Onpa kysymys. Vanhurskauttamisoppi ei ole mikään luterilaisten ääriryhmien äskettäin keksimä erityisoppi, joka vaatisi erityisiä perusteluja. Kristityt ovat alusta asti uskoneet ja opettaneet, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskosta. Ihminen ei kykene itse pelastamaan itseään, vaan autuus perustuu Jumalan lahjoittamaan syntien anteeksiantamukseen (Ps.32). Anteeksiantamus taas perustuu yksin Kristuksen sovitustyöhön (Hepr.9:11,12, Room.3:25). Lukuisissa paikoissa Raamattu sanoo juuri uskon olevan se väline, jolla ihminen ottaa tämän lahjan vastaan. Ettei kukaan luulisi, että “usko” on ihmisen teko tai suoritus, Raamattu tähdentää, että pelastus on armoa (Ef.2:8, Room.3).
5 tykkäystä
Tuosta pelkästä totena pitämisestä puhuvat luterilaisen opin kriitikot viittaavat usein myös siihen että oppimme ei vaikuta elämän todellista muuttumista, emme arvosta pyhitystä jne. Ymmärtäisimme siis uskon jotenkin ratkaisevasti väärin.
Ilmeisesti savua ei ole ilman tulta, mutta erimielisyys koskee kai lähinnä sitä, osuuko kritiikki todelliseen luterilaiseen oppiin vai sen vääristymiin.
Esimerkiksi nykyistä ev.lut. kirkkoa voi hyvinkin arvostella siitä että monet sen opettajat opettavat “halpaa armoa” ja liian usein jättävät opetuksensa puolitiehen mitä tulee uskovan elämään. Synnistä ei juuri puhuta, tai sitten se on yhteisöllistä ja rakenteellista syyllisyyttä, ja armosta puhutaan vain “sellaisenaan kelpaamisena”, jonka ei kuulukaan vaikuttaa yhtään mitään tässä elämässä. Uskova ei saisi olla “sen kummempi kuin muutkaan”, pyrkimys Raamatun noudattamiseen on jo lähellä tekopyhyyttä jne.
Näin siis karikatyyrimaisesti sanottuna. Todellisuudessahan kirkkoon mahtuu myös hyvää opetusta, mutta liian monta keskenään ristiriitaista tulkintaa.
Luterilaisuuden alkuperäistä muotoa tuo tuskin on. Pätevyyteni ei riitä eksaktiin analyysiin, mutta ei ainakaan oma luterilainen ja evankelinen taustani ole tuohon tyytynyt. Kyllä minulle on opetettu että pyhitys kuuluu uskoon. Mutta vanhurskaita me olemme ensin. Kasteessa saamme täyden pelastuksen lahjan silkasta armosta. Uskossa otamme lahjan vastaan ja elämme sitä todeksi. Uskossa eläminen on anteeksiantamuksessa elämistä, syntisenä mutta Jumalan lapsena. Nykyisin kuvaisin uskoa ennen muuta “Kristuksessa olemiseksi”. Se sisältää sekä täydellisen lahjan, kasteen vakuutuksen armosta että uuden elämän. Tarkoitus on että uusi elämä kasvaa ja vanha Aatami pienenee. Miten me näitä sitten mittaamme itsemme ja toistemme kohdalla - siinä onkin omat kysymyksensä. Mutta perusta kestää.
Jos emme luota Jumalan armoon, luotamme viime kädessä itseemme. Jompi kumpi!
1 tykkäys
Galatalaiskirjeen 3. luvusta:
22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
Minusta vaikuttaa nyt vähän siltä kuin veli TeeMosse saarnaisi päinvastaista järjestystä ja uskon tulemisen jälkeen uskovan pitäisi päästä lain alle.
2 tykkäystä
Johanneksen ensimmäinen kirje puhuu uskoville käskyjen noudattamisesta ja jakeessa 3:23 Johannes kirjoittaa:
“Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.”
UT:ssa on paljon kehotuksia uskoa, rakastaa, antaa anteeksi ja tehdä hyviä tekoja.
Avain tähän ei löydy siitä, että uskova määrää itseään: “Ole kuuliainen! Antaudu kokonaan! Tottele!” (Tai muuten sinun käy huonosti!)
Jumalan armo vaikuttaa meissä uskoa, rakkautta, armahtavaisuutta ja kaikkia Hengen hedelmiä.
