Se, kun @9x kirjoitti, että “ensin ihminen vanhurskautetaan Jumalan toimesta ihmisen ottamatta siihen millään tavoin osaa”, tarkoittaa sitä, ettei ihminen ota osaa siihen synergistisesti tai Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumattoman tahtonsa tai uskonsa vaikutuksesta. Kristuksen lain täyttämistä ei lueta luterilaisuuden mukaan ilman uskoa ihmiselle. Uskominen tapahtuu ihmisessä: ihminen uskoo, mutta ei synergistisesti tai edes 0,1 prosentin verran omasta, Jumalan yksinvaikuttavuuden ulkopuolella olevasta tahdosta tai uskosta käsin.
Olen nyt paikassa, jossa omistamani Sidottu ratkaisuvalta kirjana ei ole läsnä, joten en voi tällä erää ottaa esille kohtia. Kirjoitit eilen:
“Luther ei ensinnäkään kinannut Erasmuksen kanssa siitä voiko ihminen tahtoa vapaasti vai onko tahto sidottu. Nämä kaksi konseptia eivät toimi samalla tasolla. Ihmisen tahto on aina sidottu, mutta kun se on sidottu Jumalaan, niin se on vapaa synnistä ja kun se on sidottu Saatanaan, niin se on vapaa vanhurskaudesta. Sidottuna oleminen ja vapaana oleminen eivät ole toistensa vastakohtia. Sitominen on primaaria vapauteen nähden.”
Vastasin kysymyksellä “Onko sidottu vapaus suurin piirtein sama asia kuin kompatibilistinen käsitys, jonka mukaan determinismi ja vapaa tahto ovat yhtä aikaa voimassa?” Et vastannut siihen mitään.
En itse pidä uskottavana ajatusta vapaasta tahdosta deterministisessä todellisuudessa. Filosofian puolella kuitenkin jotkut kannattavat kompatibilismia. Kompatibilismin voi ymmärtää niin, ettei se sisällä perimmäistä vapautta ja vastuuta. Esim. Einstein ei uskonut ihmisen perimmäiseen vastuullisuuteen. Se ilmenee sanoissaan: “Voit tehdä, mitä tahdot (= “vapaa” tahto), mutta et voi tahtoa, mitä tahdot.”
Koska olen ymmärtänyt Lutherin opettavan Sidotussa ratkaisuvallassa kaiken tapahtuvan välttämättömyyden pakosta myös ihmisen todellisuudessa, mutta ihmisen silti olevan vapaa synnistä, kun ihminen on sidottu Jumalaan (= sidottu vapaus), niin en ymmärrä, kuinka tämä voisi olla muuta kuin välttämättömyyden ja vapauden yhteen liittämistä. Se ei ole kuitenkaan järjen valossa vapautta ja vastuullisuutta perimmäisessä mielessä, vaan determinististä tai sidottua “vapautta”.
Tältä foorumilta löysin muualle muinoin laittamiani lainauksia Sidotusta ratkaisuvallasta, joten siteeraan sittenkin sitä kirjaa.
“Juuri se pakostakin tekee vapaan ratkaisuvallan olemattomaksi, että Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan on iankaikkinen ja muuttumaton ja hänen vihansa iankaikkinen, ennen kuin tätä maailmaa oli olemassakaan eikä ainoastaan ennen vapaan ratkaisun ansiota ja tekoa. Kaiken meissä täytyy siis tapahtua välttämättömyyden pakosta, aina sen mukaan kuinka hän hamasta iankaikkisuudesta joko rakastaa tai vihaa: meille aiheuttaa välttämättömyyden pakon ei ainoastaan Jumalan rakkaus, vaan myöskin se tapa, jolla hän rakastaa.”
(Luther: Sidottu ratkaisuvalta. 1982, 211.)
