Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt, niin monet niistä lähinnä vapaiden suuntien opettajista, joita olen aikoinaan kuunnellut tai lukenut, ovat opettaneet niin, että kristitty voi elää ehkä jopa pitkiä aikoja synnitöntä elämää, mutta he ovat liittäneet aina kristityn ihmisen mahdollisuuden synnittömään elämään siihen, mitä Jeesus on tehnyt ihmisen puolesta kuollessaan ja ylösnoustessaan ja siihen, että kasteessa ja uskossa kristityn ihmisen vanhan aatamin kuoleminen on jo toteutunut tosiasia. Keskeisenä raamatunkohtana opetuksessa on ollut Room. 6:2-11. Kristitty voi “pitää itseään synnille kuolleena” (Room. 6:11), koska kristityn vanha ihminen on yhdessä Kristuksen kanssa jo ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin että ihminen ei enää syntiä palvelisi (Room. 6:6). Tätä samaa asiaa kaste symboloi: vanha elämä haudataan kasteen hautaan ja uusi elämä nousee esiin. (Room. 6:3: “Me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut.” Jne.) Watchman Nee on opettanut, että pyhityksen salaisuus on siinä, että meidän vanha aatamimme on jo kuollut yhdessä Kristuksen kanssa ristillä (hän viittaa myös Room. 6. lukuun). Meidän tarvitsee vain uskoa, että vanha aatamimme on jo menehtynyt 2000 vuotta sitten, ja kas, olemme synnistä konkreettisesti vapaat jokahetkisessä jokapäiväisessä elämässämme. Jos synti uhkaa tulla uudelleen aktuaaliseksi, on vain ikään kuin sanottava saatanalle: Olen jo vainaa. Vanha ihmiseni on ristiinnaulittu jo 2000 vuotta sitten.
Mielestäni vanha aatamimme tai sarks-luontomme (Gal. 5:17) on kuollut ristillä jo 2000 vuotta sitten (Room. 6:6,7) siinä mielessä, että sen olemassaoloa ja sen aiheuttamaa syyllisyyttä ei lueta meille kadotustuomioksi (Room. 8:1). Mutta todellisuudessa se elää päivittäin meissä, kunnes fyysinen kuolema sen meistä lopullisesti tappaa.
Tuli mieleen myös, että monien karismaattiseen liikkeeseen kuuluvien julistajien mukaan meidät on paitsi sovitettu, myös parannettu jo 2000 vuotta sitten. Meidän täytyy ainoastaan uskoa se tosiasia ja toimittava sen mukaan. Jos sairastan kaikesta huolimatta, niin he voivat sanoa, että minulla ei ole riittävästi uskoa. Mutta jos lankean syntiin edelleen, niin eikö joku voisi sanoa, että minulla ei ole riittävästi uskoa pitää ristillä vanhaa aatamiani, joka surmattiin jo 2000 vuotta sitten (Room. 6:6,7)? Kaikki syntimme ovat kyllä sovitetut Golgatalla 2000 vuotta sitten, mutta uskomme ei tapa vanhaa aatamia ja sairauksia elämästämme vielä täällä ajallisuudessa lopullisesti.
“Kristitty voi pitää itseään synnille kuolleena…”.
Tämä on vapaiden suuntien harhaista opetusta, jossa sekoitetaan
vanha ihminen ja uusi ihminen, vedestä ja Hengestä syntynyt…
Seuraava askel onkin sitten menestyksen teologia.
Kun aikoinaan 1960-luvulla huomiota herättävästi kirkosta eronnut Osmo Tiililä otettiin tänään esille, niin laitetaanpa tänne häneltä yksi hyvä lainaus kirjastaan Epäilyksistä uskoon.
Jos Tiililän teksti kuvaa hyvin myös muiden pitkään Jumalan yhteydessä vaeltaneiden uskovien tilaa, niin en ymmärrä, miksi “forenssisuutta” tai Kristuksen sovituskuoleman täydellistä riittävyyttä pelastukseen jokaiselle uskovalle ei tulisi korostaa. Jos armo ei riitä loppuun asti, niin huonosti monelle käy.
