Uusimassa Fideksessä oli artikkeli koskien joidenkin maallikoiden käytöstä messun Isä meidän -rukouksen aikana. Jos nyt joltakulta jäi artikkeli lukematta, niin jutun pointti oli muutamien nuoremman polven maallikoiden keskuudessa yleistynyt kummallinen tapa rukoilla Pater kohotetuin käsin. (Juttu luettavissa näköislehden sivulta 12.)
Kohotetuissa käsissähän on kyse lähtökohtaisesti papillisesta eleestä eikä sitä maallikoiden pitäisi ainakaan julkisen liturgian aikana käyttää. Moni kuitenkin käyttää, epäilemättä ihan tietämättömyyttään ja ilman tietoista provosointia. Terhi Kiiskisen Fides-kirjoitus oli ensimmäinen laatuaan suomen kielellä, ainakin tietääkseni. Mutta muualla olen törmännyt vastaavaan kritiikkiin jo aikoja sitten, ja oli jo aikakin nostaa asia esille myös tässä hiippakunnassa. Ei tosin näytä menneen evästys perille, sillä viimeksi tänään näin kuinka messupalvelija kohotti kätensä Paterin aikana ikään kuin olisi pappi…
Meillä näkee toisinaan vieläkin ihmeellisempää käytöstä Paterin aikana. Tarkoitan tuota erityisesti amerikkalaisten protestanttien keskuudessa hyvin yleistä rukouselettä, jossa naapuria otetaan kädestä kiinni siten, että syntyy eräänlainen ihmisketju. Tätä tapaa näkee meillä enimmäkseen “pigmenttirikkaiden” uskonveljien ja -sisarten keskuudessa. Olen pitänyt tapaa enemmän huvittavana kuin varsinaisesti liturgisena väärinkäytöksenä. Mutta näkyy se sitäkin olevan; seuraavassa “kymmenen yleisimmän väärinkäytöksen” listassa se on sijalla kahdeksan.
Vaikka Kiiskisen kirjoitus oli tervetullut, en odota siitä seuraavan mitään konkreettista parannusta asiaan. Tämä on niitä novus ordon epämukavuuksia, joiden kanssa on vain osattava elää. Mutta kai sitä nyt nillittää saa.
Minua taas tällaisen mutustelu nimenomaan ahdistaa. En haluaisi messun aikana huomata ja jäädä ajattelemaan uskonveljien käsien asentoa tms. Kun kuitenkin tiedän, mikä on “oikea” tapa, en usein osaa olla rekisteröimäittä, kun tehdään “väärin”, vaikka huomioni pitäisi olla jossain ihan muualla. Se harmittaa aidosti. En tarkoita sanoa, etteikö asiasta voisi kirjoittaa - itselleni kuitenkin keskustelut näistä teemoista tuottavat lähes aina pahaa mieltä ja usein toivon, että tietäisin liturgiasta nykyistäkin vähemmän. Ehkä tilanne olisi eri, jos ilmapiiri liturgisten kysymysten ympärillä ei olisi niin piikikäs.
Ahdistaa tai ärsyttää, mitä väliä. Harmillisinta tässä on se, että kyseiset seurakuntalaiset eivät tarkoita mitään pahaa ja ovat luultavasti niin “leimautuneet” näihin maneereihinsa, että eivät niistä välttämättä eroon pääsisikään. Tästä syystä kirkkoherroillakin (joille seurakunnan järjestyksen valvonta tietysti kuuluu) voi olla korkea kynnys mennä asiasta huomauttamaan. Siksi asialle ei voi mitään. Mutta vanhassa messussa ei tätäkään ongelmaa ole. (Joitain muita ongelmia siellä voi olla, mutta se on toinen kysymys.)
Muistan, kun luin kirjoituksen Fideksessä.
Pidin ja pidän koko “ongelmaa” käsien asennoista messun aikana melkoisena hiusten halkomisena ja ihan kymmenennen luokan asiana.
Itse pidän kädet suorina sivuilla messun aikana - mitä nyt ristin merkkejä teen kreikkalaiskatolisesti suuntautuneen idän kirkon tapaan… Seison mahdollisimman paljon ja pitkään.
Muiden tavat ja tottumukset eivät haittaa eikä häiritse. Rukoilkoon vaikka ruusukkoa messun aikana, niin kuin Henkassa ainakin 80-luvutta tehtiin. Pax et Bonum!
Uuden katolilaisen innolla minäkin joskus tarkkailin ihmisten erilaista käyttäytymistä messun aikana.
Olen rukoillut Isä Meidän niin kädet ylöspäin kohotettuina kuin kädestä vieruskaveria kiinnipitäen.
Tiedän kyllä että nämä ovat ns. liturgisia virheitä, mutta jos ollaan jollain Lourdesin retkellä ja kaikki ovat liikuttuneita kokemastaan ja yhteishengestä ja jokainen lähellä oleva ottaa käsistä kiinni, en minä koe olevani siinä tilanteessa sopivasti käyttäytyvä jos jään nyrpeästi yksikseni, vaikka tiedän että se on liturginen virhe. Toiset hetket ovat sopivia virheistä keskustelemiseen, toiset eivät.
Nykyisin olen itse aika eleetön, muistan välttää virheitä, enkä myöskään muiden virheitä tarkkaile, koska se ei ole varsinkaan messun aikana paras tapa viettää rukoukseen tarkoitettua aikaa.
Niin kuin sanottu, niistä keskustellaan toisaalla, ja luultavasti myös muun kuin minun kanssani.
Minua pidempään katolilaisina olleita en edes viitsisi oikaista, joillekin uusille tulokkaille voisin jotain sanoakin, jos olisivat muutenkin tuttuja.
Jos oikein kovasti ärsyttää muiden tekemiset messun aikana, luulen että parasta on vinkata ko. seurakunnan papille asiasta, ja lakata itse leikkimästä messupoliisia kanssaseurakuntalaisten keskuudessa. Oikein innokkaasta messutarkkailusta voisi tämä tarkkailuun taipuvainen vaikka ripittäytyäkin, omalla kohdallani ainakin koen sen lievästi synnilliseksi käyttäytymiseksi. Toisten kohdalla voi tietysti olla toisin. Kullakin messuun osallistujalla olkoon rauha keskittyä messuun, papin asia on oikaista näkyvät väärinkäytökset.