Luterilaisuus

Oppi
2125

Aika isoja päätelmiä teet yhden blogikirjoituksen valossa siitä, millaisia kykyjä minulla on… Minun erityisosaamisalueeni on siis Martin Chemnitzin teologia. Ja tiedän hyvin, että hänen jumalakäsityksensä ei ole identtinen Lutherin kanssa. Mutta väitän, että sitäkin leimaa voluntaristinen perintö. Tulevassa väitöskirjassani annan joitain selviä esimerkkejä.

Käsittääkseni nimenomaan Robert Kolb väittää SR:n edustavan varhaista wittebergiläistä determinismiä, joka näkyy myös Melanchthonin vuoden 1521 Locissa. Luin myös äsken Visalan ja Vainion vertaisarvioidun analyyttisen filosofian traditiosta ammentavan kritiikin SR:ää kohtaan viime vuodelta. Se on hyvin samoilla linjoilla minun kanssani. Mihin uuteen tukimukseen mahdat viitata? Ruokaseenko?

Enkä minä todellakaan jättänyt luterilaisuutta Sidotun ratkaisuvallan tulkintani tähden. En tiedä, mistä tämä ajatus nousi.

Lutherin nominalismi on ihan ok, kun sillä vastustettiin sitä mistä vastustaa piti. Jos et ole lukenut viestejä, niini joku kuukausi sitten laitoin pitkän viestin jossa viittasin tutkimuksiin joissa osoitettiin, että keskiaikanen, Lutherin jälkeinen katolisuus oli puhtaammin nominalistista kuin luterilaisuus.

Minusta kummatkin osapuolet olivat syvällä nominalismin perinteessä. Ja heijastuu sen vaikutukset ortodoksisuuteenkin. Servais Pinckaersin klassikko The Sources of Christian Ethics antaa ihan hyvän näkökulman siihen, missä kaikkialla nominalistinen väri näkyy reformaatioajan teologiassa.

Minulle on sellainen fiilis, että täällä on tapeltu pitkään enkä oikein halua osallistua näihin riitoihin. Antakaa siis minulle anteeksi turhat sanani. Nyt hyppään oikeasti pois, vaikka näkemyksiäni edustettaisiinkin väärin.

2126

Ei se ole sinun vikasi. TC kritisoi aikoinaan sinua voimakkaasti. Nyt hän tuli uudestaan ja myönsi olleensa väärässä, mutta jatkoi kritiikkiään.

Sinä esitit nominalismista luterilaisuudessa samankaltaisia yleistyksiä. Tietänet vallan hyvin, että tätä kritiikkiä on ollut jo 1930-luvulta lähtien ja se on ammuttu alas. Se mikä nominalismissa on ok, on sitä edelleenkin ja se mikä ei, ei ole. Sama pätee kaikkiin filosofipihin kun ne pääsevät sanelemaan mitä teologian tulee olle.

Minua ärsyttää koko tämä keskustelun motiivi ja srn luterilaisuudesta esitetyt yleistykset. Analyyttisestä teologiasta olen samaa mieltä Milbankin kanssa. Ja Barthin jos hän eläisi vielä. Paskaa. Mutta se on vain minun mielipide.

Muoks* Visala ja Vainio osoittavat, että analyyttisillä metodeilla tutkittuna Luther epäonnistui perustelemaan ihmisen vastuullisuutta teoistaan (synneistään) ilman vapaata tahtoa. Tietenkin se osoittaa vain sen että keskustelussa vapaasta tahdosta ja ihmisen vastuullisuudesta, nykymetodit eivät tuota tyydyttävää vastausta.

Lähdin koska ortodokseille olen harhaoppinen, enkä siis kuulu tänne. Ei muutosta. Rakennelkaa mitä rakentelette. Mitä se ketään liikuttaa.

D

2127

On totta että täällä yleistetään, mutta mielestäni totta on myös se että moderni, vallitseva (liberaali-reformistinen) luterilaisuus vähät välittää Milbankista, Barthista tai edes enään Lutheristakaan. Liian pohdiskelevaa tai teoreettista. Painotus kun on eksistentiaalinen ja trendikkään individualistinen tänään.

