Luterilaisuuden ongelmallisia taustaoletuksia


#483

Rokkigospelin moittiminen yleisesti on kyllä harhalaukaus. Mutta se noussee myös makuasioista, joita ei objektiivisuudeen pyrkiväkään(?) saa eliminoitua analyyseistaan.

(Kyllä, päätin kommentoida sitä olennaisinta.)


#484

Rokkigospelin arvostelemiseen on muitakin perusteluita kuin täysin subjektiiviset makuasiat. Vaikka emme johtaisikaan arvostelun perusteluita jostain reaalisesta taivaallisen kauniin jumalanpalveluksesta, jota meille on ilmestyskirjassa hiukan valotettu, niin meidän kulttuurissamme rockmusiikin merkitys assosioituu maailmallisuuteen, syntiin, 60-lukuun, seksiin, huumeisiin ja mammonaan. Siksi se ei sovi pyhän jumalanpalveluksen kontekstiin, se itsessään rikkoo rumuudellaan liturgian harmonian. Rokki on rumaa ja pahaa siis jopa kulttuurimme vuoksi.


#485

No eikä ole! Tai, no voihan se joissain tapauksissa kaikkea tuotakin olla, mutta ei siis mitenkään väistämättä ja olemuksellisesti.

Ei rockkenrolli minustakaan kyllä kristilliseen liturgiaan sovi, mutta se on asia erikseen.


#486
  1. “Rumuudellaan” oli taas sinun maustasi nouseva ilmaisu.
  2. Assosiointi on siitä hankala ase, että sitä voi käyttää mielivaltaisesti. Kuten sinä tuossa teet. “Maailmallisuuden” voi liittää moneen muuhunkin konsupiireissäkin hyväksyttyyn juttuun, 60-luku jonakin erityisen pahuuden aikana on hassu ajatus jne. Ja se, joka haluaa, löytää kyllä positiivisempia mielleyhtymiä.
  3. En huomannut, että Tc olisi puhunut vain jumalanpalveluskäytöstä. Minustakin siinä on parasta pitäytyä perinteisemmässä menossa, vaikka en kaikista satunnaisista erityismessuista aina suuresti pahastu.

#487

En uskalla väittääkään vaikka mieli tekisi, että rockissa on jotain olemuksellista pahaa ja rumaa. Mutta rockin merkitys meidän länsimaisessa kulttuurissamme verkottuu tiukasti mainitsemiini asioihin, sitä on turhaa kiistää. Merkitysverkko voi muuttua ajan kuluessa, mutta niin kauan kuin rockista kulttuurimme käsityksen mukaan syntyvät mielleyhtymät ovat kiinni synninteossa ja käytännössä sitä eniten esiintyy “siellä missä pilkkaajat istuvat”, se on hengellisessä mielessä rumaa ja särkee liturgian idean (totuuden), eikä kyllä sovi ylistysmusiikkiinkaan.


#488

Minusta tämä oli tavattoman hyvin sanoitettu.


#489

Jo sen nimikin “rock’n roll” viittaa yhy-yhy- … en kehtaa sanoo… no… dynt-ääään! :roll_eyes:


#490

Gospelmusiikki syntyi USAssa kun afrikkalaisten orjien ahdinko pani heidät etsimään lohtua musiikista. Lauluun yhdistyi valkoisten opettama kristinusko ja orjien vapauden kaipuu. Myös musiikillinen osuus sisälsi sekä eurooppalaista että afrikkalaista materiaalia.
Aluksi laulettiin pellolla, sitten kirkossa.
Kun gospelista alkanut musiikkiperinne siirtyi kaduille ja ravintoloihin, syntyivät blues ja jazz. 50-luvun rocknroll on samaa juurta. Mustien oma kulttuuri alkoi silloin muuttua kaikille yhteiseksi ja yhä kaupallisemmaksi.
Nykygospel tai ns kristillinen rock ei siis ole suinkaan pelkästään ns maailman matkimista ja kirkon perinteen rikkomista. Meillä ei ole mitään yhtenäistä kristillistä perinnettä tässä maailmassa vaan monia erilaisia tapoja ilmentää uskoa rukousta ylistystä yhteyttä jne.
Hiukan yksinkertaistaen voisi sanoa että jos hyväksymme kirkkoon ja messuun renessanssiajan moniäänisen laulun ja sitä seuranneen barokkimusiikin soittimineen, meidän on suvaittava gospeliakin. Kaikella tällä musiikilla on nimittäin yhteys maalliseen musiikkiin. Vaikutteet ovat kulkeneet molempiin suuntiin, kirkkoon ja kirkosta.

