Kiitos, Miknius! Ei ole sinun vikasi jos asia on epäselvä luonteeltaan.
Onhan myös niin ettei yhtä oikeaa tapaa tulkita Raamattua taida olla. Jos joku on tehnyt oman omatuntonsa mukaisen raamatuntulkinnan parhaan ymmärryksensä mukaan ja elää sen mukaan, tuskinpa sitä tuomion alle silti jää.
Ajatellaan jos vaikka joku nainen ajattelee ettei rakkauden kaksoiskäskyn mukaista enää nykypäivänä ole antaa miehelle valta-asemaa perheessä vain tämän sukupuolen vuoksi.
Haluaisin kovasti lukea Silvanuksen näkemyksen asiaan. Hänen selvityksiinsä minulla on harvemmin ollut nokan koputtamista, sillä ne ovat perusteellisia ja huomioivat asioiden moninaisuuden. Eivät vedä mutkia suoriksi ja ovat tyydyttäviä älyn lisäksi myös intuition/tunteen/hengellisyyden tasolla.
Tällä foorumilla tosiaan toimii mainitseminen eli ns. pingaus. Laitat nimen eteen @merkin. Näin esim. @anon85899117 saa huomautuksen tästä viestistä. Nytkin tämän vain epähuomiossa huomasin.
Niin mistä haluat selvitykseni?
Haluaisin teologisen näkemyksesi luterilaiseen vanhurskauttamisoppiin ja siihen mitä voidaan julkisyntinä pitää ja miten julkisyntiin tulisi puuttua. 
Omana näkökantanani heittäisin väliin, että sikäli kun ajatellaan olevan olemassa erillinen “kuolemansyntien” kategoria (siis syntejä, jotka eivät voi olla olemassa yhtä aikaa uskon kanssa), niin se ei ainakaan ole sama asia kuin julkisynnit. Julkisynti on sellainen, joka on seurakunnalla tiedossa ja herättää pahennusta ja/tai hämmennystä seurakunnassa, että joku uskova elää niin. Mutta julkisynnin ei välttämättä tarvitse olla erityisen vakava. Tai ihminen voi elää hyvin vakavassa synnissä niin ettei kukaan muu tiedä sitä, jolloin julkisyntiin puuttumista koskevat erityiskysymykset eivät liity asiaan mitenkään.
Naisen rooli avioliitossa on siinä mielessä vähän huono esimerkki julkisyntikysymyksestä, että siinä on selvästi kahdenlaista kategoriaa perinteisen raamatuntulkinnan ulkopuolella. Voi olla niin, että mies haluaisi olla perheen pää, mutta nainen ei hyväksy sitä, tai muuten nainen yrittää pomottaa ja jatkuvasti osoittaa epäkunnioittavaa asennetta miestään kohtaan. Tällöin avioliitto on yleensä onneton ja tilanteen ongelmallisuus selvästi nähtävissä. Toinen vaihtoehto on se, että pariskunta yhdessä sopien on sitä mieltä, että nykypäivän tilanteessa ei ole tarpeen aukottomasti totella miestään. Tämä on molemmille ok, ja asiat päätetään yhdessä keskustellen. Mun on hirveän hankala hahmottaa, miksi tiukkakaan seurakunta tällaista järjestelyä käsittelisi julkisyntinä. Yleensä näistä asioista vain opetetaan, ja annetaan pariskuntien itse päättää miten asiansa järjestävät.
Kiitos Anskutin! Mutta: nyt jos ajatellaan, että on luomisjärjestyksen mukaista, että mies on perheen pää ja nainen miehelleen kuuliainen, ei kai avioliitossa elävät voi luomisjärjestystä vastaan taistella? Sehän on vähän sama kuin jos kaksi naista keskenään sopisivat, että nykypäivän tilanteessa on ihan OK, että ryhdytään keskenään parisuhteeseen. Luomisjärjestyksen vastaisia järjestelyjä kumpainenkin, eikö totta?
Odotan edelleen, että joku ilmaisisi jonkin asian suoraan uskon kuolemisesta kertovaksi synniksi.
Jotenkin minulle tulee sellainen olo, että synnin käsitettä vältellään konkretian tasolla. Ehkäpä piehtaroidaan synnintunnossa: “Olen paha ihminen, Herra armahda minua!”, mutta oikeasti harvassa asiassa lasketaan lain olevan voimassa.
Minä huutelen vähän täältä ulkopuolelta: luterilaiset eivät mielellään nimeä konkreettisia syntejä ja vierastavat varsinkin syntiluetteloita; kas, kun vanha aatami on läpikotaisin syntinen. Ei mulla muuta 
.
Kaikki luterilaiset kyllä tietävät olevansa syntisiä ja tarvitsevansa ristinuhria. Kysymys kuuluukin, että jos kerran usko voi olla kuollut ja synti voi uskon tappaa, minkälainen synti se sellainen on. Tähän jää vastaukset saamatta.
Jumalan Armo on olemassa jo ennen kuin me mitään uskomme tai teemme. Jumala ratkaisi pelastumiskysymyksen antamalla Poikansa ottaa pois maailman synnin. Usko on turvautumista tähän Jumalan tekoon.
Usko ilmenee tekoinakin mutta ne teot eivät ole Mooseksen lakien tyylisiä vaatimuksia tai armon saamisen ehtoja. Teemme uskon tekoja seurauksena siitä, että olemme saaneet armon.
Olemme kuolemaamme asti syntisiä ja joudumme jatkuvasti tekemään parannusta. Synti ei ole hyvä asia eikä syntiä pitäisi tehdä, mutta ei meistä synnittömiä tule. Joudumme kiusauksiin ja lankeammekin. Armo kuitenkin on suurempi kuin syntimme. Armossa pitää vain pysyä loppuun asti. Silloin pelastuu.