Toinen kohta:
“Minä palaan Paavaliin. Ellei hän Roomalaiskirjeen 9. luvussa selvittele kysymystä ja Jumalan ennaltatietämyksen ja tahdon perusteella osoita, että me olemme välttämättömyyden pakon alaiset, niin mitä varten hänen tarvitsisi tuoda esiin vertaus savenvalajasta, joka samasta savensa seoksesta tekee toisen astian jaloa, toisen häpeällistä käyttöä varten? (Room. 9, 21). »Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: Miksi minusta tällaisen teit!» (Room, 9, 20). Apostolihan puhuu ihmisistä, joita hän vertaa saveen, ja Jumalasta, jota hän vertaa savenvalajaan. Epäilemättä vertaus olisi laimea, jopa mauton, ja se olisi esitetty suotta, ellei se ilmaisisi, että vapautemme on olematon. Jopa Paavalin koko esitys, jolla hän puolustaa armoa, olisi turha. Koko tämän kirjeen tarkoitushan on osoittaa, että me itse emme kykene mihinkään, emme edes silloin, kun omasta mielestämme toimimme hyvin. Sanoohan Paavali tässä samassa paikassa, että Israel, joka tavoitteli vanhurskautta, kuitenkaan ei saavuttanut vanhurskautta, mutta että pakanat, jotka eivät tavoitelleet sitä, sen saavuttivat (Room. 9, 30s.).”
(Luther: Sidottu ratkaisuvalta. 1982. 201-202.)
Tarkoitat augustinolaista Jumala sanoo että valinta on vapaa, jolloin se on vapaa valinta mallia. Tekisi mieli sanoa että molinismi olisi parempi vaihtoehto, mutta jokin siinä tökkii.
Jumala on vapaus ja kaikenlainen determinismi kuuluu pikemminkin synnin olemukseen. Kutenntuo Lutherin mainitsema välttämättömyyden pakko joltain osin.
Vapaus ei ole ominaisuus, vaan tila, olemisen tapa johon ihminen tempaistaan. Joko Saatanan tai Jumalan toimesta.
Anteeksi etten eilen kommentoinut tuota. Keskityin johonkin muuhun.
D
1 tykkäys
Klassiseen kristinuskoon eikä myöskään käsittääkseni Tunnustuskirjoihin kuulu ajatus, että esim. Paavalin kirjeiden loppuosista luettavissa olevat kehotukset ovat kehotuksia, joiden tarkoitus on vain viedä ihmiseltä luottamus omaan itseensä. Monet Uuden testamentin kehotukset eivät ole ahdistavaa lakia, jotka paljastavat vain synnin, eivätkä kehotuksia, joiden varaan rakennettaisiin omavanhurskautta. Paavali sanoo sen selvästi:
“Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.” (Room. 12:1)
Kun kehotus tapahtuu armahtavan laupeuden kautta, se ei ole ahdistavaa lakia tai lain toista käyttöä, joka vaatii absoluuttista täydellisyyttä ja vain syyttää ja paljastaa synnin. Voimavarana on Jumalan armo. Kehotukset perustuvat armon päälle. Toisin sanoen kehotukset ja armo voivat toimia yhdessä.
Jos kristitty on vielä jostain syystä lain alla käytännössä, hän varmaan kokee myös pareneettiset kohdat syyttäviksi ja ahdistaviksi laeiksi, jotka vaativat täydellisyyttä.
2 tykkäystä
Noihin lihavoimiisi Lutherin Sidotun ratkaisuvallan kohtiin pitää huomauttaa, että suomentaja Koskenniemi on lisännyt niihin sanan pakko, jota ei alkutekstin sanoihin necessitas ja necessario sellaisenaan sisälly. Ne merkitsevät vain välttämättömyys ja välttämättä. Itse sanasta välttämättömyys Luther itse kirjoittaa:
”Toivoisin todella, että tässä keskustelussa olisi käytössä jokin toinen ja parempi sana kuin tuo tavanmukainen ´necessitas´ (välttämättömyys), joka ei kunnolla sovi kuvaamaan sen enempää Jumalan kuin ihmisen tahtoa. Se nimittäin on merkityksensä kannalta
epäkiitollinen ja epäsopiva tässä kohdassa ja tuo mieleen
ikäänkuin jonkinlaisen pakottamisen, joka on tahtoon
verrattuna täysin vastakkainen asia, eikä siitä tässä
käsiteltävässä aiheessa edes ole kysymys. Sen enempää
jumalallinen kuin inhimillinen tahto ei nimittäin tee sitä, mitä
se tekee, lainkaan pakotettuna, vaan täysin halukkaasti
ikäänkuin todella vapaana, oli se sitten hyvää tai pahaa.
