1500-ja 1600 -luvun käsitysten luterilaisten käsitysten mukaisesti, mitä sitten luterilaisen rivikristityn pitää tehdä jos nämä eivät toteudu paikallisesti?
Olen erittäin vähän asiaa tarkasteltuani huomannut että ensimmäiset luterilaiset kirkko-organisaatiot muodostuivat yleensä maallisiksi, maallista valtaa pitävien hallitsijoiden tuella. Ensimmäinen luterilainen Pyhässä Saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa piispaksi nimitetty henkilö oli Nikolaus von Amsdorf. Hänet ilmeisesti Luther itse nimitti ja vihki piipaksi, koska alkuvaiheen luterilaisiksi johtajiksi muodostuneet maalliset hallitsijat eivät voineet kaikkialla olla luterilaisten yhteisöjen johtajia. Olen myös ymmärtänyt että tämä vihkimys oli Amsdorffin ensimmäinen ja ainoa pappisvhikimys, että hän olisi ollut tätä ennen teologian professori ja kaniikki, mutta ei pappi. Oliko hänen piispaksi vihkimisensä tarkoituskaan olla pappisvihkimys, vai oliko sen tarkoitus osoittaa hänen olevan paikalliskirkon “superintendentti” joiksi alkuaikojen luterilaisia johtajia kutsuttiin? Ilmeisesti Luther itse päätyi tällaisissa tapauksissa vihkimyksiin, eli jos henkilöllä ei ollut maallista hallinnollista statusta, ja hänet asetettiin alueellisen kirkko-organisaation johtoon, Luther näki hyväksi että henkilölle annettiin kirkollinen nimitys tehtävään.
Olen myös ymmärtänyt että erityisesti nykyisen Saksan alueella ensimmäiset luterilaiset piispat olivat usein pappien vihkimiä. Tätä en mitenkään paheksu tässä, kunhan totean.
Alkuvaiheessa luterilainen organisaatio oli ilmeisesti pitkään maallisten hallitsijoiden suojeluksessa, eikä kirkollista organisaatiota koettu tarpeelliseksi luoda, niin kauan kun maallinen hallinto turvasi luterilaisen organisaation. Olenko oikeassa?
Kun kirkollinen organisaatio sitten lopulta muodostui, mikä oli sen tärkein funktio, mitä varten se luotiin? Pappien tai piispojen vihkimistä oli tehty jo pelkästään pappien voimin, joten apostolisen seuraannon konkreettista luomista ei ilmeisesti nähty oleellisena yksityiskohtana, enkä tästä heitä moitikaan. Sukupolvien nimilista ei vanhoissakaan kirkoissa millään tavalla takaa sitä mitä oppia ja käytäntöjä on edustettu.
Olen myös ymmärtänyt että tämä kehitys oli hieman toisistaan poikkeava Skandinaviassa ja Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan alueella. Onko tästä jotain lyhyen ytimekästä luonnehdintaa mikä ero oli? Oliko ero nimenomaan se, että Skandinaviassa pyrittiin säilyttämään olemassaoleva piispallinen hierarkia korvaamalla roomalais-katolista oppia opettavat miehet luterilaista oppia opettavilla, kun taas Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella ei voitu tällaista korvaamista suoraan tehdä siellä tilanne oli monimutkaisempi.
Ja lopuksi, miksi nykyluterilaiset tarrautuvat niin innokkaasti yliseurakunnallisen kirkko-organisaation olemassaoloon ja tärkeyteen jos sillä ei ole luterilaisessa tunnustuksessa varsinaista hengellistä merkitystä?