Luterilaisuus

Oppi
2448

Tunnustuskirjoissa ei selitetä, onko eroa lain toisen ja kolmannen käytön välillä, mitä tulee kristityn ihmisen uudestisyntymätömään luontoon. Seuraavat kohdat laista suhteessa kristityn uudestisyntymättömään luontoon ovat Tunnustuskirjoista kohdasta, jossa käsitellään lain kolmatta käyttöä.

“Vanha Aadam ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä lain kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen (1 Kor. 9:27; Room. 6:12; Gal. 6:14; Ps.119:1; Hepr. 13:21).”

“Jumalan oikein uskovat, valitut ja uudestisyntyneet lapset tarvitsevat joka päivä tämän elämän ajan laista saatavaa opetusta, kehotusta, varoitusta ja uhkausta voidakseen vastustaa lihan himoja. Eikä sekään riitä, vaan he tarvitsevat usein myös rangaistuksia, jotka ravistelevat heitä, niin että he seuraavat Jumalan Hengen ohjausta. Onhan kirjoitettu: (Ps. 119:71) “Hyvä on minulle, Herra, että minua nöyryytät, että minä oppisin sinun käskyjäsi.” “Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi” (1 Kor. 9:27) “Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä (Hepr. 12:8) ettekä lapsia.””

“Pyhä Henki käyttää sitten lakia uudestisyntyneiden opettamiseen. Kymmenestä käskystä hän näyttää heille, “mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista” (Room. 12:2) ja missä Jumalan edeltäpäin valmistamissa hyvissä teoissa heidän tulee vaeltaa (Ef. 2:10). Pyhä Henki kehottaa heitä siihen; ja kun he lihan tähden ovat laiskoja, velttoja ja vastahakoisia, hän nuhtelee heitä lain sanalla. Hänellä on samalla kertaa (1 Sam. 2:10) kaksi virkaa: hän surmaa ja tekee eläväksi, vie helvettiin ja tuo sieltä jälleen pois. Hänen tehtävänään ei ole van lohduttaminen vaan myös syyttäminen, niin kuin on kirjoitettu: (Joh. 16:8) “Kun Pyhä Henki tulee, niin hän näyttää maailmalle (johon vanha Aadam kuuluu) todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.” Syntiä on kaikki mikä rikkoo Jumalan lakia.”

“Antaessaan uskoville määräyksiä hyvistä teoista laki toimii samalla peilinä ja näyttää, kuinka vajavaisia ja epäpuhtaita tämän elämän aikana tekemämme teot ovat.”

“Uskovassakin on näet yhä vielä vanha Aadam, se äksy ja vikuri aasi. Ei sille riitä edes lain opettaminen, ei kehottaminen, hoputtaminen eikä uhkaaminenkaan. Usein se täytyy vaivan ja rangaistuksen karahkalla pakottaa tottelemaan Kristusta.”

6. Jumalan lain kolmas käyttö - Yksimielisyyden ohje - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko

2449

Olen samaa mieltä, että mahtuu Uuden testamentin tekstien valossa täysin järkeen, että tahtovat noudattaa jopa ilman erillistä kehotusta. Siinä mielessä en itse ymmärrä, miksi tarvitsisi erikseen kehottaa esim. siihen, mihin Paavali kehottaa kohdassa Room. 12:1. Sitä tekstiä ei mielestäni kuitenkaan millään järkevällä tavalla voi tulkita niin, että Paavalin tarkoitus olisi ollut suunnata siinä oleva kehotus vain kristityn vanhalle luonnolle, sillä eihän vanhalle luonnolle ole järkeä sanoa ainakaan luterilaisesti tyyliin: “Jumalan armahtavan laupeuden kautta”? Lihaa tai syntistä luontoa ei luterilaisessa ajattelussa hellitä, vaan sitä kuritetaan ja sitä lyödään ja lopulta se tuhotaan lopullisesti, kun ihminen kuolee tai Jeesus tulee takaisin. Lihaa ei armahdeta, eikä sille puhuta armollisesti.

2450

Juu, anteeksi jos ilmaisin asian epäselvästi tuossa?

