Hyvin fundamentalistinen tulkinta.
Concordia kirjoittaa tähän tapaan Giertzin raamattunäkemyksestä:
BO GIERTZIN OPPI RAAMATUSTA TEOKSESSA USKON ABC
http://www.concordia.fi/vanhat/lehti/2001/62001/5.htm
"Raamattu on samanaikaisesti Jumalan sanaa ja ihmissanaa. Kirjoittajat eivät olleet mekaanisia kirjoittajia, vaan heissä on vaikuttanut Jumalan inspiraatio. Kirjoittajien persoonalliset piirteet tulevat esille, esimerkiksi piirteet muinaisesta kulttuuriympäristöstä. Raamattu on erehtymätön varsinaisissa pelastukseen liittyvissä kysymyksissä. Se on erehtyväinen maailmankuvaa, luonnontieteitä ja biologiaa koskevissa asioissa. Kirjoittajat edustavat oman aikansa käsityksiä. Raamattua ei ole tarkoitettukaan luonnon tieteiden, lääketieteen tai biologian oppikirjaksi."
Lähde: http://tsasouna.net/index.php/ortodoksinen-usko/8-ortodoksinen-usko/195-ihmeet
Itselläni on fundametalistinen Raamatuntulkinta. Jopa siihen asti, että on melko lähellä, että olen sitä mieltä että Raamatun sana ja Raamatun Sana olisivat sama asia.
Mutta tästä huolimatta en löydä tuosta Raamatun tulkintaani. Oma tulkintani olen, että jokaisella lukukerralla olen entistä pahemmin pihalla ja entistä suuremman määrän kysymyksiä äärellä. Jolloin on vaikeaa nultailla totuuksiaan yhtään mihinkään, kun ei itsekkään tiedä miten seuraavalla viikolla tarkalleen oikein uskoo.
Toki on niin, että pelstukseen vaikuttavat, ja muutenkin, uskon peruslähtökohdat ovat sellaisia, että näkisin äärimmäisen epätodennäköisenä, että ajautuisin niissä ristiriitaan vaikkapa luterilaisen kirkon suhteen.
[quote=“Silvanus, post:74, topic:1220, full:true”]
Minun ymmärrykseni on samanlainen.[/quote]
Minun käsitykseni on sellainen, että ensimmäisinä vuosisatoina ei ylipäänsä juurikaan käytetty mitään teknistä termiä “Jumalan ilmoitus”. Sen sijaan oli ihan tavallista kirjoittaa, että itse Jumala puhuu Raamatun teksteissä ja muuta sen tapaista. Ja tämä vastaa sisällöltään melko lailla sitä mitä minä nykyaikana tarkoitan sanoessani, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta (partitiivi).
Alla on muutama esimerkki Cyprianukselta, kun ne kätevästi löytyivät omista muistiinpanoistani, suomennan joskus jos suomennosta kaivataan. (Cyprianus muuten kirjoituksissaan siteeraa Raamattua yhteensä noin 1500 kertaa.)
Cypr.eleem. 9 “Nec hoc tibi de meo spondeo sed de sanctarum scripturarum fide et divinae pollicitationis auctoritate promitto. Loquitur per Salomonem Spiritus sanctus et dicit: (sitaatti Sananl. 28:27)”
Cypr.epist. 10,2,3 “sicut scriptum est in psalmis Spiritu sancto loquente ad nos et monente”
Cypr. epist. 13,3,2 “sicut scriptum est Domino praemonente et dicente”
Cypr.epist. 55,27,3 “iuxta scripturarum divinarum fidem auctore et hortatore ipso Deo”
Teoksensa Ad Fortunatum raamatunsitaattikokoelmiin viitaten Cyprianus sanoo: Fort.praef. 4 “illud consilium … utile et salubre prospexi: … ponenda illa sola quae Deus loquitur.”
Raamatun arvostus näkyy hyvin myös siinä, kuinka Cyprianus kertoo, että Deciuksen vainon jälkeisessä konsiilissa Afrikan piispat tekivät päätöksensä “scripturis diu ex utraque parte prolatis” (epist. 55,6,1).
