Maallikkoavustajat ehtoollisella, erityisesti naiset

En nyt jaksa lähdettä etsiä, kun en edes tiedä, mistä etsisin, mutta eikös jokin luterilainen opus opeta niinkin, että erilaiset tehtävät ja virat ovat seurakunnassa järjestyksen vuoksi. Silloinhan ei itse sakramentin tai muun toimituksen pätevyys ole kiinni siitä, kuka sen hoitaa, vaan ne on jaettu juuri järjestyksen vuoksi tiettyjen ihmisten hoidettavaksi, mutta olisivat päteviä muidenkin hoitamina.

Toisaalta näissä kuvioissa voi todella ihmetellä muutenkin tuota sukupuolen merkitystä. Tölli siis hyväksyy naispapin ehtoollista jakamaan, jos naispappi on avustaja, koska siinä voi toimia maallikokin. Jotkut taas eivät hyväksy maallikkoa ollenkaan ehtoollista jakamaan, avustajaksikkaan.

Toisaalta esim. SLEYssä, ainakin kaikkialla missä itse olen käynyt, maallikkoavustaja voi olla, mutta vain mies. Jos ehtoollisavustajan ei tarvitse olla pappi, millä perusteella avustajan pitää olla mies? Silloin ei voida vedota Raamatun määräyksiin papin sukupuolesta, koska kyse ei ole papista. Lukuisia kertoja on SLEYn tilaisuuksissa ollut avustajana teologeja ilman vihkimystä, teologian opiskelijoita, diakoneja ja jopa EO-kummi - kaikki miespuolisia. Jotkut jakavat mieluummin ehtoollisen yksin kuin ottavat avustajaksi naisen. Kuitenkin SLEYssä on naispuolisiakin teologeja, jopa palkattuna. Mihin perustuu se, että ehtoollisavustajan on oltava mies? *

Yksi huvittava asia löytyy muuten kirkolliskokouksen historiastakin. Noin sata vuotta sitten käytiin keskustelua siitä, voiko kanttori/urkuri olla nainen. Useimmat vastustavat argumentit pohjautuivat siihen, että naisen heikompi ääni ei kanna kirkossa, mutta (mm.) evankeliset vastustivat naiskanttoreita jokseenkin samoilla raamatunkohdilla kuin naispappejakin. Mieleeni jäi mm se. että urkuri voisi olla nainenkin, mutta kanttorin on oltava mies, sillä Raamatussa sanotaan, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Urkuri vain soittaa, joten hän vaikenee, mutta laulava kanttori ei vaikene seurakunnassa, joten hän ei voi olla nainen. (Törmäsin näihin teksteihin, kun aikoinaan pengoin vanhoja kirkolliskokouspäätöksiä aivan toisesta aiheesta. Teologisen tiedekunnan kirjastossa olivat ainakin ennen, jos joku haluaa mennä tutkimaan.)

  • Olen kuullut, että Hyvinkään tapauksesssa naispapin poistuttua ehtoollisavustajana olisi toiminut paikallisen SLEYn hallituksessa ollut nainen, mutta se on ainoa kerta, kun olen kuullut naispuolisesta avustajasta SLEYn yhteydessä.
3 tykkäystä

No nyt kuulet toisen kerran: mun konfirmaatiossa Sleyn riparilla oli naisteologi ehtoollisavustajana. Konfirmaatio oli paikallisseurakunnan kirkossa, jolloin luultavasti kyseinen rippipappi sai tehdä omat ratkaisunsa, ja hän halusi leirillä mukana olleen naisteologin ehtoollista jakamaan. Sleyn messuyhteisöt taas ovat voineet tehdä asiasta yleisiä linjapäätöksiä, jolloin yksittäinen hyväksyvä pappi ei voi asiaa päättää. Turussa kun tästä joskus keskusteltiin, osoittautui että pastori hyväksyi naiset ehtoollisavustajina, mutta ei halunnut loukata sellaisia joille asia olisi mahdollisesti ongelma. Siihen aikaan Turussa ei ollut vielä LHPK:n toimintaa, joten pastorin mukaan Sleyn messut olivat monille vanhakantaisille ainoa vaihtoehto, eikä sieltä haluttu ajaa ihmisiä pois mielipiteitä jakavilla käytännöillä. Se, että vallitseva käytäntö voisi taas osaltaan ajaa pois yhteisön liberaalimpaa laitaa, ei ilmeisesti ollut käynyt edes mielessä. Kuulin siellä kuitenkin sellaista puhuttavan, että ainakin yksi naispuolinen teol.yo olisi jollain tasolla loukkaantunut, kun hän ei voi jakaa ehtoollista mutta täysin teologisesti kouluttamaton maallikkomies voi.

