Luterilainen sola scriptura

Olen samaa mieltä. Mutta tämä on aika ylätason kirjauksia. Sinänsä toki hyviä, mutta näkyykö tämä jotenkin, kun kehitetään luterilaista jumalanpalveluselämää.

Otetaanpa yksittäinen esimerkki. Suitsutusta on harjoitettu kristillisessä jumalanpalveluksessa täysin mutulla arvioiden tuhat vuotta. Kun luterilainen miettii seuraavaa jumalanpalvelusuudistusta, kiinnostaako tämä luterilaista? Onko se minkäänlainen argumentti sen suhteen, mitä luterilaisten tulisi tehdä messukaavan suhteen?

En nyt sinänsä ole kiinnostunut siitä, suitsuttaako luterilainen vai ei, vaan lähinnä siitä, missä määrin historialliset käytännöt ja tavat näkyvät luterilaisten sisäisessä keskustelussa.

Tilanne on ainakin meillä sellainen, että vanhoja luterilaisia ja samalla katolisia tapoja ollaan ottamassa varovasti mutta määrätietoisesti uudelleen käyttöön. Taustalla on pitkä kirkollinen ajanjakso, jossa luterilainen valtio- ja kansankirkko sai paljon vaikutteita reformoidusta “kuvienraastosta” pietistisen ja englantilaisen hartauskirjallisuuden kautta. Reformoitu oppi läpäisi koko luterilaisen kirkon. Tästä alennustilasta on nyt pyritty eroon takaisin alkulähteille. On löydetty uudelleen vanhojen luterilaisten opettajien kirjat. Yllättäen sieltä löytyy valtavasti kontaktipintaa vanhaan katoliseen traditioon - mukaan lukien kirkkoisät jne. Onhan se todettava, että paljon on vielä opittavaa ja tehtävää. Itse kyllä myönnän, että paljon hyvää traditiota on hylätty turhan päiten 1600-luvun lopulta lähtien. Keskustelua käydään, ja patristiikka on alkanut kiinnostaa monia.

2 tykkäystä

Tämä on mielestäni kovasti positiivinen kehityskulku. Osaatko mainita konkreettisia esimerkkejä, mites se mielestäsi näkyy seurakunnan elämässä? Tällä en viittaa nimenomaisesti jumalanpalveluselämään vaan ylipäätään, jos mieleesi tulee jotain esimerkkejä verrattuna ilmeisti huonona pitämääsi reformoituihin vaikutteisiin.

En oikein osaa nimetä mitään erityistä esimerkkiä mikä ilmentäisi juuri paluuta vanhaan, ehkä tärkeimpänä on kuitenkin keskittyminen messun ja inkarnaation konkreettisen ihmeen ympärille sekä seurakunnan merkityksen korostuminen yksilöllisen jumalasuhteen rinnalle. Ehtoollista ei pietismissä painotettu, vaan saarnaa. Tästä tunnustuksen yhteydestä, koinoniasta, on ollut seurauksena suurempi yhteisöllisyys. Ihmiset tekevät vapaaehtoisesti erilaisia palveluksia. Tietysti paluu vanhaan katoliseen luterilaisuuteen tukee konservatiivista ajattelutapaa suhteessa uusiin liberaaleihin virtauksiin ylipäätään. Vanhaluterilaisuus ei myöskään täytä tälläkään foorumilla arvosteltuja nominalismin tuntomerkkejä. Siltä osin nominalismi-realismi dialektiikan voi unohtaa.

1 tykkäys

Eli mielestäsi paluu vanhoihin käytäntöihin näkyy arvokysymyksissä ja muuten asia näkyy vapaaehtoisessa omaehtoisessa toiminnassa? Tällä en tarkoita kettuilla, vaan yritän saada kiinni asiasta. Itselläni on hyvin vähän kokemusta luterilaisuudesta viimeisten vuosien saralla, joten en välttämättä saa kiinni, missä nykyään mennään. Tunnustuksellisesta luterilaisuudesta on vielä vähemmän.

En ole pohtinut tätä koskaan aiemmin ja ehkä myöhemmin tulee lisää mieleen. Minulla on aika hidas sytytys - usein kun olen kävelylenkillä niin siellä saan hyviä ahaa elämyksiä. Todennäköisesti jokin olennainen juttu jäi mainitsematta.

Mitä sinun mielestäsi kaipaisit luterilaisuuteen?

2 tykkäystä

En oikeastaan mitään. Olen melko fundis eli mielestäni kaikkien tulisi kääntyä ortodokseiksi. Tämä ei kuitenkaan tunnu reilulta vaatimukselta, koska ihmisillä nyt vain on monenlaisia mielipiteitä. Minkäs sille mahtaa.

