Chemnitz siis oli viitannut reformaation alkuaikoihin ja oli sitä mieltä, ettei silloin osattu kovin terävästi puhua välttämättömyydestä (necessitas ) ja ylipäätään vapaaseen tahtoon liittyvistä kysymyksistä. Käänsin pienen pätkän Loci -teoksesta, jossa sivutaan tätä asiaa. Tiedoksi niille, jotka eivät tunne Chemnitziä: Hän oli luterilaisten tunnustuskirjojen myöhäisimmän osan eli Sovinnonkaavan pääarkkitehti, jossa tahdon vapautta käsittelevä osuus joidenkin mielestä poikkeaa hieman Lutherin Sidotusta ratkaisuvallasta, mikä on totta tietyiltä osin. Chemnitz vaikuttaa korkean kunnioituksensa keskellä Lutheria kohtaan pystyvän suhtautumaan häneen kuten kaikkiin kirjoittajiin siinä, että kontekstit pitää tajuta ja että jokaista lausetta tai ilmaisua ei ole sellaisenaan omaksuttava ehdottomaksi tai lopulliseksi totuudeksi. Chemnitzin teksti:
"Lopuksi pitää lisätä tämä muistutus: Vanhoille (kirkon isille) tapahtui tämän aiheen käsittelyn yhteydessä se sama, minkä Basilius mainitsee Dionysiuksesta kirjeessään 44: Tämä ei ollut joutunut harhaan pahuuttaan, vaan vastustaessaan Sabelliusta liian kiivaasti. Silloin kun isät olivat ottaneet vastustaakseen vain manikealaisten harhat ja sen kaltaiset asiat, he menivät liian pitkälle vastustuksessaan ja puhuivat joko liian laimeasti tai vähemmän osuvasti. Näin he hylkäsivät sanan välttämättömyys ja korottivat korkealle sanan sattumanvaraisuus, niin että melkein kaikkien heidän kirjoituksistaan löytyy pelagiolaisuuden siemeniä, ellei heihin sovelleta tosi suopeaa tulkintaa. He puhuvat varsin heikosti perisynnistä, jäsenissä olevasta laista ja sen kaltaisista asioista. Sen vuoksi Augustinus pelagiolaisia vastaan väitellessään ei kammoksunut sanaa välttämättömyys, jonka isät niin monesti olivat hyljänneet edellä sanotulla tavalla.
Taisteluita tästä kysymyksestä ei käyty vain varhaisina aikoina, vaan aina välillä nuo järjettömyydet ehdottomasta välttämättömyydestä nousevat esiin kuten myös se, että tahto olisi pelkästään passiivinen myös pahoja tekoja tehtäessä. Jotta huolellisesti voisimme pitää mielessä tämän opinkohdan ominaislaadun, on hyödyllistä pohtia meidän aikamme historiaa. Nämä väittelyt ovat nimittäin siinä määrin vaikeita, että kun oppia alussa puhdistettiin paavillisista virheistä, asioita ei voitu selittää yhtä tarkasti ja yhtä osuvin sanoin kuin ne nyt Jumalan hyvästä sallimuksesta on saatu selvitetyksi.
Augsburgin tunnustuksen väittelytilaisuudessa Eck haastoi koko päivän Filippusta (Melanchthon) siitä, että tämä olisi muuttanut mielipidettään ja ajattelisi ja puhuisi tunnustuksen kohdassa synnin alkusyy eri tavalla kuin oli kirjoittanut aiemmin. Myöhemmin Eck toisti saman kirjassaan, jonka hän laati Regensburgin kokouksen vaiheista. Siinä hän sanoi: ´Nämä ovat sinun sanojasi Roomalaiskirjeen 8. lukuun vuoden 1525 (sama vuosi jolloin Lutherin Sidottu ratkaisuvalta ilmestyi, suom.huom.) edition mukaan, Filippus: Varma käsitys on, että kaikki tapahtuu Jumalan toimesta, niin hyvä kuin paha. Samoin: Me sanomme, että Jumala ei ainoastaan salli luotujen toimia, vaan että hän itse tekee kaiken kuten sen, että Paavalin kutsu oli Jumalan teko, kuten he tunnustavat. Tunnustakoot he samoin myös sen, että Jumalan omaa tekoa on myös se, jota kutsutaan ´keskiteoksi´ kuten syöminen tai myös paha kuten Daavidin aviorikos. On nimittäin tunnettua, että Jumala tekee kaiken, ei vain sallien, vaan vaikuttaen; Juudaksen kavallus on Jumalan oma teko kuten Paavalin kutsu apostoliksi jne*."* Samoin hän sanoo: "Eikö Luther alussa väittänyt, ettei hyvässä eikä pahassa ole vapaata tahtoa, vaan kaikki tapahtuu ehdottomalla välttämättömyydellä ja että Jumala vaikuttaa meissä myös pahan? Eivätkö nämä ole suoraan ristiriidassa tuon mielipiteen kanssa, jonka olette esittäneet (Augsburgin) tunnustuksen opinkohdissa 18 ja 19? ´ . Näin Eck.