1 tykkäys

Minusta on yllättävää, että niinkin oppia korostavassa liikkeessä kuin SLEY, ehtoollisavustajan kohdalla puhutaan vain tavasta, ilman minkäänlaista opillista perustetta. Asian perusteluja on aikoinaan kysytty Sanansaattajassakin, kun Sydikselle valittiin ensimmäisen kerran ehtoollisavustajia, mutta luvattua vastausta ei tainnut koskaan tulla.

Heikompi veli -argumenttihan näissä keskusteluissa yleisimmin näkyy, jos jotain raamatullisia tai opillisia perusteluja ylipäätään esitetään. En ole varma, onko se tällaisessa tapauksessa ihan oikeassa käytössä. Sleyssä ei myöskään vierasteta esimerkiksi kevyemmän musiikin ajoittaista tuomista messuun, vaikka ihan taatusti siitäkin joku loukkaantuu.

Suomen ev.-lut. kirkon virkakäsitys ei ole funktionalistinen, vaan sen katsotaan olevan olemassa iure divino. Virkaan sisältyy mm. tehtävä hoitaa sakramentteja.

Minusta heikompi veli - argumentti ei toimi jos kukaan ei esitä mitään perusteita sille, miksi naismaallikko ei kelpaa tehtävään, johon maallikko kelpaa.

2 tykkäystä

Tähän on muuten helppo vastaus. Se, jonka kädestä ehtoollinen otetaan on auktoriteetin asemassa, joka hänelle muodostuu tuon jumalalllisen sakramentin jakamisesta. Kysehän ei ole mistä tahansa tarjoilusta, ja apostolinen perinne velvoittaa erottamaan erilaisen syömisen. Mutta nainen ei voi hyvässä järjestyksessä olla auktoriteetin asemassa miestä kohtaan. Siispä nainen ei voi jakaa ehtoollista. Minkäänlaisella akateemisella koulutuksella ei ole tässä asiassa minkäänlaista merkitystä. Tämä on selvää, kun muistetaan, että apostoleilla ei ollut minkäänlaista akateemista koulutusta.

Tuossa on itua, mutta ei se asiaa silti noin helpoksi tee.
En tiedä, onko ihan relevanttia liittää sukupuolta tuohon että “ei ole mitä tahansa tarjoilua”. Sekä nainen että mies voivat opettaa Raamatun ja perinteen mukaisesti, mitä ehtoollisessa todella tapahtuu. Kristuksen ruumis ja veri on se tärkeä asia, ja sekä nainen että mies voivat suhtautua sakramenttiin joko vähätellen niin että se ei ole riittävän “erilaista syömistä” tai sitten oikealla kunnioituksella.
Mutta tietysti tuo tapa ymmärtää pappi ja sakramentin jakaja Kristuksen miehisenä edustajan on sinänsä johdonmukainen.
Sekä naisten pappeuteen yleensä että tähän ehtoolliseen liittyen on kuitenkin aina todella suuri ongelma se, miten johdonmukaisia kristityt voivat olla sukupuolten muuttuneiden asetelmien vuoksi. Kun aletaan puhua tuosta auktoriteetista, tullaan moniin kysymyksiin naisten ja miesten asemasta yhteiskunnassa ja kirkossa, ei pelkästään virkaan tai sakramenttiin. Onko kestävää arvioida näitä asioita noin tiukasti, mikäli ei koko auktoriteettikysymyksessä palata menneisyyteen?

1 tykkäys

Ehtoollisavustaja ei ikinä toimi omalla auktoriteetillaan. Sama koskee esim. saarnaavaa maallikkoa.

2 tykkäystä

Eikö tässä ole ihan yksinkertaisinta ajatella, että kun sanan ja sakramenttien jako kuuluu viralle, niin silloin niitä ei myöskään kukaan muu jaa jumalanpalveluksessa, ei edes avustajana. Jos tästä aletaan lipsumaan, niin loputtomat ovat ne teologiset keskustelut mikä on sallittua ja mikä ei ja millä perusteilla jne.