Kuitenkin pysyy muuttumattomana ja erehtymättömänä
Jumalan tahto, joka ohjaa meidän muuttuvaista tahtoamme, kuten runoilee Boëthius: ´Itse paikallaan pysyen hän liikuttaa
kaiken.´ Erityisesti meidän paha tahtomme ei voi itsestään
tehdä hyvää. Koskapa siis itse sana ei tarjoa riittävästi,
täydentäköön lukijan järki sanaa ´välttämättömyys´ niin, että
sen ymmärretään puhuvan Jumalan tahdon
muuttumattomuudesta ja meidän pahan tahtomme
kykenemättömyydestä: jotkut ovat puhuneet
´muuttumattomuuden välttämättömyydestä´, vaikka tämäkään
ei ole kyllin hyvin sanottu kielellisesti eikä teologisesti.”
Tuo Lutherin tekstipätkä ei löydy Koskenniemen käännöksestä, mutta se löytyy Jenan laitoksesta, minkä WA eli Lutherin teosten kriittinen laitos, jota Koskenniemikin käytti, ilmoittaa alaviitteessä. Esimerkiksi Sebastian Schmidt kirjoittaessaan selityksen Sidottuun ratkaisuvaltaan otti tuon tekstipätkän kirjaansa mukaan.
1 tykkäys
Kirjoitin samasta asiasta joskus (necessitas). Se, että se ei löydy alkeperäisestä tekstistä, on hieman kiusallista, mutta useat kirjoittajat nostavat tuon esiin Lutherin aitona kommenttina.
Sidotun ratkaisuvallan reseptio oli liki olematonta sen kirjoittamisen jälkeen. Se ikään kuin katosi markkinoilta ilmestyttyään.
D
Itse pidän sitä Lutherin aitona kommenttina
Martin Chemnitz Loci theologici -teoksessaan pitää reformaation alkuajan teologiaa tästä aiheesta hieman kehittymättömänä. Hän ei kuitenkaan mainitse Sidottua ratkaisuvaltaa nimeltä, mutta ei hän muuta voi tarkoittaa. Lutherin mainetta kohtaan oltiin tosi sensitiivisiä.
Paavalin kehotukset sattuvat aina Kristittyyn kokonaisuutena, ei siis vain Kristittyyn sikäli kuin hän on uusi luomus, vaan myös sikäli kuin hänessä on vanha ihminen. Tällöin hänen uusi ihmisensä tekee, koska on henki, halulla Jumalan tahtoa ja sikäli kuin hän on vanha ihminen yrittää vanhurskautua lain kautta tai tekee kehotusta vastaan, eli tekee synnin. Lue Room. 7 luku! Siinähän Paavali sanoo pahan riippuvan hänessä kiinni ja siitä seuraa:
Room 7:19: “sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”
Mutta jatkaa heti seuraavassa jakeessa:
Room 7:20: “Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.”
Eli näin hänessä on käynnissä, siis sanassa ihmisessä taistelu lihan ja hengen välillä. Hän kuitenkin sanoo, ettei pahan tekijä enää ole hän vaan synti joka hänessä asuu. Miten niin? No siten, että syntiä joka hänessä vielä asuu ei enää lueta hänelle hänen uuden ihmisensä puolesta uskon kautta. Ja tämä koskee jokaista kristittyä, eli me teemme joka päivä syntiä, mutta uskon tähden sitä ei meille lueta, koska Kristuksen laintäyttämyksen tähden laki on tässä mielessä menettänyt voimansa uskoviin.
Mikäli kristitty on lainalainen paremmin sanottuna lainalaisuuteen taipuvainen, hän saa anteeksi lainalaisuutensa niin kaun kuin hän on kristitty uskonsa tähden. Mikäli hän taas on kokonaisvaltaisesti lain alla, silloin hän on kadottanut Kristuksen eikä ole lainkaan Kristitty, eikä hänessä ole enää uutta ihmistä, kuten Paavali Galatalaisten antaa ymmärtää ja Jeesuksen vertauksen mukaan hän on “huono maaperä.”
Ja tuo kolmas käyttö on ongelmallinen, kuten totesin, sillä sanoohan Raamattu, ettei lakia ole pantu vanhurskaalle!
1Tim 1:8-9: “Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,”
Olen vakuuttunut siitä, että usea pareneesin edessäkin ahdistuva kristitty on oman mielensä lain alla, ei Jumalan lain alla siinä mielessä, että olisi uudestisyntymätön.
Jos lakia ei ole pantu vanhurskaalle, miksi lain toinen käyttö on pantu vanhurskaalle? Viittaan viestiisi Pieperistä ja Hepr. 12:14 tulkinnasta, jonka mukaan kyse siinä on lain toisesta käytöstä eikä lain kolmannesta käytöstä.
