Messu velvollisuutena


#41

Joo, jotain tällaista itsekin ajattelin, kun puhuin hedelmällisistä ja vähemmän hedelmällisistä lähestymistavoista. Suorituskeskeisyys ei ole hyvä juttu varmaan katolilaisestakaan näkökulmasta. Velvollisuusajattelu ei välttämättä ohjaa suhtautumaan messuun oikealla tavalla.


#42

Miten te asian hoidatte vastaavassa tilanteessa?

Katoliseen kirkkoon (vielä) kuulumattomana tämä ei ole minulle ongelma. Sain siihen itse kirkkoherralta vahvistuksen. Mutta olen funtsinut, että kolme haastetta on minulla edessä:

  1. Jos en oman sairauteni takia pääse messuun. Tästä olen saanut vakuutuksen, ettei se ole ongelma.

  2. Jos toisella paikkakunnalla olevien vanhempieni mahdollisten sairauksien takia minun on oltava läsnä heidän luonaan juuri sunnuntaina. Sekin lienee hyväksyttävissä.

  3. Voin joutua hengellisessä mielessä “erämaahan” - näin kävi aikoinaan ortodoksikirkon jäsenenä, mutta se meni ohi - jolloin motivaatio minkäänlaiseen palveluselämään menee liki nollaan. Se lienee pahin haaste minulla, jos niin käy.

Muutoin eläkeukkona, jolla ei ole tähän liittyen velvoittavia ystävyyssuhteita, minulle ei tule tämän “pakon” noudattaminen olemaan suuri ongelma.


#43

Tämän ymmärrän todella hyvin! Omat vanhempani käyvät itsekin varsin säännöllisesti kirkossa, mutta sellaisessa messuyhteisössä, joka kokoontuu vasta lähempänä iltaa. Jos olemme viikonloppureissulla heillä, niin kyseiseen messuyhteisöön meno ei tahdo sopia aikatauluun, vaan messun aikaan olemme yleensä itse jo junassa. Johonkin muualle lähteminen aamupäivällä taas tuntuisi siltä, että se olisi pois vanhempien tapaamisesta ja ilahduttamisesta, ja tosiaan jotenkin itsekästä myös. Erityisesti tämä näkökulma korostuu miehen vanhempien kohdalla, jotka eivät yleensä käy kirkossa. Heidän paikkakunnallaan ei myöskään olisi välttämättä tarjolla sellaista kirkkoa, jonka tietäisimme luotettavaksi ja kiinnostavaksi, sopivan etäisyyden päässä ja sopivaan aikaan. Toki tässä syyvyyhdissä on monia muitakin asioita, mutta tässä ehkä tärkeimmät syyt siihen, miksi emme ole käyneet noina viikonloppuina missään kirkossa. Jos taas meille tulee vieraita, niin heille ilmoitettavaan aikatauluun sisältyy se, että sunnuntaina aamupäivällä olemme kirkossa. Pitkäaikaisemmat vieraat joko tulevat mukaan tai keksivät muuta tekemistä siksi ajaksi, lyhytaikaisemmat kutsutaan käymään jonain muuna ajankohtana.


#44

Näissä tapauksissa suosittelen että aina tästä syystä messutauolta palatessa ehtoolliselle VAIN rippituolin kautta.
Auttaa selättämään erämaan kauhut. Ehkä hitaasti, mutta varmasti. Sitkeästi vaan rippituolin kautta vaikka joka ehtoolliselle kun välit ehtoollisten välillä pitenevät erämaan syvenemisen takia.
Terveisin “Näissä erämaissa paljon tarpova”


Kysymyksiä katolisesta messusta
#45

Oma sairaus, sairaasta huolehtiminen ja pitkä matka ovat aina päteviä syitä jäädä kotiin.


#46

Meillä Suomen pään sukulaiset ovat jo oppineet, että meille on turha ehdotella sukutapaamisia sunnuntaisin ennen kuin messussa on käyty :slight_smile: Puolan päässä taas anoppi itse huolehtii, että kaikki ovat varmasti käyneet jossain välissä kirkossa.


#47

Aikoinaan 80-luvulla, aktiivikautenani katolisena, kävin messussa lähes joka päivä. Asuin silloin Helsingissä ja oli varaa valita P. Henrikin katedraaliseurakunnan ja P. Marian välillä. Arkisin kävin iltamessussa, joskus aamuisinkin ennen töitä.
Viikonloput olivat ihan oma lukunsa. Lauantai-aamuna tapasin käydä messussa domininikaanien kulttuurikeskus Studiumin P. Olavin kappelissa. Illalla oli vuorossa slaavinkielinen vigilia Uspenskissa. Ja sunnuntaina sitten päämessu jommassa kummassa katolisessa kirkossa.
Tuli siinä velvollisuudet kokolailla täytettyä…Voi niitä aikoja.:innocent:


#48

:smiley: tämä on suunnilleen niin epäintuitiivista, että se voisi olla ortodoksinen käytäntö.


