Se oli itsellenikin aikoinaan tärkeä. Eikös suomennoksessa ole mukana Erasmus Rotterdamilaisen teksti, johon Luther sitten aika äkäisesti reagoi? Fanitin Lutherin tapaa nuijia Erasmus maan rakoon.
2 tykkäystä
Ei ainakaan minulle. Minulle Lutherin merkitys luterilaisuudelle on historiallinen. Toisin sanoen, hän oli vaikuttamassa osaltaan siinä, että meillä syntyivät nämä tietyt opilliset painotukset vastalauseina toisille opillisille painotuksille, ja sitä kautta myöskin kirkko-organisaation hajoaminen.
2 tykkäystä
On sitä Lutheria tullut jonkin verran luettua, Iso katekismus, Galatalaiskirjeen selitys, Sidottu ratkaisuvalta ja muutama muukin kirja. Halusin luterilaisena tietää, mitä “puljumme” oppi-isä opetti.
Koettelen sen, mitä Luther kirjoissaan sanoo, ja pidän siitä sen, mikä on hyvää. Ja sitä hyvää niissä on mielestäni valtaosa.
2 tykkäystä
En löytänyt aiheeseen paremmin sopivaa keskustelua, niin päätin sitten laskeutua tähän.
Katsoin tämän ukkelin videoita aivan muusta syystä. Katolisessa kirkossa on sellaisia hartauksia kuin laupeuden ruusukko ja laupeuden novena ja jotain muutakin samanlaista settiä. Niissä on käytännössä kaikki, siis ihan kaikki pielessä. Mutta en mene siihen nyt. Tällä miehellä on hyvä sarja mukavan lyhyitä videoita aiheesta. Hänkään ei kuitenkaan löydä kaikkia vikoja sisar Faustinan jutuista.
Mutta sitten löysin tällaisen Lutherista. Mies ei minua ole nyt pidempään aikaan kiinnostanut, mutta kun vastaan tulee jotain näin pienellä vaivalla katsottavaa, niin toki vilkaisen.
Kun Lutheria kritisoidaan, niin siinä samalla tavalla kuin muissakin kritisoitavissa asioissa, jotkut kritiikin aiheet pysyvät samoina. Joitain uusia löytyy. Ja jotkut saavat uudenlaisen asiayhteyden.
Tästä saa irti sen verran, että Luther itse täysin ymmärsi katolisen opin aneista ja piti saarnoja sen puolesta vielä vuotta ennen kapinaansa. Tästä sai myös sellaisen kertauksen, että katolisen opin mukaan syntejä ei voi ostaa anteeksi, eikä ole koskaan voinut. Mikään almu tai hyvä työ ei vaikuta mitään jos ei henkilö ole armon tilassa ja mistä tahansa synnistään saanut synninpäästöä. Jonka sisältö on siis sama kuin minkä tahansa ihmisten välisen anteeksipyynnön, että 1) tunnustaa teon olleen väärin, 2) tahtoo toimia siten, ettei se enää toistuisi ja 3) jos mahdollista, tahtoo hyvittää tai korjata aiheutuneen vahingon.
Nuo asiat täytyy tehdä vain siinä määrin kuin oma tahto ja ymmärrys mahdollistavat sillä hetkellä. Jos tahto ja ymmärrys kasvaa, niin se on sitten uusi tilanne. Almujen idea on kuitenkin sama kuin minkä tahansa mortifikaation. Ei ole ansio sinänsä jos jätän jälkiruoan väliin. Mutta jos jätän jälkiruoan väliin siksi, koska haluan suuntautua hengellisiin asioihin materiaalisten sijaan, niin tämä hengellisiin asioihin suuntautuminen itsessään on tuloksellista ja ansiokasta. Tavallisen ihmisen pieneen mieleen ei mahdu rukous ja ruumiin nautinto samaan aikaan.
Toisaalta olen kuullut, että Lutherin oma sääntökunta menetti oikeuden näiden rahavirtojen käsittelyyn. Muistaakseni se meni augustinolaisilta dominikaaneille. Paikallinen piispa oli sen tyyppinen hahmo, että halusi pistää rahoista osan omiin taskuihinsa. Tai siinä oli joku taloudellinen järjestely paavin kanssa. Sitten yksi paikallisista dominikaaneista opetti virheellisesti, että pelkkä raha sinänsä pelastaisi sieluja kiirastulesta. Kun oikea katolinen opetus on, että kaikki armon tilassa tehdyt teot, joissa ihminen suuntautuu hengellisiin asioihin ja pois maallisista asioista, voidaan kohdistaa rukouksen tavoin jonkun tällaisen sielun hyväksi.
