Lakia voi kristitty noudattaa vain sallimalla Kristuksen lahjavanhurskautuksen elävän itsessään. Kristitty itse ei täytä lakia, vaan Kristus hänessä, Jeesuksen / Pyhän Hengen vaikuttaman Uskon kautta.
Näin kristitty itse ei saa kunniaa muusta kuin, että on suopeasti sallinut hyvän asettua häneen, eikä pyri estämään Jumalan tekoja hänessä. Tämä on ihmiseltä jo paljon. Hänen voi sanoa “tulleen herätykseen”.
Varsinaisen kunnian saa Yksi Pyhä Kolmiyhteinen Jumala.
Näin Raamattu kuitenkin ilmoittaa. “Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal.4:4,5) Meidän tulee kiitollisina ottaa vastaan tämä ilosanoma eikä ruveta inttämään omiamme.
Niin on. Mutta tuo on kyllä käsittääkseni se tapa millä ihmisen kuuliaisuus Jumalalle myös vanhemmissa kirkoissa ymmärretään. Ihminen ei itse puuhastele omin voimin itselleen hyviä tekoja, vaan antaa Jumalan armon vaikuttaa hänessä. Mutta tuo antaminen on se avainsana tässä – sekin on kuitenkin tavallaan “teko”. Ihminen jättää tekemättä jotakin, hiljentää itsensä hetkeksi, hyväksyy Jumalan vaikutuksen hänessä: nämä kaikki ovat valintoja, jotka ihmisen on Jumalan avustuksella mutta kuitenkin myös jollain tavalla itse tehtävä, sillä Jumala ei pakota ketään elämään hänessä.
(Anteeksi, tämä keskustelu on käyty täällä foorumilla varmaankin aika monta kertaa 
Mutta kommentoin nyt kuitenkin.)
Esityksesi, josta olen edellä lainannut vain osan, on perin abstrakti ja vaikeatajuinen. (Mitä tarkoittaa vaikka “kulminoituminen” tai “vahvistaminen”?) Mutta se, mitä siitä ymmärrän, poikkeaa kyllä normaalista kristinopista. Kyllä se syntien anteeksianto toteutui ristillä, kuten opettaa vaikka Katolisen kirkon katekismuskin (kohdasta 599 eteenpäin).
Eihän pelastuksemme voi perustua siihen, mikä meistä kustakin tuntuisi uskottavalta. Kukin meistä pelastuisi eri teitä! Tällainen ei ole mahdollista.
Ainoa, mihin voimme perustaa kristinuskomme on Jumalan oma sana Raamatussa. Vanhan Liiton oikeinymmärtämisessä, samaten Uuden Liiton. Nämä ovat kaksi eri Liittoa, vain toinen on Jumalan silmissä kulloinkin kelpaava.
Ennen Jeesuksen maailmaan syntymistä vallitsi Jumalan ja ihmisen välillä Lakiliitto. Itseasiassa myös Jeesus on osa Lakiliittoa, Lakiliiton viimeinen syntiuhri.
Jeesuksen ylösnousemuksessa syntyi Uusi Liitto, johon kristinusko perustuu.
Rabbiiniset juutalaiset pitävät edelleen kiinni Lakiliitosta, eivät tunnusta Jeesusta. Vanha, rabbiininen juutalaisuus alkoi jo Jeesuksen aikana ja Hänen jälkeensä muodostua erityisen antikristilliseksi uskonnoksi. Syntyi talmud-kirjallisuus joka pilkkasi ja hyökkäsi Jeesusta ja kristittyjä vastaan. Tämä usko on heillä edelleen.
Passiivinen “suostuminen” Jumalan tahtoon, eli: ei tehdä mitään. Tekemättäjättäminen, tämä on pikemminkin tahdon teko.
Tämä on eräänlainen teko, mutta kuitenkin passiivinen. Ihmisen tietäen, tiedämme kuitenkin, että tällainen passiivisuus ja hiljaisuus ei itse Lihaa miellytä. Se kyllä pyrkii aktiiviseksi ja Lihan teoissa onnistuukin.
Tämän lihallisuuden hiljaa pitäminen voi tapahtua vain uskonmaailmassa. Mutta aina ei uskokaan ole vahva. Lihan mieli sen sijaan usein on.
Juuri tästä syystä me pelastummekin yksin armosta. Jumala ei edes odota meiltä mahdotonta, eikä vaadi sitä. Hän tarkkaille meitä kuin Paimen lampaitaan.
Oon eri mieltä. Kallio on Kristus, eikä mikään mitä me sen päälle rakennetaan, voi sitä kalliota tehdä vahvemmaksi tai heikommaksi. Vaikka se “maja” voikin olla hienompi tai huonompi, ja Raamatustakin voi ymmärtää niin, että taivaassa voidaan sen mukaisesti erikseen palkita. Mutta perustus ei muutu.
“Juuri tästä syystä me pelastummekin armosta”… Kristuksen teon ja tekojen tähden!
Me emme pelastu armosta siksi, etteikö Jumala piittaisi asiasta!
