Giertz hylkää Raamatun kaikinpuolisen täydellisen erehtymättömyyden ja virheettömyyden, mutta on silti syvästi Raamattuun sitoutuva opettaja, jolle Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje. Hänelle Raamattu on ensisijaisesti pelastuksen oppikirja. Kirjassa Jumalan sana - inspiroitu ja erehtymätön - joudutaan tekemään aika paljon myönnytyksiä Raamatun erehtymättömyydelle ja virheettömyydelle, vaikka kovasti toitotetaan sen erehtymättömyyttä ja virheettömyyttä. Toki tämä kirja vahvisti uskoani Raamattuun silti. Preusin Raamatun inspiraatio kirjasta taas en muista kovin paljoa sen sisällöstä. Mutta hyviä pointteja siinäkin.
On hyvä huomata, että sanoja erehtymätön ja virheetön käytetään monesti venyvässä merkityksessä. Eli niihin ei useinkaan ääritiukasti pitäydytä. Toisaalta melkein kaikki mitä Raamatusta sanotaan usein, niin sillä on jonkinlainen venyvä merkitys, koska Raamattua on vaikea tyhjentää mihinkään sanaan ääritäsmällisesti. Jopa se mitä Raamattu itse itsestään sanoo, niin senkin voi ymmärtää “pyöristäen” tai “venyvästi”. Kun Raamatussa todetaan, että “sinun sanasi on kokonaan totuus”, niin ei siinä kuitenkaan sanota, että hänen sanansa on kaikinpuolisesti erehtymättömän virheetön.
Jos en käytä Raamatusta termejä erehtymätön ja virheetön, niin mitä sitten käytän? Tyydyn vain toteamaan, että Raamatulla on jumalallinen auktoriteetti ja sen mukaan meidän tulee uskoa ja elää. Raamatusta voidaan johtaa luotettava oppi koskien kristityn uskoa ja elämää. Raamatulla siis kuitenkin on jonkinlainen erehtymättömyys, vaikkei minusta kaikinpuolinen.
Ajatuksia aiheen tiimoilta? Linkkejä aiheen tiimoilta? Kirjaehdotuksia aiheen tiimoilta?
Siinä tulee hyvin esiin Jumalan ja ihmisen ero, mutta samalla se, miten Raamattu on “oikeassa käytössä”. Fokus ei ole erehdysten tai erehtymättömyyden pohtimisessa vaan käytännön uskonelämässä.
Saisi silti tuo katekismus korostaa selkeästi sitä, että Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje ja menee muun edelle. Se jää vähemmälle huomiolle. Puutteensa on siis tuossa katekismuksen esityksessä. Hieman laimea esitys.
Giertz nostaa muun muassa tällaisia asioita esille:
"Historiankirjoitus ja luonnontiede Raamatussa
Ajanlasku
Myös Aikakirjoilla on hartaudellista arvoa
Niissäkin on mm. viittauksia Kristukseen
Kertomuksia ei saa lukea ikään kuin joku nykyajan historioitsija olisi ne kirjoittanut
VT:n kirjoittajat kirjoittivat historiaa sillä tavoin kuin aikanaan historiaa kirjoitettiin
Aikatietoja jotka eivät näytä pitävän yhtä
Uuden kuninkaan myötä alkoi uusi “ajanlasku”
Epäselvyydet osoittavat, että Jumala ei ole halunnut antaa meille tarkkaa aikajärjestystä
Ei merkitystä sanoman kannalta
Epätarkkoja ilmaisuja
Selostus voi olla oikea olematta täsmällinen
Käytämme sanontoja, joita ei saa ottaa kirjaimellisesti, mutta jotka kuitenkin ovat havainnollisia ja oikeita, jos ne ymmärretään oikein. Esim. “olen kuolemanväsynyt”
Raamatun numerotiedot
Raamattu hyväksyy kunkin ajan tavan mitata ja laskea
Luvut usein summittaisia ja pyöristettyjä
Sisäinen järjestys
Asiajärjestys on usein merkityksetön
Luonnontiede ja Raamattu
Raamattu ei anna meille luonnontieteellistä tietoja
Raamattu kertoo sen, mikä edellytetään tunnetuksi
Raamatun kirjoittajat käyttävät oman aikansa kielenkäytölle ominaisia termejä ja käsitteitä
Kertominen tapahtuu kunkin ajan kielellä
Luomiskertomus on Jumalan ja hänen tekojensa kuvaus, jota ei pidä lukea kuin luonnontieteellistä taskukirjaa
Luomiskertomus haluaa kertoa meille, että Jumala on luonut kaiken" http://teppov.mbnet.fi/giertz.htm
Toki siitä mitä luonnontieteellisiä tietoja Raamattu antaa tai ei anna, niin voidaan olla montaa mieltä. Mutta varmaa on minusta se, että Giertzin kirja Jumala puhuu Raamatussa joka tapauksessa kumoaa Raamatun äärierehtymättömyysnäkemyksen, että joka kirjain kaikella mahdollisella tavalla totta.
