Lutherin pyhimyskritiikki


#1

Tässä aiheeseen liittyvä luterilainen käsitys pyhistä itsensä Martti Lutherin kynästä. Tekstissä on paljon muitakin elementtejä, jotka ovat sangen lohdullisia syntinsä kanssa kamppailevalle ihmiselle:

AINOASTAAN USKO
Mutta minä tiedän, että minulla on syntien anteeksiantamus koko elämäni ajan ja kuolemassa. Jopa kun tunnen vakavimpia syntejä, voin sanoa: ”minulla on yhä syntien anteeksiantamus.” Jopa kun syntini sortavat minua eniten, kun ne jäytävät, kun ne ajavat minua takaa ja kauhistuttavat minua, minä katson Kristukseen, uskon häneen heikolla uskolla, tartun häneen, ja sanon” olen varma, sillä sinä olet sanonut: ”joka uskoo minuun, sillä on iankaikkinen elämä. Jopa kun omatuntoni on vaivattu, ja synti pelottaa minua ja saa minun sydämeni värisemään, on kuitenkin kirjoitettu: ” poikani ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” (Matt. 9: 2); ja ”sinulla on iankaikkinen elämä ja minä herätän sinut ylös viimeisenä päivänä.”
Sillä välin, älä anna tuomiosi vaikuttaa sinun tunteisiisi. Ulkonaisesti tunnet kuoleman ja synnin; sinun sydämesi vaivaa sinun omaatuntoasi; paha elämä syyttää sinua; laki kauhistuttaa sinua; maailma vainoaa sinua ja paholainen laittaa pahoja ajatuksia mieleesi ja hyökkää päällesi. Mutta älä pelkää, ole kärsivällinen. Kaikki nämä asiat eivät ole mitään muuta kuin ulkonainen naamio, joka testaa ja harjoittaa uskoasi, opettaen sille iankaikkisesta elämästä ja sen lähteestä. Jopa kun minun täytyy kuolla, jopa kun karhu on syömässä pääni, kala nielemässä mahani ja susi käteni tai joudun revityksi tuhansiksi palasiksi, silti tiedän minulla olevan iankaikkisen elämän.
Tässä näet mitä tarkoittaa uskoa. Se ei todellakaan näytä helpolta asialta, vaan se on todellisuudessa korkea ja suuri taito. Sen tähden kun tunnet syntisi, kun omatuntosi iskee sinuun, tai vaino tulee, kysy itseltäsi uskotko todella? Sellaisina aikoina on tapana juosta pyhien luokse, auttajien luokse luostariin ja erämaahan avun ja vapautuksen saamiseksi huutaen: ”Oi rakas ihminen, rukoile puolestani.! Oi, rakas pyhä, auta minua! Oi salli minun elää lupaukseni mukaan ja tulla hurskaaksi ja tehdä monia hyviä tekoja.” Näin kauhistunut omatunto puhuu. Mutta kerro minulle, missä on usko? Jos uskot Kristuksen sanoihin: ”minä en kadota yhtäkään niistä, jotka sinä olet antanut minulle” (Joh. 17: 12), silloin kristittynä voit sanoa: minä en tunnusta ainoatakaan pyhää. Minä olen kurja syntinen ja ansaitsen kuoleman, mutta uhmaten syntiä ja kuolemaa minä riipun sinussa, ja enkä päästä sinua menemään.
Olen tarttunut sinuun, rakas Herra Kristus. Sinä olet minun elämäni ja tämä on Isän tahto, että kaikilla, jotka riippuvat sinussa on iankaikkinen elämä ja heidät nostetaan ylös kuolemasta. Olkoon sillä välin kohtaloni mikä lieneekään, minulta voidaan katkaista pää tai minut voidaan polttaa roviolla. Ei mikään muu, kutsutaan sitä luostarielämäksi tai pyhän Augustinuksen elämäksi tai pyhän Johannes Kastajan, voi varustaa ihmistä voittoon. Ainoastaan usko Kristukseen voi niin tehdä.

Martti Luther, WA, XXXIII, 112, 113.