Cypr.epist. 63,14,2 “Neque enim hominis consuetudinem sequi oportet sed Dei veritatem, cum per Esaiam prophetam Deus loquatur et dicat (sitaatti Jes. 29:13)”
5 tykkäystä
Jeesuksen viitatessa Tanakiin se oli keskustelun automaattinen lopetus. Juutalaiselle oppineistolle oli täysin itsestään selvää niiden kirjoitusten Jumalllinen auktoriteettinen luonne.
Aika pian, kun aletaan pitämään Raamattua vain ihmisten luomuksena ollaan matkalla, jossa se Jeesuskin on vain sellainen kiva aikansa eläjä ja se oma tiedekunnan dekaani tai mikä onkaan on paljon kovempi kaveri ja niin paljon tietävämpikin.
Aluksi kiitokset @Juho:lle asiallisesta katsauksesta. @Silvanus:n kanssa sen sijaan olen aika lailla eri mieltä. (Miksi Silvanus muuten ilmaisee tykkäävänsä Juhon puheenvuorosta - näiden kahden puheenvuoron asiasisällöt ovat lähinnä vastakkaisia?)
Silvanus, tämä väite ei pidä paikkaansa, siis historiallisesti. - Oletan, ettei tarkoituksesi ole saivarrella siitä, milloin ja missä on alettu käyttää sanaa “ilmoitus” (lat. revelatio). - Tällä foorumilla on esitetty runsaasti sitaatteja ja selostuksia ensimmäisen vuosituhannen teologien ajatuksista. Olisi tilan tuhlausta siteerata näitä vielä uusiksi tähän kohtaan, mutta niistä tosiasioista käy ilmi, että alusta saakka kristityt ovat suhtautuneet Raamattuun Jumalan ilmoituksena. Esitänkin haasteen: etsi joku vakavasti otettava ensimmäisen vuosituhannen teologi, joka ei olisi pitänyt Raamattua Jumalan ilmoituksena.
Ensimmäisen vuosituhannen kristityt nimenomaan “hyväksyivät” Raamatun Jumalan ilmoitukseksi, asiasisällön puolesta, ja “sanoivat” sen moneen kertaan, mikä on kai jo tullut seikkaperäisesti todistetuksi.
Jos jokin ajatus on moderni, niin ehkä juuri se, että Raamatun asema ilmoituksena ja Kristuksen asema Jumalan Sanana olisivat muka vastakkaisia.
Oisko Boethius? (About ainoa kuuluisa ensimmäisen vuosituhannen teologi, joka ei ole minua koskaan kiinnostanut.)
Ei tarvitse pahoittaa mieltään minun raamattunäkemyspohdinnoistani. Kyllä ihan riittävästi kunnioitan Raamattua omasta mielestäni. Minulle Raamattu on ja tulee aina olemaan uskonopin lähde, josta voi johtaa luotettavan uskonopin. Välillä ajatukseni heittelevät edestakaisin sen suhteen, että kuinka tarkkaan Raamattuun pitäisi luottaa eri asioissa.
Jossain määrin kuitenkin puhuttelee se varmuus, millä Pasi Turunen ja Petri Mäkilä esiintyy Cafe Raamattu ohjelmassa. Katsoin seuraavat jaksot eilen:
Lisäksi katsoin nämä:
Eivät ne ihmiset tyhmiä ole, jotka haluavat sanoa, että Raamattu on virheetön ja erehtymätön. Se nyt sattuu vain olemaan yhden “koulukunnan” näkemys, joka myös on hyvin suosittu ja heillä on oma näkemyksenä mitä erehtymättömyys ja virheettömyys tarkoittaa. Kyllä senkin puolesta paljon järkeen vetoavia argumentteja osataan esittää. Minun kuitenkin on vaikea edustaa tätä koulukuntaa. Minusta tuntuu, että kaikissa raamattunäkemyksissä on omat ongelmansa. Lauri Thuren oli sitä mieltä, että ei tarvitse olla mitään raamattunäkemystä, vaan antaa Raamatun tekstin itse puhutella. Ennakkoon valittu raamattunäkemys voi olla esteenäkin Raamatun oikealle ymmärtämiselle.
