Ei puhuta. Uskon täytyy aina nousta vapaudesta ja perustua vapaaehtoisuuteen, ei pakkoon. Kun ihminen menee liturgiaan, sen pitäisi aina olla vapaasta tahdosta nousevaa. (Lapset toki menevät sinne minne vanhemmatkin.)
Ortodoksien palveluksiin osallistumisaktiivisuutta kontrolloidaan vain ortodoksisessa seminaarissa, jossa täytyy osallistua tietty määrä palveluksiin sekä läsnäolijana että palvelustehtävissä osana opintojen kohtaa “Liturgiset harjoitukset”. Teologeilla ja kanttoreilla määrä on isompi kuin uskonnonopettajiksi opiskelevilla. Mutta muuten maallikoiden osallistumista palveluksiin ei kontrolloida mitenkään eikä niihin velvoiteta osallistumaan.
Joskus saattaa joku muistuttaa siitä, että wanhoina hyvinä aikoina (lue: joskus 1000 vuotta sitten) kirkko katsoi, että se joka oli jättänyt osallistumatta liturgiaan ilman pätevää syytä yli 3 viikon ajan, oli erottanut itse itsensä kirkon yhteydestä. Toisin sanoen sen “ankaran” vanhan periaatteenkin pystyy toteuttamaan helposti sillä, että käy kerran kuussa liturgiassa. Säännöllisen osallistumisen hyödyllisyydestä elämälle toki papit usein muistuttavat.