1 tykkäys
2451

Paavalin kirjeiden kohteena ovat usein hiljattain pakanuudesta kääntyneet. Heiltä puuttui paljon Jumalan tahdon tuntemista juutalaiskristittyihin verrattuna. Paavalin kirjeiden loppupuolella on usein elämänohjeita, kuinka elää kristityn elämää Jumalan tahdon mukaan.

1 tykkäys
2452

Käy järkeen. Myös paljon tietävät kristityt lukevat myös samoja kohtia uudestaan ja uudestaan vuodesta toiseen. Luther kertasi muistaakseni ihan päivittäin kymmentä käskyä. Paavali sanoo: “Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.” (Fil. 3:1)

Haluatko sanoa, mitä koet lukiessasi kehotuksia UT:n kirjeistä? Vaihtelevatko kokemukset niiden äärellä? Ei tietenkään ole pakko vastata, mutta jos olet luterilainen, niin ehkä on hyödyllistä keskustella aiheesta. Muissakin kirkoissa luetaan samoja tuttuja tekstejä kehotuksineen uudestaan ja uudestaan. Onko kristityn helposti valtaava “lihan mieli” sellainen, että se parhaiten syrjäytetään palauttamalla mieleen tutut asiat, jotka sotivat sitä mieltä vastaan?

2453

Miten ajatus siitä, että vanhan ihmisen puolesta unohtaa pyhityksensä ja että laki sattuu siihen vanhaan ihmiseen, sopii yhteen esim. seuraavien Paavalin ajatusten kanssa, jotka antavat mielestäni selvästi ymmärtää, että vanha ihminen voimistuu laista (“synnin voima on laki”), ja että se vain vastustaa lakia eikä siksi saa aikaan mitään hyvää, ei edes sitä, että sen seurauksena, että laki kohdistuu vanhaan ihmiseen, pyhitys ei (mielestäsi) unohtuisikaan.

“Kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut… kun käskysana tuli, niin synti virkosi.” (Room. 7:8-9)

“Synnin voima on laki.” (1 Kor. 15:56b)

“Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.” (Room. 8:7)

2454

Tässä on koko ajan ajateltava sitä mihin laki kohdistuu. Tuo aiemmin esillenostamasi Tunnustuskirjojen kohta on aivan oikein, mutta vaatii täsmennystä. Sellaisen löysin Lauri Takalan kirjasta noin sadan vuoden takaa, jossa tämä koko asia ja lain kolmas käyttö on mielestäni aika tyhjentävästi selitetty. Pyydän huomiomaan tekstissä yksittäiset vanhat sanonnat, koska en ole yrittänyt muotoilla tekstiä, sillä asia tulee minusta ihan selväksi tekstiin koskematta:

Lain kautta on kukistettu ihmisen ansiomieli ja osoitettu hänen ansiottomuutensa. Evankeliumin kautta on kirkastunut autuus, joka on lahjoitettu armosta ilman lain työtä. Tässä uudessa olotilassa on sydämen halu palvella sellaista Jumalaa, joka on osoittanut meille niin suuren armon. Uusi elämä ilmenee Hengen hedelmissä. Sellaista vastaan ei ole laki (Gal. 5: 22-23). Ne eivät ole laittomuus, vaan lainmukaisuus. Niissä toteutuu lain kolmas käyttö.

Luther sanoo lain kuuluvan vanhalle ihmiselle. Uskovakin tarvitsee lain kuritusta siitä syystä, että hänessä on vanha ihminen jäljellä. Tosin tavallaan puhutaan vanhan ihmisen riisumisesta ja uuteen pukeutumisesta ikään kuin tapahtuneesta tosiasiasta (Kol. 3. 9-10). Kasteen ja uskon kautta vanha ihminen on ristiin naulittu (Room. 6: 6). Olemme vapautuneet vanhan ihmisen yliherruudesta (Room. 8: 2). Sittenkin näkyy toisaalla, että vanha ihminen uskovassa on jäljellä, koska sitä vastaan ovat jatkuvat toimenpiteet tarpeen: ”Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himojansa seuraten, ja uudistua mielenne hengessä ja pukeutua uuteen ihmiseen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen” (Ef. 4: 22-24). Uskova ei uuden elämän suhteen saavuta täydellisyyttä täällä. Hänelle kuuluu jatkuvana tehtävänä vanhan ihmisen poispaneminen ja uuteen pukeutuminen. Hänessä voidaan puhua lihan ja Hengen välisestä taistelusta (Gal. 5: 17). Sisällisen ihmisen puolesta hän mielellään yhtyy Jumalan lakiin, mutta jäsenissään hän näkee toisen lain, joka sotii mielen lakia vastaan (Room. 7: 22-23). Vanhalle ihmiselle ei ole ensinkään tunnustettava liikkumisvapautta. Siihen on sovellettava lakia kaikessa ankaruudessaan. ”Uudistuminen mielen hengessä” on välijäsenenä poispanemisen ja pukeutumisen välillä, siirtumäkohtana edellisestä jälkimmäiseen.

