Olen tosiaan tässä vaiheessa tullut siihen tulokseen että suurin huono päätös mitä kirkko lännessä on tehnyt, on ollut alkaa kääntää eleison armahdusta tai tuomion poisnostamista tarkoittavilla sanoilla. Esimerkiksi filioquen käyttöön oli pätevä syy ja se myös teologisesti perusteltiin oikeaoppisesti. Mutta eleisonin huonoihin käännöksiin ei ole ollut mitään pätevää syytä ja se on luultavasti ollut syynä sittemmin moniin ei-niin-rakentaviin teologisiin ajatuskulkuihin.
Viitaten tuohon linkkaamaani Aleteian artikkeliin, uskon että “kyrie eleison” on säilytetty useissa Roomalaisissa messukirjoissa tarkoituksella.
Myös esimerkiksi p. Augustinus Psalmien selityksissään hakee usein latinankielisen käännöksen merkitystä kreikan sanoista. Kreikkalaiset versiot olivat kuitenkin ne vanhimmat kristilliset tekstit. Käännös latinaan on ollut iso asia, ja niin kuin kaikki käännökset, se on sisältänyt merkityksiä kieroon vääntäviä kohtia.
Jotenkin typerä olo seisoa liturgiassa kuuntelemassa jatkuvaa “Herra armahda” toistoa samalla kun suurin osa osallistujista kokee siihen konnotaatioita jotka liittyvät kuninkaiden ja tuomarien armahtamiseen tuomiosta.
Miksi lännessä ei esimerkiksi rukoilla “Herra paranna”?
Nykyinen katolinen liturgia sentään lisää “Herra armahda” vuoroveisun lopuksi p. Ambrosius Milanolaisen ylistysveisun mikä jotenkin saa tunnelman oikeaksi.