Sanonta rahan kirstuun kilahtamisesta ja sielun taivaaseen vilahtamisesta ei, videolla sanotun mukaan, ole koskaan tullut kuitenkaan kyseiseltä dominikaanilta. Joten sen sijaan, että se edustaisi katolista oppia, tai edes tämän yhden dominikaanin ajattelua, siinä on kyse englanniksi muotoillusta sarkastisesta fraasista, jonka kohteena on ollut tämän yhden dominikaanin väärä käsitys. Se kuitenkin opetetaan Suomen kouluissa ja varmaan kirkoissakin aivan kuin se olisi ollut katolisen kirkon oma oppi, jota se virallisesti markkinoi tuolla tavalla.
Sitten on se, että munkkius, pappeus ja selibaatti ovat valoja samassa merkityksessä kuin avioliitto. Eli katolisesta näkökulmasta katsoen Luther ja hänen karannut nunnansa tekivät molemmat kolme kuolemansyntiä joka kerta kun harjoittivat avioelämää.
Sitten on se, että Luther on ollut ihmisenä hyvin epävakaa. Mutta yksi piirre tästä on hänen kaikkien tuntema ylikriittinen omatuntonsa, joka teki ripittäytymisistä yhtä kärsimystä. Luterilainen tulkinta tästä on, että koko katolinen oppi kyseisestä sakramentista johtaa väistämättä tällaiseen kärsimykseen. Että jos ihminen on rehellinen ja vilpitön, niin hän ei voi muuta kuin epäillä itseään koko ajan aivan sairaalloisesti. Paitsi jos julistetaan *pum* kerrasta kaikki entiset, nykyiset ja tulevat synnit kokonaan anteeksi, mikä on asian protestanttinen ratkaisu. Tai jos hän on paatunut ja leväperäinen ihminen, kuten kaikki ne taikauskoiset ja pakanalliset katolilaiset tietenkin ovat fundamentalistisesta protestanttisesta näkökulmasta, niin siksi häntä ei haittaa jos hänen elämänsä on yksi unohdettujen ja tunnustamattomien syntien vana.
Katolisesta näkökulmasta, tai mitä itse ajattelen, skrupulositeetti on eräänlaista ylpeyttä, missä ihminen suuntautuu arvioimaan asioita oman napansa enemmän kuin Jumalan kautta. Suhde Jumalaan on tie, jolla on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Oma napa on olemassa vain tässä ja nyt, ja ihmisen aikakäsitys siksi tietyllä tavalla kuristuu itseensä. Josta johtuen voi olla vain täysin syyllinen tai täysin vapautettu, koska ei ole luottamusta tulevaisuudessa vaikuttavaan armoon.
Oma käsitykseni on, että Luther oli syntyperältään juutalainen. Ja puuhissaan eräänlainen "agentti", joka sai lakimiesopintojensa alussa tehtävän vaikuttaa asioihin myyräntyöllä kirkon sisällä. Keksin vasta tänään tuota videoa katsoessani, että ehkä hänen hillittömät omantunnonvaivansa johtuivat siitä, ettei hän ollut riittävän kylmähermoinen tai yksimielinen tähän kaksoisrooliinsa. Vaan sen haasteet ja paine romuttivat hänet ihmisenä niin psyykkisesti, moraalisesti kuin hengellisesti.
1 tykkäys
Aina sitä löytää jotain piristäviä uusia näkemyksiä! Tuota en ollut tullut ajatelleeksikaan… 
1 tykkäys
Mitä teokseen Sidottu Ratkaisuvalta tulee, niin se on Lutherin teoksista kaikkein vaikein teos ymmärrettäväksi luonnollisella järjellä, koska järki pyrkii väkisinkin ajattelemaan, että ihmisellä on jokin osuus pelastuksessaan so. vapaa ratkaisuvalta. Luther kuitenkin kammoaa kyseisessä teoksessa ajatustakin, että hänen vapaalla tahdollaan olisi osuus hänen pelastuksessaan, sillä silloinhan hänen pelastuksensa olisi täysin epävarma.
Luther kirjoittaa Erasmukselle:
"Kuka ryhtyisi», sinä sanot, »harrastamaan elämänsä parantamista?» Minä vastaan: Ei yksikään ihminen, eikä kukaan voikaan ryhtyä, sillä Jumala ei välitä vähääkään sinun »parannuksenharjoittajistasi», joilta puuttuu Henki, koskapa he ovat ulkokultailijoita. Mutta valitut ja hurskaat saavat parantumisen Pyhän Hengen kautta, muut, joilta parannus puuttuu, hukkuvat. Eihän Augustinuskaan väitä, ettei kenenkään hyviä tekoja palkita tai että kaikkien hyvät teot palkitaan, vaan ainoastaan muutamien; siis muutamat parantavat elämänsä.