Lauri Takala, Pelastusjärjestys, SLEY 1926, s. 276-277.

1 tykkäys
2455

Takala: "Lain kautta on kukistettu ihmisen ansiomieli ja osoitettu hänen ansiottomuutensa. " Eli siinä kohdassa, kun sanoit, että “mitä tulee häneen sikäli kuin hän on vanha ihminen, tarvitaan lakia, koska hänellä on taipumus vanhan ihmisensä puolesta unohtaa pyhityksensä, kuten Pieper sanoo”, on tarkalleen ottaen kyse ainakin lain tarvitsemisesta suhteessa omavanhurskautta rakentamaan pyrkivään vanhaan luontoon?

Kun Takala sanoo, että "vanhalle ihmiselle ei ole ensinkään tunnustettava liikkumisvapautta. Siihen on sovellettava lakia kaikessa ankaruudessaan”, kyse on ainakin helvetin tuomiolla uhkaamisesta? Silloin luulisi, että laki on päästetty omaantuntoon, sillä ei laki muutoin kristittyä ahdistaisi.

Jos taipumus omavanhurskauteen on jatkuva, luulisin, että luterilainen ei pääse lain toisesta käytöstä ja sen tuottamasta ahdistuksesta vapaaksi elämänsä aikana kokonaan tai ainakaan pitkiksi ajoiksi. Omavanhurskauden perkele on kristittyä piinaava paholainen.

Onko klassisessa luterilaisuudessa ajatus ihmisen omavanhurskautta rakentamaan pyrkivästä luonnosta niin keskeinen, että se selittää, miksi pareneettiset kohdat tulkitaan monesti niin, että ne ovat lähinnä vain lakia, joka paljastaa omavanhurskauden synnin?

1 tykkäys
2456

Tuo Takalan teksti on varmaan totta luterilaisessa ainakin siinä mielessä, että hän tietää, että tullakseen lain kautta vanhurskaaksi, hänen on oltava absoluuttisen täydellinen, ja hän tietää, että sen täydellisyyden saavuttaminen on mahdotonta ihmiselle. Mutta takaako pelkkä tieto siitä sen, että omavanhurskauden pystyttäminen ei enää aktualisoituisi? Tuskinpa.

Luther mukaan syntiin langennut ihminen on luonnostaan incurvatus in se, itsensä ympärille käpertynyt.

It was perhaps Augustine of Hippo who first coined the phrase incurvatus in se. Martin Luther expounded on this in his Lectures on Romans and described this state as:

Our nature, by the corruption of the first sin, [being] so deeply curved in on itself that it not only bends the best gifts of God towards itself and enjoys them (as is plain in the works-righteous and hypocrites), or rather even uses God himself in order to attain these gifts, but it also fails to realize that it so wickedly, curvedly, and viciously seeks all things, even God, for its own sake.

Incurvatus in se - Wikipedia

Lutheria tutkinut Eino Sormunen mielestäni toisessa kappaleessa kiteyttää hyvin, mistä siinä on kyse.

"Jumala on elävä, läsnäoleva todellisuus. Minä seison omassatunnossani joka hetki hänen edessään kokonaan arvottomana ja ansiottomana, enkä täytä mittaa, ja tuomio on lähellä.

Synti asuu tahdon viimeisissä tahattomissa liikkeissä, joissa aina on ylpeyttä, itseriittävyyttä, saastaa. Synti on siinä, että ihminen on perin juurin minäkeskeinen, itsekäs, itsensä ympärille käpertynyt ja etsii aina ja kaikkialla omaa etuaan ja kunniaansa.