Pyhien seurassa - keskustelu pyhistä
#2

Juuri näin, tosin klassiseen kristinuskoon kuuluvat myös luostarielämä, pyhimykset ja reliikit, kunhan kristitty ei kiinnitä niihin sydäntään juurtuneena Kristukseen armonvälineissä, jotka ovat välttämättömiä, jotta ihminen pelastuisi Pyhän Hengen suorittaessa työnsä Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä.


#3

Mitä ihmettä sinä mongerrat? Kommenttisi ovat silkkaa puuta heinää ja trollausta ja ihmettelen, miksi niihin ei puututa.


#4

Kiitos palautteestasi, jota arvostan, ja toki viestini saat liputtaa, jos epäilet trollausta tai koet sen sääntöjen vastaisena. Mutta eikös liputus ja moderointikeskustelu ole foorumin käytäntö näissä asioissa eikä palautetta tulisi antaa keskusteluketjuissa?


#5

Juuri tämä Lutherin oppi aikoinaan selvitti minulle evankeliumin. Aivan ahmin tällaisia tekstejä.

Käytäntö on sitten se, että kun synti ja Perkele vaivaa ja maailma pilkkaa ja liha havaitsee kaikenlaista syntiä, niin rauhallisesti vaan, pyrin pitämään kiinni uskosta Jeesukseen, en uskosta itseeni.

Uskohan on syntisiä, ei itsevanhurskaita varten. Tämä pikku tosiasia tulee jokaisen syntisen muistaa ja tällä tiedolla lohduttautua. Jos koemme itsemme syntisiksi, niin asiamme eivät suinkaan ole huonosti, vaan päinvastoin: mitä parhaimmin! Sillä pelastus on juuri itse syntisiksi itsensä kokevia ja sitä todella olevia varten.

Mielen-, tahi sielunrauhan tuollaisen opin ymmärtäminen antaa.

Jos joku luottaa omiin tai muiden tekoihin ja niiden kautta arvioitavaan uskoon ja pyhyyteen, Luther kirjoittaa jossain jokseenkin näillä sanoin: “Oikea parannus ei ole muuta kuin katumusta ja uskoa.” Sekä: “Älä milloinkaan arvioi kristittyä hänen tekojensa vaan hänen uskonsa mukaan.”

Tuo “katumus” on se, joka kohdentuu niihin tuomittaviin ja toisaalta toivottuihin “tekoihin”, niin lihassa / aineessa kuin hengessäkin. Aito katumus ei hyväksy syntiä. Tekokatumus ei ole katumusta ollenkaan.

Mutta katumus on tekoa uskonmaailmassa. Ulkoisesti havaittava parannus ja hurskaus kun ihmiselle itselle on jotakuinkin mahdottomuus. Karmeaa on, jos joku näissä onnistuu! Näin hän saattaa rakentaa itsestään epäjumalan itselleen ja ehkä muillekin. Tietynlaiseksi esikuvaksi tunnustaminen on eri asia kuin henkilöön kohdistuva usko. Tässä kohdin koko itsensä on jätettävä Jeesuksen haltuun: Hän on syntiemme sovittaja ja meille oman vanhurskautensa uskon kautta lahjoittaja. Hän otti syntimme ja antoi meille pyhyytensä, uskonmaailmassa.

Uskomme kohdistuu Jeesukseen ja näin myös Yhteen Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan ja kaikkiin Hänen ja Hänestä lähteviin tekoihinsa.

Mitä sitten on tuo “uskonmaailma”? Se ei ole uskomusta ja luuloa tai omaa uskottelua, vaan jotain sellaista, käsittämätöntä, johon ihminen itse ei kykene. Ikäänkuin näkymätön silta kuilun yli, Jumalan luo. Uskoa on, jos sille uskaltaa astua.


#7

Joita tämä aihe kiinnostaa, suosittelen teosta Vainio et al.:Johdatus luterilaisen spiritualiteetin teologiaan (2003). Siellä on muistaakseni esim. Anja Ghisellin kirjoitus Lutherin suhteesta mariologiaan. Tässä hieman aiheesta.

Ja ystävät kalliit…