Sinä sanot: »Kuka uskoo, että Jumala häntä rakastaa?» Minä vastaan: Ei yksikään ihminen usko eikä voikaan uskoa, mutta valitut uskovat, muut, uskottomat, hukkuvat, koska osoittavat vihamieltä ja herjaavat, niinkuin sinä tässä. Siis on oleva eräitä, jotka uskovat…
…
Ensiksikin Jumala on varmasti luvannut armonsa alennetuille, toisin sanoen, murheenalaisille ja epätoivoisille. Ihminen ei kuitenkaan voi tulla perusteellisesti alennetuksi ennen kuin tietää, että hänen autuutensa ei ensinkään riipu hänen omasta kyvystään, päätöksistään, pyrkimyksistään, tahdostaan ja teoistaan, vaan kokonaan toisen, nimittäin Jumalan ratkaisusta, päätöksestä, tahdosta ja teosta yksin. Niin kauan kuin ihminen on siinä vakaumuksessa, että hän pelastukseksensa kykenee johonkin, vaikka kuinka vähäiseen, hän pysyy luottamuksessa omaan itseensä, kokonaan olematta epätoivoinen itsestään; hän ei siis tule alennetuksi Jumalan edessä, vaan valikoi jonkin paikan, ajan ja teon tai ainakin odottaa ja toivoo jotakin sellaista, jonka turvin pääsisi pelastukseen. Se taas, joka ei ensinkään epäile kaiken riippuvan Jumalan tahdosta, se epäilee kokonaan itseänsä, ei valikoi mitään, vaan odottaa Jumalaa, joka vaikuttaa, se on armoa lähimpänä pelastetuksi tulemisen asiassa. Näitä asioita ilmoitetaan julkisesti valittujen tähden, että he tällä tavalla alennettuina ja mitättömiksi tehtyinä tulisivat autuaiksi. Muut vastustavat alentamista, jopa kiroavat moisen epätoivonopetuksen: he vaativat itselleen jätettäväksi jotakin tai edes pikkuruisenkin, jonka voivat täyttää. Nämä jäävät salaylpeiksi, Jumalan armon vastustajiksi.
Martti Luther, Sidottu Ratkaisuvalta, s. 48-50.
Koska kysymyksessä on pelastuksemme kannalta ydinasia, pitää Luther tätä teosta merkittävimpänä teoksenaan. Onhan siinä koko ajan kysymys siitä miten syntinen ihminen pelastuu, lyhyesti sanoen kristinuskon ydinkysymys!
1 tykkäys
Lutherin kirja sidottu ratkaisuvalta on enemmänkin haitallinen, tai ainakin ongelmallinen, koska se jättää monia kysymyksiä auki ja irtautuu perinteisestä kirkon opetuksesta. Aku Visala käsittelee tätä tässä: https://www.youtube.com/watch?v=oso3WVRvtmQ
1Kor. 9:24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. 25 Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. 26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, 27 vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
Tätä sanotaan asian väkisin dialektisoimiseksi. Siinä ei anneta vastustajan tai eri mieltä olevan sanoa, mitä mieltä oikeasti on. Vaan vastustaja pakotetaan olemaan tiettyä älytöntä mieltä tai vastaamaan tiettyä karikatyyriä, koska vain sillä tavalla asiasta keskusteleminen tai sen ymmärtäminen tai edes ajatteleminen tulee mahdottomaksi, ja siihen tyrmistykseen ja hämminkiin Luther sanelee sitten oman versionsa asioista.
Tämä on vähän sama kuin minä julistaisin jotain omaa oppia. Ja sanoisin, että monet tyhmät ihmiset, koska 1) ovat tyhmiä ja 2) ovat pelkkiä ihmisiä, ovat tästä eri mieltä, mutta minä, koska olen hengellinen, olen käsittänyt sen tällä tavalla.
Eli Lutherin siteeraaminen on vähän kuin nimittelisi muita keskustelijoita epähengellisiksi pösilöiksi, joita sielunvihollinen vie kuin pässejä narussa ja vähän kakkajuttuja siihen päälle. Luther toimii tässä vähän kuin Stalin, että ei ole mitään tarvetta perustaa mitään mihinkään tai argumentoida kenenkään kanssa. Riittää vaan kun solvataan vastustajia. Niistä solvauksista ei pääse yli eikä ympäri. Sillä tavalla se, joka uskottavimmin ja painokkaimmin solvaa, voittaa kaiken.