Jumala piittasi niin paljon, että antoi syntiuhriksi Itsensä, Pojan!
Asia on vakava.
Totta kai Jeesus on se kallio, mutta onko kallio mielestäsi
a) pelkkä syntiuhri
b) syntiuhri + usko, joka näkyy myös teoissa
c) jotain muuta, mitä
c) Jotain muuta.
Jeesus On kaikki mitä Jumalan ja ihmisen välillä on ja voi olla.
Jeesuksessa on syntiuhri, Henki, kutsuja, pelastaja, vanhurskauttaja, opettaja, johdattaja, vahvistaja, kastaja, pyhittäjä, uskovien ja koko maailman Herra ja Hyvä Paimen. Koska kyseessä on Yksi Jumala ja yksi Hänen kolmesta persoonastaan, myös esim. Pyhän Hengen teot ja Jeesus liittyvät yhteen. He / Hän (Eloh-im = Herra-t) toimivat yhdessä.
Unohtuiko jotain?.. Kirkko, uskovat, Kristuksen yksi Ruumis jonka Pää Hän on.
Ei näin, sillä usko on Jumalan luomisteko ihmisessä, jossa ihminen ei millään tavoin ole vaikuttavana, ei siis edes anna Jumalan armon vaikuttaa. Näin siksi koska ihminen on luonnostaan äidistä ja isästä syntyneenä syntinen, paha puu, joka ei voi kantaa hyviä hedelmiä. Luonnollisen ihmisen puolesta me voimme ainoastaan torjua tämän Jumalan luomisteon, mutta emme ottaa sitä vastaan. Jumalan luomistekona usko kyllä ottaa vastaan Jumalalta kaikkea hyvää ja siten saa vastauksenasa se kysymys, miksi sitten Raamattu kehottaa vastaanottamaan. Kaikilla kristityillä on sama evankeliumi, mutta kaikki eivät käytä sen voimaa. Kun tämä voima vapautuu sinussa ja minussa se pitää lain yhtä kaukana vanhurskauttamisen asiasta kuin taivas on helvetistä. Lain ei saa hallita kristittyä vanhurskauttamisen kyseessä ollen, ei tekoihin kehottavana, eikä syyttävänä, sille on kerta kaikkiaan annettava lähtöpassi omastatunnosta ja sen sijaan evankeliumin tulee hallita siellä. Jos näet annat laille puheenvuoron omassatunnossasi niin kohta saat aivan saletisti huomata, ettei sen noudattaminen onnistu sinulta, eikä se ikinä lakkaa syyttämästä sinua. Elispäivälle osoittettu Lutherin teksti on sangen osuva tässä kohden:
Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa?
Yhtä vähän te voitte tehdä hyvää, te pahantekoon tottuneet. Tämä on perisynti, luontainen synti, se oikea pääsynti. Ellei sitä olisi, ei olisi mitään todellista syntiä.
Tätä syntiä ei tehdä, niin kuin kaikkia muita syntejä, vaan se on, se elää ja se aiheuttaa kaikki synnit. Se on varsinainen synti. Ei tehdä syntiä hetken tai jonkin ajan, vaan synti on olemassa, missä ikinä ihminen on ja kuinka kauan hän vain elääkin. Jumala ottaa huomioon ainoastaan tämän synnin. Sitä eivät voi poistaa lain rangaistukset, eipä tuhannet helvetitkään. Vain Jumalan armo, joka uudistaa luonnon, voi perata sen pois. Laki opettaa ainoastaan tuntemaan sen, mutta ei voi vapauttaa siitä. Se estää vain käden ja jäsenet, mutta itse ihmistä ja luontoa se ei voi estää synnistä. Tämä synti oli näet olemassa jo ennen lakia, syntymässä, ja se oli syntiä, ennen kuin laki kielsi sen.
Yhtä vähän kuin ihmisellä on voimaa synnyttää itseään ajalliseen elämään, yhtä vähän hänellä on voimaa olla ilman tätä syntiä tai vapauttaa itsensä siitä. Yksin hän, joka loi meidät, voi pelastaa siitä. Siinä tarkoituksessa hän antaa meille ensiksi lain, joka opettaa meitä tuntemaan tämän synnin saattaen meidät ikävöimään armoa. Sitten hän antaa avun evankeliumin kautta.
Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, Kesäkuun toinen päivä.
Yhtä vähän kuin pantteri voi muuttaa pilkkujaan, saattoi Luther omilla tulkinnoillaan, rajauksillaan, valinnoillaan ja traditiosta asioiden pois jättämisellään auttaa omaa pelastustaan. Silti hän teki niin, sen sijaan, että olisi ottanut pantterin pilkkuineen kaikkineen vastaan - eli kirkon sakramentit, opetukset ja traditiot sellaisina kuin ne olivatkin. Luther yritys rajata sakramentit kahteen ja lopettaa luostarikilvoittelu ja paastot rinnastuukin yritykseen pyyhkiä pantterin turkista pilkkuja vähemmäksi: silkkaa turhuutta ja tuulen tavoittelua ja omavanhurskautta.
