Esimerkkiteksti Haatajan kokoamasta Muroman tekstejä sisältämästä kirjoituskokoelmasta:
[details=Yhteenveto]Kristityn tie – kärsimystie
”Minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden” Apt 9:16.
On aivan luonnollista, että Jumalan tie ihmisen elämässä tuntuu käsittämättömältä, erityisesti kun joudumme istumaan jonkun suuren kärsijän vuoteen ääressä, jonka kärsimyksestä ei näy tulevan loppua. Raamattu itsekin tunnustaa, että kärsimyksen ongelma käy yli ihmisymmärryksen. Tästä on Vanhassa testamentissa selvänä todistuksena Jobin kirja. Se esittää meille miehen, josta Herra sanoi, että hän oli hurskain ihminen maan päällä, mutta joka sitten joutui kärsimään tavalla, joka menee kaiken ihmisjärjen yli. Job oli siis Vanhan testamentin hurskain mies. Ei kenestäkään muusta, ei patriarkoista eikä profeetoista anneta näin korkeaa mainesanaa.
Uuden testamentin puolella ei taas ole toista Herran palvelijaa, jota Herra kunnioittaisi sellaisilla mainesanoilla kuin Paavalia. Ananiaalle Herra sanoi hänestä: ”Tämä on minulle valittu ase, ja minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden.”
Nuorina ajattelemme helposti, että kun Herra saa elämämme kokonaan haltuunsa ja me vielä lupaamme hänelle niin täydellistä kuuliaisuutta, kuin syntinen voi osoittaa, niin tästä seuraa, että elämämme tulee valoisaksi ja suhteellisen vapaaksi kärsimyksistä.
Mutta ihminen on syntynyt kärsimyksiin. Meidät on kärsimyksiin pantu. (Muroma viittaa raamatunjakeeseen 1 Tess. 3:3, jossa passiivimuoto, joka viittaa siihen, että Jumala on laittanut meidät kärsimyksiin. Tämä Glacialiksen huomautus.) Tie Herran yhteydessä on enemmän tai vähemmän kärsimystietä. Emme tietenkään kaikki joudu samanlaisiin ahdistuksiin ja vaivoihin kuin Job tai Paavali. Ehkei meidän uskomme kestäisi sellaista. Mutta on hyvä muistaa, että ihminen syntyy kärsimyksiin. Tätähän Jobin kirjassa paljon teroitetaan. Siellä sanotaan (5:7): ”Ihminen syntyy vaivaan.”
Älä siis ihmettele, kun vaivat kohtaavat sinua, äläkä ala verrata omaa osaasi jonkun toisen osaan, joka mielestäsi pääsee paljon helpommalla läpi elämän.
Ystäväni! Sinä saat kannettavaksesi niin paljon kuin Herra näkee sinun voimillesi sopivaksi. Hän ei pane päällesi raskaampaa kuormaa kuin sinä jaksat kantaa, vaikka toisinaan tuntuu siltä, kuin päällemme pantu kuorma nujertaisi meidät ihan maan tasolle.
On hyvin tärkeää oppia suhtautumaan oikealla tavalla elämän kärsimyksiin. On aina muistettava, että on sitten kysymys suurista tai pienistä kärsimyksistä ja ahdistuksista, ne kaikki tulevat Herran kädestä. Minkäänlainen tuska ei pääse kohtaamaan meitä, ennen kuin Herra on antanut luvan siihen. Ei mikään sairaus kohtaa meitä Herran sallimatta. Eivät pahat ihmiset pääse tuottamaan meille ahdistusta ja murhetta Herran antamatta heille siihen lupaa. Ei mikään tauti pääse meitä runtelemaan, ellei Herra sille anna lupaa.
Kärsiminen on suuri asia. Se on siinä mielessä kaksiteräinen miekka, että se voi olla meille siunaukseksi ja parannukseksi, mutta se voi myös olla paatumukseksi ja pahennukseksi.
Luulen, että jokainen Jumalan lapsi saa kulkea sellaistenkin kärsimysten kautta, että hän on vähällä loukkaantua Herraan. Tämä loukkaantuminen tulee sitä vaikeammaksi, mitä huonommin me ymmärrämme Jumalan tarkoituksia. On raskasta nähdä Jumalan lasta, joka elämän kovissa koettelemuksissa vain paatuu sen sijaan, että kärsimyksen pitäisi vaikuttaa pyhittävästi. Kyllä me joskus näemme niitäkin ihmisiä, jotka ovat kulkeneet ahdistuksesta toiseen ja jaksavat kiittää Herraa kaikista näistä vaikeuksista.
Emme saisi olla liian nopeita tuomitsemaan niitä lähimmäisiä, vieläpä uskovaisia, jotka eivät aina jaksa kestää Herran heidän päällensä laskemaa taakkaa napisematta, vaan ovat kärsimättömiä.
