Katsoin paremmaksi, että tämä on täällä, eikä uutista koskevassa ketjussa.
Hep! Tähän on pakko vastata. Ei muuten, mutta kun saan tästä niin paljon hyviä ajatuksia, mitä tarkentaa. Toisaalta rakastan liikaakin nähdä omaa tekstiäni täällä. Toisaalta joku saattaa olla hiljaa mielessään kysynyt minulta, että miten omasta mielestäni käsitin tämän. Sen sijaan, että suoraan vain sanoo jotain.
Noo. Kaikki teesit ja teoriat ovat ylimielisiä kun ne esitetään jossain “uutena”. Täällä nominalismin käsite saattoi olla uusi, vaikka muualla maailmassa se ei tietenkään ole sitä. Siksi tarkoitus todella oli, että esitän käsitteen, ja joku muu voi sitten kertoa, että mikä sen oikea sovellusalue on, ja mikä se ei ole.
Tottakai koko ajan ajattelin, ja ajattelen edelleen, että nominalismi on käsitteenä abstrakti. Mutta siinä se sopii yhteen niiden asioiden kanssa, mitä se kritisoi. Ynnä se ei välttämättä ole tarkoitetulle ilmiölle paras mahdollinen tai teknisesti oikea nimi. Mutta olen kuvaillut sitä nyt sen verran, että kuka vain on voinut ehdottaa parempaa.
Sitten on se, että oikea ylimielisyys ei ole esitetyssä asiassa, vaan tavassa esittää se. Jos olisin sanonut, että luterilaisuus on mälsää, ja että minun ei tarvitse tietää siitä enempää, kuunnella ketään eikä perustella mitään, niin se olisi oikeasti ylimielistä. Jos taas olen sitä mieltä, että luterilaisuus perustuu hirveälle erehdykselle ja tarjoan sitä väitettä kritiikin kohteeksi ja tarkennan ja selitän sitä tunnin toisensa jälkeen, niin ei siinä ole mitään ylimielistä.
Ei sitä tarvitse runtata jos se on siellä jo ihan omasta tahdostaan ja ilmoituksestaan. Siis sinusta ei minulle tullut missään vaiheessa muuta käsitystä kuin että olet äkeä, koska käsität luterilaisuuteen kohdistuvan jonkin ja jonkinlaisen, mutta ilmeisesti suuren hyökkäyksen, ja siksi teet tällaisia vastahyökkäyksiä. Mutta et ole analysoinut varsinaista asiaa silti ollenkaan. Siis et ainakaan kohdista erimielisyyttäsi asiaan, vaan vain siihen, että joku nyt kritisoi luterilaisuutta.
Itse asiasta voi sanoa sen verran, että luterilaisuuden nominalismiin pätee kärjistetysti päinvastainen nokkeluus kuin ihmisen perisyntiin: Luterilaisuus on niin intensiivisesti nominalistista kuin voi olla, mutta ei niin ekstensiivisesti. Esimerkiksi Ryttylässä ei järjestetä nominalistista taideleiriä. Eikä LHPK:lla ole nominalistiset kirkkokahvit.
Ne, jotka asian tai syytöksen ymmärtävät, päinvastoin vastaavat siihen, että tämä nominalismi on hyvä asia. “Nominalismi on ainoa oikea tapa käsittää teologiaa. Nominalismi on ainoa oikea tapa säilyttää Jumalan pyhyys ja lankeemuksen todellisuus. Nominalismi on ainoa oikea tapa pitää kiinni Raamatun arvovallasta. Jos nominalismista luovutaan, joudutaan synkretismiin, kokemuksellisuuteen, itse keksittyihin oppeihin ja itse tehtyyn sovitukseen.” Olen noista toki eri mieltä. Mutta se ei tarkoita, että nominalismi olisi pelkkä vailla sisältöä oleva sana, jota käytetään tässä vain huonon synonyyminä.
“Sinä senkin älyllisesti epärehellinen!!!”
Oikeasti mitään ei peitelty, ja sitaatteja käytettiin valaisemaan asiaa.
Tai sitten tässä on kyse siitä, että ehdottomasti vaadit, että teologian pitää olla nominalistista. Eli sen pitää toimia yksiselitteisten sanojen vankina. Ja minä siis en yksiselitteisten sanojen avulla yrittänyt perustella, että on se jotain muutakin - jolloin tuo syytös loogisista hypyistä ehkä pitäisi paikkansa - vaan tarkoituksella muilla keinoilla. Jos mielestäni nominalismi on epäonnistunut, niin miksi ottaisin vakavasti syytöksen, että en yrittänyt voittaa nominalismia nominalismilla, vaan jollain muulla? Tai miksi edes pitäisin sitä syytöksenä? Koska niinhän se tietenkin pitää tehdä.
Kaikki varmaan ihmettelemme, että @Miknius lähti. Mutta minulla ja hänellä on eri lähtöpiste ja eri kohde. Jos haluat sanoa, että jotain hyvin halveksittavaa on tapahtunut, niin en osaa kuin olla lievästi huvittunut.
