Mikä riittää kirkon näkyvään ykseyteen luterilaisessa perinteessä?

Luterilaisten Tunnustuskirjojen näkemys on tämä:

"VII Kirkko

Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: “Yksi usko, (Ef. 4:5-6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne.”

Ilmeisesti Luterilaisten Tunnustuskirjojen kirjoittamisen aikaan ykseys olisi kai siis syntynyt luterilaisten kanssa kun oltaisiin oltu samaa mieltä vanhurskauttamisopista ja kasteesta ja ehtoollisesta ja sakramenttien määrästä. Kirkon ykseyteen vaaditaan myös yksimielisyyttä laista. Tunnustuskirjojen kirjoittajat tiesivät tämän varmasti, mutta se tuskin oli ongelma silloin ja siksi sitä ehkä ei tarvinnut erikseen mainita.

Mikä sinun mielestäsi riittää kirkon ykseyteen? Minusta asia pitää aina arvioida tapauskohtaisesti punniten eri seurakuntien välillä. Vaikea pelkistää sitä opilliseksi kaavaksi, joka pätee kaikkialla ja joka tilanteessa. Toki pidän tärkeinä lakia, evankeliumia, sakramentteja ja muutakin Raamatun oppia.

1 tykkäys

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Jotkut pitävät evankeliumin oppina sitä, että Jeesus pelastaa, mutta jotenkin tuntuu, että jotain laaja-alaisempaa ovat kirjoittajat ajatelleet. Varsinkin kun tuo mikä saa vaihdella on “inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot ja seremoniat”.

Vaikkei tunnustusteksteihin kuulukaan, niin Lutherhan teeseissään kirjoitti, että “Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi” (Teesi 62). Ainakin Lutherin ajattelussa siis evankeliumin oppiin näyttää kuuluneen muutakin kuin pelkkä armo. Tuota Augsburgin tunnustuksen kohtaa viljellään usein kun pohditaan kirkon tilaa, mutta onko meillä tosiaan yksimielisyyttä evankeliumin opista Suomen ev.lut. kirkon sisällä edes silloin, vaikka se määriteltäisiin kapeasti?

2 tykkäystä

Suomen evlut. kirkko on hyväksynyt Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista. Mutta moni pappi ei siitä välitä. Mutta metsään mentiin kun tämä hyväksyttiin. Se on kolaus uskonpuhdistuksen perinnölle. Tämä asiakirja hämärtää evankeliumia, jos joku sen vakavasti omaksuu.

Ilmeisesti sinulla ei ole kirkon kanssa yksimielisyyttä evankeliumin opista.

Kysymys itsessään on kyllä kiinnostava. Mikä riittää näkyvään ykseyteen? Tunnustuskirjat vastaavat lainaamallasi tavalla.

VII Kirkko

Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: “Yksi usko, (Ef. 4:5-6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne.”

VIII Mitä kirkko on?

Vaikka kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö, on kuitenkin jumalattomienkin toimittamien sakramenttien käyttäminen sallittua, koska tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon. Onhan Kristus sanonut: “Mooseksen (Matt. 23:2) istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset jne.” Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.

Seurakuntamme tuomitsevat donatolaiset ja muut samankaltaiset, jotka eivät hyväksyneet sitä, että kirkossa saa käyttää hyväksi jumalattomien pappien palveluksia ja katsoivat niiden olevan hyödyttömiä ja tehottomia.

Latinaksi:

http://www.ccel.org/ccel/schaff/creeds3.iii.ii.html


Ensimmäisenä huomiona huomautan, että tässä puhutaan ykseydestä (unitas), eikä yhteydestä. Mietin, että tarkoittaako ykseys tässä kirkon välttämätöntä ykseyttä (una sancta ecclesia), t.s. määrittääkö se kirkon kirkkouden. Eli jos ei ole yksimielisyyttä (todellisen kirkon kanssa) evankeliumista ja sakramenttien toimittamisesta, onko se yhteisö, joka ei opeta oikein, välttämättä samalla myös ei-kirkko, vai voiko olla yhteisöjä, jotka ovat todellisesti kirkkoja/kirkkoa, mutta eivät kuitenkaan opeta oikein tai jaa sakramentteja oikein?

