Voitko tarkemmin selvittää tätä?
Omalla kohdallani on niin, että jos en voi uskoa jotain uskonnollista ajatusta järkeni ja omantuntoni varassa todeksi, siitä seuraa, että en voi uskoa järkeni vastaiseen uskonsisältöön, vaikka kokeilumielessä yrittäisin. (Uskon täytyy siis minun kohdalla ilmeisesti olla järjenmukaista tai ei ainakaan järkeä vastaan sotivaa uskoa, jotta voisin uskoa.) En kykene olemaan soveltamatta samaa kriittisyyttä, mitä pyrin soveltamaan muihin asioihin, myös uskonnollisiin asioihin. Vaikka olen joillain tavoin aikoinaan yrittänyt uskoa vastoin järkeäni, niin kuitenkin on käynyt hyvin pian niin, että mikään irrationaalinen voima minussa tai psyykeä suojaamaan pyrkivä puolustusmekanismi ei ole pystynyt tukahduttamaan uskoa vastaan sotivaa evidenssiä tai sysäämään sitä syrjään tietoisuudestani niin, jotta olisin voinut jatkaa uskomista huolimatta siitä, että uskon sisältö on oman järkeni valossa epäuskottava. Olen pystynyt saamaan itseni uskomaan hetkellisesti ja tunteenomaisesti jopa siihen, että kuu on juustoa, mutta pian “vakuuttuneisuus” kuun juustomaisuudesta on hävinnyt makean naurun saattelemana. Mutta vakavampiin asioihin olen myös yrittänyt saada itseni uskon kautta sidotuksi, onnistumatta siinä, koska todellista järjellistä vakuuttuneisuutta ei ole ollut mukana.