Koko ajatus Raamatun erehtymättömyydestä on täysin päinvastainen tosi uskonnon olemukselle, joka on astumista epävarmuuteen, joka on välttämätöntä henkilökohtaiselle hengellisellä kasvulle.
Tämä on pyhäinhäväistys, mutta minusta jokaisen Raamattua joskus lukeneen pitäisi se myöntää: Raamatussa on paljon hengellisesti rakentavaa, mutta myös aivan päinvastaista aineista, ellei sitä lueta hyvin rankasti tulkiten. Se on hyvin epätasainen kirja, koska kaikki profetia on vajavaista. (1. Kor. 13:9)
Karkea jako “sanainspiraatioon” ja “asiainspiraatioon” jakaa kristittyjä tässä asiassa. Toiset sanovat ja uskovat, että “Jumala vastaa joka sanasta, joka Raamattuun on kirjoitettu.”
Itse en näe syytä uskoa ja ajatella niin. Kristityt pärjäsivät sentään kolmisen sataa vuotta ilman Uutta Testamenttia, vaikka apostolien kirjeitä olikin olemassa.
Mutta - käsittääkseni luterilaisuudessa ainakin - uskomme Raamatun olevan sellaiseksi muodostuneen kuin Jumala on tarkoittanut. Pyhä Henki ei vain puhunut joillekin aikanaan vaan on johtanut myös Raamatun kirjoittamista ja kokoamista.
Jumala on saattanut viisaudessaan antaa ihmisten käden jäljen näkyä “virheissä” tai “puutteissa” mitä me huomaamme kirjoituksissa. Jumala on myös tarvinnut ehkä eri aikojen ihmisiä varten erilaisia tapoja puhutella ihmistä. Me emme nyt käsitä asioita pohjimmiltaan samalla tavalla kuin tuhat tai kaksi tai kolme tuhatta vuotta sitten eläneet. Siksi me voimme aina erehtyä arvioidessamme mikä osa Raamattua on suoraan Jumalan “suusta”, ja mikä olisi “hylättävää”. Jos Jumalaan uskotaan, ei hänen ilmoitustaan ole ensi sijassa alistettava arvioinnille, vaan otettava vastaan. Täydellisen ymmärtämisen ja täydellisen hylkäämisen väliin jää vielä monta vaihtoehtoa, jotka kaikki ovat nöyriä suhteessa Jumalan viisauteen.
Voi uskoa siis “Jumalan vastaavan joka sanasta Raamatussa” mutta se on eri asia kuin ottaa joka sana kirjaimellisena, ja juuri meidän aikamme ymmärryksellä saavutettavana.
Mielestäni ei laimea, vaikka on totta että Katekismus tuossa ei korosta “ylin ohje” -aspektia.
Koko Katekismus toisaalta todistaa siitä, että uskomme on Raamatun kirjoituksiin perustuvaa. Kaikki uskon ja opin kohdat perustellaan Raamatulla.
Tuossa edellä jo vähän kirjoitin asiasta Veritylle vastatessa, mutta vielä sinulle:
Tärkein kysymys ei välttämättä kuulu “Onko Raamattu täysin erehtymätön ylimpänä ohjeena…” vaan “Mitä Jumala haluaa minulle antaa sanansa kautta”?