Apol. VII/VIII näyttäisi vastaavan seuraavasti:

Kirkkopa näet ei ole sellainen yhteisö, joka vain rakentuu ulkonaisten tekijöiden ja menojen varaan, kuten muut yhteisöt, vaan se on ensisijaisesti uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä. Sillä on kuitenkin ulkonaiset merkkinsä, joista se voidaan tuntea: puhdas evankeliumin oppi ja Kristuksen evankeliumin mukainen sakramenttien hoitaminen. Ainoastaan tätä kirkkoa sanotaan Kristuksen ruumiiksi, ja sitä Kristus Hengellänsä uudistaa, pyhittää ja hallitsee, niin kuin Paavali Ef. 1 todistaa sanoessaan: (Ef. 1:22s.)

Toisin sanoen, sanan saarna ja sakramenttien toimittaminen ei ole kirkon konstitutiivinen piirre, vaan uskon yhteys, mutta puhdas saarna ja oikea toimittaminen ovat vain kirkossa. Kirkko tunnetaan näistä kahdesta merkistä.

Tässä Melanchthon opettaa muuten aivan eri tavoin kuin Luther, jolla on seitsemän kirkon tuntomerkkiä

  1. Jumalan sana eli Raamatun opettaminen
  2. Kasteen sakramentin käyttäminen
  3. Alttarin sakramentin eli ehtoollisen viettäminen
  4. Kirkon julkisen avaintenvallan käyttäminen
  5. Kirkon virka
  6. Julkinen rukous eli jumalanpalvelus
  7. Pyhä risti (Lähde)

Oikeastaanhan näistä kohta 1 voidaan ymmärtää evankeliumin oikeana opettamisena, kun taas kohdat 2-6 voidaan ymmärtää sakramenttien oikein toimittamisena. Kohta 7 on Lutherin oma lisäys, joka ei ole tunnustuksellinen, vaan Lutherin omaa teologiaa.


Aloituksessa väitettiin keskeisenä elementtinä, että consentire de doctrina Evangelii sisältäisi mukanaan lain. Evankeliumin opin käsitteestä on kai eniten kirjoittanut Eeva Martikainen (ks. esim. tämä). En valitettavasti ole lukenut ko. kirjaa, vaikka se hyllyssäni (tai oikeammin ullakon kirjalaatikoissa) varmaankin on.

Evankeliumilla on tunnustuskirjoissa laajasti ottaen kaksi merkitystä: tarkka merkitys, jossa se tarkoittaa lupausta ja on nimenomaan vastakkainen laille/vaatimukselle, ja laaja merkitys, jossa se on vastakkainen Laille/Tooralle/VT:lle. Jälkimmäisessä, laajassa merkityksessä, evankeliumi sisältää sekä vaatimuksen että lupauksen, kun taas ensimmäisessä, rajatussa merkityksessä, evankeliumi sisältää vain lupauksen.

En osaa suoralta kädeltä sanoa, miten CA VII on tulkittava.

2 tykkäystä

Pidän oikeana opetuksena Luterilaisten Tunnustuskirjojen opetusta evankeliumista, mutta en tuota asiakirjaa Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista. Suomen evlut. kirkossa on varmasti monia pappeja, jotka eivät tätä yhteistä julistusta tunnustusta oikeaksi opetukseksi. Esim. SLEY:n sivuilta löytyy luento aiheeseen liittyen: https://mediakirjasto.sley.fi/mediakirjasto/2713/kirkkomme-kallein-aarre-vanhurskauttamisoppi

MInulla on sellainen ajatus mikä ei perustu tilastolliseen tutkimukseen, mutta epäilen, että juuri kukaan katolinen tai luterilainen ei välitä tästä Yhteisestä julistuksesta vanhurskauttamisopista käytännössä. Uskoisin että suositumpaa on Luterilaisten Tunnustuskirjojen opetus tässä asiassa ja katoliset taas tykkäävät lueskella omia tekstejään.

Päivittelin aiempaa kirjoitustani.

P.s. huomiosi katolisista tunnustuskirjoista pisti silmään. Kai ymmärrät, että luterilainen kirkko on ainutlaatuinen sen tunnustuskirja/-dokumenttikeskeisyydessä? Muilla kirkoilla ei ole sellaista paperipaavia, mikä meillä on. Katolisella kirkolla on laajassa mielessä traditio ja magisterium, ei jotain rajattuja tunnustuskirjoja. Sitovia tekstejä toki on, mutta ei sellaisia, jotka säilyisivät jatkuvasti käytössä ja ehdottomina, pois rajaten ehkä uskontunnustukset (ne kaksi).

3 tykkäystä

Keskustelu näyttää keskittyvän luterilaisuuden sisäiseen keskusteluun, joten lisäsin määreen otsikkoon.