#49

Käytännöllä voi olla jotain tekemistä myös sen kanssa, että autottomien olisi melko mahdotonta osallistua tätä myöhemmin alkavaan messuun. (Mikä myös toki vapauttaa heidät “velvollisuudesta”. Aika monet kuitenkin haluavat tulla messuun jouluna.)


#50

Hektistä arkea elävänä minusta olisi hankalaa yhteensovittaa lepopäivää ja velvollisuutta lähteä pois kotoa. On hetkiä, kun parasta on se, että ei tarvitse lähteä mihinkään vaan olla vain.


#51

Tämä on kyllä asia, jota tulee ikävöityä – nyt kun lauantaikin on työ- ja opiskelupäivä, ei viikossa ole yhtäkään päivää, jolloin ei oikeasti tarvitsisi tehdä yhtään mitään. :thinking: Toisaalta messuun meneminen ei (ainakaan Helsingissä asuvana) vie muutamaa tuntia pidempään, yleensä pysyy parissa tunnissa matkat mukaan lukienkin, joten halutessaan siitä saan aika hyvän löhöilypäivän silti. (Ja messukin on onneksi paikka, joka tukee hiljentymistä. Olenkin nyt tykännyt nimenomaan aamumessuista, sillä tuntuu, että ilman aamun “uudelleenorientaatiota” kuluneen viikon työjutut jäävät helpommin mielenpohjalle pyörimään sunnuntainkin ajaksi.)


#52

Lepopäivä on tarkoitus pyhittää. Se on lepopäivä arkisista askareista ja tarkoitus on, että sen voisi käyttää ennenkaikkea Jumalan palvelemiseen.


#53

Kyllä. Mutta kun arkea nimenomaan kuvaa se, että lähdetään johonkin (töihin, kouluun, päiväkotiin) niin pyhä erottuisi sillä, että ei tarvitsisi lähteä mihinkään. Arki on täynnä aikatauluja, jolloin pyhän ei tarvitsisi olla aikataulutettua. Itse olen jotenkin innostunut kaikenlaisista arjen tilaisuuksista kirkossa, kun arkena on ns. vauhti päällä. Nekin tilaisuudet pyrin valitsemaan lasten ehdoilla. Lisäksi se, että lepopäivä tulisi aina pyhittää tietyssä tilaisuudessa (messu) tietyssä paikassa (kirkko) eikä muita vaihtoehtoja ole, on minun vaikea ymmärtää mutta tästä olikin jo keskustelua joskus aiemmin toisessa ketjussa.


#54

Jumala tietää että ihminen tarvitsee myös konkreettista lepoa, siksi Hän on jo Vanhan Liiton aikana opastanut kansaansa viettämään sapattia jolloin ei tehdä edes ruokaa eikä kävellä pitkiä matkoja.
Maallinen maailma unohtaa tämän, samoin oli ihmisten Vanhan Liiton aikana vaikeaa ottaa vakavasti nämä ohjeet niin kuin nykyäänkin, kun kristittyjen ei edes tarvitse viettää sapattia.

Jumalan ohjeita kannattaa yrittää noudattaa ja koettaa järjestää elämänsä niin että saa sekä lepoa että erityisen hetken Jumalan palvelemiseen. Lepopäivä on kuitenkin eri asia kuin messun vietto, Herran päivä, vaikka nykyään onkin yhdistetty nuo kaksi asiaa. Sapattia matkivan maallisen lepopäivän säätämisen pakanoillekin Herran päivän kohdalle oli tarkoitus helpottaa messussa käymistä niin ettei messuun tarvinnut mennä työpäivän lisäksi.
Tietenkin riippuu alasta millä on töissä, mutta yleensä meillä tehdään nykyään 5 työpäivän viikkoa. Kristitylle toinen niistä on Herran päivä, messupäivä ja toinen voi olla sitten vaikka sapatti, lepopäivä. Voi tietysti olla että kumpikaan vapaa työstä ei osu Herran päiväksi, joten messuun pitää mennä työpäivänä. Sitten jääkin levolle kaksi päivää.
Jotkin kristilliset ryhmät ovat toki kyseenalaistaneet koko tietyn viikonpäivän merkityksen kristittyjen kokoontumispäivänä, samanlaisia päiviä Jumalan taivaan alla päivät ovat kaikki tyynni. Ensimmäisen viikonpäivän tärkeydestä messupäivänä on aika paljon historiallista faktaa kuitenkin.
Kaikenlaista touhua on ihmisen tapana aina itselleen haalia.


#55

Ahaa, siis katolilaisten messuvelvollisuus ei liity käskyyn pyhittää lepopäivä vaan ne ovat erillisiä asioita. Olen luullut, että velvollisuus koskee tiettyä tapaa (messukäynti) pyhittää lepopäivä.


#56

Kyllä sunnuntai, messu ja lepopäivä kytketään yleensä katolisessa opetuksessa yhteen. “Seitsemäs päivä on Herran”, sanotaan kolmannessa käskyssä – sunnuntaivelvollisuuden lisäksi sunnuntaina vältetään työntekoa mikäli mahdollista (vähän työstä riippuu, on toki tilanteita jolloin sunnuntaityövuorot on perusteltuja).