Hämmennykseni tässä nyt lähinnä nousee siitä, että (ainakin) konservatiivisten luterilaisten kohdalla tuntuu nousevan esiin, että oikea luterilaisuus kyllä arvostaa traditiota. En ymmärrä mitä tämä tarkoittaa, koska käytännössä tämä ei omaan silmääni näy yhtään missään. En tarkoita tätä syytöksenä, vaan hämmennyksen aiheena.

Jos kävisit luterilaisessa messussa, näkisit, että se on oleellisesti tradition mukainen läntinen messu.

1 tykkäys

Ymmärrän kyllä, ettei se vielä näy missään. LHPK on kooltaan kovin pieni kirkko. Toisaalta, en ole koskaan ollut ortodoksijumalanpalveluksessa, joten saman ihmettelyn voin lausua vuorostani minä.

1 tykkäys

Olen käynyt muistaakseni kansankirkon, SLEYn, Kansanlähetyksen ja Luther-Säätiön messuissa. Kahden edellisen osalta useaan otteeseen, kahden viimeisen osalta muistaakseni pari kertaa. Säätiölle annan kyllä kiitosta vähäisen kokemukseni perusteella, mutta olin nyt lähinnä kiinnostunut luterilaisten omasta perspektiivistä enkä omasta mutustani.

Tällä en tarkoita jaotella erilaisten liikkeiden jumalanpalveluskäytäntöjä hyviin ja huonoihin, vaan puhun vain omasta kokemuksestani.

Tervetuloa joskus mukaan! :slight_smile:

1 tykkäys

Evlut seurakunnissa on paljon eroja jp käytännöissä. Jopa saman seurakunnan sisällä palvelukset ovat kirkosta ja papeista ja kanttoreista riippuen monin kohdin erilaisia.

Kaikkia em asioita on meillä päin paitsi suitsutusta en ole kohdannut.
Toisaalta jossain kirkossamme ei juuri koskaan lauleta psalmia ja ehtoollisen vietossa on myös yksityiskohtia joissa toiset oikovat ja toiset eivät.

20 vuotta sitten uudistunut jp on todellakin osittain paluuta vanhaan.

Kiinnostavaa on että messun liturgiaa ja ehtoollisen huolellista viettämistä arvostaa moni muuten liberaali lut kun taas useat varsin konservatiivisesti opettavat veisaavat viis näistä. No, ehkä yleistäen voi sanoa että ehtoollisen toimittajat ovat lähes aina kirkkomme käsikirjan ohjeista kartalla.
Kaikkia kombinaatioita löytyy…

Mielestäni messun viettämisen monet vaihtoehdot olisi voitu jättää pois. Kirjavuus vähenisi. Ei olisi niin outoa jos poikkeaa muuhun kuin kotikirkkoonsa.
Poikkeus tavallisesta messusta joka minulle hyvin sopii myös on gospelmessut. Niillä on tietty funktionsa.
Mutta päämessuna mielestäni sellainen juhlava, joka ei ole karsittu ja joka sisältää virsiä psalmin vuorolaulut kulkueen jne.

9x, olet merkinnyt tietoihisi että olet luterilainen. Oletkohan oikeasti, kun kommenttisi kuulostaa ihan joltain muulta?

1 tykkäys

Olen, pesunkestävä luterilainen, entiseltä nimimerkiltäni Walther. Jouduin kuitenkin vaihtamaan nimimerkkini kun sain entisellä nimimerkilläni liikaa sopimatonta viestittelyä, jopa foorumin ulkopuolella.

Mutta asiaan, ovatko nämä ylläkirjoittamasi viestit sinun henkilökohtaisia näkemyksiäsi vai edustavatko ne myös LHPK:n kantaa näissä asioissa?

Etenkin olisin kiinnostunut tästä kirjoituksestasi:

“En oikein osaa nimetä mitään erityistä esimerkkiä mikä ilmentäisi juuri paluuta vanhaan, ehkä tärkeimpänä on kuitenkin keskittyminen messun ja inkarnaation konkreettisen ihmeen ympärille sekä seurakunnan merkityksen korostuminen yksilöllisen jumalasuhteen rinnalle. Ehtoollista ei pietismissä painotettu, vaan saarnaa. Tästä tunnustuksen yhteydestä, koinoniasta, on ollut seurauksena suurempi yhteisöllisyys. Ihmiset tekevät vapaaehtoisesti erilaisia palveluksia. Tietysti paluu vanhaan katoliseen luterilaisuuteen tukee konservatiivista ajattelutapaa suhteessa uusiin liberaaleihin virtauksiin ylipäätään. Vanhaluterilaisuus ei myöskään täytä tälläkään foorumilla arvosteltuja nominalismin tuntomerkkejä. Siltä osin nominalismi-realismi dialektiikan voi unohtaa.”

Hei vaan, kommenttejasi on ollut hiukan ikäväkin.