Oman kehnoutensa ja muuttumattomuutensa ei pidä antaa johtaa pois Vapahtajan luota.
Jeesus on meille samaa kuin lääkärien antamat hoidot ja lääkkeet sairastaville. Sairaan ei pidä lähteä pois lääkärin luota eikä heittää pois lääkkeitä. Syntisen pitää pysyä Jeesuksen, syntisten auttajan ja parantajan luona. Ja pysyä kärsivällisenä vaikka hoidot eivät nopeasti tehoaisikaan.
Tappava synti on se, että ihminen jättää Jeesuksen ja päättää tulla toimeen ilman Häntä. Jeesus ei jätä eikä hylkää ketään Häneen turvaavaa.
Asiaa voisi hahmottaa vaikka pienellä mielikuvitusleikillä. Ajatellaan, jos se olisi mahdollista, että Jumala on minua vastapäätä kaikessa pyhyydessään. Mitä silloin voisin ajatella laittavani itseni ja Jumalan väliin? Asetanko hyvät tekoni, kilvoitukseni jne., siihen väliin suojaamaan minua Jumalan pyhyydeltä? Vai laitanko sen, että kartan pahoja tekoja? Jumalahan sanoo sanassaan, että meidän tulee olla täydellisiä ja kuka ikinä rikkoo yhtä kohtaa vastaan se on syypää kaikissa kohdin. Eli suomeksi käännettynähän tämä tarkoittaa sitä, että jos esim., sydämessäni himoitsen rahaa, edes vähänkin luotan siihen Jumalan sijasta, olen silloin jo aivan yhtä syyllinen Jumalan edessä kuin olisin tehnyt pankkiryöstön saadakseni sitä! Kun asia on näin en kuuna päivänä voi kuvitella laittavani mitään omaa itseni ja Jumalan väliin, sillä Jumalan pyhä laki murskaa minut. Nyt evankeliumi kuitenkin on Jumalan ilmoitus siitä, että Kristus on asettunut tuohon väliin ja saanut näin aikaan sovinnon minun ja Jumalan välillä. Pyhä Jumala ei siis Kristuksen tähden näe lainkaan minua syntisenä, vaan vanhurskaana. No miten voin asettaa Kristuksen itseni ja Jumalan väliin niin, ettei Jumalan pyhyys tuhoa minua? No tietenkin ainoastaan uskomalla Jeesukseen, että hän on tullut ja asettunut siihen väliin, ollen siis jo siinä välissä ja näin pelastukseni Jumalan vihalta on varma loppuun saatettu asia ja minulla on siis jo nyt rauha Jumalan kanssa, kuten Raamattu asian ilmaisee.
Jatkoin tuolla kuolemansyntiä käsittelevässä ketjussa. Onko se riittävä selvitys, vai tahdotko vielä lisää?
Loistovastaus oli, Silvanus! Kiitos!
Minusta luterilaisen kirkon erityisopit eivät kuulu klassiseen kristinuskoon. Tämä keskustelu on siis mielestäni väärässä osastossa.
Kuuluuko Mauriina ortodoksinen ekonomia klassiseen kristinuskoon? Mielestäni foorumista ei tule yrittää rakentaa täydellistä esteettistä systeemiä, joka hylkii kaikkea, josta itse ei niin välitä. Vähän sietämystä ja sormien läpi katsomista pitää olla, ekumeenisessa hengessä.
Lisäksi foorumilla on linjattu, että metakeskustelu moderointiketjuun, ei varsinaiseen ketjuun.
Eikös tällä foorumilla ole määritelty luterilaisuus (ja ehkä muutkin vanhat protestanttiset kirkkokunnat, anglikaanit ainakin) olevan klassisen kristinuskon piirissä? Luterilaisuuden sisäinen keskustelu sopii siis klassisen kristinuskon alle aivan hyvin.
Kuten VeliT jo huomautti, tästedes moderointikeskustelu (myös tästä aiheesta jatkava) Sivuston toiminta -osion puolelle, kiitos! Mutta vastaan nyt tässä, koska kysymys täällä on: luterilaisuutta ei ole katsoakseni rajattu foorumin aihepiirin ulkopuolelle. Ketju pysyy paikallaan.
Minusta se voisi olla tuolla kriittisen keskustelun puolella, kun muistaa mitä eräät nimimerkit kirjoittelivat vanhan (siis willen) foorumin puolella.
Tarkoitatko, että jotkut siellä kirjoittelivat tavalla, joka ei silitellyt ortodoksista uskonkäsitystä myötäkarvaan? Se on varmaan ikävä tunne, mutta et sinä subjektiivisten mieltymystesi tai antipatioittesi nojalla voi määritellä teologisia mielipiteitä “klassisen kristinuskon” ulko- tai sisäpuolellekaan. Klassiseen kristinuskoon sisältyvät mm. seuraavat teologiset ajattelijat ja oppisuunnat:
Covering the ecumenical councils and early synods; the great teachers of the Eastern church tradition, including Athanasius and John Chrysostom; and the prominent Western figures such as Augustine, Ambrose, Thomas Aquinas, Martin Luther, and John Calvin [–]. Lähde.
Myös luterilainen oppi vanhurskautumisesta ja jopa ns. herätyskristillisyys, ainakin sikäli kuin se on kalvinistista, mahtuvat klassisen kristinuskon rajoihin, pidimme näistä suuntauksista henkilökohtaisesti tai emme. Niin että älä jaksa.