Missäs näin sanotaan? Toistan aikaisemmin kirjoittamaani:
Vakiintuneessa puhetavassamme puhumme usein Jumalan edeltä tietämisestä. Tämä on ilmaus, joka asettuu meidän tasollemme. Iankaikkisuudessa ei kuitenkaan ole aikaa eikä iankaikkisuuteen varsinaisesti kuulu aikaan sidotut ilmaukset. Jumala siis tietää asiat läsnä olevina, ilman meille usein väistämättömiä käsitteitä “ennen” ja “jälkeen”.
Jumala siis iankaikkisesti tietää myös syntiinlankeemuksen tosiasian, ennen kuin se ajassa tapahtui.
No arminolaisuuden mukaan kenenkään syntejä ei ole annettu anteeksi jo Kristuksen työssä.
En tunne tarkemmin arminiolaisuutta, mutta tarkoitatko, jos asiamme laajennetaan koskemaan sellaista synergististä näkemystä, jonka mukaan uskonelämä ja uskossa loppuun asti säilyminen ei ole absoluuttisesti monergistinen prosessi, että jos Kristuksen sovitustyön pelastava vaikutus on edes hitusen kiinni siitä, että ihminen säilyy osittain omalla ratkaisuvallallaan uskossa loppuun asti, syntejä ei ole anteeksi annettu jo Kristuksen työssä? Tuskinpa tarkoitat, joten olisi kiva, jos tarkentaisit.
Kyllä tätä tarkoitan. Jos ihminen edes hitusen osallistuu sovitukseensa, silloin sovitus olisi Jumalan ja ihmisen yhteistyötä, synergismiä.
No vaikka Pieper opettaa näin, s 565. Sitten tämä selityksesi jossa liität valinnan edeltätietämiseen sekoittaa asiat täysin, et varmaan itsekään tiedä kuinka sekaisin menet. Tässä pelaat kielipelillä joka on tyypillistä Walterin kirkko-opissa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että opinkäsitysten tarkkarajaisuus lukitaan kieliteoriaan. Hyvälle (“oikealle”) teologille Raamatusta löytyvä oppi on yksinkertainen ja selvä. Siitä ei tarvitse keskustella. Kun “yksi ainoa” kirjaimellinen oppi löytyy, siitä tulee kirkon teologialle normatiivinen yksikkö. Tätä kutsutaan nominalistiseksi merkitysteoriaksi.
En sekoita, sillä valinnankaan suhteen Jumalalle ei ole “ennen ja jälkeen” kategorioita, kuten meillä.
Nyt täytyy olla tarkkana mistä sovituksesta puhut. Subjektiiviseen sovitukseen, vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen, jumaloitumiseen ihminen osallistuu, luterilaisuudessa puhutaan tällöin synergismistä, synergiasta.
Ei voi siis mielestäsi sanoa Raamatulle uskollisena samalla pysyen: sovitus on objektiivinen tosiasia, mutta tullakseen subjektiivisesti siitä osalliseksi, tarvitaan subjektiivinen luottamus, joka ei ole absoluuttisen monergistinen?
Kun Paavali sanoo, että “hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi” (2 Kor. 6:1), kehotuksensa ei implikoi muuta kuin sen, että kehotuksen kautta Jumala vaikuttaa monergistisesti niissä joissa vaikuttaa armon vastaanottamisen, kun taas jos joidenkin kohdalla armo jää turhaksi, syy on yksin siinä, että Jumala ei ole valinnut heitä pelastukseen?
Maailman synnit ovat kannetut Kristuksessa (objektiivinen sovitus) ja kun sinut kasteessa uskosi kautta liitetään Kristukseen ovat sinun syntisi anteeksiannetut (subjektiivinen sovitus). Sovitus on siis koko ajan sinun ulkopuolellasi Kristuksessa ja kuitenkin se luetaan sinun hyväksesi kasteessa sanan kautta saamassasi uskossa, jonka välityksellä unioidut Kristukseen. Miksi sitten kaikki eivät pelastu, vaan torjuvat tämän sovituksen johtuu siitä, että he itse paaduttavat itsensä, toisin sanoen rakastuvat tähän maailmaan. Se mistä syystä toiset paatuvat ja toiset eivät, siihen ei luterilainen tunnustus vastaa, koska se on ilmoituksen ulkopuolella.
Kyllä se sovitus on meissä, paavalin sanoin ” Kristus teissä kirkkauden toivo” tätä tarkoittaa unioituminen. Kristus ja hänen sovitus ei ole jossakin, vain ja ainoastaan taivaan foorumilla. Ulkoavaruudessa totaalisesti meidän ulkopuolella. Miksi muuten lisäsit tuon sanan unioituminen, mitä se tarkoittaa sinulle, effektiivistä vanhurskauttako?
Vastaus kysymykseesi on edellisessä viestissäni. Kysymys on uskon uniosta.
Nyt ei taas ymmärrä, mistä luterilaisuudesta puhut. Ihminen luonnostaan rakastaa maailmaa, ihminen luonnostaa vihaa Jumalaa, hän on kokonaan liha. Miten hän voi vielä pahentua jos hän on radikaalisti ja absoluuttisesti Jumalan vihollinen.
