Minulla ei ole sataprosenttisen kirkasta näkemystä siitä, missä maallikko voi puhua erityis- tai yksittäistapauksissa tai missä hän ei koskaan missään nimessä voi puhua. Olen tässä asiassa hiukan prosessissa, mutta ajattelen kyllä niin, että jos joku kutsutaan pysyvään julkiseen saarnatehtävään, hän ei enää ole maallikko.
1 tykkäys
Huutelen sivusta, jos saa, että eikö luterilaisillakin voisi olla evankelistatyyppistä puhumista, varsinaisen jumalanpalveluskokoontumisen ulkopuolella, mutta kuitenkin myös kirkkotilassa?
Käsitykseni mukaan tällaista jonkin verran onkin.
Minusta tämä on ilahduttavaa toimintaa varsinkin jos evankelistat ymmärtävät olla kilpailematta pastorien kanssa.
2 tykkäystä
Tuon kaltaisia voi pohtia. Voihan maallikko kirjoittaa kirjankin, jonka julkaisu tekee siitä julkisen puheenvuoron. On hiukan hakusessa se, mitä ehdottaisi tai ajattelisi.
1 tykkäys
Juuri näin. Onkin viisasta rajata pastorin viran kirkon auktoritatiivisena äänenkäyttönä jumalanpalvelukseen, saarnaan ja sakramenttien hoitoon. Sen ulkopuolella on maallikoillakin monenlaista mahdollisuutta ja tapaa opettaa sekä julistaa sanaa - kuuluupa se jopa eräällä tavalla heidän yhteiseen pappeuteensakin! Messun ulkopuolella ei ole mielekästä laatia liian tiukkoja rajoja. CA XIV liittyykin vain messun kontekstiin.
1 tykkäys
Onhan tätä ollut, ja edelleen on, vaikka millä mitalla. Termit ovat vaihdelleet ja tuo evankelista ei ole kovin perinteinen luterilaisuuden käyttämä nimitys maallikkopuhujalle.
Juuret ovat varmasti pietismissä. Radikaalipietistit heittivät koko kirkon pappeineen mäelle koska elävä usko oli heille mm. sakramenteista irrallaan heiluvan Hengen lahjaa. Maltilliset taas häälyivät kirkon reunamilla, kriittisinäkin. Siksi useimmat heidät saatiin kirkon herätysliikkeinä sisäpuolelle ja seuraperinteen lisäksi maallikot puhuivat varmasti kirkoissakin. Joissakin herätysliikepiireissä voidaan nytkin hyvinkin arvioida pappeja uskoviksi tai ei-uskoviksi ihan tuohon Saksassa 1600-luvun puolella alkaneeseen malliin. Maallikot saattavat näissä kuvioissa sitten olla uskovan malleja ja puhujina sekä opettajina jopa suositumpia kuin papit.
Kyllä on pollea olo. Minä poika olen parina päivänä lukenut kirkkohistoriaa. Kyllä täältä nyt pesee.
Vakavammin, olen vuosikymmenien saatossa käytännössä oppinut arvostamaan virkajärjestykseen liittyvää viisautta. On se hyvä että on joku ja jotkut jotka vastaavat evankeliumin ja keskeisten uskon asioiden opettamisesta. Muille riittää hommia silti.
4 tykkäystä
Tämä on se missä meidän mielipiteet eroavat. Tai sanotaanko näin että en pidä kauhean pahana jos joku kirkkonsa noin järjestää mutta en näkisi sitä optimaalisena tapana. Jossain toisessa ketjussa meillä olikin jo jotain pohdintaa tästä.
Mutta en ala tässä tämän enempää siihen koska ketju on Luterilaiset maallikkosaarnaajat.
Maallikot tekevät jumalanpalvelusten ulkopuolella hirveän paljon sellaista, mitä voi ainakin laajasti tulkiten pitää seurakunnan opettamisena. On erilaisia pitempiä opetuspuheenvuoroja ja luentoja, joita käytännössä usein pitävät joko teologiaa opiskelleet henkilöt opillisista ja raamatullisista aiheista, tai sitten muut omaa maallista asiantuntemustaan sivuavista kristillisistä teemoista. On erilaisia seura- ja hartauspuheita, joiden ero varsinaisesta opettamisesta on aika lailla veteen piirretty viiva. On pyhäkoulua, todistuspuheenvuoroja, monessa raamattupiirissäkin on jonkinlainen opetuksellinen osuus. Olisi melko erikoinen veto siirtää kaikki tämä kategorisesti vain vihityn pastorin tehtäväksi!