Uskovan ihmisen tie käy erityisen kaidaksi siitä syystä, että Jumalan Henki paljastaa hänelle hänen oman kelvottomuutensa yhä selvemmin ja selvemmin. Aluksi ehkä “juostiin ylpeinä” ja kuviteltiin paljonkin pyhyyden saavuttamisesta, mutta usein käy aivan päinvastoin. Ihanne jää saavuttamattomaksi, juoksusta tulee kompastelua, kaikki saattaa paljastua pelkäksi kehnoudeksi, ja kun uskova ihminen katsoo vuosien jälkeen elämänsä tuloksia, ne näyttävät toinen toistaan huonommilta. En osannut tehdä oikein sitäkään, mitä luulin helpoimmaksi, en osannut enkä jaksanut pitää pahaa luontoani kurissa, vaan tieni varrella näen monen monia loukkaamiani ihmisiä, paljon rakkaudettomuutta, paljon sellaista, mikä on varmasti tehnyt Pyhän Hengen murheelliseksi. Oikeastaan on kaikki pelkkää suurta epäonnistumista. Elämäni on särkynyttä, niin huonoa, että ehkä olisi ollut parempi, jollei minua ollenkaan olisi maailmassa ollutkaan. Luulin jo voittaneeni sen ja sen synnin - ja sitten se yllätti minut uudestaan. Yritin parannusta, mutta olen silti yhä matalalla, ehkäpä sisimmässäni itkevä ja onneton ihminen. Yritin uutta parannusta, mutta olen sitli yhä matalalla, ehkäpä sisimmässäni itkevä ja onneton ihminen. Älkää, kuulijani, puhuko kristityn rististä vain ulkonaisissa tai paremminkin: onnettomuuden ja kohtalonomaisuuden tuntoa sisältävissä asioissa. Nämä sisäiset kelvottomuuden tuskat voivat olla kaikkein kauheimpia. En ole toisin sanoen vain kiusattu, vaan myös langennut ja lankeava ihminen. Tässä en ole enää Herrani kanssa samalla kohdalla.
Juu jo pelkkä ajatus hyvistä teoista tai jostain purgatoriumista vanhurskauttavina elementteinä on minusta luvalla sanoen epälooginen, ellei peräti naurettavakin. Jos näet ihminen jauhautuisi vanhurskaaksi purgatoriumin “myllyssä” tai jalostuisi vanhurskaaksi tekemällä hyviä tekoja, niin silloinhan Kristuksen sovitustyö olisi täysin merkityksetön, hän olisi turhaan kuollut. Vanhurskaus on näet sydämen vanhurskautta, joka ei ole riippuvainen hyvistä teoista, vaan hyvät teot riippuvat siitä. Tätähän Jeesus tähdensi alinomaan kuulijoilleen.
Näistä on vaikeaa saada yksimielisyyttä, koska tämä keskustelu täällä
on vain teorioiden pöyhimistä - samalla tietysti Raamatun selvän opetuksenkin.
Asia pitää saada kokea omassa elämässä.
Usein vasta kokemus avaa Raamattua.
Armo ilman mitään ihmisen omia lisäyksiä kelpaa yleensä vasta sitten,
kun mikään muu ei itsellä enää riitä. Kaikki on tehty, mutta omatunto ei
silti saa rauhaa, kun oma todellisuus puhuu muusta kun pyhyydestä.
Ihminen voi helposti olla ns. siivosyntinen ja hurskas. Silti käsitys omasta
syyllisyydestä vaikkapa Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan on ihan tuntematonta.
Siinä vaiheessa on todellinen puhdistustuli, kun risut ja oljet palavat, mutta kaliio-Kristukselle asetettu kulta ja jalokivi pysyy ja kestää. On heittäydyttävä pelkän armon varaan ja hyväksyttävä se, Kristus on sanonut: “Se on täytetty!”
Et ilmeisesti tajua, kuinka ristiriitaista viestiä noista kahdesta kappaleesta välittyy. Ensin puhutaan “Raamatun selvästä opetuksesta” ja heti perään läväytetään tiskiin omat subjektiiviset kokemukset, joiden jälkeen vasta on mahdollista ymmärtää Raamattua.
Juuri ylenpalttinen subjektiivisuus on ollut eräs protestantismin keskeisiä tuntomerkkejä alusta saakka. Sehän oli Lutherissakin aivan ilmeinen luonteenpiirre.
Mistä sinä sellaisen käsityksen olet saanut, että luterilaisuus syrjäyttää kokemukset? Luterilaisuus tähdentää vain sitä, ettei kokemuksien varaan voi rakentaa oppia, vaan ainoastaan Raamatun selvään sanaan. Elämän kokemukset sen sijaan usein johtavat Raamatun selvän sanan havaitsemiseen.