Minulle et ole harhaoppinen, olet yksinäinen. Minua se liikuttaa. Pidä linjasi. Näin vanhemmiten, mijulta on kysytty että pitäisikö minun liittyä ortodoksiseen Kirkkoon? Kysyn aina, että miksi? Ja jatkan, jos et ilman selviä, liity.

En katsele sinua minkäänsortin liittyjänä, vaan konservatiivisen luterilaisuuden edustajana, jalona kristittynä. En periaatteen, vaan kunnianarvoisen, kristillisen teologian puhemiehenä. Ei tule nyt heti mieleen yhtään luterilaista teologia, joka olisi niin oppinut, että mijun olisi pitänyt turvautua muistini sijaan kirjastooni tai jotenkin ohittaa.

2 tykkäystä
2128

Nyt meni viesti vahingossa väärään ketjuun. Poistin sen!

2129

Nyt tämän suuntasin itselleni! Taitaa olla aika pitää tauko? Lähden lenkille!

2130

Sinua tässä olenkin odotellut tähänkin ketjuun tuomaan panoksesi.:slightly_smiling_face: Odotan tuota Ruokasen kirjaa innolla. Mutta nyt tosiaankin lenkille unohtamaan teologiat!

1 tykkäys
2131

4 viestiä siirrettiin ketjuun: Offtopic-aarrearkku

2132

Koen samaa kyin TC kritiikissäni. Viestinne/kritiikkinne eivät kohdistu mainstreamluterilaisuuteen, vaan koettuun herätyskristillisyyteen tms. plus henk. koht. kokemuksiin. Se mikä ärsyttää, on yleistäminen.

On totta että se ei ole puolustus asiattomuuksille. Niitä pyydän anteeksi.

D

1 tykkäys
2133

Pyrin argumentoimaan Tunnareihin sekä 1500-luvun luterilaisuuden keskeisiin teoksiin vedoten. Ne eivät tietenkään edusta nykypäivän mainstream luterilaisuutta, jota olen itse varmaankin aina vierastanut. En ole oikein jaksanut seurata tätä ketjua aktiivisesti enää pitkään aikaan niin en edes hahmota, miten Thinkcat on argumentoinut.

Jumala antakoon anteeksi! Anna sinäkin minulle anteeksi. Ja haluan vielä sanoa sen, ettei minulle ole oikein halua pitää ketään harhaoppisena. Itseni kanssa on ihan tarpeeksi työstämistä ja huomaan, miten tämä foorumivääntäminen vie huomiota haitallisesti pois sieltä, missä sen pitäisi olla. Jospa siis nyt vihdoin saisin irroitettua itseni… enää en uskalla luvata mitään :slightly_smiling_face:

3 tykkäystä
2134

Nykypäivän mainstream luterilaisuus ei ole Kotimaasta löytyvää luterilaisuutta. Tarkoitan opillista ansatsia, joka on tavoitettavissa joiltakin luterilaisilta kirjoittajilta ja jossa vältetään pahimmat liberaaliprotestantismin harhat ja joka on uskollista Alkuperäiselle reformaationäylle. Se ei kuitenkaan jämähdä ortodoksian aikaan, vaikka esim. Jordan B. Cooper on ryhtynyt puolustamaan skolastista metodia luterilaisuudessa. Se on ihan hyvä.

Itse katson edustavani mainstreamia luterilaisuudessa, siis sellaista joka ottaa Tunnustuksen tosissaan, mutta katsoo, että sitä voi muotoilla uudestaan puuttumatta sisältöön.

D

2 tykkäystä
2135

@Miknius

Luther muuten näki sinut:

Olen tahtonut tästä näin tunnollisesti ja tarkoin kehottaa ja opettaa, koska kuolemani jälkeen monet ottavat kirjani tutkittavikseen ja tahto­vat niillä vahvistaa kaikenlaisia omia harhojaan ja erehdyksiään. Kuitenkin olen kirjoittanut muussa yhteydessä, että kaikki on ehdoton­ta ja välttämätöntä, mutta samalla olen tähän lisännyt sen, että katse on luotava ilmoitettuun Jumalaan, niin kuin virressä veisaamme: Er heist Jesu Christ, der Herr Zebaoth, und ist kein ander Gott. (Hänen nimensä on Jeesus Kristus, Herra Sebaot, eikä muuta Jumalaa ole.) Ja muussa yhteydessä useasti. Nämä kohdat he kuitenkin tulevat ohitta­maan ja ottavat esiin vain ne, jotka puhuvat salatusta Jumalasta. Siispä te, jotka olette minun kuulijoitani nyt, muistakaa, että minä olen opet­tanut tätä: Ei ole tutkisteltava salatun Jumalan ennaltamääräämystä. Sen sijaan on tyydyttävä siihen, mitä kutsumus ja sananpalvelijan virka ilmoittavat. Sen nojalla voit nimittäin olla varma uskostasi ja pelastuksestasi ja sanoa: Minä uskon. Jumalan Poikaan, joka on sano­nut: “Joka. uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 3:36). Hänessä siis ei ole kadotustuomiota eikä vihaa, vaan Jumalan mieli­suosio. Tämän saman asian olen muuallakin kirjoissani tuonut julki­sesti esiin ja nyt lausun sen myös suullisesti julki.

Martti Luther, WA 43, 463.

2 tykkäystä
2137

Laitan vielä tuosta välttämättömyyden pakosta Lutherin itsensä Raamattuun vankasti perustuvaa määritelmää, jota te vapaan ratkaisun kannattajat vastustatte niin kiihkeästi:

Tarkastelkaamme sitten lyhyesti tuota toista paradoksia, ettemme saisi kuulla sitä sanottavan erittäin turmiolliseksi opiksi: Kaikki se, mikä tapahtuu meidän puoleltamme, tapahtuu pelkän välttämättömyyden pakosta eikä vapaan ratkaisumme voimasta. Tämän asian johdosta minä sanon näin: Jos on todistettu, että pelastuksemme on omien kykyjemme ja päätöstemme ulkopuolella, vain Jumalan teon varassa, minkä asian minä jäljempänä tutkimukseni pääosassa toivon voivani näyttää toteen, niin eiköhän siitä selvästi ole seurauksena, että niin kauan kuin Jumala tekoinensa ei ole saapuvilla, kaikki se, minkä me teemme, on pahaa, ja me välttämättömyyden pakosta toimimme sellaista, mikä ei ensinkään kelpaa pelastumiseksemme? Jos näet pelastuksen meissä vaikuttaa yksin Jumala, emmekä me, niin me emme ennen hänen vaikutustaan toimi mitään pelastumiseksemme vaikuttavaa, suhtauduimmepa asiaan niin tai näin. Välttämättömyyden pakosta, minä sanon, emme väkisin pakotettuina, vaan, niinkuin sanotaan, muuttumattomuuden, ei pakon välttämättömyydestä, toisin sanoen: vailla Jumalan Henkeä oleva ihminen ei tosin tee pahaa väkivallan kohteena aivan kuin joutuen nurin niskoin laahatuksi, niinkuin rosvo tai varas vastoin näiden tahtoa viedään rangaistaviksi, vaan hän tekee sitä itsestään, tahto auliina. Tästä nautinnosta eli tekemisen tahdosta hän ei kuitenkaan voi oman voimansa varassa ollen luopua, sitä pitää aisoissa tai sitä muuksi muuttaa, päinvastoin hän pitkittää tahdonomaista nauttimistaan. Ja vaikkapa hänet ulkonaisesti väkivalloin pakotettaisiin toimimaan toisin, tahto kuitenkin sisäisesti vastahakoisena pakottajalleen tai pidättelijälleen vihastuu; mutta se ei vihastuisi, jos se muuttuisi ja mielellään tottelisi ylivaltaa. Tätä me juuri nimitämme muuttumattomuuden välttämättömyydeksi, toisin sanoen, tahto ei kykene itseään muuttamaan eikä muuanne kääntymään, päinvastoin se kohdatessaan vastusta yhä väkevämmin kiihoittuu tahtomisessaan. Tämän todistaa se, että se vihastuu. Näin ei kävisi, jos se olisi vapaa ja jos sillä olisi vapaa ratkaisuvalta. Kysy kokemukselta! Kuinka vaikeaa onkaan saada vakuuttuneiksi niitä, jotka kiihkeästi pitävät kiinni jostakin! Jos he antavat perään, he tekevät sen väkivallan uhatessa tai jonkin seikan tähden, josta heille on suurempaa hyötyä, mutta eivät koskaan vapaaehtoisesti. Ollessaan sitä vastoin kiihkottomia he antavat kaiken olla niinkuin se on ollakseen.