3 tykkäystä

Juuri näin, hän osallistuu auktoriteettiin, siksipä hyvä järjestys on se mikä se on.

@tortoise Kristityt tekevät omaa juttuaan muut tekeköön muutaan. Mehän voitamme.

Kas näin heilahti naisjakaja-offtopicci omaan ketjuunsa. Ja täällä voisin kommentoida @nevalainen käsitystä auktoriteetista ja ehtoollisen jaosta: mun käsittääkseni liturgi on messussa se, jolla on auktoriteetti. Ehtoollisavustaja on vain “liturgin käden jatke”, joka ei tee esim. ehtoollisen jakamisen tai eväämisen suhteen omia ratkaisujaan, vaan seuraa liturgin (tai, jos jakajia on enemmän kuin kaksi, muun papin - maallikkohan jakaa normaalisti vain viiniä) päätöksiä. Ehtoollisen jakaminen on, tästä “kenelle jaetaan” kysymyksestä irrotettuna, puhtaasti palvelutehtävä. Siihen ei liity auktoriteettiasemaa.

@anon31067578 ehdotus on looginen, mutta ei sitten juuri muuta. Raamatusta ei löydy perusteluja tällaiselle rajaukselle, ei myöskään katsottaessa kristikunnan perinteitä tai muiden kirkkokuntien toimintaa. Maallikkoavustajien käytön lopettaminen kokonaan hidastaisi ja hankaloittaisi ehtoollisen toimittamista hiukankin isommissa seurakunnissa tosi paljon. En kannata sellaista systeemiä, jossa maallikot tuodaan avustamaan “itsetarkoituksellisesti” vaikka pappejakin olisi paikalla, mutta monesti on tilanne, jossa pappeja on kovin vähän seurakunnan määrään nähden.

Ja juuri kun juttu irrottettiin omaksi ketjukseen ja nimenomaan ehtoolliseen liittyväksi, ajattelin noiden virkakommenttien vuoksi jatkaa saarnasta… Kovasti korostetaan nimenomaan papin virkaa saarnavirkana ja sakramenttivirkana - siitä huolimatta aina silloin tällöin maallikotkin saarnaavat: teologian opiskelijat, ilman vihkimystä olevat teologit, nuorisotyönohjaajat, entiset lähetystyöntekijät (siis muissa kuin papin tehtävissä lähetystyössä olleet). Näissä tehtävissä amassa asemassa olevista mies voi saarnata, nainen ei. Toki tätä voidaan perustella juuri sillä, että nainen ei voi opettaa miestä, ei asettua miehen yläpuolelle. SIlti ihmettelen näissä molemmissa - niin ehtollisessa kuin saarnassa - ehkä enemmän kuin sukupuolta sitä, että naispappien kyseen ollen näitä korostetaan nimenomaan virkaan kuuluvina tehtävinä ja virka kuuluu miehelle. Toisaalta sitten ei nähdä ongelmaa siinä, että maallikkomiehetkin voivat joskus näitä tehtäviä hoitaa.

Minusta olisi huomattavasti helpompi suhtautua asiaan, jos todella vain pappisviranhaltijat hoitaisivat näitä tehtäviä. Jotenkin koen, että nimenomaan viran ja siihen kuuluvien tehtävien kuulumisesta vain miehelle vetäistään matto alta, kun maallikotkin pääsevät tehtäviä hoitamaan, mutta vain miesmaallikot.

Silloin ei enää ole kyse vain siitä, että papin virka kuuluu miehelle, vaan miehen ja naisen välille tehdään ero myös maallikolle sallituissa tehtävissä.

Ja en siis ole vaatimassa näitä tehtäviä naisille, mutta kaipaisin selvempiä perusteluja asialle. Raamatullisena itseään pitävissä yhteisöissä perustleun pitäisi olla jotain muuta kuin “näin on aina tehty”.

