Jos mennään ihan määritelmien tasolle, niin sieltä voidaan edetä siihen, että kenen puheessa on vihaa ja kenen puheessa ei ole. Tämä koskee siis kaikkea asiasta sanottua. Eli jos rakkaus on sitä, että haetaan aitoa kohtaamista ja yhteyttä kohteen kanssa, nimenomaan myös kielteisten tunteiden ymmärtämisen kohdalla, niin viha käsitetään kahdella tavalla tämän vastakohtana.
Kieleen kuuluu, että sanat tavoittavat käsitteet, mutta eivät ole yksi yhteen niiden kanssa. Tämän vuoksi viha käsitetään muutamalla eri tavalla. Perimmäinen käsitys vihasta on ehkä sitä, että joku jätetään eristyksiin tai oman onnensa nojaan. Koska Jumala on kaiken rakkauden ja yhteyden lähde, niin se tarkoittaa sitä, että joku jätetään etäälle Jumalasta. Tai jonkun annetaan ajautua tai viedä itsensä etäälle Jumalasta.
Rakkaus ja yritys rakastaa asettaa ihmisen vastakkain oman syntisyytensä kanssa. Eli jos me olemme oikeasti rakastavia, niin saamme vastaamme vihaa. Tämän sanoo Raamattu. Tämän sanoo Jeesus itse. Mutta meillä ei ole kykyä olla loppuun asti rakastavia. Emme osaa loppuun asti antaa toiselle tilaa tai taitoa käsitellä omaa etäisyyttään Jumalasta.
Tarkoitan sanoa, että on rakkaudetonta vaatia sellaista rakkautta, mihin vaatimuksen kohde ei kykene. Ihanteellista toki on, että olemme kaikki valmiita kuolemaan marttyyreinä kun seksuaalisen vapautuksen mafia tulee hakemaan. Ja lievempi muoto tästä on, että osaamme ja uskallamme edustaa Jumalan tahtoa asioissa, vaikka vastaan tulee kaikenlaisia hyökkääviä reaktioita.
Tässä on se, että joskus mikään määrä hyökkääviä reaktioita toisen taholta uskovia vastaan ei auta toista tulemaan sinuiksi sen kanssa, mitä edustamme, kerromme tai välitämme. Ja yhtä usein kristitty ei jaksa edustaa Jumalaa loppuun asti. Josta tulee se, että joko viisaasti vetäydymme. Ja valmistaudumme siihen, mitä Jeesus sanoi maailmasta ja sen vihasta. Että se tulee kuitenkin. Tai sitten vähän tyhmemmin suutumme toiselle, joka ei suostu tajuamaan, että Jumalaahan me tässä edustamme kun saamme (tai vaikka saamme tai juuri siten kuin saamme) hänet tuntemaan olonsa huonoksi.
Ongelma on siinä, että koko “vihapuheen” käsite on itsensä kumoava. Siinä on totta se, että jos sanoisimme, että “ajetaan homot pois yhteiskunnasta” tai “tapetaan kaikki homot” tai “homot ovat toivottomia tapauksia, tulisipa joku viikossa tappava AIDS”, niin se olisi määritelmän mukaan vihapuhetta. Eli se olisi homojen ajamista tai heittämistä niin kauas yhteydestä kuin mahdollista. Silloin emme edustaisi Jumalaa, vaan olisimme luopuneet halusta ja toiveesta edustaa Jumalaa.
Mutta jos menemme puhumaan kaikenlaisille ryhmille, myös homoille, asioita jotka ovat Jumalan mielen mukaisia, mutta saavat heidät provosoitumaan, ärsyyntymään, huutamaan fasisteista ja kaasukammioista, tarttumaan rautaputkiin ja mellakoimaan, niin emme lähtökohtaisesti ole vihapuhuneet. Jos olisimme täysin taitavia, selkeitä ja tahdikkaita, syy olisi täysin heidän. Mutta koska saatamme sählätä hieman, syy on myös sen verran meidän. Mutta itse asia ei ole vihaa, eikä sen tuominen esille ole siten mitään “vihapuhetta”, vaikka se saa kohteen tuntemaan olonsa loukatuksi ja arvottomaksi. Todellinen rakkaus tekee sitä samalla kun auttaa kestämään sen.
Room. 1:n pointti on lähinnä se, että kun yhteiskunta antautuu tietyille vaikutteille, joista hedonismi, utilitarismi, liberalismi ja muut ovat yksi osa, se etenee kauemmaksi ja kauemmaksi Jumalasta. Silloin ajatus Jumalasta muuttuu sille sietämättömäksi ja sen tulee yhä vaikeammaksi palata takaisin tai tulla järkiinsä, vaan se sijaan se alkaa atomisoitua ja hajota kiihtyvällä tahdilla. Sen pitäisi kestää liikaa psyykkistä kipua ja liikaa ahdistusta ymmärtääkseen oman tilansa.
Tästä johtuen käy niin, että viha ja rakkaus keinahtavat ylösalaisin. Kutsu yhteyteen tai kutsu Jumalan läheisyyteen saa ihmisen aina kriisiin. Eli aivan määritelmällisesti sitä, mikä oikeasti on rakkautta, aletaan kutsua “vihaksi” ja siitä kertomista “vihapuheeksi”. Sitä, mikä oikeasti edustaisi jatkuvuutta, pysyvyyttä ja turvallisuutta, kutsutaan “vihaksi” ja sen perustelemista “vihapuheeksi”. Ja samaan aikaan sellaiset hedonismin muodot, mitkä edesauttavat ihmisen ja yhteiskunnan korruptiota ja hajoamista, kutsutaan “vapaudeksi” ja “rakkaudeksi”.