Nyt meidän on hyvin tärkeätä muistaa, että meidät on kärsimään pantu. Kärsimys ei ole mikään vieras aine elämämme kudoksessa, vaan se saattaa olla hyvinkin leveä musta juova, joka selvästi pistää silmään, kun ajattelemme elettyä elämäämme. Ken ei osaa ottaa tätä mustaa juovaa elämän kudoksessa siihen välttämättä liittyvänä osana, voi tuskastua Jumalan johdatukseen niin, että vaikkei hän Herraa kokonaan jättäisikään, elämään tulee kuitenkin jotain katkeraa.
Olet saanut monta kertaa kokea todeksi Jeesuksen Pietarille lausumat sanat: ”Kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit, mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo” (Joh. 21:18)
Olemmehan kokeneet monta kertaa, että meidän parhaatkin suunnitelmamme tehdään tyhjiksi. Juuri kun olimme parhaassa työvireessä, tuli sairaus ja kaikki, mitä olimme ajatelleet tehdä, aivan yksinkertaisesti pyyhittiin pois.
Jokainen joka on joutunut viettämään aikoja sairasvuoteella yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa, on joutunut miettimään, mitä varten kaikki tällainen häntä kohtaa. Ehkä hänelle on silloin kirkastunut, että paljon tärkeämpää kuin työmme olemme Herralle me itse. Hän näkee meissä paljon sellaista epätäydellisyyttä, joka on suorastaan syntiä, ja se on ensin saatava pois. On perattava pois inhottava ylpeys, kaikki vilpillisyys, kaikki suuret ajatukset meistä itsestämme ja paljon, paljon muuta. Näitä ei perata pois jonkinlaisella lyhytaikaisella kärsimyksellä, vaan Herra panee meidät suorastaan kärsimyksen kouluun. Suurin vaara tässä koulussa on katkeroituminen. Voimme pahasti katkeroitua taivaalliseen Isäämme, kun hän kuljettaa teitä, joilla kaikki sisäisesti kuihtuu ja kuolee meissä.
Jumalan lapsen vaikeimpia kärsimyksiä on, kun Herra kätkee kasvonsa ja antaa meidän vaeltaa ja tehdä työtäkin niin, ettemme saa kokea mitään vaikutusta Hänestä. Kun joudumme näin vaeltamaan ehkä vuosikausia, meistä alkaa tuntua siltä, kuin Jumala ei olisikaan uskollinen lupauksissaan. Mutta Jumalahan on luvannut meille kärsimyksiä, ja erityisesti Psalmien kirjasta näemme, miten syvissä vesissä Jumala omiaan kuljettaa. Joku paljon kärsinyt Herran palvelija sanoi kerran, kun muutamat surkuttelivat sitä kärsimysten ketjua, josta ei tahtonut loppua tulla: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Golgatan ristillä ostanut minulle nämä kärsimyksetkin.”
Ken näin voi katsella kärsimyksiään, hänelle ne ovat todistuksia Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta. Kun sinä ja minä osaamme suhtautua kärsimyksiin tällä tavalla, olemme kärsimysten voittajia.
Kyllähän Paavali oli kärsimyksien tuttu. Mutta hän oli päässyt näkemään elämänsä iäisyyden valossa niin, että hän sanoi: ”Tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen kirkkauden, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä.”
On hyvä oppia Paavalin lailla ajattelemaan, että tämä kärsimyksen aika on vain hetkinen, niin kuin se todellisuudessa on, vaikka se meistä tuntuu hirvittävän pitkältä maatessamme kärsimysvuoteella ja sielunahdistuksessa. Ajatelkaamme vain omaisia ja ystäviä, jotka siirtyvät täältä iäisyyteen. Meistä tuntuu nyt, että se aika, jonka he täällä kärsivät, oli suhteellisen lyhyt, iäisyyteen verraten vain hetkinen. Vaikka oman elämämme kärsimykset ovat toisinaan olleet niin suuret, että ne ovat käyneet kuin hyökylaineet päämme yli, ne ovat kaikesta huolimatta olleet kevyet.
Kärsivä ystävä! Kohta tämä elonretkemme on päättynyt, ja me käymme sisälle paratiisin yrttitarhaan. Varjelkaamme vain sydämemme nuhteettomina syntien anteeksiantamuksen ja veren puhdistuksen voimassa ja Pyhän Hengen armossa. Muistakaamme aina, että kaikki tulee Herralta. Silloin jaksamme kestää tämän maallisen vaelluksen vaikeat vaivat ja kohta olemme Herran luona.
Urho Muroma: Jumalan hoidossa. 2. painos, 1999, 104-107.[/details]