“Elämän kokemuksia” on monenlaisia. Läheskään kaikissa tapauksissa kokemuksista ei seuraa “Raamatun selvän sanan” ymmärtäminen luterilaiseen tapaan. Mikä itse asiassa todistaa siitä, että Raamatun sana itsessään on kaikkea muuta kuin selvä. Jos väitätte, että vain teikäläisten kokemukset johtavat Raamatun oikeaan ymmärtämiseen - ja juuri niinhän te väitätte -, niin osoitatte todeksi sen, minkä edellisessä viestissäni sanoin. Sinä olet oppinut Raamattusi paitsi kokemustesi myös Tunnustuskirjojen ja - last but not least - sen Pieperisi lävitse lukien. Niin että olepa rehellinen edes itsellesi ja tunnusta, että Raamatun selvästä sanasta puhuminen tässä yhteydessä on pikkuisen kestämätöntä. Minä en omasta kohdastani väitäkään mitään muuta kuin että tulkitsen Jumalan sanaa oman traditioni kehyksissä.
Tuossa luterilaisuus meneekin pieleen: omista lukutulkinnoista tehdään opin lähde, vaikka tietysti kristillinen oppi perustuu siihen tietoon, jota on kokemusperäisesti saatu, kun Jumala on toimillaan ilmaissut itsensä ihmiskunnalle. Raamattu on sitten kirjoitettu tämän kokemusperäisesti saadun ymmärryksen pohjalta. Varsinainen jumalallinen ilmoitus on kuitenkin ollut aina niissä varsinaisissa tapahtumissa. Kun esim. Jumala salli Mooseksen johtaa kansan meren läpi, siinä tapahtui jumalallinen ihme ja ihmiskunta sai jumalallista ilmoitusta. Mutta kun Mooses sitten kirjoitti tai kirjoitutti tästä tapahtumasta, mahdollisesti vuosikymmeniä myöhemmin kansan oltua jo jossain aivan muualla, ei siihen kirjoitustapahtumaan tekona liittynyt enää mitään jumalallista ihmettä tai -ilmoitusta, vaan se oli Mooseksen inhimillistä toimintaa, jossa hän inhimillisen muistinsa (ja ehkä muidenkin henkilöiden muistien) mukaan kuvasi ja kommentoi sanallisesti ja kirjallisesti pyhiä tapahtumia, joissa kansa oli saanut todistaa Jumalan toiminnan. Kristillinen oppi tehdään näiden pyhien tapahtumien perusteella, ja on osattava erottaa tämä Raamatun lukukokemuksesta.
Ne, jotka huomioivat Jumalan kansan elämän, ovat opiltaan melko yhtenäisiä, sillä heille traditio on osa uskovan kansan kokemusta ja siten ymmärrystä Jumalasta. Oppi perustuu heille vuosituhansien aikana ainutlaatuisissa tilanteissa paljastunuttta totuutta, johon kuulumme.
Oppinsa Raamatun pohjalta konstruoivat luterilaiset ajattelevat, että kunhan vain onnistutaan luomaan itseä tyydyttävä argumentaatioketju Raamatun tekstien pohjalta, voivat yhteisön käytännöt olla mitä tahansa tai tulla muutetuiksi toisiin: he ajattelevat, että aiemmat polvet ovat vain lukeneet Raamattua väärin. Ne, joille oppi muodostetaan oman lukukokemuksen ja tulkintojen perusteella, ovatkin opiltaan kuin sillisalaattia, sillä jokainen yksilö ja ryhmä tekee lukiessaan omansa laisia tulkintoja ja painotuksia. Niinpä “raamatullisiksi” itseään kutsuvat yhteisöt ovatkin kaikki käytännössä opeiltaan tyystin erilaisia ja he sivuuttavat uskomattomalla kepeydellä kaikki kirkon historiansa aikana tekemät linjaukset ja päätökset.
Heillä on väärä suhde Raamattuun ja väärä käsitys siitä, mitä tarkoitetaan jumalallisella ilmoituksella ja mihin kristillinen oppi perustuu. Ei se niin mene, että ne luterilaiset, jotka kannattavat esim. naispappeutta, eivät vain ole kuuliaisia tai osaa lukea. Kyllä he pyrkivät kuuliaisuuteen ja tarkkuuteen lukemisessa niin kuin muutkin. Kyse on vain siitä, että koko ajatus, jonka mukaan oppi muodostetaan yksin Raamatun pohjalta, on väärä. Siitä lähtökohdasta näet voi päätyä hyvinkin erilaisiin oppeihin ja käytäntöihin, kuten protestanttisten yhteisöjen hajanaisuus osoittaa - ja kaikki he pitävät Raamattua Jumalan “selvänä sanana” ja “jumalallisena ilmoituksena”, jonka pohjalta ovat oppinsa laatineet.
