Messu velvollisuutena


#61

Palaan vielä sapattin ja lepopäivän yhteyteen. Olen itsekin yllättynyt aikoinaan kuinka paljon sapatin ajankohta Jeesuksen kärsimykseen nähden minua puhuttelee.
Minulla on oma teoriani siitä kuinka opetuslapset saivat ensimmäisen pysäytyksen torstaina asetetun ehtoollisen merkityksestä lukiessaan sapatin rukoukset tultuaan hautaamasta Herraansa.

Jeesus oli eläessään puhunut kuinka hän juo maljan ja kuinka opetuslapset ovat juova saman maljan. Ja että hänen lihansa syövät ovat Jumalan valtakunnassa.
Sapatin rukoukset leivän ja viinin siunaamiseksi ovat teemoiltaan lähes yksi yhteen kristillisen offertoriumin kanssa.
Voin jotenkin niin kuvitella miltä sapatin leivän ja viinin syöminen on tuntunut Jeesuksen hautaamisen jälkeen, ja muistellessa ehtoollisen asettamista. Samoin lauantain kävelemättömyys ja työtätekemättömyys on saanut Jeesuksen seuraajien kesken aivan uuden tunnun Opettajan levätessä haudassa.

En osaa sanoa miksi, en ole muuten mitenkään erityisen juutalaismielinen kristitty, mutta tämä on puhutellut minua aina ja paljon. Olen sattuneesta syystä viettänyt puolen vuoden ajan sapattia juutalaisin autenttisin menoin joka perjantai-ilta, mutta kristillisessä kontekstissa.
Tällaisen nimenomaan seitsemänteen päivään yhdistetyn levon siirtäminen yksi yhteen ensimmäiseen päivään tuntuu siltä kuin jonkun asian ohi hypättäisiin, mutta tätä mietiskeltyäni olen kyllä muodostanut ymmärryksen siitä miksi on ollut pastoraalisesti hyvä päätös korostaa lepopäivän viettoa myös ensimmäisenä päivänä.


#62

Tosi mielenkiintoisia juttuja tällaiset. Mitkä ovat ne salaperäiset "sattuneet syyt":thinking::slightly_smiling_face: millä perusteilla katolilainen alkaa viettämään sapattia? Tunnen itseni hyvin tavalliseksi, mulla ei oo mitään jännää, ihan tavallisesti kirkollisia pyhiä vietän.

En ole varma, mutta sunnuntain vietto pyhäpäivänä ei ole tullut “pastoraalisen päätöksen” takia kirkkoon. Itse muistan opinnoista jotain tyyliin “erotukseksi juutalaisuuteen, kun kristinusko oli kehittynyt omaksi uskonnokseen eikä sitä enää nähty juutalaisuuden lahkona” tms.


#63

Samaa mieltä tästä, Saksan malli kuulostaa hyvältä! Katsoisin kylläkin, että kaupungissa on ihan kohtuullista pitää esim. yhtä pientä elintarvikekauppaa ja yhtä apteekkia aina auki, mukaan lukien yöt ja sunnuntait, erikoistilanteiden varalta. Tavallisesti sunnuntaina ei toki tarvitse käydä kaupassa jos on varautunut, että kaupat ovat kiinni, joten hyvin voitaisiin linjata, että kaupat pidettäisiin sunnuntaisin suljettuna. Nykykehitys taitaa valitettavasti kulkea vastakkaiseen suuntaan monessa maassa :confused:


#64

Ennen konstantinolaista käännettä kristitty joutui käymään messussa arkisten töidensä ohella miten parhaiten taisi ja osa juutalaistaustaisista kristityistä varmasti vietti sapattia lauantaina. Minusta oli hyvä että käytäntöjä yhtenäistettiin ja vahvistettiin kristillisen perinteen syntymistä.
Olen muuten miettinyt että ei varmasti ollut Paavalin aikaisten kristittyjen orjien aina helppoa päästä isäntänsä talosta käymään Herran aterialla, joten siinä mielessä nykyajan ongelmat töiden ja hengellisen elämän yhteensovittamisessa eivät ole mitenkään uusia.

Minä ymmärrän tämän lepopäivän siirtymisen “kahdeksanteen” päivään niin että kun Vanha Testamentti täydentyi Uudella Testamentilla, opetukseen levon suomisesta koko luomakunnalle liittyi uusi syy miksi levätään, ylösnousemus, jolloin konkreettista lepoa olisi voinut jatkaa lauantailta sunnuntaille, mutta uskoisin että sekä teologisista että yhteiskunnallisista syistä oli parempi päättää että kristittyjen osalta koko lepoajatus siirtyy sunnuntaille. Sapatti on minusta pääsiäisen vieton ohella se kohta missä juutalainen ja kristillinen perinne ja uskonnon harjoittaminen todella ovat jopa jollain tavalla symboliikaltaan yhteneviä.
Siitä oli enteitä ennenkuin se konkreettisesti tapahtui, mutta Jeesus tuli täydellistämään lain muuttamatta siitä mitään, niin kuin hän itse sanoi.

