Kiitos ja heti toinen kysymys perään:
Sunnuntain päämessuun osallistuminen on käsittääkseni velvollisuus. Miten tätä kontrolloidaan? Onko se omantunnon varassa?
Jos esim. - omassa tapauksessani varsin teoreettisessa tilanteessa - käyn päämessussa muualla, se kai on ok?
Sanotaan ruma sana niin kuin se on: tapahtuuko jonkinlaista kyttäämistä?
Lisäys: En etsi porsaanreikiä. Olen tämmöistäkin kirjoittanut ja pysyn siinä vaikka kirkkokuntani vaihtuisi.
Ei sitä valvota, messuvelvollisuus on omantunnon asia. Jos on epäselvää, miten messuvelvollisuus pitäisi täyttää, kirkkoherran kanssa voi periaatteessa sopia järjestelyistä, mutta yleensä varmaan jokainen tulkitsee asian itse. Jos messuun ei voi kohtuullisesti päästä, velvollisuuttakaan ei ole.
Messuvelvollisuuden voi täyttää missä tahansa messussa, joka vietetään katolisen kirkon yhteydessä.
Koskeeko tuo messuvelvollisuus nimenomaan sunnuntain päämessua vai voiko sen korvata käymällä jossain muussa messussa saman viikon aikana?
Sunnuntaimessu on velvoittava, viikkomessulla sitä ei voi korvata.
Sunnuntaivelvollisuuden laiminlyönti on myös asia, josta tulee ripittäytyä ennen ensimmäistä velvollisuuden rikkomisen jälkeistä ehtoollista.
Okei, entä sunnuntai illan messulla?
Sillä kyllä voi, kaikki messut sunnuntain liturgisena vuorokautena käyvät. Jopa, jos sellainen vietetään lauantai-iltana sunnuntain puolella ja sunnuntain tekstein.
Messuvelvollisuus pitää täyttää joko sinä vuorokautena, jota velvollisuus koskee, tai edeltävänä iltana. Ei ole määritelty, milloin ilta alkaa, joten sitä saa tulkita sallivasti. Jouluaaton perhemessu on ollut kahdelta iltapäivällä, mikä lasketaan tässä illaksi. Selvää on, että aamupäivällä alkavaa messua ei voi laskea illaksi.
Ei ole merkitystä, mitä liturgisia tekstejä messussa käytetään. Morsiusmessua vietetään usein lauantaina iltapäivällä, jolloin se täyttää sunnuntain velvollisuuden.
Säännön sanamuodon perusteella ei ole selvää, miten velvollisuus toimii, jos kaksi velvoittavaa juhlapyhää ovat peräkkäisinä päivinä: pitääkö tällöin osallistua kahteen messuun vai riittääkö yksi messu, joka on samalla kertaa ensimmäisen juhlapyhän vuorokauden aikana ja toista juhlapyhää edeltävänä iltana? Kanonisen lain asiantuntijat tulkitsevat, että messuja on oltava yhtä monta kuin velvollisuuksiakin, eli kahteen eri messuun pitää osallistua.
On tietysti kaupunkeja, joissa messuja ei ole sunnuntaisin, vaan lauantaisin…Silloin ei voida ihmisiä syyttää sunnuntaivelvollisuuden rikkomisesta.
Onko tällaisia katolisia kaupunkeja? Luulisi että periferioissakin pyrittäisiin se pappi saamaan sunnuntaiksi tai lauantai-illaksi, nimenomaan koska sunnuntaivelvollisuus. Kuulostaa erittäin omituiselta, että katolisessa kirkossa järjestettäisiin messu vain lauantaiaamuna. Tietenkin jos messuun ei kerta kaikkiaan pääse, esim. koska sellaista ei vietetä missään, ei sunnuntaivelvollisuus sido eikä asiasta siis täydy ripittäytyä.
Lauantaisin iltapäivällä klo 16 tai 17.
Lasketaan sunnuntaimessuksi lähes varmasti, jos se on ainoa messu joka on tarjolla.
Okei. Aamuisin ei ole kuin korkeintaan katekeeseja. Jossain on messu perjantaina iltapäivällä.
Sunnuntaivelvollisuusasiaa huolestuttavampi on kuitenkin parannuksen sakramentin kriisi kirkossa. Siitä on vaikeaa puhua, kun se koetaan niin yksityisasiaksi. Itse rukoilen sen puolesta että papisto ottaa siihen tulevina vuosina kantaa jopa joillain uusilla suosituksilla/säännöillä.