3 tykkäystä

Niinkin. Mutta edellä kirjoittaessani johdonmukaisuusongelmasta oli mielessäni lähinnä se, mikä on naisen ja miehen välinen tilanne tuossa sinun mainitsemassassi auktoriteettiasiassa myös kristittyjen ja myös konservatiivisten uskovien joukossa. Eivät naiset enää ole vailla sananvaltaa tai muuta vaikutusvaltaa miehiin verrattuna. Asetelma ei ole ollenkaan yksinkertainen, johtuen siitä että me elämme toisenlaisessa maailmassa. Ja olkoon kristitty kuinka innokkaasti hyvänsä vastoin valtavirtaa, hän harvoin on välttynyt meidän aikamme elämäntavalta ja asenteilta. Me olemme kasvaneet sisään tähän tasa-arvoisuuteen (juu, en ole tasa-arvointoilija enkä feministi, vaan mielestäni realisti). Naiset voivat pysyä konservatiivisen Raamatun tulkinnan vuoksi poissa alttareilta, mutta kyllä heillä on auktoriteettiasemia esim. järjestöjen hallituksissa ja erilaisissa vastuutehtävissä.

Mutta ei tehdä tästä ketjusta naispappeuskiistaa. Ehtoollisella avustaminen on minunkin käsittääkseni eri asia kuin messun johtaminen, kuten tässä jotkut ovat todenneet. Aivan hyvin voi olla perinteinen käsitys virasta, mutta silti naiset osallistuvat palvelutehtäviin.

Toisinaan kuitenkin itsekin mietin, miten ylimääräistä pohdintaa ja epävarmuutta vähentäisi, jos sekä opetus että alttaritehtävät olisivat vain miesten harteilla, niin kuin ennen oli. Vai nousisiko sitten muita epäluuloja - kuten väärin opettavan tai jumalattomasti elävän miespapin ehtoollisen jakamista kohtaan…?
Kaiken kaikkiaan meidän luterilaisten maallikoiden tilanne on harmittavan “suojaton”. On liikaa eri käytäntöjä ja kirjava pino perusteluja. Tässä kohdassa ymmärrän ortodoksiseen tai katoliseen kirkkoon siirtyneitä.

1 tykkäys

“Toisinaan kuitenkin itsekin mietin, miten ylimääräistä pohdintaa ja epävarmuutta vähentäisi, jos sekä opetus että alttaritehtävät olisivat vain miesten harteilla, niin kuin ennen oli.”

Niin, mikä osa opetusta ja millä perusteella juuri se? Pyhäkoulussa, kerhoissa, rippikoulussa, isoskoulutuksessa, nuorten ja opiskelijoiden illoissa, raamattupiireissä, lähetyspiireissä jne on pääasiassa naiset toimineet opettajina. Lehtorin virka oli nimenomaan seurakunnan opetusvirka. Seuroissa ja vastaavissa ovat myös naiset puhuneet ja opettaneet.

Jotkut sanovat, että ratkaiseva on ero on messun saarnan ja muun opetuksen välillä - mutta löytyykö sellainen ero Raamatusta?

2 tykkäystä

En osaa sanoa, kuinka vakuuttavalla tavalla löytyy, mutta pidän mahdollisena että apostolit olisivat ajatelleet juuri jumalanpalveluksen johtamisen tehtävää, siis Kristuksen edustamista.

Mutta tämän ketjun piti käsitellä ehtoollisella avustamista. Siinä olen kanssasi sikäli samalla kannalla, että esim. Sleyn tapa välttää naisia avustajinakin ei ole kovin hyvin perusteltu. Mutta arvelen kyllä, ettei se mikään järkyttävä kynnyskysymyskään ole. Tavasta lienee poikkeuksiakin. Sley ei ole erityisen “naisvastainen” vaan kyse on jonkinlaisesta varmuuden vuoksi -asenteesta…

Eivät naiset ole koskaan tosiasiallisesti olleet ilman sananvaltaa tai vaikutusvaltaa. Jotkut hallitustoimet tai muut vastaavat on ihan muuta kuin sakramenttien toimittamiseen ja viettämiseen ja niistä osallistumiseen liittyvät asiat. Itse asiassa mysteereihin verrattuna hallintojutut ei ole mitään.

Sanokaa nyt yksikin hyvä syy, miksi pitäisi olla naisia jakamassa ehtoollista. Keitä heidän pitäisi olla? Miksi he ovat tuohon tehtävään parempia kuin miehet?