Lisäys:
Sen voisi ehkä summata niin, että Lutherin ajattelussa on sellaista tahallista ja suunnitelmallista järjettömyyttä, mikä menee Raamatun selvää ilmoitusta vastaan. Joten sille, joka ottaa Lutherin todesta, jää vain hellittämätön järkeä ja Raamattua vastaan hyökkääminen.
3 tykkäystä
Ihminen joka kysyy miksi kaikki eivät pelastu jos Jumala on rakkaus ja vain Jumala voi pelastaa. Luterilaisuudessa perinteisesti on ajateltu " turpa kiinni " mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan. Aku Visala kuvaa tätä ongelmaa hyvin tuossa analyysissä. Monet luterilaiset eivät osaa ajatella koko asiaa jonakin ongelmana, kutsuisin sitä sokeaksi pisteeksi. Vähän saman tyyppiseksi, verrokiksi, kuin helluntailainen ei näe kasteopissaan mitään ongelmaa. Luulen, että luterilaisuus jossakin vaiheessa huomaa lutherin tämän tyyppiset opetukset järjen, raamatun ja kirkon tradition vastaiseksi.
1 tykkäys
No tuossa edellisessä viestissäni on sinulle Lutherin Sidotusta Ratkaisuvallasta luterilaisten vastaus ja niin ikään myös kaikille “Erasmuksille”.
Sinä sanot: »Kuka uskoo, että Jumala häntä rakastaa?» Minä vastaan: Ei yksikään ihminen usko eikä voikaan uskoa, mutta valitut uskovat, muut, uskottomat, hukkuvat, koska osoittavat vihamieltä ja herjaavat, niinkuin sinä tässä. Siis on oleva eräitä, jotka uskovat…
Mitä tästä voimme päätellä?
Valitut eivät ole ihmisiä.
Foorumin luterilaiset ovat ihmisiä.
Siispä kukaan foorumin luterilaisista ei kuulu valittuihin.
Luterilaisuuden suuri valttikortti piti olla ehdoton pelastusvarmuus.
Minusta näyttää siltä, että tässä on paljon selvemmin kyseessä kadotusvarmuus.
3 tykkäystä
No sen mitä apostoli Paavalikin päätteli:
Room 11:7: “valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,”
Asiasta on muuten ilmestynyt uuni tuore Väitöskirjakin Heikki Haatajan kirjoittamana. Siinä Haataja luonnehtii erään tämän ajan “Erasmuksen” Urho Muroman käsityksiä asiasta.
Väikkäri on ladattavana netissä.
1 tykkäys
Vaikuttaa kiinnostavalta.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/318592
Yhteenveto
Maassamme vaikuttavan viidennen herätysliikkeen merkittävin teologinen ”isä” on rovasti Urho Muroma (1890-1966). Hän koki nuorena oikeustieteen opiskelijana voimakkaan uskonnollisen murroksen kuunnellessaan Albert Lunden – entisen merimiehen - julistusta. 1920-luvulta alkane evankelioiva herätyskristillisyys Suomessa suorastaan henkilöityi Muromaan. Professori Osmo Tiililä luonnehti muistosanoissaan Urho Muromaa yhdeksi koko viime vuosisadan merkittävimmistä henkilöistä Suomen kirkossa.
Urho Muroman teologiaa on hänen merkitykseensä nähden tutkittu vähän. Tämä tutkimus on ensimmäinen väitöstutkimus hänen teologisesta ajattelustaan. Sen tavoitteena on selvittää, mitä Muroma tarkoittaa ”uudestisyntymisellä” ja ”pyhityksellä”. Erityistä huomiota kiinnitetään hänen käsitykseensä ihmisen tahdon osuudesta uudestisyntymisessä ja pyhityksessä.
Tutkimuksessa osoitetaan, että Muroman pelastuskäsitystä strukturoi hänen tulkintansa Jumalasta ”oikeamielisenä rakkautena”. Pelkästään ”perisynnin” perusteella Jumala ei tuomitse ketään kadotukseen. Hän antaa jokaiselle mahdollisuuden valita pelastus tai hylätä se. Syntiinlankeemuksessa ihminen tosin menetti tahdon vapauden, mutta ”herätyksen etsikkoajassa” Jumala Muroman mukaan vapauttaa ihmisen tahdon. Silloin ihminen kykenee tahdonratkaisullaan ”avautumaan Jumalan vaikutukselle”. Tämä ratkaisee ihmisen pelastumisen – ei Jumalan valinta.
