Mikä on kirkko ja kirkon toimintaa?

Voi olla että tulkinnassani on kehittämisen varaa siltä osin, miten kirkon tuntomerkit kuuluvat Kirkkoon. Edelleen haluan pysyä Lutherin, Chemnitzin ja Gerhardin linjoilla siinä, kun he sanovat että Tosi Kirkko on näkymätön (eikä toisaalta ole kahta eri kirkkoa - Tosi kirkko ei ole Platonin valtio).

Joka tapauksessa Silvanus, väittämäsi “Kristuksen ruumiista tullaan osalliseksi piispan alaisen paikallisseurakunnan jäsenyyden kautta.” on väärä. Kristuksen ruumis maan päällä ei ole millään tavalla juridinen vaan ainoastaan hengellinen yhteisö, eikä sanan voima ole sidottu minkään seurakunnan juridiseen jäsenyyteen. Jumalan seurakunnan rajat eivät ole näkyvät, ja siksi et voi puhua mistään paikallisseurakunnan jäsenyydestä pelastuksen saavuttamisen ehtona. Sana voi vaikuttaa uskoa juridisen seurakunnan ulkopuolellakin. Ja vain uskolla tartutaan Kristuksen ruumiiseen - ei näkemällä.

Olisi varmaan asianmukaista muodostaa oma otsikko, koska nyt ollaan tämän ketjun alkuperäisestä aiheesta sivussa…paitsi että väärästä kirkko-opista voi seurata sellaisiakin kummallisia väittämiä, esimerkiksi “herätysliikkeet eivät muodosta personaaliordinariaatteihin rinnastuvaa rakennetta, eikä niiden jäsenyyden kautta voida tulla osallisiksi Kristuksen ruumiista”.

2 tykkäystä

Voitko perustella tämän tulkinnan Raamatulla?
Olen aina ajatellut Raamatussa mainitun Kristuksen ruumiin tarkoittavan koko kirkkoa, jonka muodostavat kristityt.
Jos apostoli kirjeessään näyttää puhuttelevan yhtä seurakuntaa ruumiina, ymmärtäisin sen johtuvan siitä että hän ei kirjoittanut kaikille kristityille yhtä aikaa vaan kirjeet koskivat tiettyjä paikkakuntia ja lähetettiin tietyissä tarkoituksissa.
Toki kielikuvana yhteisöä voi nimittää ruumiiksi, jossa jäsenet tarvitsevat toisiaan jne.
Mutta eihän Kristuksia voi olla monta vaan yksi? Yksi on kastekin, ja se yhdistää maailman kristityt samaan Kristukseen, ja hänen kuolemassaan me olemme haudatut ja olemme nousevat myös ylös.

Tämä keskustelu on kyllä mielenkiintoinen, sillä myös Pekalla on pointtinsa.
En näe ratkaisevaa ristiriitaa siinä, että Kristuksen todelliset seuraajat muodostavat maailmanlaajuisen - vaikka hajaantuneenkin - kirkon ja samalla kuitenkin kehotetaan tarkkailemaan kirkon tuntomerkkejä eli onko sana puhdas ja sakramentit oikein toimitetut. Kristusta ei tule käskeä etsimään umpimähkään - esim. omasta sydämestään tai seuraamalla ketä tahansa julistajaa ja profeetaksi ilmoittautuvaa. Kirkkoa ei tule väheksyä hurmahenkisesti, vaan on katsottava miten se toteuttaa tehtävänsä. Onko sakramentteja ja saarnaa varten virka vai vallitseeko villi meno?

Ehkä on niin kuin pelastuksenkin kanssa. Emme voi tietää varmuudella, pelastuuko hän ja hän ei, emmekä voi myös vakuuttavasti Jumalan ajatuksia lukien määrittää väärää ja oikeaa seurakuntaa. Mutta osviittoja kyllä on molemmista.

Maallikon mietteitä.

3 tykkäystä

Kirkko on Kristuksen ruumis. Minusta kuulostaa omituiselta jos Kirkosta puhutaan jotenkin muuten kuin että sana ja sakramentit olisivat erottamatta sekoittamatta, muuttamatta ja jakamatta Kirkossa. Sana ja sakramentit ovat näkyvä osa kirkkoa, näkyviä merkkejä.

On totta, että reformoiduissa tunnustuksissa erotetaan toisistaan näkyvä ja näkymätön kirkko. Tällä distinktiolla tarkoitetaan kuitenkin näissäkin tunnustuksissa käsittääkseni sitä, että Kirkossa ja Kirkon ulkopuolella on oikeita ja vääriä kristittyjä ja että mihinkään yhteisöön kuuluminen sinänsä ei takaa kenellekään pelastusta, koska pelastus on yksin uskosta. Tämä johti kuitenkin valitettavasti usein siihen, että Kirkko olisi identifioitavissa johonkin tiettyyn aikaan ja tiettyyn paikkaan ja/tai tiettyyn kansaan.

Karl the Barth, kaikkien reformoitujen ja kalvinistien äiti vastusti tällaista kehitystä. Barthin mielestä Kirkkoa ei voi identifioida mihinkään kansaan, maahan, alueeseen, hallitukseen, instituutioon ja että kirkkoa ei voi jakaa oikeisiin ja vääriin ihmisiin tai opettajiin. Se on minusta hyvin sanottu.

Kirkolla on monta näkyvää jäsentä. Ensisijaisesti jäsenet ovat mielestäni paikalliskirkkoja ja toissijaisesti niihin kuuluvia ja kuuluneita ja kuuluvia ihmisiä. Erilaisuus näkyy esimerkiksi erilaisina traditioina. Kaikkien jäsenten tulisi kuitenkin voida toimia yhdessä. Käsi ei ole jalka eikä Suomen ev. lut kirkko ole koptikirkko. Silti ne (kaikki) muodostavat mielestäni saman kokonaisuuden joka elää samasta Hengestä ja Sanasta. Ekumenian haava on se, että käsi ja jalka eivät tule ravituksi samassa pöydässä.

D

3 tykkäystä

Minulla tökkii kovasti tuo, että Kirkkoudessa ensisijaista on juridinen organisaatio.

Sitten pari pohdiskelun aihetta teille oppineille:

  1. Jos kerran Kristuksen ruumis on “viinipuu ja oksat”, niin onko nyt paikallisseurakunnan jäsenet ne oksat, ja paikallisseurakunnat isompia oksia ja näkyvät kirkkokunnat viinipuun runko-oksia? Kuvittelenko olkinukkeja vai oletteko tosiaan tuota mieltä?

  2. Eikö Kristuksen ruumis, eli Jumalan kansa ole Jumalan kansaa myös arkipäivisin? Muuttuuko Kirkko ei-Kirkoksi kun uskova kansa marssii pois messusta? Putoavatko oksat viinipuusta? Meneekö Kirkko nukkumaan arkipäiviksi odottamaan sunnuntaita? Mikä on Tosi Kirkko arkipäivisin, uskovat kristityt vai ehkä joku muu ? Kysyn siksi, koska monesti edellytetään, että Kirkko on Kirkko vain silloin, kun armonvälineet ja oikea virka on käsillä. Luulisi olevan elämää Kristuksen ruumiissa muulloinkin kuin messussa, yhteisessä seurakunnan kokoontumisessa.

2 tykkäystä

Meillä oli viime sunnuntaina todella hyvä opetus tästä aiheesta, eli siitä, että olemme oksastettuja todelliseen viinipuuhun, eli Kristukseen. Opetus kuultavissa Mitä kuuntelen tänään ketjussa.

Olipa seurakunta-, tai kirkkorakenteet mitä tahansa, olemme kiinni suoraan Kristuksen päärungossa ja saamme voimamme ja hedelmämme sen välittämistä ravinteista.

Tuohan nyt ei tietenkään pidä paikkaansa. Ei Jeesus ole luvannut välittää samoja siunauksia “minkä tahansa” rakenteen kautta, vaan vain ja ainoastaan kirkkonsa kautta. Hänhän nimenomaan varoitti siitä, että eivät kaikki hänen nimissään esiintyvät ole oikeita opettajia tai yhdistä häneen:

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.

Monet sanovat minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’

Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät! (Matt. 7:21-23)

Jeesus sanoi: "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ‘Minä se olen’, ja: ‘Aika on tullut.’ Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä. (Luuk. 21:8)

Jeesuksen nimissä esiintyviä yhteisöjä on paljon, mutta kirkkoja on vain yksi. On väärää opetusta väittää, että “mikä tahansa rakenne” pystyisi välittämään Jeesuksen kirkolleen antamat lupaukset.

Yksi huomattava seikka, jonka avulla pystyy erottamaan vääriä oikeasta yhteisöstä on se, että tarkastelee miten ko. yhteisö muistaa, kunnioittaa ja pitää esikuvanaan edesmenneitä kirkon pyhiä; jos heitä ei pidetä arvossa ja heidän uskonvaellustaan ei muistella (synaksaarit!) ja pidetä esikuvallisena, silloin kyseessä ei voi olla oikea kirkko, sillä kirkossa noudatetaan pyhän apostolin antamaa käskyä:

Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. (Hepr. 13:7)

Pyhien elämää tulee muistella ja opettaa eteen päin, sillä heidän elämänsä todistaa elävän Jumalan toiminnasta ja vaikutuksesta ihmiseen. Pyhien kunnioittaminen ja muistelu on Jumalan kunnioittamista ihmisessä ja siten elävän evankeliumin julistamista - ei “uhka” sille tai sen vaihtoehto, niin kuin väittävät ne, jotka eivät pyhiä kunnioita tai muistele.

Ehkä näin:

Jeesus Kristus ja hänen kirkkonsa, pää ja ruumis, ovat sisäisesti yhtä. Kirkko yhteisönä on yksi muodoista, joiden kautta yksilö kohtaa Jumalan, sillä Jumalan voidaan sanoa inkarnoituvan kirkossa. Jumala käyttää uskovien kutsumiseen ja pyhittämiseen kuuluvia ja näkyviä armonvälineitä, jotka välitetään kuuluvan ja näkyvän kirkollisen yhteisön sisällä. Mutta Kristuksen ja kirkon ykseydessä Kristus on antaja ja Pelastaja ja kirkko on ensisijaisesti vastaanottaja ja pelastettu. Samalla koko varsinainen sisäinen ykseys on kätkettyä [sk. “näkymätöntä”], sillä Jumalan hengellistä työtä ei voida nähdä eikä mitata maallisin mitoin. Eikä Kristuksen ja kirkon välinen ykseys estä synnin olemassaoloa kirkossa. Sakramentaalisena organismina koko kirkko ei voi langeta uskosta, sillä Kristus on lupauksensa mukaisesti joka päivä sen kanssa maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Luterilaiset tunnustuskirjat toistavat tämän katolisen vakaumuksen. Kristuksessa kirkko on pyhä, eivätkä synnin ja kuoleman mahdit voi sitä voittaa (Matt. 16:18). Mutta samalla yksikään kirkon jäsenistä ei voi olla vailla syntiä. Pyhyys merkitsee kirkolle sekä todellisuutta että kutsua kääntyä pois synnistä. (Vanhurskauttaminen kirkon elämässä nn. 147-148)

Barth ei ehkä edusta se ensiten klassinen reformoitu teologia, ymmärtääkseni. In matter of fact, Barth perustelee dogmatiikkan neljäs osa, että kirkkon näkymötön ulottuvuus primaatti selittää miksi kirkot ovat Kristuksen ruumis vaikka organisaationa erit. Näin minulle selitti kerran tuttu suomalainen (!) pappi.

Paikalliskirkkojen roolista tämä:

kyrkan är apostolisk, därför att Kristus, sänd av Fadern, sänder ut kyrkan i världen och är trogen sitt löfte: ”Se, jag är med eder alla dagar intill tidens ände”(Mt 28:20). Det finns en hela kyrkans apostoliska succession: kyrkans uppdrag och möjlighet att i trohet mot apostlarnas budskap ”efterfölja Kristus”. Men det finns också en apostolisk ”efterföljelse”, succession, inom det av Herren instiftade ämbetet, som skall tjäna den apostoliska trons kontinuitet och den synliga enheten. (http://kristenenhet.nu/kapitel_5.htm)

On, koska sana ja sakramentit ovat effektiivisiä. Ne tekevät ja pultaavat kiinni Jumalan kansaan

Yksi viesti siirrettiin uuteen ketjuun: Viinipuuvertauksen ymmärtäminen

Uutta avioliittolakia käsittelevässä ketjussa vaihdoimme @timo_k n kanssa pari viestiä siitä onko kirkko sellainen asia jonka voi perustaa uudelleen. Onhan se aika ihmeellistä miten eri tavalla ihmiset ajattelevat kirkosta.

Olen itse asiassa miettinyt paljon suhdettani kirkkoon, sen kaikissa mahdollisissa merkityksissä.
Henkilökohtainen kirkkokriisini on nyt tällaisessa pisteessä.

Paljon puhutaan siitä että oppiin pitäisi sitoutua, kuitenkin se perusoppi, mihin tulee sitoutuneeksi lausuessaan sen messussa uskontunnustuksen muodossa on aika monitulkintainen eikä kaikkiin mahdollisiin asioihin siinä oteta kantaa.

Olen huomannut miettiessäni näitä, että osa ihmisistä siirtyy siihen kirkkoon jossa ajatellaan samalla tavalla kuin itse ajattelee, onko tämä sitten oppiin sitoutumisen takia tehty siirtyminen vai se että on kiva olla ryhmässä jossa tuntee kuuluvansa joukkoon, en tiedä.

Olen miettinyt näitä koska olen alunperinkin, jo silloin kun en kuulunut mihinkään kirkkoon enkä ollut kastettu, olen ollut monista kirkoissa opetettavista asioista hyvin eri mieltä.
Kirkko on silti vetänyt puoleensa, koska olen kokenut että kirkko on sen Kristuksen ruumis joka minua sisällisesti puhuttelee. Minusta on ollut tärkeää etsiä kirkkoa jossa pystytään osoittamaan linja joka on vaalinut ehtoollisen jakamisen luvallisuutta Kristuksen asettamasta ehtoollisesta asti.
Uskontunnustukseen toki voin yhtyä messussa, se ei tuota minkäänlaisia ongelmia.
Sitten jää käteen kaikenlainen muu mielipide-ero kirkon opetusten kanssa.
Olen sekä rukoillut että loogisesti ajattelemalla suhtautunut asiaan niin että yritän olla sellaisessa vastaanottavuuden tilassa että pyrin ottamaan vakavasti nekin kirkon opetukset joiden taas toisaalta toivoisin muuttuvan. Ajattelen että Jumala antaa joko minun ymmärtää asian tai sitten Jumala antaa opetuksen löytää uusia uomia, jos on Jumalan tahto että asia muuttuu. Ymmärrän että kumpaakaan näistä en voi välttämättä odottaa minun elinaikanani tapahtuvaksi, en sitä, että minä ymmärrän todeksi asiat jotka tällä hetkellä eivät mielestäni ole tosia, enkä sitä että kirkossa alettaisiin opettaa enemmän minun mieleni mukaan.

Opetukseen sitoutumattomuus on perinteisesti ollut yksi kriteeri ehtoolliselta erottamiseen. Olenkin miettinyt paljon sitä olenko kelvollinen ehtoolliselle.
Olen ripittäytyessä puhunut tästä avoimesti ja toistaiseksi minua on kehotettu menemään ehtoolliselle. Ja mielelläni menen jos kirkon opetuksen edustaja katsoo minun sinne voivan mennä.
Eli siis, luotan kirkkooni siinä että minulle ei tuota ongelmaa mennä tai olla menemättä ehtoolliselle kirkon harkinnan mukaan, mutta en todellakaan kaikkea kirkon opettamaa allekirjoita.
Tärkein kirkkoa määrittelevä asia, ehtoollinen, on minulle se asia miksi kuulun kirkkoon tai en kuulu. Mielestäni ehtoollinen on oikea vaikka koko kirkko luopuisi uskosta ja opettaisi mitä sattuu jos voidaan osoittaa että tämä leipä jonka näen muuttuvan Kristuksen ruumiiksi on sitä samaa ruumista joka annettiin apostolien käsiin. Sen samuutta minusta turvaa yhteisesti sovittujen piispanvihkimysperiaatteiden noudattaminen ja katkeamattomuus. Ehtoollinen on kuin aarre joka on siirtynyt käsistä käsiin. Ei haittaa mitä kädet itsessään olivat, kunhan aarre on sama.

Olen miettinyt että mitä sitten, jos elämäni aikana kirkko muuttuisi sellaiseksi, että siellä olisi omasta mielestäni todella raskaasti totuudesta poikkeavaa opetusta.
En välittäisi, niin kauan kuin ehtoollista ja ehtoollisliturgiaa vaalittaisiin.
Jos minua kiellettäisiin menemästä ehtoolliselle, en menisi, saisinpa istua kuitenkin tabernaakkelin lähellä, ja osallistua rukouksiin. Ja jos en saisi osallistua edes rukouksiin, kuitenkin tietäisin että siellä on Kristuksen ruumis jota minun kuuluu seurata, syteen tai saveen.

Mitä sitten jos katolinen kirkko lakkaisi jakamasta nykymuotoista ehtoollista, jättäisinkö kirkkoni? Fatiman ennustusten yhteydessä olen tätäkin miettinyt.
Siinä tilanteessa varmasti menisin johonkin kirkkoon joissa on on samalla tavalla huolehdittu apostolisen ehtoollisen vaalimisen katkeamattomuudesta. Niitähän on tietysti varsinkin itseymmärryksensä mukaan monia.
Riippuu vähän siitäkin missä päin maailmaa olisin, mikä olisi suuntani tuollaisessa tapauksessa.
Ortodoksit, armenialaiset, koptit, syyrialaiskirkot, tuomaskristityt…

En tunne pystyväni kognitiivisesti määrittelemään millainen opin (uskontunnustuksen lisäksi) pitäisi olla että tuntisin jonkin kirkon olevan totuudellinen kirkko. Minulla ei ole hajuakaan siitä mikä on opillinen totuus, mutta olen yrittänyt jäljittää käsistä käsiin siirtyvää Kristusta ja parhaani mukaan yritän siinä pysyä.

1 tykkäys