Toisaalta taas jos Jumala vaikuttaa meissä, niin meidän tahtomme Pyhän Hengen muuttamana ja hellästi henkeyttämänä jälleen mielihyvin ja taipuisasti tahtoo ja toimii, ei pakonalaisena. Sitä eivät mitkään vastustavat voimat voi muuksi muuttaa, eivät edes tuonelan portit voi sitä voittaa (Matt. 16:18): se yhä jatkuvasti tahtoo, halajaa ja rakastaa hyvää, niinkuin se ennen tahtoi, halasi ja rakasti pahaa. Tämänkin jälleen kokemus todistaa. Kuinka horjumattomia ja lujia olivatkaan nuo pyhät miehet, kun heitä väkivaltaisesti koetettiin pakottaa johonkin muuhun: siitä he yhä enemmän yltyivät tahtomaan, aivan samoin kuin tuuli paremminkin sytyttää tulen kuin sitä sammuttaa. Niin kauan kuin siis Henki ja Jumalan armo säilyvät ihmisessä, ei ole mitään vapautta eli vapaata ratkaisuvaltaa kääntyä muuanne tai tahtoa jotakin muuta.

Kaiken kaikkiaan, jos olemme tämän maailman jumalan alamaisina — vailla tosi Jumalan vaikutusta ja Henkeä —, tämän maailman jumalan, joka on meidät vanginnut tahtoansa tekemään, niinkuin Paavali Timoteus-kirjeessään (2. Tim. 2:26) sanoo, niin emme voi tahtoa muuta kuin mitä hän itse tahtoo. Hänhän on se väkevä aseellinen, joka niin vartioitsee kartanoaan, että ne, joita hän pitää hallussaan, ovat turvassa voimatta herättää eloon ainoatakaan häntä vastustavaa mielenliikettä tai ajatusta (Luuk. 11:21), muussa tapauksessahan saatanan valtakunta riitaantuisi itsensä kanssa (Luuk. 11:18) eikä pysyisi pystyssä; mutta Kristushan vakuuttaa sen pysyvän pystyssä. Ja näin me teemme halusta ja mielihyvin, tahdon olemuksen mukaisesti; jos näet tahtoa pakotetaan, se ei ole mikään tahto; pakko on pikemminkin niin sanoakseni tahtomattomuutta (noluntas). Mutta kun väkevämpi karkaa hänen päällensä, voittaa hänet ja ottaa meidät ryöstösaaliikseen, olemme me jälleen Pyhän Hengen avulla väkevämmän orjia ja vankeja — mikä kuninkaallinen vapaus! — niin että me halulla tahdomme ja teemme kaikkea, mitä hän itse tahtoo. Näin inhimillisen tahdon asema on keskellä, juhtana; jos Jumala istuu sen selkään se tahtoo ja kulkee, kunne Jumala tahtoo, niinkuin psalmissa sanotaan »Minä olin sinun edessäsi kuin juhta» ([Ps. 73, 22); jos taas saatana istuu sen selkään, se tahtoo ja menee, minne I saatana tahtoo. Sen omassa määräysvallassa ei ole rientäminen jommankumman ratsastajan luo tai niiden etsiminen; ratsastajat itse kiistelevät sen haltuunsaamisesta ja omistamisesta.

Luther, Sidottu Ratkaisuvalta, s. 52-54.

Minusta tämän pitäisi olla selvää jokaiselle Raamattuansa tuntevalle.

2138

Olen edellä jo sanonut useampaan kertaan, että Lutherilla on Sidotussa ratkaisuvallassa erilaisia argumentaatiotapoja. Sinä olet painottanut niistä yhtä, joka korostaa ihmisen sidoksisuutta syntiin. Se on ihan ok, mutta yksi tapa perustella asiaa, ei rajaa muita tapoja pois. Olen sanonut blogikirjoituksessani kaiken olennaisen enkä enää jatka tätä keskustelua.