Uudestisyntyminen ei tapahdu Muroman mielestä vesikasteessa. Vasta herätyksen, kääntymisen ja uskosta vanhurskauttamisen kautta päästään ”uudestisyntymisen kokemukseen”. Silloin Kristus Pyhässä Hengessä tulee uskovaan ”sydämeen”. Ihminen, jolta tämä ”peruskokemus” puuttuu, ei ole Muroman mukaan todellinen kristitty.
Pyhitys on Muroman mielestä kasvamista ”Kristuksen kaltaisuuteen”. Tämä edellyttää
”kokonaisen antautumisen” tahdonaktia ja ”täyttymistä Pyhällä Hengellä”. Vaikka Muroma korostaa pyhitystä suorastaan pelastumisen ehtona, hän silti – jännitteisesti – opettaa, että kristityt, joiden elämässä pyhitys ei Jumalan tahtomalla tavalla toteudu, kuitenkin lopulta pelastuvat, mikäli säilyttävät uskonsa Kristukseen.
Kasvaminen Kristuksen kaltaiseksi on Muroman mielestä useimpien uudestisyntyneiden kohdalla heikkoa ja puutteellista. Hänen mukaansa on kuitenkin ”Hengen täyttämiä” kristittyjä, joissa ilmenee heijastusta Kristuksen mielenlaadusta, nöyryyttä, uskon rohkeutta ja voimaa. Muroma painottaa, että nämä kristityt itse kokevat olevansa puutteellisempia kuin ketkään toiset kristityt. Täydellisesti Kristuksen kaltaisuus toteutuu Muroman mukaan vasta sitten, kun uudestisyntynyt vapautuu ”synnin ruumiista”.
1 tykkäys
Tuossa Haatajan väitöksen tiivistelmässä ei äkkiseltään Muroman opetus näyttäydy muuten kuin kasteen merkityksen kohdalla ei-luterilaiselta. Lut opin mukaan kasteessa saadaan Pyhä Henki ja synnytään uudesti.
Myöhempää kääntymistä ja kokemusta uudesti syntymisestä sekä uskoon tulosta ei sitäkään luterilainen oppi torju mutta Muroman opetus kasteesta nostaa ratkaisun ja kokemuksen lut opin vastaisesti keskeiseen asemaan. Tällä tavoin lisääntyy ihmisperäinen jaottelu tosiuskoviin ja esim niihin jotka on kastettu mutta joiden oma kokemus omasta uskosta ja uskovaisuudesta on hiljaista ja epävarmaa. Kun mittana on tietty ja määritelty kokemus, sitä aletaan tavoitella ja sen puuttumista pitää ehkä salata ja jopa korvata kuvitelmilla. Voisi myös olettaa että tämä korostus on aiheuttanut vastavaikutuksena erityisesti körttiläisyyden etääntymisen uskon ratkaisusta toiseen äärilaitaan. Heistä monet jopa nostavat epäilyn ja epävarmuuden ihanteeksi. Tässä on taustalla kyllä teologia ihmisen voimattomuudesta ja Jumalan suuruudesta mutta halu irtisanoutua muromalaisuudesta on jossain määrin mennyt yli niin että Raamatun ja kirkon opetus uskosta on kutistettu oudolla tavalla hengiltä.
Kasteen ja uskon ja myös kääntymyksen suhde on Muromaa paremmin mielestäni ymmärretty ja selitetty ihan perusluterilaisessa kirjallisuudessa ja toki meillä evankelisuus liikkeenä on eniten pitänyt sitä esillä - ehkä taas eräällä tavalla äärimmäisesti, ainakin aikanaan.
Eikö nimittäin luottamus Jumalan sanaan ole oleellisempaa kuin tietyt kokemukset? Tätähän ev ja lut oppi painottaa. Usko saadaan jo kasteessa mutta sitä tulee ravita sanalla. Opettamalla ja lukemalla ja kuulemalla Raamatun vakuutusta Jumalan teoista usko pysyy tai herää uudelleen. Ehtoollinen armon välineenä toimii samoin. Julistus joka keskittyy näihin eväisiin ei synnytä väärää jakoa, josta edellä. Kasteesta oikein opettaminen ei tuudita väärään rauhaan vaan lohduttaa epävarmaa ja samalla johdattelee elämän jokapäiväiseen uudistumiseen.