Miksi jotkut eivät usko se johtuu yksinkertaisesti, että heitä ei ole valittu, siksi he eivät usko. Jumala ei anna heille uskon lahjaa, vaikka tahtoo, että kaikki pelastuvat.
Toisaalta valitutkin voivat eksyä ja menettää Pyhän Hengen silloin he eivät olleet tosiasiassa valittuja, muuta kuin ajaksi.
Niin mitä se tarkoittaa sinulle, uskon unioni. Uskotko efektiiviseen vanhuskauttamisoppiin, kun puhut uskon unionista. Vai mistä nyt on kysymys.
Annan toistaiseksi olla. Minulla on muutakin tekemistä kuin änkätä sinun kanssasi.
Ps. Lue tuosta uskon uniosta Martti Vaahtorannan kirjoitus kirjassa “Turhentuuko uskonpuhdistus.” Jos sinulla ei sitä ole niin saanet sen nettiantikvariaateista, parhaiten ehkä Luther-Divarista.
Eli tämmöinen keskustelu. Tässä näyttää, että keskustelet tietyillä kierroksilla mutta sitten moottori leikkaa kiinni. Eli kun vähän raaputetaan pintaa ei halutakkaan keskustella ja jaetaan näitä korvamerkkejä, änkätä. Voi sanoa myös, en tiedä mitä tarkoitan, en osaa vastata, ei se ole ollenkaan vaarallista tai moitittavaa.
Tuli tuosta mieleen, että Yksimielisyyden ohjeessa tuomitaan vääräoppisena käsitys, jonka mukaan “usko ei katsele yksin Kristuksen kuuliaisuutta vaan tarkkailee lisäksi sitä, kuinka Kristuksen jumalallinen luonto asuu ja vaikuttaa meissä ja kuinka tämä asuminen peittää meidän syntimme Jumalan silmiltä.” (Kohdasta: 3. Jumalan edessä kelpaava uskonvanhurskaus, jonka loppuosassa mainitaan 11 hylättävää oppia. Lainattu kohta on kohta 4.) Eikö tämä (ainakin tummennettu kohta) ole Tuomo Mannermaan teologian mukainen ajatus?
Tunnuskirjoja pitää tietysti soveltaa ja nähdä mitä vastaan kullakin tekstillä käydään. Kiitos tuosta kuitenkin, tuostahan saa väännettyä ihan mitä vaan. Kuitenkin tunnustus kirjoissa varoitetaan väärästä elämästä eli vaaditaan tarkkaavaisuutta. Monille kuten minullekin tunnustuskirjat vaikuttavat sekavista. Yritän niitä ymmärtää selittäen kaikki parhain päin. Tuo teksti mihin viittaat voidaan tietysti helposti kumota raamatun kohdilla, esim vapaa lainaus ulkomuistista, katsokaa kuinka vaellatte, antaa ruumiineen eläväksi uhriksi Jumalalle, palvelkaa Herraa jne… laita muuten seuraavaksi sivunumero esim 499,63; helpompi löytää.
Kyllä tuo vaikuttaisi olevan Mannermaan mukainen.
Sikäli se ei ole (kokonaisuudessaan) Mannermaan teologian mukainen, jos seuraava Vainion väitöskirjan kohta heijastaa Mannermaan ajattelua:
Kristuksen ja uskovan yhdistyminen uskossa ei johda kristittyä tarkkailemaan itseään ja etsimään pelastusvarmuutta itsestään, koska uskova ei kykene tarkkailemaan Kristuksen asumista uskossa. Aistit ja järki eivät tavoita Kristuksen läsnäoloa. Kristus on kyllä läsnä, mutta salattuna. Usko kohdistuu näin evankeliumin lupaukseen, eikä tarkastele ihmisessä tapahtuvaa muutosta.
(Olli-Pekka Vainio: Luterilaisen vanhurskauttamisopin kehitys. 2004, 57.)
Niin kuin tiedät, luterilaisen hengellisyyden piirissä monet uskovat elävät ajoittain tai ainakin uskontaipaleensa alkuvaiheella välillä ahdistunutta elämää lain alla, jolloin kaikki sellainen julistus tai opetus, joka antaa ymmärtää, että pitäisi havaita jonkinlaista muutosta itsessään tai elämässään voidakseen olla varma omasta kelvollisuudestaan tai syntien anteeksiantamuksesta Jumalan edessä, ahdistaa. Jos lain alla ahdistuneelle annetaan ymmärtää, ettei yksin uskon kautta omaksuttu anteeksiantamus tai kelvollisuus riitä, hänen ahdistuksensa vain kasvaa.
Tämä jäi minulle epäselväksi. Voit halutessasi tarkentaa, jos se on viestiketjun aiheen kannalta mielestäsi olennaista.
Vainion ajatuksista olen osittain samaa mieltä. Myös kuvauksesi lain alle joutumisesta on totta. Toisaalta kristitty voi nähdä kehittymistä, pyhitys tä jonka Jumala vaikuttaa, toki lankeemuksiakin voi tulla.