Mihin kirkkokuntaan kuulut ja miksi? Perusteluja

Suurinpiirtein näin minäkin ajattelen. On tehtävä jonkinlainen kompromissi ja tehtävä se myös itsensä kanssa, koska täydellistä seurakuntaa ei löydy, enkä minä itsekään sitä ole, vaan matkalla, monin tavoin keskeneräisenä, mutta kuitenkin Kristuksessa uskon kautta ja se on pääasia. Hän on täydellinen ja täydellistää myös meidät nyt uskon kautta ja sitten kerran taivaassa. Uskossahan tätä elämää eletään, ei vielä näkemisessä.

4 tykkäystä

Jatkan vielä tähän kirjoitustani. Sitten on tuo ehtoollisyhteys.
Kuulunko sellaiseen kirkkoon, että voin hyvällä omalla tunnolla osallistua Herran pyhälle ehtoolliselle (HPE)? Ehtoollisen sakramentti on syntien anteeksiantamuksen sakramentti. ”Missä on syntienanteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus”.
Lisäksi HPE merkitsee opin yhteyttä.
Voinko tunnustautua samaan opinkäsitykseen osallistuvan seurakunnan kanssa, ainakin pääkohdissa? Itse en ainakaan kaikenlaisille Alttarin sakramenteille voisi osallistua.
Mutta on Ev.Lut kirkossa on erilaisia paikallisseurakuntia ja muita ”yhteisöjä”, joista jokainen voi löytää oman paikkansa ja käydä Herran pöydässä.
Tärkeintä on, että seuraa Hyvän Paimenen ääntä, missä se sitten kuuluukin.

MItä enemmän tietää, sitä selvemmältä tuntuu, että jonkinlainen kompromissi on välttämätön, kunhan kompromissi ei liity olennaisiin asioihin. Tässä tosin on se ärsyttävä ongelma, että sitä, mikä on olennaista, ei varsinkaan etsijän ole helppo yksityiskohdissa tajuta. Koko apostolinen talletus on olennaista jokaiselle kirkkokunnalle. Aivan selvää on se, että jos jää yksin omaksi kirkkokunnakseen, on etsinnässä jotain mennyt pahasti vikaan. Luen nimittäin lupauksen siitä, että uskovilla on aina oleva (riittävän) oikeaoppinen yhteisö, kohdasta: “Älkää jättäkö omaa seurakuntakoustanne, kuten joillakin on tapana” (näin ulkomuistista). Itse olen Lähetyshiippakunnassa. Luterilaisuus tunnustuksellisessa muodossaan on itselleni selviö. Kansankirkollisuuden historiallisissa raameissa pysyttely ei ole minusta riittävä ratkaisu.

2 tykkäystä

Luterilaiseen kirkkoon, koska siihen syntynyt. Yli kymmenen vuotta olen kuitenkin käynyt paljon Kansanlähetyksen omissa messuissa, mutta myös Sleyn, Verkostoyhteisön ja oman tai lähiseurakunnan messuissa, silloin kun siellä on kelvollista. Jos kirkko alkaa vihkiä homopareja, luultavasti lähden liukkaasti ja liityn johonkin näistä mainituista yhteisöistä, Sleyhyn luultavimmin. Ja voihan olla että nämä kokoavat kaikki voimansa ja muodostavat jotain yhteistä.

2 tykkäystä

Ajattelen näin tämän Raamatun kohdan perusteella:

1Kor 10:16: “Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?”

Ehtoollinen on nähdäkseni ensisijassa osallisuus/yhteys Kristukseen ja vasta toisijaisesti yhteys johonkin näkyvään seurakuntaan. Se on siten osallisuutta siihen Kristuksen ruumiiseen, jonka uskovat muodostavat, eli näkymättömään kirkkoon. Tällöin minä en voi vaatia näkyvältä seurakunnalta täydellisen puhdasta oppia osallistuakseni sen tarjoamalle Ehtoolliselle, vaan siinäkin on tehtävä kompromissi ja myös kompromissi itseni kanssa, muutoinhan minusta tulee privaattikristitty ja jään ypöyksin. Enkä minä siitä saastu, jos kanssaihmiseni polvistuu katumattomana minun viereeni Ehttoollisalttarille, minun on pidettävä tässä asiassa huoli vain omasta itsestäni. Enhän minä voi tietää kanssaihmisteni uskontilaa. Meillä ainakin Sleyssä on kaikilla saatavilla Messuvihko, jossa on selkeästi sanottuna kuka on kelvollinen ehtoollisvieras, siis kuka voi yhdistyä Kristuksen ruumiiseen. Ja joskus pastori pitää myös Messun alussa tästä opetuksen.

1 tykkäys

Lähetyshiippakunnassa minua tökkii mm. tuo ns. ”Väisäsen oppi” kasteesta ja uudestisyntymisestä, jota on käsitelty mm. täällä: LHPK:n uusi Katekismus

Eipä silti Ev.Lut kirkossa hiertää vielä useampikin asia, mutta se on jäsenmäärältään niin suuri kirkko, että mahdollisuus opetuksen valinnalle on suurempi.

Kirkkokysymyksessä ei mikään ratkaisu sinänsä ole riittävä.
Ihmisiin ei pidä liiaksi katsoa ja pahentua heistä.
Omassa uskonelämässä ja kilvoittelusssa on jo kylliksi.
Kansankirkossa pitää elää sen tosiasian kanssa, että on laajempi ajatteluskaala ja etsiä sieltä yhteisöllisyyttä, jota suuremmassa kirkkokunnassa uskoisin kyllä löytyvän.

1 tykkäys

Hyvin sanottu! Tästä olen samaa mieltä.
Kirjoitit:

…minun on pidettävä tässä asiassa huoli vain omasta itsestäni. Enhän minä voi tietää kanssaihmisteni uskontilaa.”

Ei kanssaihmisen uskontilaa voi tietääkään. Totta mitä sanoit.
Mutta mitä siellä tilaisuudessa opetetaan, se on mielestäni tärkeää.

Väisäsen kirjat eivät ole tunnustuskirjoja. En ole koskaan huomannut, että niitä Lähetyshiippakunnassa sellaisiksi myöskään sanottaisiin. Ihmiset kirjoittavat kirjoja ja tekevät oman ymmärryksensä mukaan parhaansa asioita selittäessään. Ne ovat kuitenkin teologien puheenvuoroja. Jos ne julkisesti otetaan tunnustuskirjojen joukkoon, sellaisiksi ne julkisesti myös sanotaan. En ole sellaista havainnut.

1 tykkäys

Totta, mutta kysymys on sen laatuinen ja saanut sellaiset mittasuhteet, että Lähetyshiipakunnan täytyisi julkisesti irtisanoutua Väisäsen kasteopista. Se on saanut nimittän sen verran “palstatilaa”, että Lähetyshiipakunta osittain jo profiloituu monelle Väisäsen kasteoppina ja karkottaa siitä jäseniä tai siihen jäseneksi mahdollisesti aikovia.

1 tykkäys

Jos asuu pienellä paikkakunnalla, ei paljon valinnan varaa ole. Meilläkin vain n 2000 jäsenen ev.lut.srk, joista aktiivisesti osallistuvia äkkiä arvioiden 1 %. Seurakunnan toiminta ei vastaa odotuksia, lähinnä vain messut, ja nekin aina samalla perinteisellä kaavalla.

Onneksi on kuitenkin sivukylällä pieni, kaunis kirkko (oik.rukoushuone), jossa kokoontuu pieni uskovien porukka monenlaiseen toimintaan, josta raamattupiiri keskeisin. Koen sen enemmän omaksi seurakunnaksi kuin paikallisseurakunnan. Se on kaikkiin tunnustuksiin virallisesti sitoutumaton, mutta kaikki aktiivit ovat luterilaisia virallisesti ja henk.koht.tunnustukseltaan.

3 tykkäystä

Korjaan edellistä.sen verran, että on kuukausittainen ilta erikseen miehille ja naisille, mutta ne eivät vastaa henk.kohtaisiin, uskoa syventäviin tarpeisiini.

Tässä alla on Lähetyshiippakunnan konsistorin lausunto vuodelta 2015, koskien papistomme keskuudessa noussutta keskustelua Matti Väisäsen kastetekirjoista. En osannut piilottaa tuota. Modet tehkööt niin, jos kokevat tämän liian pitkäksi. Tulee ehkä väärään paikkaan, mutta toisaalta haluan tässä vastata luterille ja 9x:lle, joka toistuvasti nostaa asiaa esille tällä foorumilla, että mikä on LHPK:n virallinen opetus aiheesta.

Jumalan sana, kaste ja uudestisyntyminen

  1. Kaikkien armonvälineiden vaikutus ja päämäärä ovat sillä tavalla samat, että ne kaikki ovat Pyhän Hengen työvälineitä, joilla syntien anteeksiantamus ja usko lahjoitetaan ihmiselle. Armonvälineiden käyttämisessä ja merkityksessä on kuitenkin eroja. Kirkko uskoo ja tunnustaa, että Jumalan asetuksessa nimenomaisesti pyhä kaste on sakramentti, jonka kautta tullaan kristityksi: saadaan synnit anteeksi, synnytään uudesti Jumalan lapseksi ja tullaan osallisiksi Pyhän Hengen lahjasta.
  2. Armonvälineiden samankaltaisuus ja erilaisuus on pidettävä yhtä aikaa voimassa, kun puhutaan pelastavan uskon syntymisestä. Kasteen kertakaikkisen lahjan tunnustaminen ei merkitse Jumalan sanan ja sen julistuksen vaikuttavuuden ja voiman kieltämistä. Jumalan sanassa itsessään on Henki ja elämä. Jumalan sanaa ja sen julistusta ei saa asettaa vastakkain pyhän kasteen lahjan kanssa. Ne kuuluvat kris- tologisina lahjoina yhteen. Yhtä vähän kuin voidaan asettaa vastakkain Kristuksen sikiämistä Pyhästä Hengestä sanan kautta ja hänen julkisesti todennettavaa syntymistään, yhtä vähän voidaan Jumalan vaikuttavan sanan julistus ja kasteen uudestisynnyttävä lahja repiä erilleen toisistaan pelastavan uskon syntymisessä.
  3. Niissäkin tilanteissa, joissa kristityt ovat kasteensa jälkeen langenneet ja luopuneet uskostaan, kasteen sakramentti säilyy. Kun lan- gennut tekee parannuksen, hän ei tarvitse uutta kastetta eikä uutta uudestisyntymistä, vaan hän palaa siihen uskoon, jonka oli luopumuksessa menettänyt. Tämä ei merkitse myöhemmällä iällä tapahtuvan kääntymyksen arvon tai merkityksen väheksymistä. Kuitenkin pelastuksen suhteen kaste on tämänkin jälkeen se varma ja luotettava perusta, jolle uskonelämä rakentuu.
  4. Asettaessaan armonvälineet Jumala on sitonut kirkkonsa niihin ja myös itse sitoutuu niihin täysin. Kaikkivaltiaalle Jumalalle kuitenkaan ole mahdotonta pelastaa ihminen myös ilman kastetta. Vanha kristikunta, Luther ja luterilainen kirkko ovat tunnustaneet, että pelastus on mahdollista myös niille, jotka ovat kuulleet evankeliumin sanan ja olisivat halunneet saada kasteen, mutta ovat jääneet sitä ilman, ennen kuin Jumala otti heidät pois tästä ajasta. Jumala on näin toimiessaan sama ihmisiä rakastava ja Poikansa tykö vetävä Isä, jonka tahto ei ole ihmissielujen hukuttaminen. Hänelle kuuluu vastuu tällaisista tapauksista, joissa hän toimii tietomme ja ymmärryksemme yläpuolella oman sanansa, hyvyytensä, viisautensa, vanhurskautensa ja kaikkivaltansa mukaisesti.
  5. Kirkko on omassa julistuksessaan ja toiminnassaan asetettu julistamaan sitä, minkä se tietää olevan varmaa ja selvää. Siksi oike- auskoinen kirkko ei koskaan voi saarnata pelastumista tai uudestisyntymää erillään pyhästä kasteesta, ikään kuin uudestisyntyminen ja pelastus olisi aivan yhtä mahdollista saada ilman kastetta kuin kasteessakin. Näin opettaminen ei olisi Jumalan sanan mukaista, sillä Raamattu selvästi osoittaa nimenomaan kasteelle tämän merkityksen. Tunnustuksemme toteaa selväsanaisesti moneen kertaan, että kaste on välttämätön pelastukseen, sillä juuri kasteen kautta tullaan osallisiksi Kristuksen lunastustyöstä. Tämä on se pelastuksen tie, jota seurakunnan tulee selvästi opettaa.
2 tykkäystä

Tässä on juuri se ongelma. Sana ei siis voi tämän tekstin mukaan uudestisynnyttää.
Kasteessakin on Sana ja se nimenomaan vaikuttaa uudestisyntyminen. Ei vedellä ole mitään uudestisynnyttävää voimaa ilman Sanaa.
Vesi on pelkkää vettä ilman sanaa.
Näinhän Lutherkin vähässä katekismuksessa opettaa. Todistajaseuralla oli jo aikoinaan tuo sama oppi: vain kaste voi uudestisynnyttää. En väheksy kastetta, kaste pelastaa, mutta niin pelastaa Sanakin ja kasteessa on nimenomaan Sana. Kaste on uudestisyntyminen peso ja Pyhän Hengen uudistus.

1 tykkäys

Ei, vaan siinä sanotaan, että pelastusta ei tule saarnata erillään kasteesta. Kohdassa neljä sanotaan näin:

Jeesus opetti Nikodemosta näin Joh 3:

Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: “Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa.”
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: “Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”.
4 Nikodeemus sanoi hänelle: “Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?”
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

Mm. tämän Herramme sanan jälkeen en rohkenisi opettaa uudestisyntymistä erillään kasteesta.

Laitan tähän vain yhden Raamatun kohdan:
“Te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.” (1 Piet. 1:23).
Nyt menen nukkumaan “pössöttämään”.
Kiitos asiallisesta ja hyvästä keskustelusta ja hyvää yötä!

1 tykkäys

En muista, mitä Väisänen yksityiskohdissa kirjoitti, mutta oma sanani asiaan on tämä: Jumalan säännönmukainen ja ilmoitettu tapa uudestisynnyttää on käyttää kastetta. Silloin ihminen syntyy vedestä ja Hengestä. Yleisesti tämä toteutuu lapsia kastettaessa. Tämä ensimmäinen hetki on ainutlaatuinen: ihminen otetaan pois saatanan omistusvallasta. Myöhemmin kuitenkin moni lankeaa pois uskosta ja taas palaa. Tällöin ei pidä ajatella uudestisyntymänsä varsinaiseksi aluksi ja perustaksi kääntymystään takaisin uskoon, vaan sitä hetkeä, jolloin hänet kastettiin. Kasteella on erityinen rooli. Jos aikuinen ihminen ensin tulee uskoon, hänenkin on pidettävä uudestisyntymänsä varsinaisena hetkenä kastehetkeään, koska vasta silloin toteutuu syntymä vedestä ja Hengestä. Pelkällä sanallakin on uudestisynnyttävä voima, mutta sitä tosiasiaa ei pidä käyttää Jumalan säännönmukaisen toimintatavan normaalina vaihtoehtona. Kasteoppilas uskossa kuollessaan pelastuu, mutta hän oli kastetta haluava ja siihen suuntautuva oppilas.

3 tykkäystä

Kiitos! Vihdoinkin näen jotain konkreettista LHPK:n taholta. Tähän sitatoimaani kohtaan voin kyllä yhtyä, joskin vähän pitkin hampain, koska siinä kaste korostuu liiaksi armonlähteenä armonvälineen sijasta. Onhan syntien anteeksiantamus olemassa Kristuksen sovitustyön tähden jo ennen kastettakin valmiina kaikille, joten kaste ei saa sitä aikaan, vaan välittää sen sille annetun nimensä armonväline mukaisesti. Olin kuitenkin iloinen, että tuon linkin tekstissä mainittin nimeltä Matti Väisänen, joka oli sytykkeenä sen sisällölle. Olisin kuitenkin odottanut vielä selkeämpää kohdentamista MV:n harhaa kohtaan. Mm. että olisi sekeästi torjuttu hänen edustamansa kahden uskon malli, pelastava ja pelastetun usko, joista edellimmäinen ei vielä omaa syntien anteeksiantamusta, vaan tarvitsee kasteen muuttuakseen pelastetun uskoksi ja myös sen asian, jonka @Luteri jo toi esille että MV torjuu systemaattisesti sanan uudestisynnyttävyyden ja omistaa sen vain kasteelle jne.

Eikä kasteasia tarvitse tullakseen selväksi yhdeksää kirjaa, vaan sen voi ilmaista aivan hyvin parilla kirjan kappaleella, kuten seuraavassa aivan uudessa Sleyn kirjassa tekee Jorma Kantola:

Armonvälineet ovat rinnakkaisia ja samanarvoisia Pyhän Hengen “työkaluja”. Armonvälineillä on kuitenkin määrätty suhde toisiinsa, ja niiden tehtävät ovat osittain erilaiset. Jumalan sana on perustava armonväline, jota ilman sakramentit eivät voisi olla armonvälineitä. Näkyviin aineisiin liittyvä Jumalan sanan lupaus tekee sakramentit “näkyväksi sanaksi”. Kasteen Jumala on asettanut armonvälineeksi, jonka kautta Pyhä Henki yhdistää ihmisen Kristukseen ja hänen “ruumiiseensa”, kristilliseen seurakuntaan. Jumalan sanan ja ehtoollisen kautta Pyhä Henki vaalii ja syventää tätä kasteessa Kristuksen ja ihmisen välille syntynyttä yhteyttä.

Jumala on sitoutunut mutta ei sidottu asettamiinsa armonvälineisiin. Voimme tehdä tämän perusteella joitakin selventäviä huomioita. Ensinnäkin Pyhä Henki toimii armonvälineiden kautta suvereenisti ja täysin ihmisestä riippumatta. Armonvälineet eivät itsessään, ihmisen käyttäminä, sisällä Jumalan armoa, vaan Jumalan armo tulee todeksi ainoastaan hänen oman lupauksensa tähden. Toiseksi Pyhä Henki voi poikkeuksellisesti sivuuttaa armonvälineet. Me emme voi näin tehdä, ja meidän on pitäydyttävä siihen, mihin Jumala on meitä kehottanut. Siksi kaste on ihmisen näkökulmasta välttämätön pelastumisen edellytys, eikä kastamista tule viivytellä. Jumalan näkökulmasta tilanne on toinen, minkä vuoksi meidän ei tarvitse ajatella niin, että Jumalan armo ei voi tavoittaa kastamattomia lapsia. Kolmanneksi on huomattava, että vaikka Jumala on asettanut kasteen Kristukseen yhdistymisen välineeksi, Pyhä Henki voi yhdistää ihmisen Kristukseen myös Jumalan sanan ja ehtoollisen välityksellä.

Jorma Kantola, Tietämättömän täytyy uskoa, SLEY 2021, s. 166-167.

Näin lyhyesti sen voi kiteyttää!

Vielä jää käsittelemättä virka ja kirkkokysymys, mutta palataan niihin sitten myöhemmin.

1 tykkäys

Tuo Todistajaseura ottikin MV:n vastaan jonkinlaisena kasteoppinsa uutena airueena. Hän kävi vierailemassa heidän luonaan muutaman kerran saaden kuninkaallisen vastaanoton. Kirkkoherra K.E. Salonen kirjoittikin lyhyen kirjasen, harhaoppisyytöksen nimikkeellä “Lihan pyhyys” 1930 luvulla todistajaseuraa vastaan.

Ehkäpä alunpitäen tämä harha lähti liikkeelle 1850 luvulla Saksalaisen J. H. Leinerin kirjasta, jonka ensimmäisenä tiedän näin opettaneen. Olen sen lukenut ja se on vieläkin minulla tuolla hyllyssäni.

Voisiko olla niin, että Raamatun paikat, jotka puhuvat kasteesta muodostavat kokonaisuuden? Sitä Lhpk:n ja vaikkapa Repen teksti tuossa yllä sitten yrittää parhaan ymmärryksensä mukaan avata. Eihän voi olla niin, että Raamattu on asiassa itsensä kanssa ristiriidassa, vaikka se näennäisesti sitä on, vaikkapa esittämäsi 1.Piet ja Joh 3?

Niinkuin lähettämäni konsistorimme teksti osoittaa, niin me emme kiellä sanan uudestisynnyttävää voimaa. Kuitenkin Raamattu opettaa samaan aikaan selvästi, että nimenomaan kaste on uudestisyntymisen paikka.

Kirjoitit näin yllä. Kumma kyllä kun keskustellaan Lähetyshiippakunnasta, niin suopeus katoaa jonnekin ja alkaa kummallinen opinkohtien ruotiminen ilmeisesti STLK:ssa opituilla kriteereillä.

Näitä siis odotellessa…

Samaan aikaan, et pidä kuitenkaan ongelmana osallistua Sleyn toimintaan, joka on myös Suomen ev.lut. kirkon toimintaa.