Miksi samaa syntiä täytyy pyytää anteeksi uudestaan ja uudestaan?

Tämä on ateistin ihmettelyä.

Minulla on BDSM-mielenmaisema, joka on pakottava. Useimmilla kaltaisillani tilanne vaikuttaa olevan samankaltainen. Taipumus on paljastunut itselle jo nuorena, eikä siitä eroon pääse, vaikka kuinka yrittäisi.

Yritin nuorempana muuttua tavalliseksi. Lopetin esimerkiksi pornon katsomisen. Ja jos sadomasokistisia ajatuksia tuli mieleeni, lähdin lenkille. Kirjoittelin kriittisiä kirjoituksia BDSM-henkisiin ryhmiin yrittäen nähdä itseni ulkopuolelta mahdollisesti kehityshäiriöisenä.

Se ei johtanut mihinkään hyvään, päinvastoin. Mitä enemmän pyrin taipumustani välttelemään, sitä kokonaisvaltaisemmaksi kävi sadomasokismiin suuntautuva seksuaalinen kiihkoni. Se rupesi kohdistumaan kaikkeen ja leimaamaan kaikkea käytöstäni.

Kun tyydytin tarpeeni, pystyin elämään ihan tavallista arkea, mutta kun yritin paeta ajatuksiani ja fantasioitani, esimerkiksi luennoilla istuvista ihmisistä tuli päiväfantasioideni kohteita ja luennot valuivat ohi korvieni.

En tiedä mutta luulen, että homoseksuaaleilla kokemus on samankaltainen. Sitä vain on mitä on. Ja joko toteuttaa sitä, mitä on, tai sitten koko elämä rupeaa pyörimään sen ympärillä, että yrittää olla muuta kuin on, jolloin paettavasta asiasta tulee koko elämän keskipiste.

Olen miettinyt, millainen olisi tilanne, jos olisin kristitty. Jos pyrkisin välttelemään taipumustani, silloin synnistäni tulisi elämäni ensisijainen kokemus, jonka ympärillä kaikki pyörii. Jos taas toteuttaisin tarpeitani, pystyisin ainakin välillä keskittymään muuhunkin kuin omaan perversiooni, esimerkiksi Jumalaan.

En usko, että uskovana pystyisin luomaan aitoa Jumalayhteyttä, jos en toteuttaisi seksuaalisia tarpeitani. Jos en koskaan saisi vapautua tarpeistani, ei minulla koskaan olisi mahdollisuutta aitoon Jumalayhteyteen, koska yhteys kulkisi aina pakottavan synnillisen tarpeeni kautta. Jumalayhteyteni ikään kuin aina ensisijaisesti kohdistuisi syntiini ja vasta toissijaisesti Jumalaan. Jumalaan voisin olla yhteydessä vain tyydytettynä.

Mitä iloa uskovalle on siitä, että hän jatkuvasti tunnustaa syntinsä, jota ei pysty hallitsemaan? Kehittääkö se yhteyttä Jumalaan vai sitooko se ihmisen vain syntiin? Eikö käy helposti niin, että Jumalasta tulee anteeksiantoautomaatti asialle, jota ei pysty vastustamaan?

Eikö riitä, että tunnustaa syntinsä muutaman kerran ja sen jälkeen vain elää asian kanssa?

Oma tulkintani on se, että monet uskovat itsekkäässä luonnossaan määrittävät synnit niin, että he tunnustavat synneiksi hallitsemansa asiat, mutta eivät pidä syntinä asioita, jotka hallitsevat. Tällainen on esimerkiksi globaali epätasa-arvoisuus. On vaikea ymmärtää, miten yltäkylläinen länsimaalainen voisi perustella hyötymisensä maailman köyhien sortamisesta ja maapallon tuhoamisesta, mutta niin vain moni kristitty näyttää tekevän. Myönteinen suhtautuminen yritystoimintaan näyttää olevan kristillisissä yhteisöissä pikemminkin normi kuin poikkeus. Mitäpä siitä, että talousjärjestelmämme pyörii epätasa-arvon ja luonnon tuhoamisen varassa.

Miksi jotkut synnit kuten vaikka homoseksuaalisuus ovat asioita, joiden harjoittamisesta vaaditaan luopumaan, mutta vahingollisesta markkinataloudesta ei vaadita? Siksikö, että kun synti on kaikkien harjoittama, niin on käytännöllistä olla tulkitsematta sitä synniksi?

En minä epäile, etteikö moni kristitty tunnistaisi itsessään ahneutta. Sen sijaan olen varma, että kristillisessä kulttuurissa ahneudelle luodaan sellainen tulkintakehys, ettei se tietyllä tavalla harjoitettuna vaikuta synniltä. Homoudelle tai BDSM-identiteetille tällaista tulkintakehystä ei suoda. Ristiriita tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

1 tykkäys

Asia on aivan päinvastoin: Jumalayhteys katkeaa syntisiä himoja tyydytettäessä mutta palaa heti, kun ihminen yrittää pidättäytyä ja katuu aiempia lankeamisiaan.

Kuvaat asiaa niin kuin ihmiselle olisi mahdotonta elää selibaatissa. Ei ole. Suomessakin sadattuhannet ihmiset elävät arkeaan normaalisti ilman seksiä. Ei se ole ollenkaan mahdotonta eikä vaadi mitään yli-ihmisen kykyjä.