Jos Room. 12:1 ei kohdistu mielestäsi vanhurskaalle, niin ei se asiayhteys anna kuitenkaan ymmärtää, että Paavali osoittaisi kehotuksensa siinä uudestisyntymättömille (kommentoithan viestiäni, jossa keskeisenä se raamatunkohta).
1 tykkäys
Vanhurskas ei ole kuitenkaan ilman lakia. Toisessa kohdassa Paavali sanoi, ettei ole ilman lakia. Kristitty täyttää lakia Hengen uudessa tilassa. Hänen tahtonsa on suuntautunut uudella tavalla ja varustettu uudella voimalla. Kristus ei myöskään ole tullut kumoamaan lakia. Siksi hebrealaiskirjeen kohta vahvistaa kristityn tahtoa kun hän ojentautuu Jumalan käskyjen ja tahdon mukaan.
Ongelma on tuossa luterilaisessa vanhurskaus käsityksessä, jossa laki on ongelmallinen komponentti.
Mitenhän monta kertaa minun täytyy toistaa eri sanoin, että Kristitty on samanaikaisesti vanhurskas ja syntinen samassa persoonassa. Lue uudestaan tuo Pieperin teksti!
Mutta nyt minä menen antamaan kisalle sapuskaa ja sitten nukkumaan. Hyvää yötä!
Asiallisesti on kuitenkin korjauksen jälkeenkin kyse edelleen siitä, että vapaata tahtoa ei ole, tai se on kompatibilistista vapaata tahtoa.
Vaikka kyse ei ole teologiasta Einsteinin kohdalla, hänkin olisi voinut täysin yhtyä siihen, että “inhimillinen tahto ei nimittäin tee sitä, mitä se tekee, lainkaan pakotettuna, vaan täysin halukkaasti ikäänkuin todella vapaana”. Eivät toisetkaan deterministit väitä, ettei ihminen itse kokisi olevansa vapaa.
Ok, eli Room. 12:1 ei myöskään siis kuulu mielestäsi kristityille, vaikka Paavali käyttää siinä ilmaisua “veljet”, vaan se on mielestäsi lakia, joka ei kuulu kristityille? Tai mielestäsi Paavallin tarkoitus on osoittaa siinä oleva kehotus “veljien” vanhalle luonnolle, eli mielestäsi Jumalan armahtavan laupeuden kautta tapahtuva kehotuskin on lakia, jota ei ole pantu uudestisyntyneelle luonnolle?
Se on aika ilmeistä, että et hyväksy Tunnustuskirjojen opetusta lain kolmannesta käytöstä?
1 tykkäys
Tästä vielä: Miksi on mielestäsi ajateltava, että kristityn vanhalle luonnolle asetettu laki on lain toista käyttöä eikä kolmatta käyttöä (vai ajatteletko näin)? Mikä on ero? Onko mitään eroa? Siis suhteessa uudestisyntymättömään luontoon, jos ajattelisi, mikä voisi olla mahdollinen ero lain kolmannen ja toisen käytön suhteen suhteessa kristityn uudestisyntymättömään luontoon?
Lainaus Tunnustuskirjoista kohdasta lain kolmas käyttö:
Uskovat eivät kuitenkaan tässä maailmassa uudistu täydellisesti, vaan vanha Aadam pysyy heissä hautaan saakka, samoin heissä jatkuu Hengen sota lihaa vastaan. (Room. 7:22 s.) Tosin he sisällisen ihmisen puolesta ilolla yhtyvät Jumalan lakiin, mutta heidän jäsenissään oleva laki tekee vastarintaa heidän mielensä laille. Niinpä he eivät milloinkaan ole vailla lakia, mutta eivät myöskään lain alla. He ovat, elävät ja vaeltavat (Ps. 119:1) Herran laissa, mutta eivät tee mitään lain pakosta.
Heissä olevaa vanhaa Aadamia on sen sijaan piiskattava sekä lailla että lyönneillä, se kun tekee hyvää vain vastahakoisesti ja pakosta.
Tässä muuten laki on ainakin kolmessa muodossa;
Jlan. Laki
Jäsenten laki
Mielen laki
Synnin laki (Jäsenten laki)
Ilmeisesti tämä voitaisiin kuvata toisinkin, mutta Paavali käyttää ei helpointa kuvausta, jota tunnus siteeraa. Paavalia ei ole aina helppo ymmärtää.
