Jerusalemin patriarkka Dosithius, joka laati 1672 ortodoksisen uskon esityksen lähinnä katolisia ja protestantteja vastaan, kieltää eksplisiittisesti Raamatun lukemisen kansankielellä, omassa ortodoksisen uskon esityksessään. Raamattua sai kuulla luettavan, mutta siinä oli osia, erityisesti VT:ssa, joiden lukeminen ei ollut kaikille sallittu. Hänen mukaansa Raamattu ei ollut kaikkien ymmärrettävissä. Se lahja oli annettu viisaille ja pyhille.
Ortodoksit eivät ole koskaan laatineet mitään teosta joka keräisi yhteen ortodoksisen kirkon opetuksen 7 ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen. “Meilla ei ole tarvetta sellaiselle, 7 ensimmäistä kirkolliskokousta riittää meille” sanoi UT:n tutkija Nikolaj Glubovsky (Pelikan, Creeds and Confessions of Faith in the Christian Tradition, vol II, s, 258). Mikään 7 ekumeenisen kokouksen jälkeinen oppi ei yllä 7 ensimmäisen konsiilin tasolle. Ja kun filioquen aiheuttamat oppituomiot peruttiin 1965, niin kanoneja lukuunottamatta olemme samalla viivalla opillisesti ja pohjimmiltaan. Sillä ei mikään myöhempi lisäys yllä samalle tasolle.
Toki eroja on, mutta ne ovat ihmiskeksintöjä, eivät jumalallisesti saneltuja kaikkia kristittyjä velvoittavia ohjeita. Osa on jopa tahallista väärinymmärtämistä. Ortodoksit pitävät katolista transsubstantiaatio-oppia omalle opetukselleen rinnakkaisena. EI luterilaisuus ole ikinä kieltänyt transsubstantiaatio-opetusta. Luterilaisuuson vain sanonut, että se on turhaa teknistä kikkailua. Kristus on totisesti läsnä leivässä ja viinissä ja on leipä ja viini. Tämä ei ole kuulemma tarpeeksi sanottu. Vaikka ortodoksit ovat alusta alkaen, kun Jeremias II kommentoi Augsburgin tunnustusta 1576, ollet esimerkiksi samaa mieltä siitä, että sakramentti pitää jakaa molemmissa muodoissa… toisin kuin katolinen kirkko tekee. Itse asiassa Jeremias II;n vastauksessa ehtoollisessa ei ole oikeastaan muuta eroa kuin se, että ort käyttää hapatettua leipää. (Pelikan: Creeds… vol II, s 395->).
D