Olen samaa mieltä @susilammas:n ihmettelystä. Jos kerran opetetaan, että saarnaaminen ja sakramenttien jakaminen kuuluu vain pappisviralle, niin tällöin ne pitäisi kokonaan olla saarnaviralla. Ei voida opettaa yhtä, ja tehdä toista; jos sanotaan, että tietyt tehtävät kuuluvat papeille, silloin ne kuuluvat papeille, eivät miehille. Tämä on tärkeä ero, sillä vaikka kaikki papit olisivatkin miehiä, niin silti kaikki miehet eivät ole pappeja. Minusta näyttää siltä, että maallikkomiesten salliminen (jota harjoitetaan mm. LHPK:ssa) kielii siitä, että ajatellaan, että pappeus ei edellytä mieheyttä, vaan että mieheys on jonkinlaista pappeutta itsessään. Mies on siis proto-pappi, ilmeisesti luonnollisen moraalilain perusteella: mies on tehty hallitsemaan naista, ja pappeus on hallitsemisen muoto.

Tässä päättelyketjussa on minusta lukuisia ongelmallisia kohtia, ja pidän sitä harhaoppisena. Jos tämä olisi perusteluna miesten palvelutehtävälle, niin sitten tulisi myös naiset häätää kaikista tehtävistä, jossa he mahdollisesti hallitsevat miehiä. Siis: luonnollinen moraalilaki on luonteeltaan yleinen, eikä rajoitu uskonnolliseen yhteisöön (“kirkko”). Kukaan ei voi vedota siihen, että kirkossa tulee toimia luonnollisen moraalilain mukaan, jos hän kuitenkin toimii kirkon ulkopuolella luonnollisen moraalilain vastaisesti, taikka hyväksyy luonnollisen moraalilain rikkomisen. Kuitenkin esimerkiksi LHPK:ssakin on naisia hallintotehtävissä, sihteereinä ja muissa vastaavissa tehtävissä.

Jos - toisin kuin edellä esittämässäni olkinukessa - kuitenkin uskotaan, että jumalanpalveluksen viettämisessä on maallikkotehtäviä (raamatuntekstien lukeminen, rukousten johtaminen, jopa saarnaaminen ja ehtoollisen jakamisessa avustaminen), niin yksi peruste kieltää naisten osallistuminen niihin on se, että siinä annetaan kuva tyhmille seurakuntalaisille, että nyt naiset toimittavat papillisia tehtäviä, vaikka nämä tehtävät eivät oikeastaan ole papillisia, vaan maallikkotehtäviä. Tällöin pahennuksen välttämiseksi ja seurakuntalaisten tyhmyyden vuoksi estetään naisia toimimasta tehtävissä. (Tämä on siis ns. heikompi veli -argumentti, josta @Anskutin edellä kirjoitti.) Tämä on kuitenkin minusta väärin.


Messun auktoriteettiasemasta sanoisin sen, että mielestäni myös liturgin auktoriteetti on rajattu. Hän ei ole vapaa toimimaan aivan kuten tahtoo, vaan hän on sidottu kirkon yleisiin toimintamalleihin ja omaan pastoraaliseen vastuuseensa. Pastorilla ole oikeutta muuttaa messua aivan täysin toisenlaiseksi, tai oikeutta kieltää laillisesti ja pätevästi ripittäytyneeltä ehtoollista. Pappi ei tässä mielessä ole sakramentin valtias, vaan sen palvelija. Sakramentti ei siis ole papin vallassa, vaan pappi on sakramentin vallassa, ja milloin sakramentin sisäiset ehdot täyttyvät, pappi on velvoitettu jakamaan sakramentin niille, jotka sakramentti itsessään katsoo siihen oikeutetuiksi. Totta kai tässä pappi tekee myös omaa tulkintaansa siitä, mitkä ovat sakramentin saamisen ehdot, ja siinä mielessä (ikään kuin inhimillisestä näkökulmasta) hän “vallitsee”; mutta tosiasiallisesti hän kuitenkin vain palvelee.

Tässä mielessä kukaan ei toimi messussa omassa voimassaan/auktoriteetissaan, vaan sen tehtävän voimassa, jota hän palvelee.


