Vastaukseni ei ollut “omatunto kertoo”, vaan jokainen synti, joka tehdään vastoin omaatuntoa, voi muodostua kuolemansynniksi. Syyttävä omatunto vie pois Jumalan luota. Se tekee niin silloinkin, kun omatunto syyttää ihan turhasta asiasta. Paavali kirjoittaa: “Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.” (Room. 14:23)
Keskustelu on oikein hyvä, mutta nillitän nyt, että jos aloittaja on kiinnostunut luterilaisesta vanhurskauttamisopista, niin tämä on hyvä kirjata myös otsikkoon. 
1 tykkäys
Mitä jos jollekulle naiselle ei tuota mitään omantunnon tuskia, vaikka hän ei pidä miestään perheen päänä eikä ole tälle sen enempää kuuliainen kuin aviomies on hänelle? Onko niin että jos omatunto ei soimaa, syntiä ei ole?
Vai onko tässä kohtaa seurakunnan syytä puuttua tämän perheen elämään ja sanoa julkisynti julkisynniksi?
Jos nainen tekee epätietoisesti syntiä, ei se ole hänen uskonsa kuolemaksi. Jumala kärsii heikkouksiamme. Jos tämä kuvitteellinen nainen taas tietoisesti rikkoo Raamattu vastaan, se on kapinaa Jumalaa vastaan. Sellaisessa Pyhä Henki ei voi pysyä.
Siitä, miten seurakunta toimii, löytyy tietoa Matt. 18:ssa.
Jos on mahdollista tietoisesti rikkoa Raamattua vastaan niin että se erottaa Jumalasta, silloin kai julkisyntilistan on oltava selvä? Kuitenkin puhuit aiemmin epäselvyydestä.
Ei kattava lista ole välttämätön. Jokainen synti, johon ihminen pitäytyy tietoisesti vastoin Raamatun sanaa, on julkisynti.
Eli kaikki Raamattunsa tuntevat uskovaiset naiset jotka eivät ole kuuliaisia miehilleen eivätkä pidä miestään perheen päänä, tekevät julkisyntiä eivätkä näin ollen pelastu, sillä usko on kuollut?
Käytännössä tällaisten asioiden arvioiminen on hankalaa. Kukaan ei pääse toisen pään sisälle katsomaan, onko siellä ymmärrys siitä, mitä Raamattu oikeastaan sanoo. On myös tehtävä erotus sen välillä, rikkooko ihminen heikkoudesta vai tietoisesti.
En oikein jaksaisi enää jatkaa tätä keskustelua. Eiköhän kantani ole käynyt kohtuullisen selväksi.
2 tykkäystä
Kiitos, Miknius! Ei ole sinun vikasi jos asia on epäselvä luonteeltaan.
Onhan myös niin ettei yhtä oikeaa tapaa tulkita Raamattua taida olla. Jos joku on tehnyt oman omatuntonsa mukaisen raamatuntulkinnan parhaan ymmärryksensä mukaan ja elää sen mukaan, tuskinpa sitä tuomion alle silti jää.
Ajatellaan jos vaikka joku nainen ajattelee ettei rakkauden kaksoiskäskyn mukaista enää nykypäivänä ole antaa miehelle valta-asemaa perheessä vain tämän sukupuolen vuoksi.
Haluaisin kovasti lukea Silvanuksen näkemyksen asiaan. Hänen selvityksiinsä minulla on harvemmin ollut nokan koputtamista, sillä ne ovat perusteellisia ja huomioivat asioiden moninaisuuden. Eivät vedä mutkia suoriksi ja ovat tyydyttäviä älyn lisäksi myös intuition/tunteen/hengellisyyden tasolla.
Tällä foorumilla tosiaan toimii mainitseminen eli ns. pingaus. Laitat nimen eteen @merkin. Näin esim. @anon85899117 saa huomautuksen tästä viestistä. Nytkin tämän vain epähuomiossa huomasin.
Niin mistä haluat selvitykseni?
1 tykkäys
Haluaisin teologisen näkemyksesi luterilaiseen vanhurskauttamisoppiin ja siihen mitä voidaan julkisyntinä pitää ja miten julkisyntiin tulisi puuttua. 
Omana näkökantanani heittäisin väliin, että sikäli kun ajatellaan olevan olemassa erillinen “kuolemansyntien” kategoria (siis syntejä, jotka eivät voi olla olemassa yhtä aikaa uskon kanssa), niin se ei ainakaan ole sama asia kuin julkisynnit. Julkisynti on sellainen, joka on seurakunnalla tiedossa ja herättää pahennusta ja/tai hämmennystä seurakunnassa, että joku uskova elää niin. Mutta julkisynnin ei välttämättä tarvitse olla erityisen vakava. Tai ihminen voi elää hyvin vakavassa synnissä niin ettei kukaan muu tiedä sitä, jolloin julkisyntiin puuttumista koskevat erityiskysymykset eivät liity asiaan mitenkään.
Naisen rooli avioliitossa on siinä mielessä vähän huono esimerkki julkisyntikysymyksestä, että siinä on selvästi kahdenlaista kategoriaa perinteisen raamatuntulkinnan ulkopuolella. Voi olla niin, että mies haluaisi olla perheen pää, mutta nainen ei hyväksy sitä, tai muuten nainen yrittää pomottaa ja jatkuvasti osoittaa epäkunnioittavaa asennetta miestään kohtaan. Tällöin avioliitto on yleensä onneton ja tilanteen ongelmallisuus selvästi nähtävissä. Toinen vaihtoehto on se, että pariskunta yhdessä sopien on sitä mieltä, että nykypäivän tilanteessa ei ole tarpeen aukottomasti totella miestään. Tämä on molemmille ok, ja asiat päätetään yhdessä keskustellen. Mun on hirveän hankala hahmottaa, miksi tiukkakaan seurakunta tällaista järjestelyä käsittelisi julkisyntinä. Yleensä näistä asioista vain opetetaan, ja annetaan pariskuntien itse päättää miten asiansa järjestävät.