Sitten, jos tuo moninaisuus on hyväksytty, voidaan keskustella siitä mikä on sopivaa musiikkia kulloiseenkin yhteyteen ja miten mikäkin teksti soveltuu musiikkiin, mikä on esittämisen tavan ja sovittamisen sekä instrumenttien merkitys jne. Valintoja on todella paljon ja niillä on ehdottomasti merkitystä seurakunnan uskon kannalta.


#491

Jos asiasta on mahdotonta sanoa mitään yleispätevää, niin tuo kritiikki on aiheellinen. Mutta jos asiasta voi sanoa jotain yleispätevää, niin mielestäni silloin se pitää sanoa. On oikeastaan erittäin korkea aika sanoa.

Jos on olemassa vain teorian rockgospel, niin siitä ei voi sanoa mitään. Se on vain nuotteja, jotka eivät itsessään ole pahoja. Se on vain soittimia, jotka eivät itsessään ole pahoja. Ja se on vain sanoituksia, jotka eivät itsessään myöskään ole pahoja. Vähän sama kuin että jos käytäntöä seurauksineen ei ole olemassa, ja ihmiset eivät ole luotuja olentoja, niin naispappeuttakin on varsin vaikea vastustaa. Silloin joutuu olemaan vain sen varassa, että vaikka Raamattu ei kiellä asiaa suoraan, niin siitä voi päätellä, että siellä ei sellaista ole.

Ongelma on siinä, että tuo vastalause vain heittää epäilyksen asian viereen. Se ei edes kohdistu siihen argumenttiin tai perusteluun, jonka jo esitin asian puolesta.

Argumenttini oli, että jotkin asiat vetävät ihmistä ulospäin itsestä. Jos totuus ja hyvyys ovat ihmisen ulkopuolisia ja ihmisestä riippumattomia, tai niissä on sellainen komponentti, niin silloin sama pätee kauneuteen. Modernin ihmisen tyypillinen tapa vastustaa tätä on esittää, että hän kyllä voi tehdä tai tulkita tai selittää rockgospelin itselleen jollain ylevällä, hienolla, koskettavalla, hurskaalla ja älykkäällä tavalla.

Tällä tavalla hän kuitenkin päätyy argumenttiin, joka on muotoa tiivistetty vesi, johon pitää lisätä vain vesi. Eli rockgospel itsessään muuttuu joksikin Rorschachin tapaiseksi ilmiöksi. Joka oikeastaan vain vahvistaa sen argumentin, jonka esitin. Eli siinä ei itsessään ole mitään, mikä jotenkin avaisi ihmistä millekään, vaan ihminen voi sitä tekosyynä käyttäen väittää, että kun hän siitä erikseen avaa itsensä jollekin, niin hän voi laittaa sen rockgospelin ansioksi. Vähän samoin kuin jotkut sensaatiot, että "miten hindulaisuus, porno, prostituutio, Jordan Peterson tai kaupasta varastaminen on tehnyt minusta paremman kristityn".

Paitsi jos sen lukee tuossa metafyysisessä kontekstissa. Pohjimmiltaan siinä on vain satunnaisesti kyse aistien miellyttämisestä. Keskeinen ongelma tässä kulttuurissa on, että se saa ihmisen pyörimään itsensä ympärillä, mittaamaan kaikkea itsellään ja pitämään kiinni itsestään kaiken muun kustannuksella. Eikä siihen ole ratkaisu se, että ihminen jotenkin hyökkää itseään vastaan. Vaan se, että ulkopuolelle tulee jotain, mikä on mahdollista tavoittaa tai minkä kutsu on mahdollista kuulla.