6 tykkäystä
Niin olisi. Ja koska tämän työkentän pitäminen hallittuna ja organisoituna toimintana on äärimmäisen tärkeää, olisi hieman lyhytnäköistä määritellä vihityn pastorin tehtävä sakramentteja toimittavaksi rituaali-papiksi. Sakramentit ovat Kristuksen ruumiista virtaavaa jumalallista voimaa, joten on luonnollista että niiden tuottamisen ja jakamisen keskiössä on Kristuksen ruumiin ajassa näkyvä osa, seurakunta.
[…] Jeesuksen elämän salaisuudet ovat perusta sille, mitä Kristus nyt jakaa kirkkonsa palveluvirassa toimivien kautta sakramenteissa, sillä ”se mikä oli silmin nähtävää Vapahtajassamme, on siirtynyt hänen salaisuuksiinsa”. 1116. ”Voimina”, jotka lähtevät Kristuksen aina elävästä ja elämää lahjoittavasta ruumiista,29 ja kirkossa vaikuttavan Pyhän Hengen tekoina sakramentit ovat ”Jumalan mestaritekoja” uudessa ja ikuisessa liitossa. KKK 1115, 1116
Aamen, aamen. Juuri näin.
Sana ja sakramentit, sekä kaikki hengellinen valta on Raamatun mukaan annettu seurakunnalle. Mutta näiden yhteisten aarteiden julkinen - t.s. seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa tapahtuva - käyttö on Kristuksen käskystä uskottu pastoreille, jotka ovat “Jumalan salaisuuksien (mysterioi = sakramenttien) taloudenhoitajia.” (1.Kor.4:1), toimien “sovituksen virassa” ja “Kristuksen puolesta”, hänen edustajinaan (2.Kor.5:18,20).
Jäljelle jää meille vain monimutkainen tehtävä kirjoittaa auki taloudenhoitajan toimenkuva.
Painotan Raamatussakin löytyvää sanaa taloudenhoitaja.
Toki. Käykäämme siitä keskustelua toisessa yhteydessä. Nyt riittää, että tiedämme tällä tarkoitettavan seurakunnan kaitsijoita, paimenviran haltijoita.
Pyhäkoulut ja todistuspuheenvuorot voi toki hoitaa maalikkokin, mutta jos Raamattupiirin opetuksellinen osuus on maallikon harteilla niin se tahtoo mennä plörinäksi, sillä usein kuulijoiden intressit ovat jossain muualla kuin opetettavassa Raamatun asiassa. Olen itse tämän nähnyt, koska Raamattupiirin vetäjä ei useinkaan omaa riittävää auktoriteettia pitääkseen porukat käsiteltävässä asiassa.
2 tykkäystä
Niin, tuleehan sitä mietittyä raamattupiireissä että mikä olisi hyvä ratkaisu. Siitäkin on kokemusta että piirissä on liikaa teologeja 
.
Olisin ehkä sillä kannalla että maallikot voivat nettiä ja kirjastoja käyttämällä hyvin kokoontua ilman pastoreita ja teologeja tutkimaan Raamattua ja rakentumaan keskusteluista, lauluistakin. Ammattilaisen läsnäolo saattaa tukkia vääräälläkin tavalla ihmisten suita ja ajatuksia. Onhan Raamattu ihan yleisesti kodeissakin kristittyjen käytössä. Ei sinne pappi tule kontrolloimaan… Mutta toki piiri on hyvä koostua niin että mukana on kokeneita kristittyjä jotka voivat tarvittaessa jarrutella mikäli paikalla on ylivireisiä mopedeja.
Vielä todistamisesta. Sehän ei ole meille luterilaisen kirkon kasvateille kovin tuttu tapa. Olin taannoin erään erityisryhmän jumalanpalveluksessa jonka johti pappi. Maallikko piti kuitenkin myös tosi raittiin ja hyvän puheen. Hän kertoi elämänsä käännekohdasta, mutta ei kaavamaisesti eikä yhtään evankeliumia ohittaen. Yllätyin, miten hyvältä ja virkistävältä se tuntui. Papin virkaa kunnioitan, mutta toisaalta ei-ammattilaisen aito ja elämänläheinen puhe voi täydentää hienosti yhteistä jumalanpalvelustakin.