Oli moitteetonta, mutta ei täydellistä, kuten laki vaatii.
Lakia noudattamalla saattoi pelastua, siis käsittäen pelastuksen kristillisen opin mukaan, mutta lakia piti noudattaa pilkulleen ja se on mahdotonta. Jaakob puhuu samasta asiasta. Jos rikot yhtä kohtaan vastaan, rikot kaiken lain.
Enää ei voi juutalainen lakia noudattamalla pelastua, koska ei ole papistoa, jonka kautta suoritettiin uhraustoimitukset. Lakia noudattamalla ei ole koskaan voinut pelastua kuin juutalainen, koska heille laki annettiin. Lain kautta pelastusta tahtovan kristityn pitäisi siis kääntyä juutalaisuuteen ja saada syntinsä anteeksi juutalaisen papin kautta. Mutta Jumala on sulkenut sen tien eikä sitä ihminen voi avata, vaikka juutalaisuudessa haikaillaankin kolmatta temppeliä.
Kaikki menee nyt Jeesuksen kautta. Mitään muuta pelastuksen tietä ei ole eikä tule.
Pelastusoppi ei ole kuitenkaan muuttunut, vaikka lain kautta pelastuminen on tehty mahdottomaksi. Pelastuoppi ja sen merkitys ja tarkoitus löytyy Vt:n kirjoituksista. Kristillisyyden pelastusopit eivät ole samoja kuin mistä Vt kertoo. Vt pelastusoppi on vanhurskas, siis absoluuttisen oikeudenmukainen. Kristilliset pelastusopit häpäisevät epäoikeudenmukaisuudessaan Jumalan nimen.
Tajusin jo kirjoittaessanni ihan ihan selvästi, että minun tekstini vaikuttaa @anon81097962 :n ja jonkun muunkin mielestä ristiriitaiselta.
Mitään ristiriitaa siinä ei kuitenkaan ole.
Meillä luterilaisilla on ihan selvä raamatullinen opetus vanhurskautumisesta.
Monet haluavat kuitenkin väheksyä ja jopa pilkata sitä ja luottaa omiin tekoihinsa Kristuksen työn täydentäjänä…
Ei siinä ole mitään epäraamatullista, jos sanon, että kokemus voi auttaa ymmärtämään sen, mitä Paavali Roomalaiskirjeessä ja Galatalaiskirjeessä tähdentää. Se edellyttää ahtaalle joutumista.
Tuhlaajapoika alkoi muistelemaan isänkotiaan ja sen leipää vasta sitten, kun nälänhätä puhkesi…
Haluaisin sanoa @anon81097962, ettei tässä ole mielessä “vain meikäläisten kokemus”. Puhun koko kristikunnasta. Uskoa syntyy siellä, missä Jumala niin hyväksi näkee, siellä missä omiin tekoihin turvaaminen paljastuu harhaksi…
Laatikoimastani tekstistäsi olen samaa mieltä. Eli kukaan ei täytä lakia Jumalan tarkoittamassa mielessä ja on siksi syntinen. Uskon sekä Paavalin selvien tekstien että oman kokemusmaailmani valossa, että Jumala vaatii mahdottomia syntiseltä ihmiseltä Uudessa testamentissa. Kukaan ei täytä ideaalia; kukaan ei ole motiiveja myöten puhdassydäminen ihminen, joka rakastaa Kristuksen tavoin Jumalaa yli kaiken 24h/vrk ja jokaista lähimmäistä niin kuin itseään. Jos joku siihen kykenisi, Kristus olisi kuollut turhaan, niin kuin Paavali selvästi sanoo (Gal. 2:21). Vain Jeesus vastasi ideaalia konkreettisesti joka hetki elämässään. Hänen puheiden ja elämän välillä ei ollut pienintäkään ristiriitaa. Hän ei ollut mahtipontinen saarnamies, joka puhuu kauniisti ja liikuttavasti saarnapöntöstä tai innosta hehkuen kirjoittaa pyhityksestä, mutta on itse välinpitämättömyys, ilkeys, haureus, ahneus tai häijyys kulissien takana.