Kristittyjen tapojen rinnalla sapattia ja muita juutalaisen uskonnollisen vuodenkierron juhlia viettää ihan piispainkokouksen luvalla katoliseksi yhteisöksi hyväksytty yhteisö, jossa kävin koeajalla asumassa.
Piispojen hyväksymä yhteisön sääntö ja tarkoitus on mm. olla rukoussilta kristittyjen ja Israelin kansan välillä. He hoitavat Toledossa Santa María Blancan synagogan esittelyä ja kertovat siellä juutalaisten ja kristittyjen yhteisestä historiasta Toledossa.

http://framaria.org/noticias/


#65

Siis noin yleisesti ottaen, tällä foorumilla keskustelevat henkilöt eivät edusta mitenkään virallisesti kirkon opetusta ja kaikki tieto, mikä välittyy epäsuorasti/suorasti jonkun yksittäisen henkilön viesteistä voi olla täysin kirkon oppien mukaista tai osittain kirkon oppien mukaista tai sitten ei. Tai jotain sinne tai tänne päin. Yleensä papeilta saa oikeaa tietoa tällaisista kysymyksistä, jos ne kiinnostavat.


#66

Todellakin. Haluan kyllä kirjoittaa ihan omasta kokemusmaailmastani käsin yksityishenkilönä kun ollaan keskustelufoorumilla, enkä minään kirkon tiedotusvastaavana, kun en sellainen ole.
Toivottavasti ajatusmaailmaani kuitenkin on pesiytynyt jotain todellistakin kirkon elämästä ja tavoista.


#67

Joo, en ole ihan kaikkea parin vuoden teologian opinnoistani HY:ssa minäkään unohtanut. :thinking::blush: Tosin itselleni jäi melko negatiivinen kuva muutoksesta. En kutsuisi saamani kuvan mukaan sitä pastoraaliseksi. Ehkä se oli jotain sellaistakin?

Ko. tuntemasi yhteisön tavat kuulostavat hyvin mielenkiintoisilta. Ja että he ovat oppaina juuri Toledossa, jolla on niin sefardijuutalainen historia. Todella mielenkiintoisessa paikassa olet ollut. Muistan kyllä kun edellisen foorumin aikana käännyit katolilaiseksi ja olit Ranskassa ja Espanjassa eri paikoissa. En tiennyt enkä tullut kysyneeksi yhteisön spiritualiteetista mitään. Hienoahan se on, että on paljon erilaisia mahdollisuuksia tai käytännöllisesti katsoen se on ehkä seurausta siitäkin, että kirkko on niin suuri.


#68

Niin minullakin on negatiivinen kuva niistä tavoista jotka vakiintuivat konstantinolaisen käänteen kohdalla, mutta anakronistisesti tästä hetkestä taaksepäin katsottuna, ne ovat kuitenkin palvelleet pastoraalisesti mielestäni hyvin.


#69

Kirkkoon liittyminen tapahtui silloin, tärkeitä muistoja niin liittymisestä itsestään kuin foorumilla seikkailun alkuajoista, mutta en salli että sitä kutsutaan kääntymiseksi omalla kohdallani. :slightly_smiling_face: En kääntynyt mistään, paitsi nyt tietysti pakanuudesta, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Kääntymiseksi kutsutaan nykyään usein kirkon vaihtoa. Ja olin kokenut katolisen herätykseni 13-vuotiaana Jyväskylän katolisessa kirkossa. Erosin yläasteella omasta halustani jopa uskonnon opetuksesta, koska koin että se ei vastannut katolisessa kirkossa kohtaamaani uskontoa. Matka kirkon jäsenyyteen vain oli elämäntilanteessani pitkä ja kivinen. Elämä vei siinä välissä jopa asumaan alueille joissa ei katolinen kirkko toiminut ollenkaan, siinä vaiheessa en ollut edes kastettu vaikka nuo mystiset kokemukset olivat tapahtuneet teinivuosina.


#70

Eikä ole minusta sattumaa että sapatin juhla päättyy psalmiin 93, jonka lauseet ovat merkittävä osa kristillisen pyhäpäivän vieton aloittamista.
“Herra on kuningas! Hän on pukeutunut kaikkeen loistoonsa. Herra on pukeutunut, vyöttäytynyt voimaan.”