Sivujuonne mutta kiinnostavaa silti on että Heikki Haataja itse on Muroman perillisiä vaikka lienee hänellä myös evankelista juurta. Mutta 60-70 luvulla hän taisi aika monet ratkaisupuheet pitää Pro Fiden kiertueilla? Sittemmin tie vei Sleyn kotimaantyön johtajaksi josta eläkkeelle. Haatajan polku kuvastaa sitä kehitystä mitä viidesläisyydestä voi nähdä muutenkin. SRO ja myös SEKL ovat lähentyneet ev ja lut opetusta. Toisaalta niistä on lähdetty juuri kasteen ja ehdottoman armon evankeliumin etsinnässä pois. Näin muistelen Heikin kertoneen että esim Lutheria lukemalla tapahtui.
Pyhityksen asiassa ei Muroma tuon em tiivistelmän mukaan nähdäkseni ole luterilaista oppia vastaan.
Olisi kiva saada teologiaa paremmin tuntevilta kommenttia ja tarkennusta tähän pohdintaani. Esim @Diakoni @cymbus @9x
4 tykkäystä
Eikö nimittäin luottamus Jumalan sanaan ole oleellisempaa kuin tietyt kokemukset? Tätähän ev ja lut oppi painottaa. Usko saadaan jo kasteessa mutta sitä tulee ravita sanalla. Opettamalla ja lukemalla ja kuulemalla Raamatun vakuutusta Jumalan teoista usko pysyy tai herää uudelleen. Ehtoollinen armon välineenä toimii samoin. Julistus joka keskittyy näihin eväisiin ei synnytä väärää jakoa, josta edellä. Kasteesta oikein opettaminen ei tuudita väärään rauhaan vaan lohduttaa epävarmaa ja samalla johdattelee elämän jokapäiväiseen uudistumiseen.
Juuri näin!
3 tykkäystä
Katolilaisella Hapatusta sivustolla on luterilaisuuden ja sen herätysliikkeiden välisiä jännitteitä käsittelevä artikkeli
Oikeastihan herätysliikkeet eivät ole kovin luterilaisia, ainakaan puhdasoppisia tai ”tunnustuksellisia” sellaisia, ehkä evankelisuutta lukuun ottamatta. Niin körttiläisyyden, lestadiolaisuuden, rukoilevaisuuden kuin viidesläisyydenkin juuret ovat tunnetusti pietismissä. Pietismin ydinajatus oli se, että kristinuskon ydintä ovat sisäinen ystävyys Kristuksen kanssa, Pyhän Hengen vaikuttama ihmisen reaalinen muutos ja pyhä elämä .
Niiden rinnalla vaikkapa vanhurskauttamisoppi on toisarvoinen. Pietistinen hartauskirjallisuus ammensi tunnetusti Johan Arndtin ”Totisesta kristillisyydestä” alkaen katolisesta, mystisestä ja askeettisesta luostarihurskaudesta. Myöhemmin on oltu tiiviissä yhteyksissä anglosaksiseen pyhityskristillisyyteen ja amerikkalaiseen evankelikaalisuuteen.
Mielestäni tämä tarjoaa huomattavia mahdollisuuksia ekumenialle. Pietismi oli alunperin eräänlaista paluuta katolisen vision rikkauteen. Näin ollen katolinen teologia voi yhä auttaa herätysliikkeitä syventämään missiotaan ja spiritualiteettiaan sekä perustelemaan kantojaan ajankohtaisiin asioihin. Katolisessa kirkossa on lisäksi omat ”herätysliikkeensä”, joihin luterilaisten liikkeiden kannattaisi rakentaa yhteyksiä.
Herätysliikkeiden historiaan näyttää kuitenkin kuuluvan jännä mekanismi, hiukan eri variaatioina: Ensin syntyy herätys, joka tuottaa pääasiassa kaunista hedelmää mutta mahtuu huonosti luterilaisuuden raameihin. Kauniiden hedelmien ohessa esiintyy myös pietismille tyypillisiä ongelmia: spiritualismia, sakramenttien vähättelyä, legalismia ja eksklusivismia. Herätys saa osakseen teologien kritiikkiä, mistä seuraa, että se pyrkii syyllisyydentuntoisesti mukautumaan luterilaisuuteen.
Siitä seuraa, että negatiivisista lieveilmiöistä päästään eroon. Ikävä kyllä usein myös samalla menetetään paljon siitä, mikä herätysliikkeissä on parasta. Sydänten muuttamiseen tähtäävän rohkean herätyssanoman tilalle tulee forenssisen vanhurskauttamiskaavan unettava, turvallisuushakuinen toistaminen. Tuli sammuu ja pahimmillaan herätysliikkeestä tulee nukutusliike.
