niskassaan tapakristittyjen ja sateenkaariväen painostus.
Saarna on kyllä vaikea laji. Meidän seurakunnassa käydään välillä kiivaita keskusteluja kirkkokahveilla päivän saarnasta. Politiikkaa meidän papit puhuvat äärimmäisen harvoin, oikeastaan vain silloin jos jokin ajankohtainen aihe liittyy suoraan päivän evankeliumiin tai lukukappaleisiin. Mutta osa seurakuntalaisista ei siedä puhetta kiirastulesta, Helvetistä tai mistään näihin liittyvästä. Pitäisi vaan julistaa sitä Jeesus rakastaa kaikkia -settiä, vaikka päivän evankeliumissa olisi juuri luettu Jeesuksen puheet ikuisesta kadotuksesta. Se välillä vähän ihmetyttää, että mistä tämmöinen asenne juontaa juurensa.
Toisaalta kyllä. Mutta joskus voi olla, että saarnaajalla on ihan suotta kova paine a) pitää tosi hyvä ja koskettava puhe tai b) tarjota jotakin uutta ja ihmeellistä. Minusta saarnaa kannattaa lähestyä tilaisuutena selittää päivän tekstejä. Ei tarvitse saada aikaan retorisesti upeaa ja sisällöllisesti täysin yhtenäistä, saumatonta kokonaisuutta. Toki retorista osaamista pitää kehittää ja saarnan on syytä olla johdonmukainen, mutta asiallinen raamatunselitys riittää hyvin pitkälle.
Vaikka en ole (enää) moderaattori, niin laitan sinulle tiedoksi palan foorumin säännöistä. Et ole varmaankaan niihin tutustunut kirjoitustyylistäsi päätellen. Se on kuitenkin varmasti viisasta jos haluat pidempään foorumilla kirjoitella. Säännöt löytyvät kolmesta viivasta yläoikealta klikkaamalla.
Siispä tässä pieni lainaus:
Foorumilla käydään keskustelua klassisen kristinuskon ja ekumenian hengessä . Mitä tämä tarkoittaa?
Klassinen kristinusko viittaa ns. jakamattoman kirkon aikaan. Ekumenialla tarkoitetaan puolestaan kristillisten kirkkojen yhteyspyrkimystä. Klassisen kristinuskon ja ekumenian hengessä toimimisella viitataan siihen, että ns. jakamattoman kirkon aikana syntyneet opit, tavat ja instituutiot, sellaisina kuin ne ilmenevät eri kirkkojen elämässä tänä päivänä, nauttivat foorumilla suojelua. Foorumilla noudatetaan ekumenian hyviä tapoja sovellettuna foorumikontekstiin.
Suojelua nauttivat asiat asioita ovat mm. institutionaalinen kirkko, dogma, sakramentit, liturginen elämä, ikonit ja reliikit (lista ei ole kattava). Suojelulla ( temaattinen suojelu ) tarkoitetaan sitä, että kun näistä asioista keskustellaan, ei keskustelun peruslähtökohtaa saa kyseenalaistaa. Itse asioiden merkityksestä saa keskustella. Peruslähtökohdista voidaan käydä kriittistä keskustelua omalla osastollaan.
Käyttäjät ja muutkin henkilöt, jotka sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen tai Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustukseen (sen läntisessä tai itäisessä muodossa), nauttivat suojelua. Suojelulla ( henkilösuojelu ) tarkoitetaan, ettei tällaista henkilöä ole luvallista nimittää ei-kristityksi. Vastaavaa suojelua nauttivat instituutiot ( instituutiosuojelu ), jotka julkisesti tunnustautuvat näihin tunnustuksiin. Toista käyttäjää tai yleisöä yleisesti ei saa kehottaa eroamaan toisesta kristillisestä yhteisöstä.
Kiitos @Origi-Naali. Minulla kävi tuo sama mielessä tuossa tridentiinisen ketjussa, mutta ajattelin että menköön nyt kun siinä on muutenkin puhuttu harhaoppisuudesta.
Pyysin sääntöjen julkaisemisen aikoihin ylläpitäjää poistamaan sananvälit sulkeiden ja sanojen välistä, mutta hän ei suostunut. Pystyisikö joku korjaamaan ne?
Minä en siihen ainakaan johtajan valtuuksin siihen pystyisi. Mutta aika jännä että tuolla säännöissä, josta tekstin suoraan lainasin, niissä ei ole välejä, mutta lainaamisessa ne siihen tulivat.
Pannaanpa tähän ketjuun, kun on vielä auki, vaikka ei ole aikoihin kirjoitettukaan.
Eilen pitkästä aikaa katsoimme televisiosta nojatuolikirkon. Aivan sopivaa keskustelua ja paljon rukouksia. Tilaisuudessa yksi laulu herätti ajatuksia.
Mun sydämeni tänne jää
Mun sydämeni tänne jää
Kun aika on mun mennä pois
Syystuuli vaan soi lauluaan
Kuin kaiken tietää vois
Mun sydämeni tänne jää
Aina asuinpaikalleen
Vaik’ itse saan vain viivähtää
Kesäiltaan viimeiseen
Kun mennyt oon, niin kuulet
Vain kuiskeen rantamainingin
Jos uskot enemmän, kuin luulet
Siinä sua tervehdin
Sä kevään näät taas kerran
Ja kuulet laulut lintujen
Jos herkistyt ees hetken verran
Silloin ymmärrät sen
Mun sydämeni tänne jää
Se lähelläsi aina on
Sen tavoitat, jos haluat
Vaik’ maa ois lauluton
Mun sydämeni tänne jää
Aina asuinpaikalleen
Vaik’ itse saan vain viivähtää
Kesäiltaan viimeiseen
Sä kevään näät taas kerran
Ja kuulet laulut lintujen
Jos herkistyt ees hetken verran
Silloin ymmärrät sen
Mun sydämeni tänne jää
Se lähelläsi aina on
Sen tavoitat, jos haluat
Vaik’ maa ois lauluton
Mun sydämeni tänne jää
Aina asuinpaikalleen
Vaik’ itse saan vain viivähtää
Kesäiltaan viimeiseen
Sinänsä ihan kaunis kappale, mutta eihän tässä ole mitään kristillistä sanomaa. Kirkkokonserttiin tämä voisi sopia hengellisten laulujen lisäksi, mutta en kyllä huolisi jumalanpalvelukseen.
Minäkin katsoin pitkästä aikaa ja koin sen erittäin hyväksi. Tämä viimeinen kappalevalinta ei ollut hengellinen, vaan Veikko Samulin ja Juha Vainion iskelmä, jonka aihe lopussa ehkä sopi tuohon, mutta en itsekään pidä, että maallisempia lauluja, vaikka sopisivatkin johonkin teemaan, tuodaan jumalanpalvelukseen.
Tuo keskustelu pyhäinpäivänä kuoleman aiheesta oli kuitenkin erittäin nappiin osunut jokaisen keskustelijan osalta, myös vetäjän, Kirkon tiedotuskeskuksen Kimmo Saareksen osalta. Ja musiikki ja koko tilaisuus oli kuvattu kauniissa miljöössä Helsingin Oulunkylän vanhassa kirkossa, joka on minun lapsuuden ja nuoruuden kotiseurakunta.
Minusta tuollaiset laulut sopivat juuri nojatuolikirkkoon oikein hyvin. Niin laulut kuin itse tapahtumakin ovat jokseenkin etäällä liturgisesta jumalanpalveluksesta. Näinollen ei se enää musiikista huonommaksi mene.