Jos Jumala kutsuu joitakuita palvelemaan tietyssä tehtävässä, silloin Jumala kutsuu heitä palvelemaan. Jos joku tahtoo antaa itsensä tällaiseen palvelukseen, miksi hän olisi muita huonompi siinä? Ja en siis puhu nyt mistään pappisviran tehtävästä, vaan puhun maallikkotehtävästä. Sikäli kuin oletetaan, että tietyt tehtävät messussa joko ovat avoimia maallikoille tai jopa kuuluvat maallikoille (tai esim. diakonille tai piispalle), miksi tällaiseen tehtävään ei saisi haluta antaa itsensä Pyhän Hengen ohjaamana? Pyhä Henkihän niihin kutsuu ja herättää hengellisen palon palvella.

Seurakunnan taas tulee käyttää kaikkia niitä lahjoja, joita Henki on sille antanut, mutta toki hyvässä järjestyksessä. Tiedän naisteologeja, joilla on palo Herran veren palvelukseen - ja tiedän naisteologeja, joilla tätä paloa ei ole. Tiedän miesteologeja ja muitakin miesmaallikoita, joilla on tahto tällä tavalla palvella - ja tiedän henkilöitä, joilla sitä ei ole. Vaikka pastorilla on pastoraalisen vastuun kautta velvollisuus myös koetella lahja, ei koetteluksi riitä katsoa henkilön ulkomuotoa, vaan katsoa hänen sieluaan ja tutkia oikein.


Itse ehtoollisen maallikkoavustusasiassa olen sitä mieltä, että saarnaaminen ja sakramenttien jakaminen Augsburgin tunnustuksen tarkoittamassa muodossa tarkoittavat papilliselle viralle uskottua/kuuluvaa tehtävää sakramentaalisen sanan/saarnan, sakramentaalisen veden ja sakramentaalisen aterian jakamisessa. Se on jakamista juuri siksi, että se on jotain, joka on papille annettu jakamista varten. Jakamisena se on palvelemista, eikä hallintaa.

Ehtoollisessa tätä jakamista pappi toteuttaa ehtoollisrukouksen lausumisella ja aineiden konkreettisella jakamisella niille uskovaisille, joille se on tarkoitettu. (Tässä kohdassa papille kuuluu jonkinlainen administratio.) Konkreettinen jakaminen on ensisijaisesti papin tehtävä, toissijaisesti diakonin tehtävä, kolmanneksi tehtävään vihityn maallikon tehtävä ja neljänneksi vihkimättömän maallikon tehtävä. Jakaminen kuuluu ensisijaisesti papille (koska administratio) ja toissijaisesti diakonille. Jakaminen on avointa myös niille, jotka vihitään avustajaksi, tai jotka muuten valitaan avustamaan.

Se, että ehtoollisen jakaminen kuuluu papille ja diakonille, näkyy selkeiten siinä, kun pappi jakaa Kristuksen ruumiin ja diakoni tekee osalliseksi Kristuksen veren maljasta. Siellä, missä seurakunnan erilaisten lahjojen esiin tuomiseksi, vokaatioiden lisäämiseksi, Jumalan ja Kristuksen palveluhalukkuuden toteuttamisen mahdollistamiseksi, papiston ja diakoniston määrällisen puutteen ongelmien helpottamiseksi tai jostain muusta hyvästä syystä tehtävä annetaan maallikoiden (vih. ja ei-vih.) hoidettavaksi, ei toimita väärin, kunhan kuitenkin jakamisesta on vastuussa pappi, joka lahjojen ylle on pyytänyt Hengen voimaa.

4 tykkäystä

Kyllä ja ei. Pappisvirka (ämbete) on Kristuksen asettama ja siis sisältyy sanaan ja sakramenttiin. Pappisvirka ei ole inhimillinen sopimusasia tai vain kysymys om järjestys:

«Sana ja sakramentit ovat kirkon konstitutiivinen perusta. Virka ei ole armonväline itsessään, mutta ”jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka” (CA art. V), siis kirkon hengellisen tehtävän palvelemiseksi eli armonvälineiden hoitamista varten. Virka sisältyy kirkon järjestykseen (Order), siihen kutsutaan ja vihitään, sitä hoidetaan julkisesti, ja viralla on erityinen vastuu kirkon hengellisestä tehtävästä. Koska kirkon järjestys on osa kirkon hengellistä todellisuutta, (…) sillä viitataan viran erityiseen vastuuseen kirkon ylhäältä annetusta hengellisestä tehtävästä.»
-Hannu Juntunen
(Jag googlade på suomeksi. Ur: http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/C30299EC4C908AD6C2257E2E0012D41F/$FILE/9_juntunen.pdf)