2139

Jumala ei kuitenkaan ole sillä tavoin sitonut ihmistä syntiin, etteikö Jumala itse voi ihmistä tästä sidonnaisuudesta vapauttaa. Niinpä meidän vapaa ratkaisumme ei sitä tee, eikä ole siihen osallinen.

Ensiksikin Jumala on varmasti luvannut armonsa alennetuille, toisin sanoen, murheenalaisille ja epätoivoisille. Ihminen ei kuitenkaan voi tulla perusteellisesti alennetuksi ennen kuin tietää, että hänen autuutensa ei ensinkään riipu hänen omasta kyvystään, päätöksistään, pyrkimyksistään, tahdostaan ja teoistaan, vaan kokonaan toisen, nimittäin Jumalan ratkaisusta, päätöksestä, tahdosta ja teosta yksin. Niin kauan kuin ihminen on siinä vakaumuksessa, että hän pelastukseksensa kykenee johonkin, vaikka kuinka vähäiseen, hän pysyy luottamuksessa omaan itseensä, kokonaan olematta epätoivoinen itsestään; hän ei siis tule alennetuksi Jumalan edessä, vaan valikoi jonkin paikan, ajan ja teon tai ainakin odottaa ja toivoo jotakin sellaista, jonka turvin pääsisi pelastukseen. Se taas, joka ei ensinkään epäile kaiken riippuvan Jumalan tahdosta, se epäilee kokonaan itseänsä, ei valikoi mitään, vaan odottaa Jumalaa, joka vaikuttaa, se on armoa lähimpänä pelastetuksi tulemisen asiassa. Näitä asioita ilmoitetaan julkisesti valittujen tähden, että he tällä tavalla alennettuina ja mitättömiksi tehtyinä tulisivat autuaiksi. Muut vastustavat alentamista, jopa kiroavat moisen epätoivonopetuksen: he vaativat itselleen jätettäväksi jotakin tai edes pikkuruisenkin, jonka voivat täyttää. Nämä jäävät salaylpeiksi, Jumalan armon vastustajiksi. Tämä on, minä sanon, se toinen peruste: että hurskaat alennetuiksi tultuaan oppisivat tuntemaan armolupauksen, rukoilisivat apua ja omaksuisivat lupauksen.

Martti Luther, Sidottu Ratkaisuvalta, s. 49.

1 tykkäys
2140

Niin. Kukaan ei ole väittänytkään niin, mutta jos haluat vääntää vääntämisen vuoksi, niin sinulla on siihen tietysti kaikki vapaus. En tosin tiedä, miten viestittelysi liittyy enää mitenkään ketjun aiheeseen.

2141

No siitähän tässä on kysymys ihan ketjun otsikkoa myöten onko luterilaisuudessa ongelmallisia taustaoletuksia, joita esim. sinä olet siinä nähnyt.

2142

Mitä enemmän asiaa mietin, niin se nominalismi (nominalismi ei ole tiukasti rajattu malli, vaan sitä on useampaa sorttia) jota luterilaisuudessa esiintyy (ja katolilaisuudessa jokin), ei ole sen ongelmallisempi taustaoletus kuin vaikkapa kreikkalainen filosofia. Filosofisena systeeminä nominalismi ja realismi eivät ole täydellisiä kumpikaan, eikä mikään ole. Teologia kristillistää molemmat.

D

2 tykkäystä
2143

Luin jälleen sen Mikan eli Mikniuksen palasen nominalismista.
On vähän harmittavaa, että hän on niin hyvä kirjoittaja. Tarkoitan sitä, että hän pystyy kuvaamaan ajatuksiaan maallikolle ymmärrettävästi. Jos kaikki menisi yli hilseen, ei minua haittaisi. Voisin kuitata ammattiteologien viisasteluksi ja kikkailuksi. Teksti on kuitenkin niin elettyä ja siinä näky se että kysymys on juuri siitä mistä Mika sanookin - kriisistä ja ratkaisusta elämän tärkeimmässä asiassa.

Jos olisin sen sijaan lukenut vaikka sinun tai muiden viittaamia teoksia asiasta, ja ehkä ymmärtänytkin jotain nomimalismi-realismi -kysymyksen historiasta, kohtaisin ehkä tekstissä enemmän sitä, mitä siitä puuttuu ja mihin se vastaa ja mihin ei.