Rukoillaan toistemme puolesta, että meillä olisi sellainen raamattunäkemys mikä miellyttää Jumalaa eniten.
Minä päädyin tähän samaan näkemykseen silloin kun joskus 15-20 vuotta sitten tätä kovasti mietin ja itsekseni selvittelin. Otan asian kerrallaan, enkä yritäkään kaikenkattavaa synteesiä.
2 tykkäystä
Millä tavalla ne ovat vastakkaisia?
Kyllä, tarkoitukseni on nimenomaan saivarrella sanasta “ilmoitus”. Siitähän minä olen koko ajan puhunut: voidaanko sanoa, että Raamattu on Jumalan ilmoitus, vai tuleeko meidän sanoa, että Jeesus on Jumalan ilmoitus, vai täytyykö nämä kenties sanoa molemmat, mutta toinen ennen toista, ja hieman eri merkityksissä.
Ilmeisesti olemme siis puhuneet toistemme ohi. Minulle “Jumalan puhe” ja “Jumalan ilmoitus” ovat eri asioita, ja olen jatkuvasti yrittänyt puhua siitä, miksi meidän tulee ymmärtää Raamattu Jumalan puheena, eikä Jumalan ilmoituksena.
Pyhä Henki puhuu Raamatun kirjoitusten kautta, eikä Pyhä Henki puhu virhettä eikä valhetta. Toisaalta hänen puhettaan ei aina voida ymmärtää ensi kuulemalla, vaan hän vaatii meitä tekemään töitä; näin hän vähitellen kasvattaa meitä täyteen totuuteen. Raamatun tärkein sisältö on evankeliumi Kristuksesta Jeesuksesta. Hänessä ja helluntaissa paljastuu meille pyhän Kolminaisuuden salaisuus, joka on ilmoituksen varsinainen sisältö. Pyhät kirjoitukset, joita kirkko - Kristuksen ruumis - kantaa, ovat Hengen puhetta meille, jonka tarkoituksena on tehdä meidät osalliseksi tästä ilmoituksesta. Raamattu ei itse ole tuo Kolminaisuuden revelatio, vaan se kertoo siitä.
Miksi sanon, että ilmoitus on Sana ja Henki, eikä kirja? Se johtuu siitä, että ilmoitus on, jotta jotain paljastettaisiin. Tämä paljastus ei tapahdu koskaan vain kirjan ja luetun ymmärtämisen kautta. Pyhä Kolminaisuus paljastuu (=ilmoitetaan) meille vain astumalla osaksi tuota salaisuutta, ja siinä Raamattu ei riitä, vaan Raamattua tulee myös kuulla: astumme Kolminaisuuden elämään kasteen kautta, Hengen kutsusta ja voimasta Kristuksen ruumiissa lähestymme Isää, jota ei voi lähestyä mitenkään muutoin kuin Kristuksen kautta.
Yhtäältä on näin: pyhät kirjoitukset on annettu kirkolle, ja kirkon tulee kantaa niitä in saecula saeculorum. Toisaalta on myös näin: kirjoitusten lukeminen ei ole välttämätöntä pelastukseen. Kirkko lukee niitä, ja niitä lukien ja niiden perusteella puhuen julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, ja opettaa ihmisiä tuntemaan Jumalaa. Kuitenkin Jumala opitaan tuntemaan vasta sitten, kun hänet tunnetaan Pojan kautta. Ja me emme voi tuntea Poikaa, ellemme yhdisty häneen ja tule yhdeksi lihaksi hänen kanssaan.
Raamattua on mahdollista nimittää ilmoitukseksi, jos kuitenkin ymmärretään, että sitä nimitetään ilmoitukseksi vasta toissijaisessa merkityksessä. Jumala ilmoittaa itsensä Pojassaan Hengen kautta. Raamattu on väline Kristuksen kohtaamiseen Hengen voimalla. Kristuksen kohtaamisen jälkeen Isän lähestyminen on mahdollista vain per filium.
Tämä on hyvä teksti:
1 tykkäys
Ja toki voidaan ajatella asiaa siitäkin näkökulmasta, että tarvitseeko minulla olla kaikenkattavaa raamattunäkemystä? Entäpä jos raamattunäkemyksen sijasta puhuttaisiin vaikkapa luku- tai jaenäkemyksestä? Jae ja luku kerrallaan näkemys?