Siunattuja ne papit jotka järjestävät seurakuntansa konfessionaarioon papin jopa messunkin ajaksi. Mutta tietysti pappien määrä on se mikä tätä rajoittaa.
Jep, siis tarkoitin, että totta kai katolisen seurakunnan on tarjottava messu sunnuntaina (jos puhutaan siis alueesta, jossa messuja viikoittain järjestetään – Suomessa on toki paljon paikkoja, missä messuja voidaan järjestää vain harvemmin tai satunnaisesti jos ollenkaan), joten jos sunnuntaina messua ei ole ja tuo on myöhäisin lauantaina vietetty messu, niin oletan sen olevan sunnuntaivigiliamessu, joka täyttää sunnuntaivelvollisuuden.
Luulen, että pappeja on sen verran vähän ja he joutuvat ajelemaan eri paikkakuntien väliä, ettei ole mahdollista järjestää sunnuntaisin messua joka paikkakunnalla. Seurakuntalaisia näyttää täälläpäin katolisessa seurakunnassa olevan aika mukavasti. Suurin piirtein saman verran kuin keskiverto vapaiden suuntien seurakunnissa.
Kun aikoinani budjasin Stadissa, oli katolinen kirkko parhaimmillaan kävelymatkan päässä. Silloin oli helppoa osallistua sunnuntain(kin) messuun.
Mutta silloin kun olen muualla asunut, on kirkko aina ollut lähimmilläänkin kymmenien kilsojen päässä. Silloin on kyllä messut jääneet harvinaiseksi…
Muuten: vierastan kyllä tuota “velvollisuutta” messun yhteydessä…Ymmärtääkseni idän kirkon puolella ei puhuta velvollisuudesta osallistua pyhään liturgiaan…
Ei puhuta. Uskon täytyy aina nousta vapaudesta ja perustua vapaaehtoisuuteen, ei pakkoon. Kun ihminen menee liturgiaan, sen pitäisi aina olla vapaasta tahdosta nousevaa. (Lapset toki menevät sinne minne vanhemmatkin.)
Ortodoksien palveluksiin osallistumisaktiivisuutta kontrolloidaan vain ortodoksisessa seminaarissa, jossa täytyy osallistua tietty määrä palveluksiin sekä läsnäolijana että palvelustehtävissä osana opintojen kohtaa “Liturgiset harjoitukset”. Teologeilla ja kanttoreilla määrä on isompi kuin uskonnonopettajiksi opiskelevilla. Mutta muuten maallikoiden osallistumista palveluksiin ei kontrolloida mitenkään eikä niihin velvoiteta osallistumaan.
Joskus saattaa joku muistuttaa siitä, että wanhoina hyvinä aikoina (lue: joskus 1000 vuotta sitten) kirkko katsoi, että se joka oli jättänyt osallistumatta liturgiaan ilman pätevää syytä yli 3 viikon ajan, oli erottanut itse itsensä kirkon yhteydestä. Toisin sanoen sen “ankaran” vanhan periaatteenkin pystyy toteuttamaan helposti sillä, että käy kerran kuussa liturgiassa. Säännöllisen osallistumisen hyödyllisyydestä elämälle toki papit usein muistuttavat.
Mikään pakkohan ei pidä olla motiivina millekään paitsi veroille ja kuolemalle. Käyn itse kirkossa ja jumalanpalveluksissa epäsäännöllisen säännöllisesti. Jos ei kesäkautta lasketa mukaan niin aina vähintään kerran kuukaudessa, yleensä kaksi tai kolme. Parhaimpina päivinä tai viikkoina kahdesti.
Paras mennä silloin kun on siihen valmis ja sitä kaipaa. Lisäksi hengellisyyttään voi toteuttaa myös kuuntelemalla ohjelmia radioista, netistä tai TV:stä, vaikka ehtoollinen jääkin tuolloin luonnollisesti väliin. Parhaina radiojumalanpalveluksina pidän Dein kautta lähetettävää Suomen Raamattuopiston jumalanpalvelusta sunnuntaisin klo 11. Sen jälkeen ehtii vielä kahteenkin eri jumalanpalvelukseen tai messuun iltapäivällä ja illemmalla.
Messuvelvollisuus kuulostaa vähän samanlaiselta sanalta ja asialta kuin puhe “aviovelvollisuudesta”: asiaa, jonka pitäisi olla mieleinen ja suuren ilon lähde, lähestytään pakon ja velvollisuuden kautta. Se ei kuulosta oikein hedelmälliseltä lähestymistavalta.