Mitä tulee tuohon kirjoitukseeni, niin se on pääasiassa omaa kokemustani “lattiatasolta”. Ja ehkä muutaman ystäväni kokemusta. En tiedä, onko kaikkialla LHPK:n seurakunnissa samanlaista ajattelua. Ei tässä kuitenkaan mistään messujumalasta tai Roomaan paluusta ole kyse, älä luulekaan.

1 tykkäys

Onko lähetyshiippakunta ruvennut suitsuttamaan? Missä?

Erittäin hienoa, että täällä on pohdittu myös sitä, että mikä on traditio tai mitä tarkoitetaan traditiolla. Minulla on kuitenkin kaksi lähdettä asiasta, joista tulen hieman erilaiseen määritelmään. Toinen on katolisen uskon jatkokurssin luento, aiheesta kirkollinen laki. Siellä aihe nimenomaan erotettiin traditiosta, ei samaistettu siihen. Käsittääkseni toisaalta lukemani ortodoksinen kanta oli myös yhtenevä tämän kanssa.

Traditiolla tarkoitetaan asioita, jotka ovat ajattomalla tavalla totta, eli jotka sen puolesta voisivat olla vaikka Raamatussa, mutta käytännön syistä eivät ole. Näillä tarkoitetaan esimerkiksi kaikkia perusteluita kolminaisuudelle tai Kristuksen kahdelle luonnolle. Tarkoitetaan ihmisen luotuisuutta koskevia asioita, jotka liittyvät siihen, mitä esimerkiksi ovat hyveet. Tarkoitetaan tietoa siitä, mitä ovat enkelit ja demonit tai mikä on lankeemuksen vaikutus luomakuntaan ja ihmisen mieleen.

Traditiolla tarkoitetaan sitä opittua ja kertynyttä tiedon, ymmärryksen ja viisauden pääomaa, minkä kirkko on saanut osakseen apostolien ajan jälkeen. Traditio siis on kirkon ymmärrys sielun todellisuudesta ja hengellisestä todellisuudesta. Se on määrällisesti enemmän kuin Raamattu, ynnä se selittää Raamattua. Tietyllä tavalla on mahdollista ajatella, että Raamattu ei ole traditiosta erillään, eikä sen yläpuolella, eikä sen vastakohta, vaan Raamattu on jonkinlainen kehys tai tiivistelmä traditiosta. Valikoitu osa.

Esimerkiksi pappien selibaatti ei ole osa traditiota. Se ei ole mikään ikuinen totuus, eikä sitä sellaisena ole tietääkseni kukaan koskaan esittänyt, vaan se on käytännön järjestely. Kun ihmiset ovat ajatelleet hyökkäävänsä traditiota vastaan, niin on ollut aika satunnaista, ovatko he oikeasti tehneet niin. Esimerkiksi pyhien rukoileminen nousee traditiosta. Mutta käsittääkseni messun muoto ei nouse. Messu ilmentää sitä, mitä on traditiossa. Mutta messu ei ole suoraan osa traditiota. Ajatellaan, että on ikuinen totuus se, että jotkut kuolleet ovat päässeet suoraan perille. Siitä seuraa, että he ovat tietoisia ja Jumalan läsnäolossa. Josta seuraa se, että heiltä voi pyytää esirukouksia. Mutta se, että messussa tehdään asiat tietyssä järjestyksessä, ei ole itsessään samanlainen asia, vaan tapa ilmentää tai tuoda esille niitä.

Tässä merkityksessä on ehkä oikein sanoa, että protestanteilla on hyvin vähän traditiota, eli hyvin vähän sellaista oppia, joka kiinteästi kuuluu Raamatun yhteyteen tai rinnalle. Käsittääkseni rukousta koskevat lainalaisuudet ovat tradition osa. Mutta tietyt tavat rukoilla, esimerkiksi ruusukko, eivät ole. Ajattelen sen niin, että rukous on ollut rukousta alusta lähtien. Mutta ruusukko on ollut ruusukko vasta siitä lähtien kun se annettiin Pyhälle Dominicukselle.

Nämä tulivat ei kovin kauan sitten postissa. En ole ehtinyt kuin toista äkkiä avata vähän. Mutta jos näistä tulee vielä eri käsitys, niin mahdollisuuksien mukaan palaan kertomaan.

Kiitos tästä. Lue kirjat, referoi ja suomenna ne, vielä niin teet suuren palveluksen.

Tuolla on meidän kirkon käyttämä määritelmä traditiosta. http://www.luterilainen.net/traditio/

Erityisinä juhlapyhinä, yömessuissa Helsingissä. Päivämessussa ei tietääkseni. Muista paikkakunnista ei tietoa.

Missä kohtaa messua he suitsuttavat? Hieman outoa, jos suitsutusta on vain juhlapyhinä. Mutta parempi tietysti vähän kuin ei ollenkaan.