2 tykkäystä
Lämmin muistoni Heikistä on noin 15 vuoden takaa seuroista, joissa hän liikuttuneena siteerasi Siionin kanteleen laulun sanoja “Kristuksen kuolo ja kasteeni kallis, niissä mä kurja oon taivaaseen valmis”. Tällainen julistus, kun kohtaa evankelisuuden iloisen perusvireen (jota Heikkikin edustaa), jossa koko maailman synnit on Kristuksessa sovitettu, jo kasteessa ollaan tultu Jumalan lapsiksi ja usko on lahja, niin siinä aletaan olemaan hyvällä raamatullisella perustalla.
3 tykkäystä
Kannattaako tässä kohdassa millään tavalla huomioida asiayhteyttä? Tai edes koko jaetta, eikä vain sen loppua?
2 tykkäystä
Ei konteksti sitä mihinkään muuta, vaan se koskee aivan yhtä hyvin myös pakanoita. Ne, jotka torjuvat evankeliumin paatuvat aivan samoin kuin israelilaiset tuohon aikaan.
Jos oletamme, että ihminen voi omalla toiminnallaan, omilla ratkaisuillaan, vapaalla tahdollaan jne., pelastaa itsensä, niin turmelee tällainen ajatus myös Raamatun mukaisen kristologian. Olihan Jumala päättänyt pelastaa ihmiskunnan nimenomaan Kristuksessa suorittamansa sovituksen kautta.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan. 2. Kor. 5: 19.
Room 8:3-4: “Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain
vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.”
Jos tähän ympätään sekaan langenneen ihmisen osuus niin Kristuksen työ vajoaa hämärän peittoon. Tunnustuskirjoissa asia todetaan seuraavasti:
Syntien anteeksiantamus on jotakin, mikä on luvattu Kristuksen tähden. Sitä ei siis voida ottaa vastaan muutoin kuin yksin uskolla. Lupaushan voidaan ottaa vastaan ainoastaan uskolla. Roomalaiskirjeessä sanotaan: (Room. 4:16) “Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana.” On kuin apostoli sanoisi: Jos asia riippuisi meidän ansioistamme, lupaus olisi epävarma ja hyödytön, koska emme milloinkaan voisi päätellä, milloin ansiomme riittävät. Ne, joilla on omassatunnossaan kyllin kokemusta, voivat tämän helposti tajuta. Siksi Paavali sanookin Galatalaiskirjeessä: (Gal. 3:22) “Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat”. Tässä hän riistää meiltä ansion sanoessaan kaikkia syyllisiksi ja synnin alle suljetuiksi. Sitten hän lisää tähän lupauksen, nimittäin syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautusta koskevan, ja lisää vielä senkin, miten lupauksen kohde voidaan saada, nimittäin uskolla. Tämä ajatuksenkulku, joka perustuu itse lupauksen luonteeseen, onkin Paavalilla etualalla, ja siihen hän useasti palaa. Ei voidakaan keksiä eikä kuvitellä mitään, millä tämä Paavalin perustelu voitaisiin kumota. Sen vuoksi ei pitäisi hurskaiden ihmisten millään muotoa sallia itseltään riistettävän tätä lausetta, että me saamme syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden uskon kautta. Tässä heillä on varma ja luja lohdutus synnin kauhistuksia, iankaikkista kuolemaa ja kaikkia helvetin portteja vastaan.
Tunnustuskirjat, s 102.
2 tykkäystä
Koko pohjimmainen ero näiden ajatteluiden välillä on oikeastaan avattu tässä saarnassa.
@Sonja, tää on se sama sedevakantistipiispa.
Meinasin kirjoittaa tästä aiheesta pidemmän pohdinnan, mutta nyt vaan tuntuu siltä, ettei ole energiaa siihen. Joka tapauksessa Walther tuossa ajattelee läpinäkymättömien fraasien avulla, joiden sisällöstä on mahdotonta päästä kenenkään oikeasti perille.
Niissä on joka tapauksessa lähtökohtana se, ettei Jumalan ja ihmisen välillä voi olla mitään todellista yhteyttä tai tuntemista, vaan että ihminen pelastuu “siellä jossain”. Katolisesta näkökulmasta katsottuna luterilainen usko on edelleen sanapeli, jonka tarkoitus on tehdä usko tyhjäksi sillä tavalla, että kun ihminen kiinnostuu siitä, niin se hirttäytyy välittömästi omaan mahdottomuuteensa. Uskoksi määritellään se, että ei usko ollenkaan, ja ei uskoa ollenkaan nostetaan joksikin ainoaksi tosi uskoksi.
Mutta tässä saarnassa asiat sanotaan hieman eri tavalla.
Tai ehkä on parempi, että tiivistän. Katolinen usko on, että ihmiskunta olisi paratiisissa pelastunut pelkästään nauttimalla luodusta ympäristöstään ja kasvamalla siten Jumalan tuntemisessa.
