Olen kahlannut tätä ketjua läpi nyt useita päiviä. Rönsyilyssään se on mielenkiintoinen; se käsittelee useita teemoja joita on käsitelty omissa ketjuissaan.
Poimin kaksi asiaa:
Ensiksi nominalismi ja luterilaisuus ja sitten käytännön esimerkki, jota sai etsiä pitkään ennen kuin oikeasti selkisi mitä konkreetisti ajetaan takaa.
Luterilaisuuden väitettiin olevan pohjimmiltaan nominalistista. Joissakin kommenteissa viitatiin jo siihen, että se on omituinen väite, koska sen ajan protestanttisesta kirjallisuudesta ei löydy tällaista näkökulmaa. Luther opiskeli nominalistista filosofiaa ja meni monessa asiassa sitä vastaan, vihamielisestikin välillä. Viittasin pariin otteeseen Rustin E. Brianin teokseen Covering Up Luther, jossa hän tutki nominalismin vaikutusta Lutherin jumalakuvaan. Siellä voidaan havaita hänen tutkimuksen mukaan että Luther oli nominalisti, mutta miten se vaikutti Tunnustuksiin, jää epäselväksi. Brian ottaa käsittelyynsä vain lyhyen katsauksen Lutherin tuotannosta. Esimerkiksi Heiko A. Obermanin klassikkoteoksessa The Harvest of Medieval Theology tullaan erilaisiin johtopäätöksiin.
Jos ihminen on kiinni aikansa kulttuurihistoriassa, niin on todennäköistä, että hänen ajattelustaan voidaan poimia jonkin määritellyn suuntauksen piirteitä kaikissa tapauksissa tai jossakin ajassa/ajan hetkellä. Nyt lukemani kirjallisuus, tuo Oberman ja Michael Hortonin kaksiosainen “Justification”, osoittaa kuitenkin että tilanne oli pikemminkin päinvastainen. Protestantit ja luterilaisuus vastustivat nominalismia. Nominalistista filosofiaa tai viittauksia siihen ei löydy kirjallisuudesta. Ockhamin kritiikkiä löytyy kyllä runsaasti.
Nuori Luther saattoi esittää nominalistisia kommentteja. Mutta Hortonin mukaan esim. juuri täällä keskusteltu vanhurskauttamisen ja pyhityksen käsitteellinenkin erottaminen katosi 1520 mennessä. Samaa sanoo Phillip Cary teoksessaan “The Meaning of Protestant Theology”, Luther ei erottanut vanhurskauttamista ja pyhitystä. Ne ovat sama asia.
Nominalistinen spekulointi oli osa katolisen kirkon opetusta ja pähkäilyä jo enne kuin protestanttisuutta oli olemassakaan. Lutherin aikaan ne jotka olivat framilla uskonpuhdistuksen kähinöissä, olivat kasvaneet nominalistisen koulutuksen piirissä. Näitä olivat Luther ja Trenton teologit, eli katoliset teologit.(Horton Justification vol 1, s. 326).
Hortonin teoksessa (Justification vol 1) Sivuilla 311 - 352 esitetään täysin antinominalistinen protestanttinen narraatio kontra tässäkin ketjussa esitetty “Reformaatio oli pääosassa siinä historiallisessa nominalismin ketjussa joka päätyi lopulta postmoderniin nihilismiin” (s. 311). Horton summaa:
“If, as Joseph Lortz (katolinen kirkkohistorioitsija) says, “the Occamistic system is radically uncatholic” and Louis Boyer regards nominalism as “the utter corruption of Christian thought”, the it is not the Reformersm but the Council of Trent the triumph of such “unvatholic” teaching is to be attributed.” (Horton, Justifiction vol 1, s. 351)
Ja Heiko A. Obermania, teoksesta “Harvest of Medieval Theology”, s. 428, siteeraten Horton jatkaa (Justification, Vol 1, s 352)
"The Reformation cannot be credited or blamed with being the carrier of nominalism into the modern era. We can only conclude with Oberman, “on this vital point” of justification as well as others, that “late medieval nominalism can be regarded as the forerunner of the Tridentine” formulations “and therefore in agreement with beliefs basic and charasteristic for what has come to be known as Roman Catholicism.”
Tässä ei nyt tarkoiteta että tämänkin ketjun nominalistinen kritiikki kohdistuukin itse asiassa katoliseen kirkkoon, vaan sitä, että katolinen kirkko ylläpiti nominalistista traditiota koko ajan ja protestanttisuus ei. Johtopäätökset siitä, että onko nominalismi nykypäivän nihilismin taustalla, kuten on esitetty monessa yhteydessä, jää ilmaan roikkumaan. Voi olla että nykypäivän nihilismin taustalla on protestanttisuus, nominalismi, katolisuus tai mikä hyvänsä tai nämä kaikki.
Käytännön esimerkki: nominalismi on sitä, että asiat ovat olemassa vain niminä (joka on yhdenlaista nominalismia, kaikki nominalismi ei opeta näin). Siksi esimerkiksi luterilainen puhe pyhityksestä on nominalistista, koska hyvillä teoilla jotka liittyvät pyhitykseen, ei ole mitään virkaa: ne ovat vain nimiä, mutta eivät millään tavalla olemuksellisesti pyhitykseen liitettävissä. Luterilainen pyhitys on oikeasti ei-mitään, se on vain nimi jota luterilaiset käyttävät perustellakseen hyviä tekoja, mutta en eivät kontribuoi mitään pyhitykseen ja pelastukseen.
Tässä on nyt oletuksena että hyvien tekojen tulee tuoda jotain pyhitykseen tai pelastukseen. Luterilainen näkökulma on Augsburgin tunnustuksen mukaan se, että:
Hyvät teot liittyvät siis olennaisesti pelastukseen ja pyhitykseen. Ne tulevat ilmi hyvissä teoissa.
Yritin selittää tätä useassa osassa ketjua: Jumalan valinta ihmisten suhteen tulee ilmi niissä hetkissä ihmisen historiassa joissa hänet esim. kastetaan tai joissa hän tekee hyviä tekoja ja/tai kuulee Jumalan. Hyvät teot eivät ole vain nimiä, pyhitys ei ole vain nimi jollekin itsessään merkityksettömälle tapahtumalle. Kyse ei ole nominalistisesta käsityksestä.
Muissa kysymyksissä en ottanut enää lopulta tolkkua siitä missä mennään, mutta samalla tavalla alasammuttavia nominalististen ylilyöntien osalta.
D