1 tykkäys

Augsburgin tunnustuksen artiklaa VII valoittaa Yksimielisyyden ohje:

Näin ollen kirkot eivät saa tuomita toisiaan seremonioiden eroavuuden perusteella, milloin jollakin kirkolla kristillisen vapauden vuoksi on niitä vähemmän tai enemmän. Olennaista on, että pidetään yhtä opissa, sen joka kohdassa, sekä myös pyhien sakramenttien oikeassa käytössä. Näinhän kuuluu tuttu lause: Dissonantia ieiunii non dissolvit consonantiam fidei. ‘Paaston erilaisuus ei riko uskon ykseyttä.’ (FC, SD, 10) http://tunnustuskirjat.fi/yo/10.html

Tässä evankeliumin oppi tulkitaan hyvin lajaasti, niin että se kattaa kaikki opinkohdat. Tämän mukaisesti tunnustuksellisissa luterilaisissa kirkoissa on eletty. Yksimielisyyden ohje selittää myös luterilaisen puhdasoppisuuden ajan suurta oppikeskeisyyttä.

Se vaan käytännössä on erittäin vaikea, ellei mahdoton toteuttaa ykseys jos vaaditaan että koko Raamatun ymmärrys kannesta kanteen tulee olla kaikilla samanlainen. Olen kuullut sellaisen kommentin että “siellä missä on enemmän kuin yksi pappi, niin siellä on enemmän kuin yksi näkemys.” Ja minun tietääkseni niissäkin luterilaisissa kirkoissa missä ollaan tarkkoja opista, niin vallitsee kuitenkin eri näkemyksiä esim. lopunajoista.

Näkymättömän kirkon tasolla ykseyteen riittää se, että on kaksi ihmistä, joissa molemmissa on Pyhä Henki yhdistävänä tekijänä.

1 tykkäys

Kun viittaat Pyhään Henkeen yhdistävänä tekijänä, ajattelet varmaan myös, että sen edellytyksenä on yksimielisyyttä sanan tasolla.

Sitä on sanatontakin yhteyttä. Voi kokea Hengen yhteyttä toiseen, vaikka ei sanakaan puhuisi uskosta. Mutta sanallinen yhteys voi toki syventää tätä yhteyden kokemusta.

Jos kerran FC-SD X:ssa todetaan, että “pidetään yhtä opissa, sen joka kohdassa”, sen ei voi minusta katsoa tarkoittavan kaikkea sitä, mitä me tarkoitamme opilla. Kysymys on siis siitä, että mitä tarkoitetaan “opin kohdilla”. Onko “opin jokainen kohta” sama asia kuin papin jokainen lausuma? Näin ei voi koskaan olla. Ajatus olisi täysin absurdi; ihmisten hermeneuttinen toimintakyky on sellainen, että vaikka samat henkilöt käyttävät samoja sanoja, niiden taustalla oleva merkitys on kuitenkin aina enemmän tai vähemmän erilainen. Tämä käy ilmi, kun lähdetään mihin tahansa pidempään keskusteluun; se johtaa aina siihen, että keskustelijat huomaavat olevansa eri mieltä. Vasta erimielisyyden jälkeen he voivat löytää sen, mistä ovat lopulta samaa mieltä, ja joka on heidän ajattelunsa ytimessä.

Mistä siis pidetään kiinni? Eri kohdiksi on ainakin nimitetty perinteisesti uskontunnustusten lauseita. Ne kuuluvat myös evankeliumin oppiin. Sen sijaan lain sisällön sisällyttäminen siihen, mistä on pidettävä kaikkien samalla tapaa kiinni, ei minusta voi vastata kirkon katolisuuden näkökulmasta totuutta. Se, mikä on kussakin tilanteessa rakkautta, vaihtelee; tietyt yleiset säännöt pysyvät samoina, mutta niiden soveltaminen on aina erilaista.

Kiitos.
Tarkoitin kyllä Jumalan sanaa.
1 Joh
6. II. Jos me sanomme, että meillä on osallisuus hänen kanssansa, ja vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme ja emme tee totuutta.
7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.