Jotta joku ihminen voisi olla ideaalia vastaava, hänen täytyy syntyä uudesti ylhäältä. Uudestisyntyneellä ihmiselläkin on kuitenkin täällä ajallisuudessa rinnassaan edelleen vanha luonto, joka estää sen, että ideaali toteutuisi ajallisuudessa täydellisesti. Siksi jokainen, pyhittyneinkin, tarvitsee Kristuksen sovituskuoleman tuottamaa armoa joka hetki hamaan tappiinsa asti. Kukaan ei pelastu tekojensa perusteella, eikä kukaan voi synnyttää itseään uudesti ylhäältä.
Tästä uskallan olla samaa mieltä. Jos ihminen on aikuisten oikeasti hyvä ihminen sydänjuuriaan myöten, hän tekee hyvää spontaanisti ja pakottamatta. Jeesus sanoo, että hyvä puu tekee hyvää hedelmää ja huono puu huonoa hedelmää. Hedelmistään puu tunnetaan. Eivät teot tee tai muokkaa ihmistä hyväksi, vaan teoissa ilmenee hyvyys, joka on seurausta siitä, minkälainen on teon lähde tai “puu”. Jos ihmisen sydän on puhdistettu uskolla Jeesukseen, hänen tekonsa ovat hyviä, koska ne seuraavat uskosta. Uskossa Jeesukseen Kristukseen yksin on pelastus, mutta uskosta seuraa aina hyviä tekoja, sellaisia tekoja, joita ei tehdä sen vuoksi, että päästäisiin taivaaseen tai vältettäisiin helvetti, koska sellaiset teot eivät ole hyviä, koska niiden motiivi on selvästi itsekäs. Teot, jotka tehdään itsekkäästä motiivista käsin, ovat “kaksimielisiä”.
Evankeliumin kertomus rikkaasta miehestä kuvaa hyvien tekojen tilannetta.
Mies ensin väitti täyttäneensä lain nuoruudestaan lähtien.
Jeesus vastasi siihen: myy kaikki ja jaa köyhille.
Mies poistui murheellisena, koska käsky oli kova.
Paljastui, ettei hän täyttänytkään lakia, se oli hänelle pelkkä itsevanhurskas luulo.
Näin pitäisi käydä jokaiselle.
Sitten voi ymmärtää: Kristus yksin.
Virsi 299
5.
Ainoa anteeksantamus,
ainoa synnin sovitus
ja ainoa tie armohon
Jeesuksen risti yksin on.
6.
On ainut neuvo huonolle,
on ainut turva heikolle
ja ainut meillä puolustus
Jeesuksen esirukous.
Ihmisen tekoihin perustuvissa pelastusopeissa edellytetään, että ihminen ei ole vielä Jumalalle tai Jumalan valtakuntaan kelvollinen, ja että ihmisen teot ainakin osaltaan vaikuttavat ihmisen siirtymiseen ei-pelastuksen tilasta pelastuksen tilaan. Jos ihmisen omat teot pelastaisivat ihmisen tai tekisivät ihmisen hyväksi ja Jumalalle kelvolliseksi vastoin laatikoimaani tekstiäni ja siihen liittyvä Jeesuksen ajatusta, tai jos siis ihmisen teot pelastaisivat ihmisen, vaikka ihminen ei vielä sydämestään, tekonsa lähteestä tai “puustaan” käsin olisi hyvä, niin siinä tapauksessa huono puu voisi tehdä hyviä hedelmiä tai paha tai uudestisyntymätön ihminen hyviä tekoja, jotka johtaisivat pelastukseen, ja tekojen lähde, “puu” tai motiivi yksin ei siis määrittelisi teon hyvyyttä, vaan huonostakin lähteestä, “puusta” tai motiivista käsin voisi syntyä hyviä tekoja, jotka pelastaisivat ihmisen.
Vai niin se Paavali “selvästi” sanoo. No eipä muuten sano. Tekisi mieleni kehottaa sinua joskus kokeeksi lukemaan Galatalaiskirje ilman Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä takaraivossasi, mutta on kyseenalaista onko sellainen lukutapa ylipäätään mahdollinen kenellekään.
@Yxinkertanen -nikille totean sen verran, että sinulla ei ole oikeutta puhua “koko kristikunnan” nimissä; itse asiassa sinulle ei ole oikeutta puhua edes koko protestanttisen kristikunnan nimissä, sillä siinä määrin mittava erimielisyys sen keskuudessa vallitsee “Raamatun selvän sanan” sisällöstä…