Musiikki liittyy tunnetiloihin. Tämä on musiikin ensisijainen käyttö elokuvissa. Joten rockin ongelma voi olla niissä väkivaltaisissa, seksuaalisissa, fatalistisissa tai kapinallisissa tunteissa, joita sen kautta on mahdollista viestittää, ja joihin se on kulttuurissa ollut omiaan. Mutta mieluummin kehittelisin muita argumentteja.

Rockgospelin ongelma voi olla myös siinä, että se on käytännössä konsumeristinen identiteetti nykyisissä kirkon herätysliikkeissä. Olen sitä, mitä kulutan. Ja jos haluat tuntea minut, niin katso, mistä nautin kun olen oikein vajonnut kokemaan elämyksiä.

Olen toisena aikana jossain toisella foorumilla kirjoitellut useamman sivun summauksia siitä, miksi useimmat ellei kaikki evankeliset argumentit rockgospelin puolesta ovat hämäyksiä tai tekosyitä. Kun mietin jotain Terapian levyä, jonka sanoitukset joskus luin alusta loppuun ja kuuntelin siitä jotain, niin se varsinainen tuote siinä ei ole mikään sanoma mistään. Vaan se, että joukko imagotietoisia äijiä esittää katu-uskottavaa sellaiselle nuorisolle, joka ei ihan uskalla kuunnella sekulaareja artisteja. Tai jos uskaltaakin, niin joka tapauksessa rockgospel on paremmin selitettävissä jonkinlaisena erikoisena pappeuden tai ylimääräisen sakramentin muotona kuin pelkkänä huonona musiikkina. Siinä välitetään jotain “jumalaa”, jolla ei useinkaan ole mitään sanottavaa. Tai se on evankelisen nuorison “yhteyden sakramentti”.

Kuuntelin tässä vähän Terapiaa huvin vuoksi. Päädyn samaan kuin 90-luvun lopussa, kun sain tutulta kasetillisen Aslania - joka siis on jotain LOTR:n (tai ennemmin Narnian) inspiroiman tyyppistä evankelista fantasiaheviä. Eli kristillinen musiikki on jonkinlainen hengetön ja tekninen tyyliharjoitelma siitä, mitä maallinen musiikki on. Vähän kuin kristilliset opiskelijaneidot tekevät eroottisia poseerauksia puolihuvittuneina ja kaikki vaatteet päällä ja joku kutsuu niitä tuhmiksi kuviksi. Siksi, että asian “kristillinen” versio ei voi oikeasti saada yleisöään fiilistelemään seksiä, väkivaltaa tai kuolemaa.

Toisaalta Terapian musiikista saa vaikutelman, että se on liian purukumia. Se yrittää olla niin överillä ja heppoisella tavalla eeppistä ja syvällistä. Normaali musiikki puhuu normaaleja asioita, ja lyyrisyyttä tai kryptisiä viittauksia tai epämääräistä tunteiden tai atmosfäärin kuvailua annostellaan sopivasti. Terapian kanssa saa vaikutelman, että siinä on yritetty väkisin tehdä suureelliseen ja arvoitukselliseen muotoon kohtalaisen tavallisia asioita. Kuulijan aivoissa joka rivistä seuraa tunne, että “tässä tietenkin tarkoitetaan x” ja “täähän on ihan selvä viittaus y:hyn”. Tämän sosiologinen funktio on, että Terapiaa fanittamalla henkilö on “in the know” näistä jutuista. Rockgospel on siis myös vahvasti shibboleth. Terapian tapa tehdä musiikkia on toisaalta imitoida eeppisyyden vaikutelmaa. Toisaalta sitä voisi verrata vaikka jonkun LoTR-elokuvan leikkaamiseen sellaiseksi viisi minuuttia pitkäksi tiivistelmäksi, jossa on taukoamattomana virtana muutaman sekunnin pätkiä, joissa joku yllättyy, järkyttyy, ilahtuu, havahtuu, suuttuu tai innostuu.