Toki kristitty lähtee siitä liikkeelle, että Jumala on puhunut ja sana on inspiroitua. Mutta kannattaako meidän tätä inspiraatiota määritellä etukäteen, että millaista sen täytyy olla tai kuinka virheetöntä sen täytyy olla?
1 tykkäys
Katsoin ensimmäisen jakson. Tm Petri Mäkilä on entuudestaankin tuttu ja viisas mies, eikä tehnyt tässä poikkeusta. Hän helluntailaisena teologina, tm Pasi Turunen evankelikaalina, tm Leif Nummela viidesläisenä luterilaisena jakavat kaikki saman raamattunäkemyksen, mikä itsenikin on helppo allekirjoittaa, kokonaan Jumalan sanaa, Jumalan valitsemien ihmisten kirjoittamana ja kokoamana, Pyhän Hengen inspiraatioissa ja johdatuksessa, uskovan elämän ylin ohje ja jonka lupauksiin voi luottaa ja tarttua.
Luonnontieteiden tai historian oppikirja se ei tarkkaan ottaen ole, mutta tuo tärkeän näkökulman näihin. Toki itselleni Raamattu on historiallisestikin pätevää niiltä osin mitkä sellaisiksi on tarkoitettukin, sisältäähän Raamattu paljon muunlaisiakin kirjoituksia.
Itselleni on suhteellisen helppoa jakaa ohjelmassa esitetty näkemys muiden yli 70% eri herätysliikkeiden kristittyjen kanssa, jotka ohjelmassa esitetyn tutkimuksen mukaan pitävät Raamattua erehtymättömänä Jumalan sanana suunnilleen yllä edellä kuvatulla tavalla. Ainoastaan luonnontieteellisissä kysymyksissä näkemykseni poikkeaa jonkin verran herätyskristittyjen valtavirrasta ja on avoimempi tieteellisille näkemyksille, kuitenkaan olematta ristiriidassa Raamatun ydinsanoman kanssa.
2 tykkäystä
Kiitos, Silvanus. Miellyttävää lukea huolellista tekstiä. Tallensin tuon linkin Kat.kirkon opetukseen. Samoin tein Juhon viestin kanssa. Niihin pitää palata paremmalla ajalla.
Aihe on tärkeä, ja Aramis on tehnyt hyvin pitäessään tätä esillä.
Tilanne on omasta mielestäni hieman ristiriitainen, mitä tulee tämän aiheen käsittelyyn yleensä.
Esim. Silvanuksen näkemys on varmasti pätevää teologiaa. On todella tärkeää että tätä erottelua tekee jossain vaiheessa jokainen - ainakin, jos on vastuussa Raamatun ja uskon asioiden opettamisesta.
- Toisaalta: Kuten ennenkin olen kirjoittanut, meidän nykyisessä keskustelukulttuurissamme (ei täällä niinkään!), mediassa ja kirkossakin helposti Raamattuun suhtautuminen on paljon yksinkertaisemmalla ja karkeammalla tavalla jakautunutta. Mietin siis, toimiiko tällainen sivistynyt erottelu ja teologisen tiedon jakaminen aina ja kaikkialla. Ja pelkään, että suuri joukko ihmisiä jää väärään käsitykseen, jos teologit käyttävät esim. sananpartta “Raamattu on eri asia kuin Jumalan sana” tai “Raamattu ei ole ilmoitusta” jne. Vaikka he asiallisesti ottaen olisivat oikeassa, tuo saattaa kääntyä jonkinlaisena "karvalakki"viestinä muotoon: "Raamattu on niin inhimillinen ja aikaan sidottu, että siitä voi olla välittämättä, jos se sisältää kummia vaatimuksia ja jos se näyttää sotivan meidän arvojamme vastaa."
Tuosta taas avautuu suora linja ajatteluun, joka korostaa joko järkeä kaiken etiikan lähteenä - tai “Henkeä” joka puhuu ja johdattaa suoraan, ilman sitovia ja kuolettavia kirjoituksia tai kummallisia paimentolaiskansojen aikaisia uskomuksia jne. jne.