Sellaisena ihminen on Jumalan edessä: mitättömänä, arvottomana, syntisenä, lain, Jumalan vihan ja kauhistuneen omantunnon ahdistamana - ja kuitenkin omaa itseänsä jumaloivana ja Jumalaa vihaavana ja vastustavana."

Jos näin on luterilaisuuden mukaan, ja jos vanha luonto ei kristitystäkään minnekään katoa, ei ole ihme, jos hyvää tehdessään vaikkapa pareneesin kehottamana sotkee hyvän tekemiseen omaa kunniaa.

2457

Kyllä omavanhurskaus on jokaisessa ihmisessä synnynnäisenä. Se näkee kaikkialla ympärillään. Kukaan ei kestä negatiivista arvostelua, vaan aina sitä kohdatessaan puolustautuu tai myöntyy kyllä negatiivisen arvosteluun silloin kun puolustautuminen käy mahdottomaksi, mutta vain ulkonaisesti sisimmän kiehuessa, jos näin voin asian ilmaista.

Tähän en osaa sano äkkiseltään mitään varmaksi kokemaani, joten jätän avoimeksi, ainakin toistaiseksi. Ehkä @Repe tai joku muu asiaa paremmin tunteva voisi vastata?

Ei ulkonainen tieto takaa mitään tässä suhteessa, ennen kuin kokemus sen vahvistaa. Tässä puhun omastakin kokemuksestani. Ja aktuaalistuu se silti joka tapaukessa niin kauan kuin täällä olemme. Ihminen on luonnostaan pullistelija.:rofl: Hengellä sitä kuitenkin pidetään aisoissa.

Jep! “Kaikki etsivät omaansa” asia Raamatun sanoilla ilmaisten.

Näin siinä käy, olemme kunnian kipeitä.

1 tykkäys
2458

En osaa minäkään vastata, enkä ole itse asiassa varmakaan, onko niin kuin kysymyksessäni suorastaan väitin. Synnin pareneettiset kohdat varmasti myös paljastavat, mutta että nimenomaan omavanhurskauden synnin? Ehkä useammin sen synnin, ettei ole halua noudattaa kehotusta?

Luther tähdensi hyviä tekoja. Kirjoitti aiheesta vähintään yhden kirjankin. Galatalaiskirjeen selityksessä hän tähdentää sitä, että tekoja on tehtävä, mutta jos synti alkaa vaivata (syystä tai toisesta), kaikki laki on laitettava syrjään tai lakia ei ole päästettävä omaantuntoon hallitsijaksi, eikä hyviä tekoja nosteta Jumalan eteen. Tässä valossa ei olisi syytä ajatella, että luterilaisuuteen kuuluisi ajatus, että hyviin tekoihin kehottamista kartettaisiin ja kartettaisiin siitä syystä, että varottaisiin omavanhurskauden pystyttämistä kehottamisen kautta. Luther ei voinut olla sitä mieltä.

“If it is a question of faith or conscience, ignore the Law entirely.”

http://www.projectwittenberg.org/pub/resources/text/wittenberg/luther/gal/web/gal2-14.html

Ei dogmatiikoista eikä dogmatiikan asiantuntijoilta, vaan itse joiltain luterilaisilta ihmisiltä olen lähinnä saanut ymmärryksen, että kehotuksia hyviin tekoihin pidetään synnin paljastajina tai ei niin keskeisenä asiana, kun kyse on motivoitumisesta elämiseen kristittynä. Lähinnä sellaiset luterilaiset kristityt, jotka eivät vielä ole sanan aika radikaalissa mielessä kuolleet lain kautta pois laista, saattavat nähdäkseni alkaa pystyttää omaa vanhurskautta kehotusten kautta.

1 tykkäys
2459

Lutherin ajauksena tuossa on tietenkin se, että lain ei saa hallita omassatunnossa, morsiuskammiossa, joka on varattu yksinomaan Kristukselle, sulhaselle. Lain ei siis saa karkeasti sanoen tyrannisoida siellä siten, että Kristus karkottuu.

1Joh 3:19-20: “Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.”