1 tykkäys

Hyviä ja raamatullisia paimenia on vielä kirkossa.
On myös kristittyjä, jotka tarvitsevat näitä paimenia ja oikeaa ravintoa. Kannattaa miettiä kuulemaansa…

Joh 10
4 Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. 5 Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä

Jotkut tulkitsevat niin, että evankeliumin opilla tarkoitetaan tässä Augsburgin tunnustuksen uskonkohtia 1-21.

http://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html

Siitä Siikavirran yhteenvedosta:

Ovatko naispappeus ja homoliitot siis asioita, jotka liittyvät evankeliumin oppiin ja sakramenttien toimittamiseen? Kyllä. Naispappeus ottaa sakramenttien toimittamisesta pois Kristuksen asetuksen apostolisen paimenviran sukupuolesta. Homoliittojen hyväksyminen puolestaan tarkoitta, ettei tällä tavalla 6. käskyä rikkovan tarvitsekaan tunnustaa suhdettaan synniksi, tehdä siitä parannusta ja saada syntinsä anteeksi – näin tämä on itse asiassa kysymys evankeliumin opista.

Ajattelin nyt puuttua tähän viimeiseen kohtaan. Luterilaisen ekklesiologian peruspointti on (pyhien yhteisön ohella) tämän ketjun aihe, t.s. se, että kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opissa ja sakramenttien toimittamisessa.

Minusta tuntuu hieman oudolta kuitenkin se, että nyt evankeliumin oppiin itse asiassa sotketaan lain yksityiskohdat. Eli siis kirkon ykseyteen ei riitäkään enää evankeliumi, vaan täytyy olla yksimielisyys myös Jumalan laista ja kaikesta siitä, mikä on oikein ja väärin.

Näen tässä ongelman.

2 tykkäystä

Sed contra
Yksimielisyyden ohjeessa (5. Laki ja evankeliumi) sanotaan “On oikein sanoa ja kirjoittaa, että evankeliumi on parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen julistusta, silloin kuin sanalla ‘evankeliumi’ tarkoitetaan koko sitä Kristuksen oppia, jota hän itse julisti opetusvirkaa hoitaessaan, kuten myös hänen apostolinsa. Tässä mielessä sanaa käytetään Mark. 1:15 Ap.t. 20:34.”

Rakennat lisäksi jonkinlaisen sofistisen argumentin väittämällä, että yksimielisyys siitä, mikä on aviovuode, on yhtä kuin yksimielisyys “kaikesta siitä, mikä on oikein ja väärin.”

Yksimielisyys laista on sama kuin yksimielisyys “kaikesta siitä, mikä on oikein ja väärin” (huom oikea-väärä, ei esim. hyvä-huono).

Kysymys onkin kai sitten siitä, onko CA VII:n satis est -huomion evankeliumi evankeliumi laajassa mielessä (Kristuksen evankeliumi) vai evankeliumi tiukassa mielessä (vanhurskauden evankeliumi). Teksti ei vastaa tähän välittömällä luennalla, vaan se vaatii tulkintaa. Tulkinta puolestaan johtaa siihen, että on itse asiassa niitä, jotka tulkitsevat sen molemmilla tavoilla; kuinka siten voidaan olettaa, että näiden välillä on yksimielisyys, jos he ovat itse yksimielisyyden aiheesta eri mieltä?

Ensimmäiseen kappaleeseen: sanani sofistisen argumentin rakentamisesta pysyvät voimassa ellet pysty jotenkin osoittamaan, kuinka vaatimus yksimielisyyteen tällaisesta Raamatun ja kirkon opetuksen valossa hyvin selkeästä asia voi tarkoittaa samaa kuin se, että täytyy olla yksimielisyys “kaikesta siitä, mikä on oikein ja väärin”.

Toiseen kappaleeseen: Jos tarkoitit ongelmalla tätä CA VII:n kohtaa, niin voin myöntää, että kyseessä on ongelma/probleemi, joka olisi hyvä selvittää. Siksi heitin vain sed contran enkä alkanut tehdä omaa vastausta, enhän ole teologiassa oppinut.

Vielä tarkentava seuraavan kohdan lihavoidusta osasta kohdasta. Kirjoitat:

Tulkinta puolestaan johtaa siihen, että on itse asiassa niitä, jotka tulkitsevat sen molemmilla tavoilla; kuinka siten voidaan olettaa, että näiden välillä on yksimielisyys, jos he ovat itse yksimielisyyden aiheesta eri mieltä?

Tarkoitatko tosiaan, että on niitä, jotka tulkitsevat sen “molemmilla tavoilla” vai, että kohdasta on kahta erilaista tulkintaa.

“Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”

Ei luterilaisen tunnustuskirjojen laatijat hölmöjä olleet. Tässäkin on varmasti ajateltu sitä, että “kääntykää ja uskokaa evankeliumi.” Eli ts. yksimielisyys evankeliumin opista pitää sisällään myös parannuksen tekemisen.

Lutherin ensimmäinen teesi:

“1.Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.”