#71

En tarkoittanut tätä, selitin ehkä huonosti asian, ei minulle jäänyt 300-luvun vakiintuneista tavoista mitään negatiivista käsitystä HY:n teologian opinnoissani sinänsä, ne olivat niin kuin olivat, en mielestäni edes sanonut niin vaan se negatiivisiuus oli lähinnä sitä että mm. kristinuskon juutalaisvastaisuus syntyi jo silloin aiemmin jo jotenkin niistä vääristä siemenistä joita oli jo olemassa, kun kreikkalaistaustaisten “pakanakristittyjen” ja juutalaistaustaisten kristittyjen suhteelliset määrät vaihtuivat vastakkaisiksi ja kristinusko lakkasi olemasta juutalaisuuden lahko.


#72

Mutta siis hyvin mielenkiintoista on tuo juutalaisten juhlien ja tapojen noudattaminen rinnakkain jossain katolisten parissa. Itse olisin ehkä yhdistänyt sen sellaisten yksittäisten katolilaisten elämään, jotka ovat taustaltaan etnisiä juutalaisia tms.


#73

Ylempään viestiisi: selvä, nyt ymmärsin mitä tarkoitit.

Alempaan: sen yhteisön perustaja on etninen juutalainen.


#74

Ymmärrän ajatuksen mutta jos viesti on puettu “tietotekstin” sävyyn niin väärinymmärryksen vaara on ilmeinen. Usein viestistä käy kyllä ilmi, että henkilö puhuu omista kokemuksistaan, mielipiteistään ym. Itse aiheeseen pitää lisätä, että pidän kirkossa käyntiä ja kirkollista elämää kyllä tärkeänä, vaikka velvollisuutena se onkin vaikea ymmärtää.


#75

Mielestäni meillä (katolisessa kirkossa) on todellakin myös sellaista opetusta että sunnuntain lepopäivällä ei viitatata ensisijaisesti kymmenen käskyn mainitsemaan lepopäivään (mikä käskyjen antohetkellä viittasi sapattiin) vaan myös siihen että alusta asti kristityt ovat pyrkineet pyhittämään viikon ensimmäistä päivää ylösnousemuksen kunniaksi ja muistoksi rukoukselle ja hengelliselle elämälle, ja mikä tärkeintä, silloin on vietetty yhteisesti Herran ehtoollista, esim. Apostolien teot puhuu leivän murtamisesta. Viikon ensimmäisestä päivästä siis opetetaan myös niin että se on ensisijaisesti päivä jolloin mennään messuun, ja jos mahdollista, kaikenlaisia arkisia toimia vähennetään ja hengellisiin asioihin keskitytään.
Esim. Justinos Marttyyrin kuvauksissa kristillisestä elämästä käy ilmi että vaikka Herran ehtoollisen vietto ei ehkä ollut velvollisuus se oli asia jota kristityt eivät olisi jättäneet tekemättä viikon ensimmäisenä päivänä kuin äärimmäisen pakon edessä. Välinpitämättömyytemme vuoksi nykyään pyritään samaan lopputulokseen puhumalla velvollisuudesta, pastoraalinen kikka siis.

Mielestäni tällaiseen opetukseen voi törmätä ihan kirkon opetuksessa. On kylläkin ryhmiä ja henkilöitä jotka painottavat enemmän sunnuntain lepopäiväfunktiota, esim. neokatekumenaalien keskuudessa olen tätä havainnut. Hehän viettäisivät mielellään ehtoollisen lauantai-iltana ja sunnuntain viettäisivät perhepiirissä.

Eli: Summa summarum

Omasta mielestäni sunnuntai on ensisijaisesti ylösnousemuksen mukaan Herran ehtoollisen viettopäivä ja vasta toissijaisesti lepopäivä. Eli ei voida valittaa siitä että lepo menee pieleen kun on pakko poistua kotoa messuun, se on se juttu mikä tekee meistä kristittyjä, ehtoollisen vietto viikon ensimmäisenä päivänä.


#76

Pakko lisätä tähän vielä yksi viesti.

Voi olla että minun henkilökohtainen näkemys tästä sunnuntain kristillisestä merkityksestä on omintakeinen koska en ole koskaan esimerkiksi kotonani kuullut minkäänlaista ohjeistusta siitä.
Lepopäiväpuhe on ilmeisesti aika yleistä puhetta kristillisissä kodeissa.

Kun kävin lapsena seurakunnan kerhossa, varsinkin Vanha Testamentti kiinnosti minua. Samoihin aikoihin opin lukemaan ja Raamattu alkoi kiinnostaa, varsinkin Mummon iso Perheraamattu, ja huomaan että monet ajatuskulut koskien Vanhaa Testamenttia ovat säilynyttä lapsenuskoani. Mikä on minusta hyvä asia.

Joten tämä lepopäivä-sunnuntai -logiikka on minulle aina mennyt niin että kun Vanhassa Testamentissa puhutaan lepopäivän pyhittämisestä, puhutaan juutalaisesta sapatista.
Sitten syntyi Jeesus ja hänen ylösnoustuaan kristityt alkoivat pyhittää ylösnousemuksen päivän ehtoollisen viettoon ja lopulta kristityt alkoivat opettaa että sunnuntaina olisi sopivaa myös levätä arkitöistä.
Ymmärrettävää, mutta kumpi on tärkeämpi sunnuntaiteema, lepo vai ylösnousemus?

