Vaikuttaa kiinnostavalta.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/318592
Yhteenveto
Maassamme vaikuttavan viidennen herätysliikkeen merkittävin teologinen ”isä” on rovasti Urho Muroma (1890-1966). Hän koki nuorena oikeustieteen opiskelijana voimakkaan uskonnollisen murroksen kuunnellessaan Albert Lunden – entisen merimiehen - julistusta. 1920-luvulta alkane evankelioiva herätyskristillisyys Suomessa suorastaan henkilöityi Muromaan. Professori Osmo Tiililä luonnehti muistosanoissaan Urho Muromaa yhdeksi koko viime vuosisadan merkittävimmistä henkilöistä Suomen kirkossa.
Urho Muroman teologiaa on hänen merkitykseensä nähden tutkittu vähän. Tämä tutkimus on ensimmäinen väitöstutkimus hänen teologisesta ajattelustaan. Sen tavoitteena on selvittää, mitä Muroma tarkoittaa ”uudestisyntymisellä” ja ”pyhityksellä”. Erityistä huomiota kiinnitetään hänen käsitykseensä ihmisen tahdon osuudesta uudestisyntymisessä ja pyhityksessä.
Tutkimuksessa osoitetaan, että Muroman pelastuskäsitystä strukturoi hänen tulkintansa Jumalasta ”oikeamielisenä rakkautena”. Pelkästään ”perisynnin” perusteella Jumala ei tuomitse ketään kadotukseen. Hän antaa jokaiselle mahdollisuuden valita pelastus tai hylätä se. Syntiinlankeemuksessa ihminen tosin menetti tahdon vapauden, mutta ”herätyksen etsikkoajassa” Jumala Muroman mukaan vapauttaa ihmisen tahdon. Silloin ihminen kykenee tahdonratkaisullaan ”avautumaan Jumalan vaikutukselle”. Tämä ratkaisee ihmisen pelastumisen – ei Jumalan valinta.
Uudestisyntyminen ei tapahdu Muroman mielestä vesikasteessa. Vasta herätyksen, kääntymisen ja uskosta vanhurskauttamisen kautta päästään ”uudestisyntymisen kokemukseen”. Silloin Kristus Pyhässä Hengessä tulee uskovaan ”sydämeen”. Ihminen, jolta tämä ”peruskokemus” puuttuu, ei ole Muroman mukaan todellinen kristitty.
Pyhitys on Muroman mielestä kasvamista ”Kristuksen kaltaisuuteen”. Tämä edellyttää
”kokonaisen antautumisen” tahdonaktia ja ”täyttymistä Pyhällä Hengellä”. Vaikka Muroma korostaa pyhitystä suorastaan pelastumisen ehtona, hän silti – jännitteisesti – opettaa, että kristityt, joiden elämässä pyhitys ei Jumalan tahtomalla tavalla toteudu, kuitenkin lopulta pelastuvat, mikäli säilyttävät uskonsa Kristukseen.
Kasvaminen Kristuksen kaltaiseksi on Muroman mielestä useimpien uudestisyntyneiden kohdalla heikkoa ja puutteellista. Hänen mukaansa on kuitenkin ”Hengen täyttämiä” kristittyjä, joissa ilmenee heijastusta Kristuksen mielenlaadusta, nöyryyttä, uskon rohkeutta ja voimaa. Muroma painottaa, että nämä kristityt itse kokevat olevansa puutteellisempia kuin ketkään toiset kristityt. Täydellisesti Kristuksen kaltaisuus toteutuu Muroman mukaan vasta sitten, kun uudestisyntynyt vapautuu ”synnin ruumiista”.