On kuitenkin viisaasti otettava huomioon tuon ajan väittelyiden tilanne. Niin kirkot kuin koulut kaikuivat silloin vapaan ratkaisuvallan ylistyspuheista: Ihmiset kykenisivät omilla luonnollisilla voimillaan täyttämään kaikki Jumalan käskyt tekojen olemuksen itsensä täyttämiseen saakka. Samoin: Jos ihminen tekee parhaansa, hän ansaitsee kohtuullisuusmielessä armon. Esitettiin sitten vastaväitteitä, ettei ratkaisuvalta ole täysin vapaa edes ulkoisissa asioissa, sillä sitä estetään monella tapaa kuten esitän seuraavassa opinkohdassa. Jumala estää monia jumalattomien hankkeita ja kääntää ne toisaalle, kuten on sanottu. Kuitenkin Luther selvästi sanoo, että ratkaisuvalta on vapaa, mutta ei suhteessa ylempäänsä, vaan se kuuluu tähän alempaan maailmaan. Samoin hän sanoo, että Jumala ei ole synnin syy. Mutta oli miten oli: Jos noita tästä kysymyksestä alussa esitettyjä väitteitä verrataan niihin selvityksiin, joita meillä on nyt, käy helposti ilmi, että alussa ei voitu yhtä tarkasti ja osuvasti selventää tätä monimutkaista väittelyä. Itse asian myöhempi käsittely paljastaa monella tapaa sen, mistä Augustinuskin on sanonut, että hän on kirjoittanut edistysaskelin.
Mainitsen nämä asiat sen vuoksi, että saivartelematta pitäisimme sen, minkä suurella vaivalla olemme tuottaneet sekä kohtalaisen hyvin ja tarkasti selittäneet. Jotkut nimittäin huutavat, että näissä Opinkohdissa (Chemnitzin oma Loci theologici, joka selittää Melanchthonin Opinkohtia) esitettäisiin sattumanvaraisuus tavalla, joka olisi täysin vastakkainen Lutherin käsityksen kanssa niin, että jotkut todisteet, joita Luther on tuonut esiin vapaata ratkaisuvaltaa vastaan, on Opinkohdissa otettu kumottaviksi. Samalla innolla Eck, Pighius ja muut kauan sitten moittivat Augsburgin tunnustusta.
Koska Lutherin ensimmäisissä kirjoituksissa on tästä kysymyksestä erilaisia mielipiteitä, on hyödyllistä säilyttää muistissa se, kuinka Luther itse selvensi käsitystään myöhemmissä kirjoituksissaan. On olemassa kaunis kohta Genesis-kommentaarin luvun 26 selityksessä, ja meidän pitää tuntea se estääksemme monet mielettömät käsitykset, joita levitetään Lutherin nimen ja arvovallan varjolla. Hän päättää selityksensä lukuun seuraavasti:
´Olen tahtonut tästä näin tunnollisesti ja tarkoin kehottaa ja opettaa, koska kuolemani jälkeen monet ottavat kirjani tutkittavikseen ja tahtovat niillä vahvistaa kaikenlaisia omia harhojaan ja erehdyksiään. Kuitenkin olen kirjoittanut muussa yhteydessä, että kaikki on ehdotonta ja välttämätöntä, mutta samalla olen tähän lisännyt sen, että katse on luotava ilmoitettuun Jumalaan, niin kuin virressä veisaamme: ´Er heist Jesu Christ, der Herr Zebaoth, und ist kein ander Gott.´ (Hänen nimensä on Jeesus Kristus, Herra Sebaot, eikä muuta Jumalaa ole). Ja muussa yhteydessä useasti. Nämä kohdat he kuitenkin tulevat ohittamaan ja ottavat esiin vain ne, jotka puhuvat salatusta Jumalasta. Siispä te, jotka olette minun kuulijoitani nyt, muistakaa, että minä olen opettanut tätä: Ei ole tutkisteltava salatun Jumalan ennaltamääräämystä. Sen sijaan on tyydyttävä siihen, mitä kutsumus ja sananpalvelijan virka ilmoittavat.´" (Suom. Heikki Koskenniemi. Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 25-31. s. 151)