2 tykkäystä
Vielä tästä se, että itse olen ollut yli 40 vuotta raamiksissa joissa ei ole ollut nimettyä vetäjää. Yhdessä niitä on pidetty, kiertävällä vastuuvuorolla ja sovitusti Raamatun kirjoja systemaattisesti lukien. Ei aina ole mennyt kuin Strömsössä mutta ei ihan kurjastikaan. Ongelma voi tosiaan ollakin monesti se, että joku pyrkii olemaan vetäjä mutta ilman tuota paimenen auktoriteettia kuten sanot. Enpä ollut tätä asiaa ennen näin selvästi tajunnut!
3 tykkäystä
No mää oon ihan virallisesti raamattupiirin vetäjä. Valmistelen joka kerraksi setin, johon kuuluu valmiin selitysosuuden läpikäynti ja keskustelukysymyksiä, jotka ovat myös valmista materiaalia. Ohjaan myös keskustelun kysymyksestä toiseen, katkaisen pahimmat rönsyt ja aikataulutan niin, että suurin osa ehditään käymään läpi. Tiedän kyllä sellaisiakin raamiksia, joissa ei ole vetäjää eikä mitään ennakkoon suunniteltua materiaalia, vaan keskustellaan vapaasti. Se toimii joskus hyvin ja joskus ei ollenkaan hyvin.
3 tykkäystä
No jos saat porukan keskittymään tiiviisti käsiteltävänä olevaan Raamatun teemaan niin silloin olet oikealla paikalla. Minä vain viittasin tuohon kun olen valitettavasti nähnyt joidenkin, varsinkin nuorten, eikä aina niin nuortenkaan, keskittyvän lähinnä deittailuun Raamatun tekstin sijasta, vaikka näenäisesti kokoonnutaankin muka opiskelemaan Jumalan sanaa.
1 tykkäys
No tuollaisesta ei mulla kyllä ole kokemusta, tai sitten olen vain huono tunnistamaan iskuyrityksiä. Muuten kyllä olen nähnyt sitä, että keskustelu siirtyy täysin epäraamatullisiin aiheisiin. Nykyisessä piirissäni tämä ei juurikaan ole ollut ongelma myöskään edellisen vetäjän aikana (piiri siirtyi suht hiljattain mun vetovastuulle), ja mahdolliset rönsyt ovat aina olleet vähintään jollain tavalla kristillisteemaisia. Sen sijaan vapaasti lukiessa on tapahtunut pikemminkin sellaista, että nöhkittiin yksittäisiä sanoja ja lauseita hirveän yksityiskohtaisesti. En oikein pidä sitä hedelmällisenä, kun käännöksestä kuitenkin kysymys. Valmiit materiaalit ohjaavat keskustelua isompiin kokonaisuuksiin ja soveltamaan tekstiä nykypäivään.
3 tykkäystä
Pysyen ihan arkitulkinnoissa, eräänlaista maallikoiden opetustehtävää ja siihen kutsumista voi miettiä myös esim. ev. lut. kirkon ehkä isoimman, vuosittain toteutettavan tehtävään kutsujärjestelmän osalta. Vuosittain jopa tuhannet isoset kutsutaan tehtäväänsä valiten heidät sellaisten nuorten joukosta, jotka ovat ensin käyneet isoskoulutuksen. 1500-luvulla tällaista rippikoulua ei ollut, eikä tunnustuskirjat sellaista siksikään käsittele. Mutta itse näen kyllä isostenkin osalta kirkossa olevan nimenomaan eräänlaisen vokaatiojärjestelmän, jossa seurakunta valitsee, ketkä nuoret kutsuu tehtävää hoitamaan. Siihen kuitenkaan ei liity pappisvihkimystä, koska kyse on papiksi vihkimättömien nuorten hoitamasta opetustehtävästä, johon sisältyy toki muutakin tehtävää. Mutta kätten päälle panemisella isosetkin tehtäväänsä monin paikoin kuitenkin siunataan, kuten rippikoululaisetkin sitten leirin päätteeksi konfirmaatiossa.
1 tykkäys
Koskapa olen tavannut ortodoksikirkon jäsenen isosena luterilaisessa rippikoulussa, kysyin kerran pappien ryhmässä asiasta. Se on kuulemma ihan ok, rippikoulu kun on kuulemma isosellekin vielä opetusta eikä opetustehtävässä toimimista. Itse olen hieman eri mieltä.
Kätten päälle paneminen pätevöittää ortodoksinkin toimimaan opetustehtävissä luterilaisessa kirkossa!
D