Timo Eskolan vastaus - onko siihen linkki jossain täällä. No, kyllä se hakemalla kai löytyy. Pitää lukea uudestaan sekin.

Mikniuksen pohdinnasta jää maallikkolle vaikutelma, että filosofinen käsite nominalismi muuntuu tai aukeaa tekstissä vähitellen useille ihmisille tutuiksi käsitteiksi. Lakihenkisyys vai lepo Jumalassa? Onko Jumalalla kahdet kasvot? Onko Raamattu ainoa ilmoitus Jumalasta? Onko maailma pelkästään paha?

Minulla ei ole mitään henkilökohtaista syytä torjua Mikniusta. Huomaan että monet kuvaukset ovat todentuntuisia, ja herätysliiketaustani auttaa välillä hahmottamaan mitä tarkoitetaan.
Olisiko niin, että se (alkuperäinen?) nominalismin vääristämä luterilaisuus ei olekaan enää kovin vahva tässä evankelis-luterilaisuudessa joita me keski-ikäiset olemme elämämme ajan kokeneet, kuulleet ja oppineet?
Kun en minä muista että sitä kaiken pahuutta olisi hirveästi korostettu. Tai salatun Jumalan hirmuisuutta. Tai sitä että luomakunta ei todista Luojan hyvyydestä.
Sen sijaan synnistä ja armosta on opetettu. Ja siitä että Jumalan rakkaus on niin suuri, että hänen turviinsa voi aina paeta, tuntui miltä tuntui. Ja että se näkyy Jeesuksen ristillä niin että “älä minkään synnin tähden lähde ristin luota pois…”. Ja siitä että ihan levollisena saa elää elämänsä, koska kaikkein tärkein asia eli sovitus (joka todistaa Jumalan rakkauden) on sellainen ankkuri, joka pysyy. Tämän elämän monia vaikeuksia ja tuskaa kohdatessa kysymys on enemmän ollut se, miksi en voi auttaa toisia ja miksi Jumala ei auta kun huudan ja pyydän. Mutta ei tämä huutorukous ole sellaista pelkoa hänen ankaruutensa tai minun neuroottisesti tutkimieni Raamatun kohtien edessä. Jumalalle voi huutaa ja häntä hakata nyrkeillä kuin lapsi isää. Toivon että jatkossakin näin…

Onko minulla nominalismin jumala vai oikea Jumala kun hän on tällainen:

Virsi 336

Me riemumielin ylistämme
vain rakkautta Jeesuksen.
Hän kuoli meidän edestämme
ja kantoi kuorman syntien.
Oi Jeesus, kallis Jeesuksemme,
sinulle tuomme kiitoksemme!

Oi rakkautta! Palavammin
ei kukaan voisi rakastaa.
Se loistaa aina hehkuvammin,
kun kohtaa tuskaa, kuolemaa.
Nyt kiittää sielu armoitettu,
ylistää lauma lunastettu.

On autuasta Jeesuksessa
levätä hiljaa, armossaan,
maailman myrskyn pauhatessa
näin päästä rauhan satamaan.
Oi Jeesus, kallis Jeesuksemme,
sinulle tuomme kiitoksemme!

Omasi, Jeesus, tahdon olla,
sinulle elää kokonaan,
kun sinä armon auringolla
saat sydämeni palamaan.
Sinua kiitän riemumielin
ja veisaan sydämin ja kielin.

Nimesi rakkaan kunniaksi
suo, Jeesus, täällä vaeltaa.
Tee sanassasi vahvemmaksi,
Henkesi anna johdattaa.
Sinulle, kallis Jeesuksemme,
iäti kaikuu kiitoksemme.

Tai tällainen:

525

Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
– uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

2 tykkäystä
2144

Sellaista ei ole. Viittasin tähän joskus aikoinaan:

ihminen löytää tekstistä sitä, mitä haluaa löytää.

Minua jurppii se, että tunnustuskirjat operoivat substanssi - aksidenssi formulaatioilla. Ne eivät oikein toimi tässä yhteydessä. Vaihtaisinko kirkkokuntaa sen takia? En.

D

2145

Ok kiitos linkistä tammikuulle.
Siinä lähellä onkin linkki myös Eskolan vastineeseen.