Jatketaan Urho Muromasta ja Heikki Haatajan tuoreesta väitöskirjasta tänne.
Ohessa väitöskirjan tiivistelmä:
Lueskelin vähän alkua ja sivulta 17 löytyy tuttua ja kiinnostavaa Muromaa, joka on helppo allekirjoittaa itsekin, joskin olen henkikasteesta yhtälailla helluntailaisten kuin Muromankin kannoilla. Muroma pitää henkikasteena uskoontuloa kirjassaan Kristuskaste, helluntailaisilla henkikaste edustaa Pyhän Hengen voiman ja armolahjojen kastetta, joka saadaan erikseen uskoontulon jälkeen. Molemmat kuitenkin painottavat ratkaisukeskeistä käsitystä uskoontulosta.
Tahot, joita kohtaan Muroma harjoittaa toistuvasti teologista polemiikkia, ovat luterilainen kirkko ja erityisesti sen evankelinen liike sekä katolinen kirkko, joiden opetusta kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä hän ei voinut hyväksyä.
Muroman mielestä oppi kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä antaa katteettomat ”pelastustakeet” kääntymättömille ihmisille. Evankelisten suuntaan Muroman polemiikki liittyy myös sovitusopin tulkintaan, oppiin ns. ”koko maailman autuudesta”, jonka hän arveli johtavan universalistiseen pelastuskäsitykseen.
Helluntailaisuuden kastekäsitystä ja heidän opetustaan ns. ”henkikasteesta” Muroma arvostelee voimakkaasti ja pyrkii osoittamaan ne epäraamatullisiksi.
Poikkeuksellisen rajusti hän hyökkää kirjoituksissaan myös ns. lundilaisuutta vastaan. Muroma, jolle ainoastaan herätyskristillisyys oli oikeaa kristillisyyttä, lundilaisuuden kritiikki pietististä herätyskristillisyyttä kohtaan näyttäytyi ”jumalattomien jumaluusoppina
Oma erityiskysymyksensä Muroman harjoittamassa kritiikissä on hänen käsityksensä ns. liberaaliteologiasta, josta hän toistuvasti varoittaa luterilaista kansankirkkoa. Kirkon jatkuvana kiusauksena on hänen mielestänsä luopua Raamatun ilmoituksesta ja taipua edustamaan uudestisyntymättömien teologiaa. Muroman kuvaus liberaaliteologiasta koskee täten keskeisesti hänen näkemystään uudestisyntymisestä.