Tilanne olisi ideaali, jos esim. Silvanuksen teksti saisi tuekseen sen, että ns. tavallinen ihminen kohtaa vain uskontunnustukseen sitoutuneita ja kirkon varhaisiin opetuksiin ankkuroivia teologeja. Mutta näinhän ei ole. Juuri tähän “Raamattu ei ole uskon kohde / Raamattu ei ole ilmoitusta” tarttuvat hanakasti ne opettajat ja kansan ohjaajat, jotka haluavat uudistaa etiikkaa yleisen mielipiteen mukaiseksi, jotka haluavat pelkistää jopa koko kirkon sanoman lähimmäisenrakkauteen, jotka haluavat erottaa “uskon ja rakkauden korit” omia tavoitteita varten jne. jne.
Ehkä siis tarvitaan karvalakkiviesti teologisen x-perttitekstien lisäksi.
Esim. “Oleellista on, tutkitaanko Raamattua yläpuolelta ja meidän ajastamme arvioiden vai asetutaanko kirjoitusten oppilaiksi ja kunnioituksella suhtaudutaan siihenkin, mikä ei tunnu hyvältä ja ajallemme sopivalta”.
7 tykkäystä
Ihan hyvä pointti. Totta kai kirjoitin äskeisen tämän foorumin kontekstissa. Nuorille opetan rippikoulussa eri kärjellä: Pyhä Henki puhuu Raamatun kautta.
1 tykkäys
@Juho sanoo: “Minusta Raamatun pitäminen virheettömänä Jumalan sanana on kuulunut kirkon uskoon kaikkina aikoina.” Sinä taas ensin mainitset kuin itsestäänselvyytenä, ettei Raamattu ole virheetön eikä erehtymätön, sitten hyväksyt @S.T.A.L.K.E.R:n teesin, että lause “Raamattu on Jumalan ilmoitus” ei olisi klassinen, ja varmemmaksi vakuudeksi selität: “Kristusta on pidetty Jumalan itseilmoituksena - - ja vasta myöhempinä aikoina, kun ilmoituksen käsite on muuttunut, on Raamatustakin alettu puhua jonkinlaisena ilmoituksena”. Ei näitä oikein saa sopimaan yhteen.
Oma mielipiteeni: “Ilmoitus” on hyvin käyttökelpoinen teologinen käsite. Sitä on kuitenkin käytettävä tavalla, joka liittyy tuon sanan normaaliin semanttiseen merkitykseen. Ilmoituksella pitää siis olla tiedollinen sisältö, jotakin mitä ihminen voi ymmärtäen ottaa vastaan. Normaaliteologiassa sitä käytetäänkin juuri näin (ja Raamattua sanotaan ilmoitukseksi). Jos sen sijaan sanotaan, että “Jeesus on Jumalan ilmoitus”, siirrytään normaalista merkitysopista metaforan puolelle ja tarvitaan lisäselityksiä. Oman kokemukseni mukaan muotoilua “Jeesus on Jumalan ilmoitus” käytetään eniten sellaisissa yhteyksissä, jossa asia ei selvene vaan hämärtyy.
Tätä erottelua en ymmärrä, en vaikka yritän lukea tekstisi huolella.
Ei kai mitenkään voi sanoa, että Jeesus on Jumalan ilmoitus, kun aikaisempaa ilmoitusta on kuitenkin aika paljon? Useammin olen kuullut sanottavani, että Jumala on ilmoittanut itsensä Jeesuksessa.
2 tykkäystä
No, ainakin Raamattu käyttää ilmaisua jonka mukaan Jeesus ilmoittaa Jumalan (Matt. 11:27) ja että Jumala puhuu Pojassaan niinkuin hän ennen puhui profeettojen kautta (Hepr. 1:2). Ehkä näiden totuuksien ei ole tarkoituskaan olla mitenkään matemaattisen selviä ja palikkamaisia.
2 tykkäystä
Siinä kyllä menee fokus pieleen, jos ajatellaan Jumalan ilmoituksen olevan rationaalisesti eriteltyjä opinkappaleita.
3 tykkäystä