Hyviiin tekoihin taas on kehotettava, mutta ei niin rankasti, että uskon kautta omistettu Kristus ja hänen vanhurskautensa karkottuu ja ihmisestä tulee pelkästään laintekoihin pitäytyvä, kuten nyt olet varmaan nähnytkin käyvän. Mieleeni tulee esim. vanhoillislestadiolaiset, vaikka olenkin muodostanut heistä kuvan pääasiassa vain aika pintapuolisen tiedon perusteella. Tässä on siis oltava varovainen kun kehotetaan hyviin tekoihin, että ne eivät syrjäytä pääasiaa, uskoa sydämestä. Näin näkisin!

2460

Tässä ajatuksessa toistuu tuo Pieperin harhakäsitys, jonkinlaisena populistisena versiona.

Näillä eväillä kristillisen kilvoituksen työvälineet ovat tylsät ja teroittamattomat. Teot on tietysti ollut entiselle augustinolaismunkille hyvin vaikea aihe Hyviä tekoja olisi jotenkin ikään kuin varottava, koska ne voivat syrjäyttää pääasian, uskon sydänmestä.

2461

Sanon tähän aiheeseen niin kuin olen ennenkin sanonut. Katoliselta puolelta, jossa Kristus ja uskova koetaan yhdeksi lihaksi, (Kristus, sulhanen. Kirkko, morsian. Avioliitto->yksi liha) kuulostaa ihan päättömältä (akefaaliselta😀) että tekoja ajatellaan vaatimuksen ja ansaitsemisen dynamiikalla.
Se joka on yhdistynyt Jumalaan, yksi ruumis, mieli ja sydän, tekee Jumalan tahdon (poislukien inhimilliset lapsukset) ja Jumalan tahto on hyviä tekoja.
Mieluummin kuin ansaitsemisista ja vaatimuksista teoista puhuttaessa pitäisi puhua jumalasuhteen vaalimisesta. Jonkinlaista Jumala-uskova - pariterapiaa.

3 tykkäystä
2462

Eikö kuitenkin tämä vääntö room.katolisten, ortodoksien contra luterilaisten välillä ole ihan turhaa? Onhan se nyt tälläkin foorumilla nähty niin tuhanteen kertaan, että luterilaisuus eroaa tässä asiassa jo ihan peruslähtökohdaltaan sekä room.kat, että ortodoksisesta näkemyksestä. Tässä mielessä tämäkin ketju voitaisiin rauhoittaa ihan luterilaisten sisäiseksi, samassa mielessä kun tuo “ortodoksinen kirkko ja usko” ketjukin jätettiin ortodokseille. Tai voisihan joku, joka niin haluaa avata keskustelun vaikkapa otsikolla “Vääntö”, jossa sitten saisi oikein olan takaa kaikki kirkkokunnut selvitellä välejään “keskustelemalla.” Minua sellainen ei kylläkään kiinnostaisi, mutta voisihan se olla joillekin paikallaan.

1 tykkäys
2463

Hyviä tekoja tehdään koska on pelastuttu, ei pelastukseksi. Tästä on käsittäkseni yksimielisyys lut ja kat välillä. Ongelma on tänä päivänä se, että emme elä läpikotaisin kristillisessä kulttuurissa.

D

3 tykkäystä
2464

Hyviä tekoja tehdään koska on pelastettu, mutta pelastettu tekee myös hyviä tekoja pelastuakseen, hän ahkeroitsee tekemällä hyviä tekoja.

" Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte" ( Fl 2:12).

2 tykkäystä
2465

Oletko lähtenyt jollekin luterilaisten käännytysretkelle vai mikä on tarkoituksesi kun taas tuot tämän jakeen esille tukeaksesi synergismiä. Tuo jaehan perustuu siihen mitä seuraavaksi sanotaan.