Siis ei välttämättä. Joskus tuo kyllä voi olla hyvin tärkeä ja joillekin. Asiaa on selvitettävä niin paljon kuin silloin pystyy. Mutta siihen ei tulisi jäädä. Miksi?
Koska usko ei ole kai ensisijaisesti totenapitämistä eikä Jumalan uskottavuuden punnintaa eikä älyllistä kamppailua. Usko on luottamista ja turvaamista armolliseen Jumalaan. Kristus on Raamatun ja Kirkon aarre, koska hänessä me kohtaamme tuon armollisen Jumalan. Kaikki mikä erottaa Jumalan armosta ja rakkaudesta, on Jumalan vihollisen työtä.
Peukutin, koska uskon ymmärtäväni mitä tarkoitat. Ja olevani samaa mieltä.
Itse ajattelen, että on suorastaan tärkeää, että Jumala ei ole “sanellut” Raamattua, vaan siinä näkyy ihmisen inhimillinen, ja osin erehtyväinenkin tai epätarkka kädenjälki. Myös inhimillisiä tunteita, joita ei voi suoraan laittaa “Jumalan suusta” tulleeksi, mikä näkyy psalminteksteissä ja vaikkapa Saarnaajan kirjassa.
Aikoinaan opetettiin, että eri käännöksissäkin Jumala on varjellut Sanaansa ja siksi myös kaikki Raamatun käännökset ovat Jumalan Sana(a), ei ainoastaan alkukieli.
Sitten tehtiin uudet suomennokset ja ruotsinnokset 90-luvuilla ja nämä samat opettajat pitivät niitä väärinä. Varmasti muistatte keskustelut siitä, kuinka uusi käännös on huono ja monien mielestä ei enää edes Jumalan Sanaa. Sitä vartenhan tehtiin niitä Folkbibeln- ja Raamattu kansalle -käännöksiä. Minä ihmettelin mielessäni, loppuiko se Jumalan oman sanansa varjeleminen 80-90-luvulla.
Tässä lihavoimassani väitteessä on kyllä parinsadan vuoden virhe. Uuden testamentin kirjat kirjoitettiin (ainakin suurimmalta osin) ennen vuotta 100, ja niitä levitettiin seurakunnasta toiseen. Varsinkin evankeliumeita luettiin aivan yleisesti seurakuntien kokouksissa. Yksi esimerkki vain: Justinos Marttyyri kirjoitti noin vuonna 160 teoksen “Dialogi Tryfonin kanssa”, jossa näyttäisi olevan (suomenkielisen laitoksen hakemiston mukaan) vähintään 50 viittausta tuntemiimme evankeliumeihin.
Verity linee viitannut kaanonin muodostumiseen. Ensimmäinen luettelo, jossa on juuri meidän tuntemamme ja vain ne UT:n kirjat on muistaakseni P. Athanasiuksen laatima.
Mutta toki kaanon oli muotoutunut sekin lähelle nykyistä jo aiemmin, Muratorin fragmentti ajoitetaan toiselle vuosisadalle ja se sisältää jo evankeliumit, Paavalin kirjeet, Apostolien teot sekä osan katolisista kirjeistä. Tietysti myös siitä voidaan paljon päätellä, mitä varhaiset kirjoittajat käyttivät. Kaanonin ydin siis näyttää muodostuneen varsin varhain.
Tämä on muuten oikein naseva sitaatti. Henki on puhunut profeettojen kautta, joten miten profetia voi olla vajavaista, jos puhuja on kuitenkin Henki? Ratkaisu löytynee profeetasta ja profeettojen kuulijoista ja ihan puheen itsensä luonteesta.
Olen tästä tietoinen. Ja mainitsinkin että apostolien kirjeet olivat jo olemassa. Ja tiedän myös milloin evankeliumit kirjoitettiin. Viittasin kaanoniin. Ja myös siihen, että kirjoitettua sanaa ei tosiaankaan ollut kaikkien uskovien saatavilla, eikä varmaan jokaisessa seurakunnassa luettavana. Ainakaan koko pakettia.