Titus 1:
11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
3 tykkäystä
1.Moos.1:1 - Ilm. 22:21 
3 tykkäystä
Antin ja Kulkurin kanssa samoilla linjoilla. Eli joko se Jeesus on siellä viimeisellä tuomiolla tai ei ole ja kristityt uskovat, että on. Sitä ei voi mitenkään kiertää.
Se täytyy kuitenkin muistaa, että Jeesus on portti, ei ihminen lukuisine toisistaan poikkeavine teologioineen. Minä luotan siihen, että tuomio on oikeudenmukainen kaikille Jeesuksen eteen joutuville, kuppikunnasta huolimatta. Jumala näkee ihmisen sydämeen.
Lainaan itseäni toisesta ketjusta:
Mitä olette tästä jaottelustani mieltä? Kaikille kohdille löytyy perusteluja Raamatusta. Itse kykenen mielestäni tällä mallilla “ratkaisemaan” monet vanhurskautukseen ja pelastumiseen liittyvät ongelmat - vaikken olekaan minkään sortin teologi.
Jos Jumalan tuomio olisi oikeudenmukainen, meillä ei olisi toivoa, mutta kun Hän on armollinen, niin meillä on.
5 tykkäystä
Raamattu ei anna tällaista (edellä lihavoimaani) kuvaa.
Eikä tällaistakaan kuvaa. Kyllä evankeliumi on uskottava tässa ajassa.
Minusta on parempi pitäytyä Raamatun yksinkertaiseen tulkintaan ja jättää ratkaisematta ne ongelmat, joita ei Raamatulla saa ratkaistuksi. Minulla ei muuten omasta puolestani olisi mitään sitä vastaan, että pelastua voisi muutenkin kuin Raamattu ilmoittaa, tai vaikka että kaikkikin pelastuisivat. Mutta minulla ei ole valtaa luvata pelastumista omalla päätökselläni.
1 tykkäys
Noista VeliT:n väittämistä en itsekään ole yhtä mieltä.
Olen kyllä kuullut tuotakin oppisuuntausta mutta todennut Lutherin vankan opin pitävämmäksi.
Isä ei “katso syntejämme läpi sormien”, “muutoinhan Kristus olisi turhaan kuollut”.
Eikä niin, että ensin törttöiltyämme, tehtyämme syntiä joiden suhteen Isä ei olisi niin tarkka, viimekädessä sitten turvautuisimme Jeesuksen uhriin!
Jeesuksen uhriin ja koko sovitustyöhön on suhtauduttava alusta asti ainoana Tienä Jumalan luo. On ymmärrettävä ihmisen oma paikka: seistä tuomiolla ja pitää oma suunsa kiinni. Jumala yksin hoitaa puheen, kaikessa Kolmessa persoonassaan.
1 tykkäys
Mitä sitten tarkoittaa “anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”?
Onko syntiuhri muka ainoa tapa Jumalalle olla armollinen ja antaa anteeksi? Ja annammeko me muka toisillemme anteeksi vastaavanlaisen syntiuhrimekanismin kautta?
Ja nimimerkille @anon80387132 sanoisin, että “minun” oppini mukaan kaikki tarvitsevat myös syntiuhria. Ei ole väärin laskea syntiuhrin varaan, mutta mitä enemmän pyhitymme Kristusta seuraten, sitä vahvempi on majamme ja sitä vankempi on kallio sen alla.
Syntien anteeksiantaminen ei tarkoita “läpi sormien katsomista” vaan nimenomaan edellyttää, että synti ymmärretään – ja tunnustetaan – synniksi.
Raamatun mukaan Jeesuksen uhrikuolema on se tapa, jolla Jumala on meille armollinen. – Tietenkään me emme anna anteeksi toisillemme minkään uhrin takia, vaan siksi, että olemme itsekin saaneet anteeksi ja päässeet Jumalan lapseuteen sulasta armosta.
5 tykkäystä
Voin luopua termistä “sormien läpi katsominen”, mutta pidän toistaiseksi kiinni syntien anteeksiantamisesta myös muunlaisena tekona kuin syntien poispesemisenä syntiuhrissa.
Minun on vaikea uskoa sitä, että jos ihminen kykenee antamaan lapselle anteeksi, jos tämä varastaa kaupasta tikkarin, Isä ei siihen (muka) pystyisi uhraamatta ainutta poikaansa. Mielestäni ei ole uskottavaa, että ainoa tapa Jumalalle olla armollinen olisi uhrata oma poikansa. Etenkin kun Jeesus opetti Isä Meidän -rukouksen jo ennen kuin syntiuhri oli toteutettu ja Vanhassa Testamentissakin puhutaan armollisesta isästä.