Rockgospel on siis, erittäin taitavasti tehtynä, eräänlaista “in the know”-pornoa. Eli se tarjoaa tunteen “in the know” olemisesta, jossa ei kuitenkaan ole mitään substanssia tai sisältöä. “Mä tajuun tän biisin.” Ai miten sä sen tajuut? “No tää, tää on niinku tosi syvällistä.” Okei. No. Miten se on syvällistä? Mistä se kertoo? Mitä se sanoo? Mikä siinä on se juju, se oivallus? “En mä vaan tiedä.”


#492

Olet koko lailla väärässä. Minusta yhä puet myös oman ei-tykkäämisesi fiiniin kaapuun ja tarjoilet sen järkevän pohdinnan mukana, yhdistäen molemmat. Se on ikävämpää kuin niiden erillään pitäminen. Kun asialliseksi ja älykkääksi tarkoitetussa kritiikissä on kamaa tyyliin “joukko imagotietoisia äijiä esittää katu-uskottavaa” niin jään ihmettelemään, perusteletko asiaa vain valmiiksi samanmielisille. Tuskin näet epäilevä tari erimielinen, joka lukee kritiikkiä kriittisesti, hevillä hyppää kelkkaan. (Sanaleikki tarkoituksellinen, joskin ilman syvällistä merkitystä.)

Olen itse kuunnellut monenlaista hengellistä musiikkia, ja saanut “rokkigospelista” paljon ja saan jatkuvasti. Jopa Terapia usein naiiveine sanoituksineen on minulle rakentavaa. (Toki joskus tuntuu vähän tekosyvälliseltä, mutta sitä löytää kaikkialta missä on runsaasti tällaista tekstilajia. Ja lienen moneen lauluun väärää ikäluokkaa. En silti pahastu siitä; se olisi sama kuin jos menisin kirjastoon lastenkirjahyllyä selaamaan ja valittaisin, että eivätä nämä tarjoa minulle kylliksi haastetta.) Lukuisten yhtyeiden lukuisten kappaleiden sanoitukset muistuttavat tärkeistä asioista, joskus tuovat mieleen jotain ihan uutta (tai uudelta tuntuvaa) ja yhdessä musiikin kanssa piristävät, lohduttavat, rohkaisevat… Paljolti samaan tyyliin kuin moni virsi. Analyysisi T:n (ja muiden?) sanoituksista on sellainen, joka on sovitettavissa lähes mihin tahansa lyriikkoihin.

Lisään vielä, että minulla ei ole pariin vuosikymmeneen ollut kummoista halua olla katu-uskottava, “in” tai mitään sellaista. En keskustele lyriikoiden tajuamisesta kenenkään kanssa. Enkä ole sitten nuorisoaikojen myrtsiytynyt siitä, jos joku sanoo ettei tykkää rokista tai hevistä. Mitäpä se minulle kuuluu? Enkä tarkastele asioita “evankelisen nuorison” tms. näkökulmasta, en ole identifioitunut siihen(kään) niin paljoa että muiden puuhat harmittaisivat. Minulla ei ole kiinnostusta päästä näpäyttämään teinejä kehnosta musiikkimausta.

Mutta en oleta, että tällainen vakuuttaisi jostakin. Ehkäpä kerrot, mitä pidät hyvänä ja kristitylle sopivana musiikkina? Sellaisena, joka ei ole yhtään tuollaista kuvailemaasi kamaluutta.


#493

PekkaV:n argumentit ovat niin totaalisen absurdeja etten viitsi edes puuttua niihin lainkaan. Mutta en sinällään näe mitään pahaa tango-messuissa ja/tai metallimessussa ja/tai kansanlaulumessussa ja mitä muita näitä nyt onkaan. Jos ao. musiikin laji ei ns. puhuttele, niin ei sinne ole mikään pakko mennä. Ei itseänikään puhuttele slaavilainen kirkkolaulu edes vähää alusta.

Tässä hieman heikkolaatuinen videoklippi metallimessusta: