Uutta avioliittolakia käsittelevässä ketjussa vaihdoimme @timo_k n kanssa pari viestiä siitä onko kirkko sellainen asia jonka voi perustaa uudelleen. Onhan se aika ihmeellistä miten eri tavalla ihmiset ajattelevat kirkosta.
Olen itse asiassa miettinyt paljon suhdettani kirkkoon, sen kaikissa mahdollisissa merkityksissä.
Henkilökohtainen kirkkokriisini on nyt tällaisessa pisteessä.
Paljon puhutaan siitä että oppiin pitäisi sitoutua, kuitenkin se perusoppi, mihin tulee sitoutuneeksi lausuessaan sen messussa uskontunnustuksen muodossa on aika monitulkintainen eikä kaikkiin mahdollisiin asioihin siinä oteta kantaa.
Olen huomannut miettiessäni näitä, että osa ihmisistä siirtyy siihen kirkkoon jossa ajatellaan samalla tavalla kuin itse ajattelee, onko tämä sitten oppiin sitoutumisen takia tehty siirtyminen vai se että on kiva olla ryhmässä jossa tuntee kuuluvansa joukkoon, en tiedä.
Olen miettinyt näitä koska olen alunperinkin, jo silloin kun en kuulunut mihinkään kirkkoon enkä ollut kastettu, olen ollut monista kirkoissa opetettavista asioista hyvin eri mieltä.
Kirkko on silti vetänyt puoleensa, koska olen kokenut että kirkko on sen Kristuksen ruumis joka minua sisällisesti puhuttelee. Minusta on ollut tärkeää etsiä kirkkoa jossa pystytään osoittamaan linja joka on vaalinut ehtoollisen jakamisen luvallisuutta Kristuksen asettamasta ehtoollisesta asti.
Uskontunnustukseen toki voin yhtyä messussa, se ei tuota minkäänlaisia ongelmia.
Sitten jää käteen kaikenlainen muu mielipide-ero kirkon opetusten kanssa.
Olen sekä rukoillut että loogisesti ajattelemalla suhtautunut asiaan niin että yritän olla sellaisessa vastaanottavuuden tilassa että pyrin ottamaan vakavasti nekin kirkon opetukset joiden taas toisaalta toivoisin muuttuvan. Ajattelen että Jumala antaa joko minun ymmärtää asian tai sitten Jumala antaa opetuksen löytää uusia uomia, jos on Jumalan tahto että asia muuttuu. Ymmärrän että kumpaakaan näistä en voi välttämättä odottaa minun elinaikanani tapahtuvaksi, en sitä, että minä ymmärrän todeksi asiat jotka tällä hetkellä eivät mielestäni ole tosia, enkä sitä että kirkossa alettaisiin opettaa enemmän minun mieleni mukaan.
Opetukseen sitoutumattomuus on perinteisesti ollut yksi kriteeri ehtoolliselta erottamiseen. Olenkin miettinyt paljon sitä olenko kelvollinen ehtoolliselle.
Olen ripittäytyessä puhunut tästä avoimesti ja toistaiseksi minua on kehotettu menemään ehtoolliselle. Ja mielelläni menen jos kirkon opetuksen edustaja katsoo minun sinne voivan mennä.
Eli siis, luotan kirkkooni siinä että minulle ei tuota ongelmaa mennä tai olla menemättä ehtoolliselle kirkon harkinnan mukaan, mutta en todellakaan kaikkea kirkon opettamaa allekirjoita.
Tärkein kirkkoa määrittelevä asia, ehtoollinen, on minulle se asia miksi kuulun kirkkoon tai en kuulu. Mielestäni ehtoollinen on oikea vaikka koko kirkko luopuisi uskosta ja opettaisi mitä sattuu jos voidaan osoittaa että tämä leipä jonka näen muuttuvan Kristuksen ruumiiksi on sitä samaa ruumista joka annettiin apostolien käsiin. Sen samuutta minusta turvaa yhteisesti sovittujen piispanvihkimysperiaatteiden noudattaminen ja katkeamattomuus. Ehtoollinen on kuin aarre joka on siirtynyt käsistä käsiin. Ei haittaa mitä kädet itsessään olivat, kunhan aarre on sama.
Olen miettinyt että mitä sitten, jos elämäni aikana kirkko muuttuisi sellaiseksi, että siellä olisi omasta mielestäni todella raskaasti totuudesta poikkeavaa opetusta.
En välittäisi, niin kauan kuin ehtoollista ja ehtoollisliturgiaa vaalittaisiin.
Jos minua kiellettäisiin menemästä ehtoolliselle, en menisi, saisinpa istua kuitenkin tabernaakkelin lähellä, ja osallistua rukouksiin. Ja jos en saisi osallistua edes rukouksiin, kuitenkin tietäisin että siellä on Kristuksen ruumis jota minun kuuluu seurata, syteen tai saveen.
Mitä sitten jos katolinen kirkko lakkaisi jakamasta nykymuotoista ehtoollista, jättäisinkö kirkkoni? Fatiman ennustusten yhteydessä olen tätäkin miettinyt.
Siinä tilanteessa varmasti menisin johonkin kirkkoon joissa on on samalla tavalla huolehdittu apostolisen ehtoollisen vaalimisen katkeamattomuudesta. Niitähän on tietysti varsinkin itseymmärryksensä mukaan monia.
Riippuu vähän siitäkin missä päin maailmaa olisin, mikä olisi suuntani tuollaisessa tapauksessa.
Ortodoksit, armenialaiset, koptit, syyrialaiskirkot, tuomaskristityt…
En tunne pystyväni kognitiivisesti määrittelemään millainen opin (uskontunnustuksen lisäksi) pitäisi olla että tuntisin jonkin kirkon olevan totuudellinen kirkko. Minulla ei ole hajuakaan siitä mikä on opillinen totuus, mutta olen yrittänyt jäljittää käsistä käsiin siirtyvää Kristusta ja parhaani mukaan yritän siinä pysyä.