And in english:

To the Christian Nobility of the German Nation (1520): “I want to speak only of the ministry which God has instituted, the responsibility of which is to minister word and sacrament to a congregation, among whom they reside.” And: “I hope, indeed, that believers, those who want to be called Christians, know very well that the spiritual estate has been established and instituted by God, not with gold or silver but with the precious blood and bitter death of his only Son, our Lord Jesus Christ. From his wounds indeed flow the sacraments, as they used to depict this on broadsides. He paid dearly that men might everywhere have this office of preaching, baptizing, loosing, binding, giving the sacrament, comforting, warning, and exhorting with God’s word, and whatever else belongs to the pastoral office. . . . I am not thinking, however, of the spiritual estate as we know it today in the monastic houses and foundations. . . . The estate I am thinking of is rather one which has the office of preaching and the service of the word and sacraments and which imparts the Spirit and salvation.” The Lutheran confessional writings state unequivocally: “The ministry of the word has the command of God and has magnificent promises,” and “The church has the mandate to appoint ministers.” (numero 201 in http://www.prounione.urbe.it/dia-int/l-rc/doc/e_l-rc_ap-04.html )

Erilaiset “maallikkovirat” ovat toinen juttu ja todella kannatettavat ja tärkeät. Tärkeä myös olla tarkka mitä Kristus on antanut vain virkalle ja mitä ei-maallikko voi tehdä.

Jos sakramentin pätevyys on sidottu papin virkaan - josta asiasta tämä juttu taisi alunperin alkaa - eli ehtoollinen ei olisi pätevä (mitä se sitten tarkoittaakaan käytännössä) maallikon tai naisen toimittamana tai jakamana, silloinhan myös kaste on pätevä vain papin toimittamana. Kuitenkin meillä on hätäkaste, jonka voi toimittaa maallikkokin ja jota pidetään pätevänä. Toki hätäkasteen vahvistaa pappi, jos kastettu jää henkiin, mutta jos hätäkasteen on toimittanut maallikko ja kastettu kuolee pian sen jälkeen, häntä pidetään silti oikein ja pätevästi kastettuna.

Minua kiinnostaisi kovasti, missä kohti Raamatussa on sanottu, että sakramenttien hoito on nimenomaan papille (opettajalle, seurakunnan johtajalle, apostolille) annettu tehtävä. Tunnustuskirjoista asia varmaan löytyy, mutta löytyykö Raamatusta? Esimerkiksi ehtoollisen asettamisen yhteydessä ei Jeesus missään kohdassa sano, että (juuri/vain) opetuslasten pitää jakaa ehtoollista muillekin, vaan hän sanoo “niin usein kuin te sitä syötte”, “niin usein kuin te sitä juotte”. Ei siinä suoranaisesti anneta tehtävää (vain) opetuslapsille ehtoollisen jakamiseen, vaikka kohtaa niin onkin tulkittu. Sen enempää kasteesta kuin ehtoollisestakaan en ole löytänyt kohtia, joissa sanottaisiin, kenelle niiden hoitaminen kuuluu.

@nevalainen kysyy, miksi naiset olisivat tehtävään parempia kuin miehet. En minä näe, että kukaan olisi sellaista väittänyt. En näe edes, että kukaan olisi vaatinut naisia siihen tehtävään, vaan ainakin itse olen kysynyt perusteluita nykyisille käytännölle. Jos väitetään jotakin tehtävää Kristuksen jollekin ryhmälle antamaksi, silloin luulisi löytyvän myös Raamatusta kohdan, jossa niin sanotaan. Jos ei löydy, perustelu raamatullisuudesta on kestämätön. Hyväksyisin senkin, jos rehellisesti sanottaisiin, että nojaamme kirkon pitkään perinteeseen asiassa, mutta minusta on vaikea hyväksyä sitä, että jotain asiaa väitetään Raamatun perusteella joksikin, mutta sitten Raamatusta ei kuitenkaan löydetä perusteluja asialle.

1 tykkäys