Varhaisia kristillisiä dokumentteja kuten Justinos Marttyyriä luin aina kuin jännitysromaania, kuvitellen kuinka ihmiset uhrasivat jopa yöunensa tullessaan jo lauantai-iltana vigiliaan, töistä päästyään. Orjat tulivat sinne salaa, ja ilta saattoi olla hyvä kokoontumisajankohta juuri siksi että kukaan ei päässyt muuna aikana paikalle, koska ympäröivä yhteiskunta ei olisi ymmärtänyt ajan haaskausta moiseen.
On viitteitä siitä että alussa kristityt viettivät messua varhain aamulla. Eli nykyiseen ortodoksitapaan oltiin kokoonnuttu myöhään illalla tai yön kuluessa, ehkä nukahdettukin hetken kun oikein väsytti. Ja aamulla ennen poistumista taas, ehkä päivän töihin, vietettiin Herran ehtoollinen.
Jos homma meni näin, on kyllä ihan mahtavaa että sunnuntaiksi on säädetty yhteiskunnallinen vapaapäivä ja messuja on muulloinkin kuin varhain aamulla. En itse jaksaisi esimerkiksi orjan tai duunarin velvollisuuksien keskeltä mennä yöunien kustannuksella messuun.

Messuvelvollisuus puhuttelee minua tuota kautta, että joskus oli aika jolloin kristityt itseään väsyttäenkin pitivät messuun menemistä niin tärkeänä että livahtivat sinne töittensä välissä ja yöunensa uhraten, nyt pyrimme samaan lopputulokseen puhumalla velvollisuudesta.


#77

Voin @Plautilla lohduttaa, että käsityksesi vastaa täysin sitä, mitä itse olen oppinut niin kirkon dokumenteista kuin puolalaisesta käytännön kulttuurista. Nimenomaan se Herran päivän pyhittäminen messuun osallistumalla on ykkösasia, lepo on kristitylle toissijaista.


#78

Messun merkitys itse kullekin varmasti myös vaikuttaa siihen onko messu mielekästä kokea velvollisuutena.
Jos ehtoollisen merkitys on ensisijaisesti uskon vahvistaminen ja syntien anteeksiannon merkki, niin kuin olen luterilaisveljien puheista ymmärtänyt, niin en ihmettele yhtään jos puhe velvollisuudesta ei yhdisty messuun.

Mutta jos messun ja ehtoollisen merkitys on yhdistää omat rukousaiheensa Jeesuksen rukoukseen ja Jeesuksen tehtävään mitä hän teki maailmassa, ja ehtoolliselle osallistuessaan tuntee rakentuvansa Jumalan kolminaisuuden elämään sisälle ja yhdistyvänsä siihen rukoukseen; armon leviämiseen minkä Jumala antaa virrata kaikkialle, niin velvollisuus kristittynä, Kristuksen seuraajana, alkaa tuntua melkein ilmeiseltä.

Kysymyshän on siitä että ei meillä oman hengellisen harjoittamisemme takia ole velvollisuutta mennä messuun vaan siksi että seuratessamme Kristusta, Kristus on meidän elämämme ja Kristuksen elämä on maailman pelastuminen.
Kun menen messuun saan edesauttaa sitä että Kristuksen ruumiin armovoimat virtaavat maailmankaikkeudessa syvemmälle ja laajemmalle, myös minun kauttani. Jos tällainen mahdollisuus olla Jumalan asialla luomakunnassa on, niin silloin sitä on melkeinpä velvollisuus käyttää, niin sekä omaksi että muiden hyväksi.

Itselleni messu kyllä toimii sekä oman uskon vahvistajana, mutta varsinkin merkkinä siitä että olen sitoutunut Kristuksen ruumiiseen ja sen tehtäviin maailmassa. Sen tehtävän täyttäminen on pyhä velvollisuus, mutta välillä niin vaikeaa, ja yhtä aikaa autuaallista, täyttää.
Sunnuntai on tärkein työpäivä, liturgia päivä


#79

Sunnuntaimessussa käyminen on myös todistuksen antamista. Vaikka et juuri itse kokisi tarvitsevasi sitä, joku muu voi tarvita juuri sinun läsnäoloasi.


#80

Kyllä! Tuo on niin tärkeää. Monesti kun olen raahautunut puolikuolleena messuun, liikutun siitä että siellä se messu on, valmiiksi järjestettynä, jos ketään ei olisi ei olisi messuakaan.
Enkä tarkoita vaan messun toimitsijoita, myös osallistujat kuuluvat messun tekemiseen messuksi.