Plautillan ajatus, että olisi sunnuntain lisäksi lepopäivä, on houkutteleva, mutta ainakin itselleni vielä vaikea toteuttaa. Olen tyytyväinen, että olen nyt sentään viimein sunnuntain saanut raivattua vapaaksi palkkatöistä – seuraava askel olisi vakiinnuttaa myös tapa, ettei sunnuntaina opiskelisi.


#57

Seitsemäs päivä olisi lauantai, mutta tosiaan, kristityt ovat yhdistäneet sapattiin kuuluvia lepoajatuksia 1. päivään messun vieton yhteyteen, mikä on ihan perusteltua kyllä, meillähän on kirkollinen päätös siitä että sapattia ei vietetä vanhatestamentillisessa muodossaan vaikka messupäivänä suositellaan jättämään aikaa muille asioille kuin arkitöille. Mutta ei pitäisi unohtaa että kristittyjen lepopäivä ei ole enää se sama asia mistä Vanha Testamentti puhuu.
Sunnuntai kristillisenä lepopäivänä liittyy myös siihen että Rooman valtio halusi suoda kristityille vapaapäivän messun vieton kunniaksi, kun kristinuskosta tuli valtionuskonto. Sitä etua meillä ei enää nykyisissä valtioissa ole ja tämä pitäisi minusta huomioida kristillisessä opetuksessa ja lepopäiväasian ymmärtämisessä, niin kuin on huomioitukin, ei katolilaisen tarvitse jättää ottamatta vastaan työtä johon kuuluu sunnuntaityövuoroja.


#58

Jep, ja juuri sunnuntaista puhutaan nykyään Herran päivänä, sunnuntaina pidättäydytään (jos mahdollista) työnteosta jne.

Minusta kristillisten kirkkojen olisi hyvä pitää kiinni siitä, että sunnuntai pysyisi pyhitettynä useimmiten myös töistä. On paljon tilanteita joissa se ei ole mahdollista (joidenkin perustarvekauppojen on hyväkin olla auki sunnuntaina, sekä tietenkin monenlaisia muita palveluja, kuten lääkäreitä, pelastushenkilöitä, julkista liikennettä, yms. tarvitaan), mutta myös monia töitä joita ei ole pakko sunnuntaisin tehdä, ja joista olisi hyvä silloin pidättäytyä jotta messun viettämiselle ja perheelle jäisi ainakin sunnuntaina aikaa. Nykyään aina näiltäkään töiltä ei voi sunnuntaina välttyä, ja olisikin hyvä puhua sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa sunnuntaivapaat ovat mahdollisimman turvattuja.


#59

Kannatan ehdottomasti messupäivän eli viikon ensimmäisen päivän pyhittämistä mahdollisuuksien mukaan hengelliselle elämälle, mutta sen yhdistäminen sapattiin lepopäivänä ei minusta ole teologisesti rakentava ratkaisu. Sapatti on edelleen se viikon seitsemäs päivä ja silloin Jeesus Kristus lepäsi haudassa. Tämä historiallinen jatkumo Israelin kansan tavoista Jeesuksen hautaamiseen on ollut omalla kohdallani varsin puhutteleva.
Herran päivä ei siis mielestäni ole muuttunut seitsemännestä ensimmäiseksi, sillä messupäivästähän varhainen kristillinen perinne puhuu myös kahdeksantena päivänä, eli kronologisen ajanlaskun ulkopuolisena “ikuisena” päivänä. Se on raamatullinen otollinen hetki, joka rinnastuu kairos-aikaan, päivä jonka myös Jeesus mainitsee Aabrahamin nähneen.


#60

En tiedä mitä kauppoja tarkoitat “perustarvikekaupoilla”, mutta esim. Saksa on tunnettu maana, jossa kaupat ovat sunnuntaisin kiinni. Ihan hyvin sujuu elämä ja talous toimii Saksassa silti. Ns. uskovaiset katolilaiset eivät tosiaankaan käy sunnuntaisin esim. ruokakaupassa eikä niiden siksi pitäisi olla auki. Katolisenemmistöisissä osavaltioissa vastustetaan liikkeiden sunnuntaiaukioloa myös adventtina vaikka kaupan sektorilla on tietenkin intressejä pitää joulumyynnin takia kauppoja auki ja nykyään kunnat päättävät itse paikallishallinnossa adventtisunnuntaiden aukiolosta. Tämä on mielenkiintoinen poliittinen kysymys, koska CDU/CSU on perinteisesti katolilaisten puolue ja toisaalta sillä on sidoksensa talouselämään. Yleensä kaupungin poliitikot päätyvät siihen, että liikkeet pysyvät kiinni. Joskus sallitaan aukiolo yhtenä adventtisunnuntaina. Siitäkään ei kirkko tykkää.

Pyhäpäivän viettoon ja sunnuntain lepopäivään pystyy ihan hyvin valmistautumaan ostamalla päivittäistavaraostokset viikolla.