Perusteet hylätä luterilaisuus varmaankin liittyivät luterilaiseen tapaan lukea Raamattua. Mutta jos moderni aika sanoo, että teksti ja kieli ovat yksiselitteisiä ilmiöitä, eli kaikki ajattelu on informaatiota, lakeja ja sääntöjä, niin silloin Raamattua kuuluu yksiselitteisesti lukea juuri sillä tavalla. Jolloin kaikki, paitsi tekstin kirjaimellinen merkitys, on Raamatun ulkopuolella.
Jolloin, joka kerta, kun kukaan kysyy Raamatun edessä, että mitä tämä tarkoittaa, hän huhuilee Raamatun ulkopuolelle ja kaipailee jotain Raamatun ulkopuolelta.
Sola Scriptura taidettiin todeta riittämättömäksi. Tai siis, sillä tavalla minä siihen suhtaudun. Kun se on vain reformaation juhlavuoteen keksitty iskulause. Ei edes mikään teologinen periaate. Eikä sitä pidä ikinä sellaiseksi luulla.
Joku voi ironisoida, että Sola Scriptura, eli se, mitä minä olen siitä lukenut.
Toinen voi todeta, että Sola Scripturan avulla voidaan toki pystyttää seurakunta ja muodostaa sille rituaali ja oppi. Sitten voi todeta, että ei se riitä mihinkään. Siinä on etukäteen valittu silloin se, että usko on lopulta elämästä erillinen saareke.
Pieni vertaus. Ihmisten tavat elää uskoa todeksi ovat kuin elimistön jonkin tärkeän osan bakteerikanta. Se pitää olla sellainen, että se ei uhkaa eliöä, ja on usein jopa hyödyllinen. Se on kuitenkin välttämätön. Koska jos antibiootti tuhoaa sen, niin silloin sen tilalle tulee kaikenlaisia satunnaisia pöpöjä, jotka eivät välttämättä ole niin vaarattomia. Eli kun Luther otti katolisuuteen tepsivän antibiootin, hän heitti menemään kaikki tavat ja muodot. Seurauksena oli puoli vuosituhatta kestänyt tapojen ja muotojen tuleminen ja meneminen, rajankäynti, kitkeminen, innostuminen, uusi tuleminen. Uusia antibiootteja, uusia puritanismeja, uusia pöpöjä, uusia herätyksiä, korostuksia ja hartauden muotoja.
Siihen on sitten vuorotellen yritetty löytää ultimaattisen antibiootin muotoa toisaalla (ajattelee vaikka reformoituja baptisteja) eli raamatullisuutta, joka torjuisi kaikki tulkinnat, ja ultimaattista pöpöä toisaalla (ajattelee vaikka Torben Søndergaardin “viimeistä reformaatiota”), eli tulkintaa, joka nielaisisi koko Raamatun. Tai yritetty saattaa potilas johonkin stabiiliin ja vähäpöpöiseen tilaan, eli tarjota valikoitu ja hyvin vähäinen määrä tulkintoja ja sisältöä.
Joku voisi väittää, että reformaatio tapahtui filosofian ehdoilla. Joku voisi väittää siihen vastaan, että ei, se tapahtui Raamatun ehdoilla. Ja joku väittää siihen taas vastaan, että hei, juuri tuo Raamatun nostaminen muusta erilleen tehtiin filosofian ehdoilla. Johon joku väittää, että no niin, nyt kun se on tehty, niin on hyvä, että se on tehty. Johon taas joku väittää, että ei, sillä niin tehtäessä luotiin keinotekoinen ja suljettu ajattelun ja ymmärtämisen avaruus, jota on mahdotonta purkaa ja josta on mahdotonta vapautua sisältä päin. Joka tarkoittaa, että se pitää purkaa tai murtaa ulkoa. Eli esittämällä kysymyksiä kyseisen linnoituksen olemuksesta. Joku väittää tietenkin, että nämä kysymykset ovat filosofisia. En vastusta.
Tämä olisi ehkä mielenkiintoista. Otetaan sellainen handicap, että pitää löytää Raamatusta asioita, jotka ovat ristiriidassa sen nominalistisen lukutavan kanssa. Asioita, joista löytyy jokin pitävä perustelu sille, että uskossa kyseessä on ihmisen ja Jumalan välinen, siis myös ihmisen ja Raamatun tekstin välinen prosessi, jossa pelastus on ihmisen avautuminen ja antautuminen tälle prosessille. Ei sen joku eksakti päämäärä tai lopputulos tai pelkkä idea. Vaan kutsuminen kirkkauteen koko olemisen käsittävän tapahtumana. Eikä vain siten, että eletään kuten eletään, vaikka elettäisi fiksustikin, ja pelastus on sitten sitä, että kuoleman hetkellä flipperin mela heittää pallon ylöspäin eikä alaspäin.