Haverinen on tottunut olemaan monesti ainoa nainen herätysliikejohtajamiesten keskellä. Nainen, jonka ansiosta vältetään kiusallinen all male panel. Hän on joskus miettinyt, pitäisikö teettää vitsinä paita, jossa lukisi ”kiintiönainen”.
Haverisen mukaan opettajat suhtautuivat häneen eroperheen lapsena, josta ei tule yhtään mitään.
– Jos ei siedä patriarkaalisuutta, on rehellisempää perustaa uusi uskonto kuin yrittää muuttaa kristinuskoa. Isä Jumalaa ei voi vaihtaa äiti Jumalaan, kuten jotkut feministiteologit ovat ehdottaneet.
– Miehet ovat käyttäneet voimaansa ja valtaansa huomattavasti enemmän naisten suojelemiseen, yhteisten kotien rakentamiseen ja leivän hankkimiseen kuin naisten alistamiseen. Voisimme joskus naisina osoittaa kiitollisuutta miehille kaikesta siitä hyvästä, mitä he ovat historian aikana puolestamme tehneet.
Soili Haverinen perustelee minusta vähän oudosti sitä, että nainen ei voi toimia pappina. Hän ottaa esiin kohdan “Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa”. Minä olen ymmärtänyt, että tämä on tarkoitettu korinttilaisille, joiden kokouksista naisia ojennetaan. Onhan Raamatussa paljon muitakin paikkoja, joista pappeuden voi tulkita. Tulee mieleen, onko tässä jutun tekijä oikaissut vai onko tämä oikeasti Haverisen mielipide.