Minä uskon, että syntiuhri on vakavampia syntejä varten. Kenties myös perisyntiä varten.
Jeesushan otti astuessaan Jordan virtaan koko maailman synnin kantaakseen Joh. 1: 29. Ja kun ne olivat hänellä kannettavina tuli hänen myös kärsiä niiden rangaistus ja näinhän tapahtui Golgatalla kun hänet ristiinnaulittiin. Tätä tavataan kutsua sijaisuudeksi, eli hän otti sen paikan, joka kuului meille ja näin me emme enää mitenkään voi sovittaa omilla teoillamme syntiämme, koska Sijaisemme on tullut välimieheksemme meidän ja Jumalan väliin tehden sen mikä meille oli ja on mahdotonta. Tämän voi ainoastaan uskoa, eikä mitään muuta tapaa ole luonnollisesti olemassakaan, sillä edellä sanomani taustana kaikki muut tavat häpäisevät Kristuksen sijaisuhria ja vievät siitä poispäin, siltä ainoalta tieltä, joka vie taivaaseen.
Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: “Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: ‘Tunne Herra’; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.” Sanoessaan “uuden” hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. Hepr. 8: 6-13.
Valitettavaa vain on, etttä niin monet pitäytyvät vieläkin tuohon ensimmäiseen liittoon ja yrittävät lain tietä taivaaseen ts. pääsemään sinne omin neuvoin, omin teoin. Raamattu ei tunne tällaista tietä pelastukseen, vaan se tuntee ainoastaan Hengen tien, uskon Kristukseen ainoana tienä päästä taivaaseen.
1 tykkäys
Minä myös ajattelen niin että syntien anteeksianto ei kulminoidu ristillä, ristillä vahvistetaan taas kerran luomisen jälkeen se tosiasia miksi ihminen on luotu, Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Ihmisen olemus on jumalallista olemusta ja se toteutuu ristillä. Mitä tahansa ihminen ajassa ja materiassa käykään läpi, hänessä on myös toinen todellisuus, Jumalan todellisuus.
Syntien anteeksiantoa kuvaat hyvin, sama asia on kuvattu myös Raamatussa Tuhlaajapoika-vertauksessa.
Synnin seuraus on toki Raamatun mukaan kuolema, mutta se ei ole varsinaisesti rangaistus vaan sillä saadaan aikaan se että ihminen ei jää eroon jumalallisesta todellisuudesta, portti on avoinna, synnistä huolimatta.
Synnin rangaistus tapahtuu ajassa ja materiassa, sukupolvesta toiseen, katkeruutena, yli sukupolvien peritytyvänä vihana ja anteeksiantamattomuutena. Ajallinen elämä ja jumalallinen todellisuus kutotuvat myös yhteen, sillä on mahdollista että ihminen kiinnittyy ajalliseen elämäänsä niin että synnin rangaistus, kärsiminen, jatkuu vaikka ihminen on jo siirtynyt avoimesta portista toiselle puolelle.
Jeesus todella kantaa maailman syntiä, koska hän on myös kosminen Kristus, jossa maailma on luotu ja pysyy koossa.
Hän on sen todellisuuden kuva jossa kronos ja kairos ovat yhteenkietoutuneita mutta mikään kronoksen ajassa tapahtuva ei voi kieltää kairoksen todellisuutta. Vaikka jotkut materian osaset jäisivät kärsimään kronoksessa alkunsa saatua tuskaa, he siirtyvät kairokseen.
Jeesus syntyi, eli ja kuoli meidän tähtemme, meidän pelastuksemme tähden. Jotta tapahtuisi se mitä varten ihminen on olemassa, että ajallinen elämä ja jumalallinen elämä pysyisivät toisissaan kiinni ihmisen kautta.
Jeesuksen askel, siirtymä, pääsiäinen on ennenkaikkea ihmisen pelastumista varten olemassaoleva tapahtuma, mutta se pelastuminen on enemmän kuin syntien anteeksianto, se on sen olemuksen vahvistamista miksi ihminen on luotu. Se on pelastumista eli parantumista (salus). Muuttumista (Niin kuin apostoli kirjoittaa “me emme kaikki kuole mutta kaikki me muutumme”.) itse rajoittamastamme olemuksesta vapaaseen, luonnolliseen olemukseemme.
2 tykkäystä
Onko tämän uskominen todeksi mielestäsi vanhassa liitossa pysymistä?
- Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä Joh. 6: 40
Ja tässä vastausta edelliseen Plautillan viestiin liittyen, jossa hän sanoi ihmisessä olevan jotain jumalallista:
Paavalin sanoessa synnin olleen maailmassa jo ennen lakia hän tarkoittaa sitä, että ihmisluonto oli syntinen, eli puu oli paha jo ennen Jumalan antamaa lakia. Laki vain paljasti tämän todellisuuden kun se annettuna Jumalalta sai häntä vastaan olevan ihmisen käyttäytymään lain vastaisesti, eli tekemään ulkonaisia synniksi nimettyjä tekoja.
Itsessäänhän nuo teot eivät ole mitään muuta kuin materian liikettä, ulkonaisia perisynnin ilmentymiä, mutta kun Jumala antaa lakinsa, joka paljastaa nuo ulkonaiset teot lain vastaisiksi huomaa ihminen olevansa syntinen, olevansa paha puu ja tämä on lain antamisen tarkoitus. Ihminen ei siis tule syntiseksi rikkomalla lakia, vaan rikkomalla sitä ihminen huomaa olevansa syntinen, eli näin synti on olemassa jo ennen lakia, kuten Paavali sanoo.
Ihminen ei ole Jumalan kuva enää syntiinlankeemuksen jälkeen vaan ihmisen Jumalan kuvaisuus turmeltui ja hän on nyt paremminkin Jumalan irvikuva, eli hänen luonnossaan ei enää ole luomiseen perustuvana mitään siitä mikä on luontoon kirjoitettu. Ja kuten kirjoitin, tarvitaan lakia paljastamaan tämä irvikuva, syntinen ihminen. Eikä sillä ole väliä miten syntinen ihminen ulkonaisesti käyttäytyy. Jos hän tekee ulkonaisesti vaikka kuinka häikäiseviä hyviä tekoja, hän on kuitenkin syntinen. Tällaisilla ulkonaisesti hyvillä teoilla sen sijaan tahtoo olla taipumuksena saada ihminen omavanhurskaaksi, kuvittelemaan, ettei hän olekaan syyllinen Jumalan edessä, vaan ”kaunis” muka luotuisuuden perusteella, vielä syntiinlankeemuksen jälkeenkin. Mikä harha! Tässä mielessä onkin usein parempi, että ihminen tekee hänet syntiseksi osoittavia ulkonaisia tekoja kasapäin mieluummin kuin noita ulkonaisesti hyviä tekoja, jotta laki saisi paljastaa synnin ja sitä kautta saattaa ihmisen kauhistumaan tilaansa. Tällöin ihmisen teeskentely loppuu ja evankeliumi alkaa maistumaan, eli tällä tavoin laista on tullut hänelle kasvattaja Kristukseen.
Käsky eli laki on sinänsä hyvä, kuten Paavali kirjoittaa, mutta se ei ole Jumalan viimeinen sana, eli se ei vastaa hänen luomansa todellisuuden rakennetta, sillä se on ”jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu, ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Gal. 3: 19.” Evankeliumi on Jumalan viimeinen sana ja lain on väistyttävä sen tieltä. ”Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo.” Room. 10: 4.
Todellisuuden rakenne onkin sen vuoksi tarkoitettu finaalisessa mielessä sellaiseksi, missä laille ja käskyille ei enää ole sijaa ja tämä saa täydellistymänsä kerran taivaassa. Ja silloin ei kukaan opeta kansalaistaan, eikä veli veljeään sanoen: ”Tunne Herra, sillä he kaikki pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä, enkä enää muista heidän syntejään.” Hebr. 8: 11-12.
Missä vääryys on anteeksiannettu, sitä ei silloin tietenkään enää ole, eikä sellaisen paljastamiseksi, mitä ei ole, tarvita mitään lakia, eikä käskyjä. Näin ensimmäinen liitto julistetaan vanhentuneeksi, mutta se mikä käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. Hebr, 8: 13. Kuningas Jaakon käännös sanoo tuon ”lähellä häviämistään” paremmin sanoessaan ”valmis katoamaan pois.”
2 tykkäystä
Kyllä sinä Walther olet hieno teologi. Vakuuttavuudestasi huolimatta en koskaan uskaltaisi sanoa enkä opettaa, että teoilla ei olisi mitään sijaa tai merkitystä Jeesuksen seuraamisessa, viimeisellä tuomiolla ja pelastumisessa. Minulla ei ole hengellistä mahdollisuutta luonnehtia Jeesuksen opetuksia pelastuksen kannalta mitättömiksi ja turhiksi ja sanoa että millään muulla ei ole siinä kohtaa väliä kuin Paavalin ristinteologialla.