Lankeemuksen vuoksi ihmiskunta pelastuu kuitenkin tottelevaisuuden kautta, eli ristiä kantamalla, Kristuksen esikuvan mukaisesti. Katolinen käsitys rististä ja sovituksesta on, että siinä aukesi tämä pelastumisen mahdollisuus sekä esikuvana, että annettiin tarjolle kaikki siihen tarvittava. Ihminen pelastuu Kristusta imitoimalla, jossa auttaa myös perille päässeiden pyhien imitoiminen. Tätä tehdessään ihminen kasvaa voimassa ja Hengen osallisuudessa. Joka siis kaikki perustuu jatkuvasti, askel askeleelta, saataville annettuun yliluonnolliseen armoon, jota ihminen lähinnä pyytää, johon sopeutuu ja jolle tekee tilaa.
Luterilainen ja protestanttinen käsitys sovituksesta taas on pohjimmiltaan, että pelastuksen osalta sovitus ristillä palautti ihmiskunnan paratiisiin. Nyt ihmiskunta siis pelastuu vain elämällä maallista elämää niin kuin elää sen muutenkin, ja se maallisen elämän eläminen käy samalla Jumalan tuntemisesta. Joka yllättäen tarkoittaa sitä, että koska teologisesti, siis sovituksen osalta, ihmiskunta on jo palannut paratiisiin, niin on aivan sopivaa yrittää tehdä myös maanpäällisistä oloista paratiisin kaltaisia.
Tästä syystä sosiaalidemokraattinen valtio ja moderni teknologia ovat Jasu Markkasen, Tapio Puolimatkan ja muiden näkökulmasta täysin kannatettavia asioita. Tai he eivät osaa päättää Jumalan kaupungin ja ihmisen kaupungin välillä ja sekoittavat nämä toisiinsa käsitteen tasolla. Kun katolinen käsitys oli historiallisesti, että ne ovat käsitteelisesti eri, mutta käytännössä Jumalan kaupungin tulee tehdä se, minkä se voi tehdä, vaikuttaakseen ihmisten kaupunkiin.
Tämä nykyajan luterilaisuutta kohdannut romahdus ei ollut niinkään se, että suuret massat luopuivat luterilaisesta teologiasta, jossa paratiisi on hengellisesti ajatellen jo valmiina, mutta sinne pääsy edellyttää jonkin nimellisen tai muodollisen uskon. Päinvastoin luterilaisuuden liberalisoituminen on luterilaisen teologian laajennus, jossa tämä valmis paratiisi on tosiasia, johon ei tarvita edes sitä nimellistä tai muodollista uskoa. Miksi Kristus uskoisi itseensä vain luterilaisten puolesta? Eikö yhtä hyvin koko ihmiskunnan puolesta?
Katolilaisella koko maanpäällinen elämä on jäsenyys taistelevassa seurakunnassa. Kun taas luterilaisen on vaikea ellei mahdoton nimetä yhtään hetkeä, jolloin hän olisi missään hengellisessä taistelussa. Luterilaisen pelastuksen kannalta ei ole hirveän vaikeaa pitää kiinni pelkästä pelastusta koskevasta ajatuksesta. Eikä mitenkään välttämätöntä osallistua debaatteihin missään. Joten sitäkään ei voi laskea taisteluksi. Eikä luterilaisen taisteluun kuulu eivätkä siihen liity ajalliset vastoinkäymiset, koska niiden katsotaan vain tulevan ja menevän, vailla syytä tai selitystä, arvoa tai merkitystä.
Kun mietin nykyisen paavin ympärillä vellovaa kohua, niin on aika merkityksetöntä, että mitä paavi oikeasti sanoi ja mikä on kanoninen tulkinta sen painoarvosta. Sillä ei ole mitään käytännön merkitystä enää lopputuloksen kannalta. Merkitys on sillä vellovalla tulkintojen massalla, mikä siitä on lähtenyt liikkeelle. Luterilaisen opetuksen kanssa on ihan sama juttu. On mahdollista teeskennellä, että on joskus ollut joku selkeä, kanoninen, luterilainen usko. Käytännössä kaikki on, Lutherin ajasta lähtien, ollut sen sisäisesti ristiriidattoman, kanonisen version tuloksetonta metsästystä.
Ainoastaan ihminen, joka ei ymmärrä yhtään kysymystä, ei ymmärrä, ettei hänellä olisi niihin yhtään vastausta. Ja voi siksi kuvitella, että hänellä on varma tieto käsissään.
2 tykkäystä