Tässä Paavali antaa lailla taas toisenlaisen ulottuvuuden. Vanhurskaat noudattavat laki, haluvat noudattaa, koska se on pyhitykseen yksi edellytys. Jumalattomat taas ovat lain alla, tai heihin kohdistuu lain tuomio. Kristitty ei siis ole tässä mielessä lain alla, muuten kyllä kristitty haluaa täyttää elämässään Jumalan lakia. Näyttäisi, että laki kuuluisi vanhurskaan elämään, uskon elämään, lain ja rakkauden teoista kristitty saa myös palkan. Jeesushan opettaa, että tätä palkkaa aarretta kannattaa tavoitella.
Kuuluu tietenkin! Mutta minä alan väsyä tämän saman asian jankkaamiseen. Mutta nyt näyttää tosissaan sille, ettet haluakaan ymmärtää, joten lopetan tähän ja annan toistaiseksi olla. Vielä kuitenkin lyhyesti, usko ilman tekoja on kuollut, joten uskon täytyy kantaa hedelmää. Mihin silloin laki sattuu Kristityn kyseessä ollen jos kristititty on samanaikaisesti sekä vanha, että uusi ihminen? Mitä tulee häneen uuteen ihmiseensä hän ei sitä tarvitsisi kun laki kirjoitettu heidän sydämeensä (Hepr. 10: 16-17), mutta mitä tulee häneen sikäli kuin hän on vanha ihminen, tarvitaan lakia, koska hänellä on taipumus vanhan ihmisensä puolesta unohtaa pyhityksensä, kuten Pieper sanoo. Vaan kun ihminen on kumpaankin samanaikaisesti, niin mietipä sitä?
Hepr 10:16-17: ““Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: “Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: “heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”.”
2 tykkäystä
Vastasit viestiini, joka käsitteli kohtaa Room. 12:1 seuraavasti: “Ja tuo kolmas käyttö on ongelmallinen, kuten totesin, sillä sanoohan Raamattu, ettei lakia ole pantu vanhurskaalle!” Toisin sanoen annoit mielestäni ymmärtää, että mielestäsi Room, 12:1 on tulkittava niin, että siinä oleva kehotus on sellainen, joka ei kohdistu uudestisyntyneelle, vaan korkeintaan hänen vanhalle luonnolle. Joten ei syy väärinymmärrykseen voi olla kokonaan täälläpäin.
Seuraavaksi tekstiä, jota en tarkoita sinulle.
Jos oletetaan, että kristitty ei uudestisyntyneen luontonsa puolesta tee hyvää ulkoapäin tulevan kehotuksen tai käskyn voimasta tai ohjauksesta, lain kolmas käyttö uudestisyntyneen luonnon suhteen on nähdäkseni turha.
Jos oletetaan, että kristityn vanha luonto tarvitsee ajoittain kurittajaa, lain kolmannen käytön vanhan luonnon suhteen voi ehkä hyväksyä, jos asia perustellaan ymmärrettävästi. Kärsimys ajaa mielestäni kuritusasian paremmin kuin pelkkä sana, joka tulee ulkoapäin. “Etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.” (2 Kor. 12:7)
Kun Paavali sanoo, ettei lihan mieli alistu Jumalan lain alle, eikä voikaan (Room. 8:7), ja lisäksi sanoo, että “kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja” (Room. 7:8), miten ajatus pelkästä lain sanan vanhaa luontoa kurittavasta vallasta sopisi tähän? Paavali sanoo myös, että “synnin voima on laki” (1 Kor. 15:56b).
Luterilaisuudessa painotetaan sitä, että usko on Jumalan lahja ja hänen vaikutustaan. Kasteen armosta ja kasteen armoon palaamisesta kuulee puhuttavan paljon. Vähemmän kuulee luterilaisten piirissä sitä korostettavan, että kristittyyn vuodatettu rakkaus on myös Jumalan lahja (Room. 5:5) ja sitä, että Jumala vaikuttaa tekemistä ja tahtomista pyhityselämässä, kuin sitä, että Jumala rakastaa syntisiä ja se rakkaus ilmenee ristinkuolemassa. Vaikuttaa siltä, että usein luterilaisten piirissä oletetaan, että objektiiviseen tai ihmisen ulkopuolella olevaan rakkauteen keskittymällä se sama rakkaus pääsee kuin huomaamatta vaikuttamaan myös jokapäiväisessä elämässä.