Jos ihmisen tahto ei ole missään vaiheessa mukana kuvioissa, niin sitten mahdollisuutta vallinanvapauteen - ja siten rakkauteen - ei määritelmällisesti taida suhteessa Jumalaan olla?
Vaikka tämän kysymyksen sävy on vähän ikävän provoava, kysyn kuitenkin, koska vastaus kiinnostaa: onko @anon31067578 se, että en ole luterilainen enkä (kai) omaa kuvaamaasi pelastuskäsitystä omaa syytäni? Jos se on omaa syytäni, eikö se tarkoita, että oikean uskon puuttuminen liittyy johonkin minun tekemiseeni tai tekemättä jättämiseeni? Sen sijaan jos Jumala on ainoa joka voi vapauttaa minussa evankeliumin voiman täysin riippumatta siitä mitä minä teen, miksei hän ole sitä tehnyt?
Luterilaisen kirkon oppi perustuu oppiin “Sidottu ratkaisuvalta”.
Esim. nk. vapaatsuunnat perustavat oppinsa nk. “Vapaa ratkaisuvalta” -oppiin", eli pelagiolaisuuteen. Tätä kutsutaan myös “ratkaisukristillisyydeksi”. Ihmisen oma ratkaisu on erittäin vahvasti esillä.
Käsittääkseni Katolinen ja Ortodoksinen kirkko perustavat oppinsa jollain tavoin molempiin (en tunne asiaa tarkemmin).
Kun nyt näin rajusti käyt Lutherin kimppuun, niin lienee kohtuullista antaa hänen itsensä vastata sinulle:
Tässä näet mitä tarkoittaa uskoa. Se ei todellakaan näytä helpolta asialta, vaan se on todellisuudessa korkea ja suuri taito. Sen tähden kun tunnet syntisi, kun omatuntosi iskee sinuun, tai vaino tulee, kysy itseltäsi uskotko todella? Sellaisina aikoina on tapana juosta pyhien luokse, auttajien luokse luostariin ja erämaahan avun ja vapautuksen saamiseksi huutaen: ”Oi rakas ihminen, rukoile puolestani.! Oi, rakas pyhä, auta minua! Oi salli minun elää lupaukseni mukaan ja tulla hurskaaksi ja tehdä monia hyviä tekoja.” Näin kauhistunut omatunto puhuu. Mutta kerro minulle, missä on usko? Jos uskot Kristuksen sanoihin: ”minä en kadota yhtäkään niistä, jotka sinä olet antanut minulle” (Joh. 17: 12), silloin kristittynä voit sanoa: minä en tunnusta ainoatakaan pyhää. Minä olen kurja syntinen ja ansaitsen kuoleman, mutta uhmaten syntiä ja kuolemaa minä riipun sinussa, ja enkä päästä sinua menemään.
Olen tarttunut sinuun, rakas Herra Kristus. Sinä olet minun elämäni ja tämä on Isän tahto, että kaikilla, jotka riippuvat sinussa on iankaikkinen elämä ja heidät nostetaan ylös kuolemasta. Olkoon sillä välin kohtaloni mikä lieneekään, minulta voidaan katkaista pää tai minut voidaan polttaa roviolla.” Ei mikään muu, kutsutaan sitä luostarielämäksi tai pyhän Augustinuksen elämäksi tai pyhän Johannes Kastajan, voi varustaa ihmistä voittoon. Ainoastaan usko Kristukseen voi niin tehdä.Martti Luther, WA, XXXIII, 112, 113.
Tuo ei nyt mitenkään kovin suoraan vastannut kysymyksiini 
Miksi apostolit sitten puhuvat pyhistä? Ja vieläpä kehottavat muistelemaankin heitä? Ei se minua yllätä, että Luther ei tunnustanut Jumalan tekoja ihmisissä todeksi ja leimasi kaikki muut syntisiksi ja kurjiksi. Se on kuitenkin hänen omaa oppiaan, ei pyhien apostolien. Pyhä apostoli sen sijaan piti itseään syntisistä suurimpana, kun taas sanoi koko muuta luomakuntaa puhtaaksi. Siinä on oikea kristillinen asenne itseen ja muihin!
He kehtottavat muistelamaan heitä tietyssä tarkoituksessa, joka käy selville itse tekstistä, mutta ei rukoilemaan heitä avuksi!
Se vastaa, kun esim. netistä etsit asiat hakusanoilla. Pelagiolaisuus. Vapaa ratkaisuvalta. Sidottu ratkaisuvalta.
Vanhan kirkon harhaopit.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Harhaopit_ja_kirkolliskokoukset
Uskominen ei ole mielestäni teko. Sitä uskoo tai sitten ei, riippuen todisteiden vakuuttavuudesta. Jumalalle mieluisia tekoja taas voi yrittää tehdä, jos ensin uskoo. Eihän mitään järkeä ole yrittää miellyttää sellaista johon ei usko.