Lopulta, miksi kristittyjen täytyisi ahkeroida pelastuakseen pelolla ja vavistuksella? Koska, kuten Raamattu sanoo heille, heidän pelastuksensa ei ole heidän käsissään, vaan Jumalan. “Ahkeroikaa pelastuaksenne pelolla ja vavistuksella, sillä se on Jumala joka vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2: 12-13). Synergisteillä on tapana lainata ainoastaan jakeen 12 kehotusta ja hylätä kokonaan jae 13, missä syy kehotukseen on annettu. Kuten näemme yllä olevasta lainauksesta, he lainaavat ainoastaan “ahkeroikaa pelastuaksenne pelolla ja -vavistuksella” ja väittävät: “ei ole voimakkaampaa tapaa tähdentää, että ihmisen pelastus ei riipu kaikissa käänteissään ainoastaan Jumalasta”, sulkien yksinkertaisesti silmänsä lausunnolta: “se on Jumala joka vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.”

Joka hylkää tämän totuuden on matkalla kohti luopumista. Viimeisessä analyysissa, ainoastaan yksi asia aiheuttaa uskon menetyksen, ja se on itseluottamus, synergistinen idea, että pelastus ei riipu yksin Jumalan armollisesta toiminnasta, vaan myös “ratkaisuista” ihmisen oikeasta käyttäytymisestä.

Francis Pieper, Christian Dogmatics, volume II, p. 92-93.

Niin kauan kuin me elämme täällä maan päällä, uskoen hänen sanaansa, me olemme työ, jonka Jumala on aloittanut, mutta ei vielä täyttänyt; mutta kuoleman jälkeen me olemme täydelliset, jumalallinen työ, ilman syntiä tai virhettä.

Martti Luther, LW 32, p. 24.

3 tykkäystä
2466

Kristus on täyttänyt lain puolestamme, mutta me luterilaiset emme ole antinomisteja.

”Kun Kristuksen laintäyttämys luetaan meille vanhurskaudeksi, jota Jumala ei velo enää meiltä taivaaseen päästäksemme, eihän siitä seuraa, että hän olisi vapauttanut meidät elämästä vanhurskaasti hänen valtakunnassaan täällä ajassa. Päinvastoin hänen tahtonsa on, että me pyhällä vaelluksella kaunistamme evankeliumin opin, ei lain pakon alla eläen, vaan kiitollisuudesta sydämen halusta armon alla. Päinvastoin jos Kristus ei olisi täyttänyt lakia puolestamme taivaaseen pääsyä varten, se jäisi meidän täytettäväksemme, mikä olisi meille täysin mahdotonta toteuttaa. Nyt sen sijaan kun emme ole lain alla, vaan armon alla, vaikuttaa se itsessään jumalista elämää.”
(Markku Särelä: Kristuksen kuuliaisuus, STLK, 1999, s.58).

2467

Otsikossa mainitaan Luterilaisuuden ongelmallisia taustaoletuksia. Pieper on tietysti tuossa väärässä.
Laitetaampas lainaus Lutherilta

"Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus. Apostoli todistaa usein, että pyhissä on yhä kaikenlaisia syntisiä himoja, jotka alinomaa liikkuvat meissä. Jos me emme vastusta niitä, ne tulevat näkyviin törkeissä ulkonaisissa paheissa, jopa niin väkevinä, että ne pyrkivät vangitsemaan koko ihmisen ja paiskaamaan hänet alleen. Niin ne tekevätkin, jos me emme uskon ja Pyhän Hengen avulla suojele itseämme niitä vastaan ja näin saa niistä voittoa.

Tämä merkitsee kuitenkin jatkuvaa sotaa. Pyhien on taisteltava niitä vastaan, elleivät tahdo kadottaa Jumalan armoa, uskoa ja alullaan olevaa uutta jumalallista elämää. Mitkään kerjäläisteot eivät tässä riitä suojelemaan synniltä. Tämä saastaisuus ei näet ole vaatteissa tai ulkonaisesti ruumiissamme, niin että sen voisi pestä puhtaaksi paastolla ja itsensä kurittamisella, vaan se on sisällisesti lihassa ja veressä. Se liikkuu koko ihmisessä ja se täytyy suorastaan kuolettaa, jos mieli säästyä siltä, että se meidät surmaisi.

Tämän saastan kuolettaminen tapahtuu tunnustamalla se, vihaamalla sitä sekä etsimällä ja vastaanottamalla anteeksiantamus uskossa Kristukseen. Näin vastustetaan synnin himoja, niin etteivät ne pääse täyttämään ja hallitsemaan meitä." ( Luther Mannaa Jumalan lapsille, 12 Heinäkuuta)