Uskon syntiuhriin ja siihen että kaikki tarvitsevat armoa. Mutta miksi Uudessa Testamentissa puhutaan vahvasta ja kalliolle rakennettavasta majasta, jos kaikki se olisi vain ensimmäisen liiton vanhentunutta perua ja vain syntiuhriin uskomisella olisi merkitystä?
Usko ilman tekoja on kuollut, sanovat. “Minun” kolmiosainen mallini ottaa tämänkin huomioon.
2 tykkäystä
Tänään luettiin liturgiassa epistolatekstiä Roomalaiskirjeestä:
2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
3 tykkäystä
Luther kirjoitti näin: “Hyvät teot eivät johda Taivaaseen, eivätkä pahat teot Helvettiin.”
Vain joko Jumalan armon omistaminen tai ei-omistaminen ratkaisee tämän. Yliluonnollinen “usko, jonka Jeesus vaikuttaa” on… kuinka sen sanoisi?.. Tie (?) jonka kautta armo tai tuomio omistetaan, kunkin yksilön osalta.
Meidän uskomisemme sinällään eivät meitä pelasta tai inhimillinen epäuskokaan veisi Kadotukseen, sillä tämä pelastukseen liittyvä Usko ei ole sama, inhimillinen uskomme jolla ratkaisemme, uskommeko sataako huomenna vai paistaako aurinko tai uskommeko mitä koulussa opetetaan. Tällainen on inhimillistä uskomista tai ei-uskomista.
Pelastukseen liittyvä usko on jotain sellaista, korkeampaa alkuperää, Taivaasta lahjana saatavaa, joka ei päättele ihmismielin järkevästi vaan ikäänkuin näkee näkymättömän sillan yli rotkon. “Kävelee vetten päällä”. Konkreettisesti veden päällä kävely lienee harvinaisempaa, joskaan en yhtään epäile, etteikö jonkun uskovan kohdalla, jos se on ollut hänelle ehdottoman välttämätöntä, hän on myös kävellyt veden päällä. Ei omassa uskossaan, vaan Jeesuksen Uskossa, “käsi Hänen kädessään” tahi niin, että Hän Itse kantaa (kuten eräs kertomus jalanjäljistä hiekassa).
Usko, jonka Jeesus vaikuttaa saa kuitenkin hengenmaailmassa, esim. arkipäivän asioiden hoidossa, aikaan monia tällaisia ihmeitä joita Jeesus teki. Otetaan esimerkkinä vaikkapa “avaintenvalta”. Näillä avaimilla ei kuitenkaan huiskita miten sattuu, vaan jumalalliset ihmeet ja Jumalan sanan käytön tulee aina olla arvokasta ja pyhää. Ei mikään massatapahtuma ja lavashow! Avaintenvalta siis vaatii myös tuon Uskon, jonka kautta Jeesus Itse vaikuttaa.
Me kristityt olemme yksin Jeesus-riippuvaisia, tarkimmin: Yhden Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Tämä Pyhä Kolminaisuus Itse on meidät luonut, katsellut touhujamme ja myös yksin meidät pelastaa. Olisi tökeröä tarjota Hänelle yhtäkään “hyvää tekoamme”, aivan kuin Hän niitä kaipaisi. “Antaa kurakakku Herralle vastineeksi Hänen tarjoamastaan suklaakakkupalasesta.”
Vaikka meillä olisi yritelmiä hyvään, hirveästi hyviä aikomuksia ja haluakin, Jumala Itse sanoo, että älä tee mitään. “Älä yritä tehdä hyvää tai yritä olla tekemättä pahaa, tämä ei sinulta onnistu”. Koko pelastuksemme, myös lahjavanhurskautuksen kautta tapahtuva parannuksemmekin on yksin Jumalan tekoa: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
Ihmisen / kristityn tulee siis jättää kaikki Jumalalle. ainoa mitä meiltä kauniisti pyydetään on, että suostumme tähän. Sallimme Jumalan toimia, emmekä estä Häntä. Hänen estämiseensä meillä kyllä olisi lahjoja, mutta parannus omalta puoleltamme on se, että emme niin tee.
Seisomme hiljaa kuin rehtorin kansliassa ja kuuntelemme mitä Ylhäältä sanotaan ja annetaan.