No minäpä otan kopin ja raapaisen vähän pintaa:
Kutsuttujen ordinoiminen kätten päällepanemisella ei ole jumalallinen säädös, vaan apostolinen, kirkollinen järjestys ja ainoastaan saadun kutsun julkinen, juhlallinen vahvistus.
Jumalan Sanan todisteita
Jos jotain ei voida todistaa Jumalan Sanasta Jumalan asettamaksi, sitä ei voida julistaa ja tunnustaa Jumalan omaksi säätämykseksi ilman, että syyllistytään epäjumalanpalvelukseen; Raamattu vaikenee virkaan vihkimyksen jumalallisesta asettamisesta ja osoittaa meille ainoastaan, että pyhät apostolit ovat sitä käyttäneet ja että ihanien lahjojen välittäminen on silloin liittynyt kätten päälle panemiseen. Varmasti on kuitenkin Jumalan Sanan mukaan epäilyksetöntä, että vielä nytkin virkaan vihkiminen, jos se liittyy saarnaviralle erityisesti annettuihin ihaniin lupauksiin perustuvaan kirkon uskon rukoukseen, ei ole tyhjä seremonia, vaan sen mukana seuraa taivaallisten lahjojen jakaminen uskovalle virkaan vihittävälle.
Kirkon todistuksia sen julkisissa tunnustuksissa
Schmalkaldenin opinkohdat, liite, piispojen vallasta: "Nämä sanat koskevat todellista seurakuntaa, jolla, koska sillä yksin on pappeus, varmasti on oikeus valita ja vihkiä seurakunnan palvelijoita. Sen todistaa aivan yleinen kirkollinen tapakin. Ennen vanhaanhan kansa valitsi seurakunnanpaimenensa ja piispansa; sitten saapui joko saman tai naapuriseurakunnan piispa, joka kätten päälle panemisella valitun vahvisti virkaan, - virkaan vihkimykseen ei mitään muuta kuulunutkaan kuin tällainen hyväksyminen." (M.
Tunnustuskirjat 1948,282.)
Tässä meidän isämme todistavat, että. julkisen saarnaviran jumalallinen säätämys toteutuu varsinaisesti seurakunnan kutsun ja valinnan välityksellä ja että ordinaatio ei vasta ole se, mikä saa tämän jumalallisen teon aikaan, vaan se ainoastaan julkisesti tunnustaa, todistaa ja vahvistaa sen siellä, missä se on jo tapahtunut.
C. F. W. Walther, Kirkko ja virka, s. 265-266.
Mitä ordinaatioon tulee, niin se ei, ole välttämätön jumalallisen käskyn voimasta eikä saarnaviran olemus riipu siitä eikä se paina mitään leimaa, kuten paavilaiset uneksivat (tästä syystä Rufinus kirjoittaa kirkkohistoriansa ensimmäisen kirjan kymmenennessä luvussa hiberialaisesta- kuninkaasta, että hänestä tuli vielä, vihkimättömänä kansansa apostoli). Tästä huolimatta se on kuitenkin hyödyllinen käytäntö kirkon vanhan tavan ja ihanien kehotusten tähden, jotka se antaa, eikä sitä ole siksi suinkaan hylättävä tai jätettävä perusteettomasti sikseen. Apostolien teoista ja kirjeistä sekä kirkkohistoriasta voidaan nimittäin huomata, että itse apostolit ja heidän läheisimmät seuraajansa ovat noudatta= neet sitä käytäntöä, että yksi seurakunnanjohtaja vanhimmiston nimissä ordinoi kirkon oikeassa järjestyksessä valitsemat seurakunnan palvelijat kätten päällepanemisella ja julkisin rukouksin. Vielä vähemmän on ilman muuta ja ehdottomasti välttämätöntä, että ordinaatiossa on läsnä kolme piispaa."
Johann Gerhard (Loc. de ecc% § 202.)**
Ja tulkitessasi Augsburgin Tunnustuksen kohtaa viisi tulkitset sitä väärin. Siinä ei suinkaan sanota, että virka saa aikaa uskon, vaan että viran julistama evankeliumi tekee sen, kuten kohdan jatko selvästi osoittaa.