1 tykkäys
Kiitos Anskutin! Mutta: nyt jos ajatellaan, että on luomisjärjestyksen mukaista, että mies on perheen pää ja nainen miehelleen kuuliainen, ei kai avioliitossa elävät voi luomisjärjestystä vastaan taistella? Sehän on vähän sama kuin jos kaksi naista keskenään sopisivat, että nykypäivän tilanteessa on ihan OK, että ryhdytään keskenään parisuhteeseen. Luomisjärjestyksen vastaisia järjestelyjä kumpainenkin, eikö totta?
Odotan edelleen, että joku ilmaisisi jonkin asian suoraan uskon kuolemisesta kertovaksi synniksi.
Jotenkin minulle tulee sellainen olo, että synnin käsitettä vältellään konkretian tasolla. Ehkäpä piehtaroidaan synnintunnossa: “Olen paha ihminen, Herra armahda minua!”, mutta oikeasti harvassa asiassa lasketaan lain olevan voimassa.
Minä huutelen vähän täältä ulkopuolelta: luterilaiset eivät mielellään nimeä konkreettisia syntejä ja vierastavat varsinkin syntiluetteloita; kas, kun vanha aatami on läpikotaisin syntinen. Ei mulla muuta 
.
Kaikki luterilaiset kyllä tietävät olevansa syntisiä ja tarvitsevansa ristinuhria. Kysymys kuuluukin, että jos kerran usko voi olla kuollut ja synti voi uskon tappaa, minkälainen synti se sellainen on. Tähän jää vastaukset saamatta.
Jumalan Armo on olemassa jo ennen kuin me mitään uskomme tai teemme. Jumala ratkaisi pelastumiskysymyksen antamalla Poikansa ottaa pois maailman synnin. Usko on turvautumista tähän Jumalan tekoon.
Usko ilmenee tekoinakin mutta ne teot eivät ole Mooseksen lakien tyylisiä vaatimuksia tai armon saamisen ehtoja. Teemme uskon tekoja seurauksena siitä, että olemme saaneet armon.
Olemme kuolemaamme asti syntisiä ja joudumme jatkuvasti tekemään parannusta. Synti ei ole hyvä asia eikä syntiä pitäisi tehdä, mutta ei meistä synnittömiä tule. Joudumme kiusauksiin ja lankeammekin. Armo kuitenkin on suurempi kuin syntimme. Armossa pitää vain pysyä loppuun asti. Silloin pelastuu.
Oman kehnoutensa ja muuttumattomuutensa ei pidä antaa johtaa pois Vapahtajan luota.
Jeesus on meille samaa kuin lääkärien antamat hoidot ja lääkkeet sairastaville. Sairaan ei pidä lähteä pois lääkärin luota eikä heittää pois lääkkeitä. Syntisen pitää pysyä Jeesuksen, syntisten auttajan ja parantajan luona. Ja pysyä kärsivällisenä vaikka hoidot eivät nopeasti tehoaisikaan.
1 tykkäys
Tappava synti on se, että ihminen jättää Jeesuksen ja päättää tulla toimeen ilman Häntä. Jeesus ei jätä eikä hylkää ketään Häneen turvaavaa.
1 tykkäys
Asiaa voisi hahmottaa vaikka pienellä mielikuvitusleikillä. Ajatellaan, jos se olisi mahdollista, että Jumala on minua vastapäätä kaikessa pyhyydessään. Mitä silloin voisin ajatella laittavani itseni ja Jumalan väliin? Asetanko hyvät tekoni, kilvoitukseni jne., siihen väliin suojaamaan minua Jumalan pyhyydeltä? Vai laitanko sen, että kartan pahoja tekoja? Jumalahan sanoo sanassaan, että meidän tulee olla täydellisiä ja kuka ikinä rikkoo yhtä kohtaa vastaan se on syypää kaikissa kohdin. Eli suomeksi käännettynähän tämä tarkoittaa sitä, että jos esim., sydämessäni himoitsen rahaa, edes vähänkin luotan siihen Jumalan sijasta, olen silloin jo aivan yhtä syyllinen Jumalan edessä kuin olisin tehnyt pankkiryöstön saadakseni sitä! Kun asia on näin en kuuna päivänä voi kuvitella laittavani mitään omaa itseni ja Jumalan väliin, sillä Jumalan pyhä laki murskaa minut. Nyt evankeliumi kuitenkin on Jumalan ilmoitus siitä, että Kristus on asettunut tuohon väliin ja saanut näin aikaan sovinnon minun ja Jumalan välillä. Pyhä Jumala ei siis Kristuksen tähden näe lainkaan minua syntisenä, vaan vanhurskaana. No miten voin asettaa Kristuksen itseni ja Jumalan väliin niin, ettei Jumalan pyhyys tuhoa minua? No tietenkin ainoastaan uskomalla Jeesukseen, että hän on tullut ja asettunut siihen väliin, ollen siis jo siinä välissä ja näin pelastukseni Jumalan vihalta on varma loppuun saatettu asia ja minulla on siis jo nyt rauha Jumalan kanssa, kuten Raamattu asian ilmaisee.
1 tykkäys