Ihmisen ei tarvitse ripittäytyä “globaalista epätasa-arvosta”, koska jokainen on vastuussa vain omista synneistään. Ei pidä ottaa itselleen vääriä taakkoja. Kuten pyhä apostoli opettaa: kaikista lihakaupoista voi ostaa hyvällä omatunnolla (jos maksaa rehellisesti saadulla rahalla).

4 tykkäystä

Asia ei ole aivan noin yksinkertainen kun sanot. Ihmisillä olevat ajatusprosessit poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon ja sellaista asiaa ei voi kuitata vaan niin, ole vain tekemättä syntiä, niin kaikki on hyvin. Muutkin siihen pystyvät.

Se on liian yksinkertainen kuva ihmisyydestä.

Oletetaan, että joku sairastaa Touretten syndroomaa ja kokee kiroilun synniksi. Sitten hänelle sanotaan, että ole vain kiroilematta. Muutkin siihen pystyvät.

Vanhurskas lankeaa, mutta nousee jälleen. Lankeemus on tila, minkä langennut myöntää, tuo tekonsa valoon, jotta Jeesuksen veri sen voi puhdistaa. Ei ole syntiä, mikä ei ole synti siihen langenneelle, eli onko hän edes Jumalan Pojan uskossa. Uskonystävien on hyvä, jos ei velvollisuus herätellä hänen tuntoaan. Joskus auttaa.

On synnissä eläviä, jotka sen myöntävät, ja tekevät vain sen verran parannusta, että olo paranee.

1 tykkäys

Tuossa on aika pähkinänkuoressa nykyihmisen mielenmaisema

1 tykkäys

Ihmistä, jota sitoo jokin asia, on sen orja. Ihmisen ei tule kuitenkaan palvoa luotua, vaan Luojaa. Hänellä on myös valta vapauttaa ihminen lukuisista siteistä. Vai mitä mieltä olet evankeliumin Maria Magdaleenasta, josta Jeesus oli vapauttanut seitsemän riivaajaa. Nainen, joka oli ollut ns huono nainen.

Jokaista ihmistä riivaavat hänen omat himonsa ja syntinsä. Niitä voivat olla myös ahneus, kateus, viha ym. asiat, eivät pelkästään seksuaalisuuteen liittyvät himot. Ihmisen ei tule asettaa mitään tarpeistaan Jumalan edelle. Osa tarpeista on luonnollisia elämään ja hengissä pysymiseen liittyviä tarpeita, osa synnin ja valheen vääristämiä. Jokin luonnoton syöminenkin voi olla tällaista ja hallita koko ihmistä.

Jumala ei kuitenkaan tahdo, että Hänen luomaansa kuvaa, ihmistä, hallitsisi mikään muu kuin Hän, Jumala, itse. Ihmisen antautuessaan palvomaan luotua hän itse asiassa palvoo myös epäjumaliaansa. Myös moniin Raamatussa kuvattuihin Jumalan kansan lankeamisiin liittyi epäjumalanpalvelus ja kuvatunlainen luodun palvonta, joka sai myös erilaisia seksuaalisia muotoja, ihmisuhreja, noituutta ja muunlaista pimeyttä. Jos ihminen ei palvele todellista Jumalaa, hän palvelee haluamaansa itsetehtyä epäjumalaa.

Ihmistä ei ole jätetty kuitenkaan yksin synteinensä pimeään. Valo loistaa pimeydessä, valo, joka voi johtaa ihmisen ulos todelliseen elämään ja Jumalan tuntemiseen. Alistuessaan pimeyteen ja sen töihin ihminen jää ja pysyy pimeässä, loppuun asti. Suostuessaan Jumalan läpivalaisuun Hän paljastaa ihmiselle hänen pimeät tekonsa ja antaa mahdollisuuden parannuksen tekoon. Ja langetessaan hän saa nousta yhä uudelleen.

1 tykkäys

Emmehän me pyydä samaa syntiä uudelleen anteeksi, vaan syntiä, joka meissä joka hetki kuolemaamme asti asuu. Tällöin tilanne ei ole näin lohduton:

Yhteys katkeaa, vain epäuskon tähden, ei synnin tähden.

Epäuskokin on syntiä -ja suuri synti onkin. Sitäkin voi katua. Tärkeää on uskoa, että kun synnintunnustuksella saamme synnit anteeksi, ne ovat anteeksi annetut.

1 tykkäys

Mutta jos minä uskoisin tuota @timo_k n siteeraamaani virkettä, niin multa olis jumalayhteys aina poikki. Eihän se niin voi mennä, että se katkeaa aina kun teen syntiä, sillä mehän teemme sitä jatkuvasti, koska olemme syntisiä. Epäusko on ainut kadottava synti ja siinä oltaessa ei kaduta myöskään muutakaan syntiä, koska silloin ei olla armon tilassa ts. tilassa jossa syntiä ei Kristuksen tähden lueta syyksi.

Kommenttisi on paraatiesimerkki protestanttisen uskonkäsityksen abstraktiudesta: mielestäsi yhteydessä Jumalaan on kyse vain intellektin juuri tietynlaisesta mielen sisäisestä käsityksestä, ei lainkaan konkreettisista teoista. Tuo ei kuitenkaan ole oikeaoppinen käsitys. On näet niin, että jopa tietämättään ja tahtomattaan tehdyt synnin teot erottavat Jumalasta. Sen vuoksi ortodoksisessa kirkossa rukoillaankin ehtoollisen edellä:

Rukous

Uskon, Herra, ja tunnustan,

että sinä olet totisesti Kristus,

elävän Jumalan poika,

tullut maailmaan pelastamaan syntisiä,

joista minä olen ensimmäinen.

Vielä uskon,

että tämä on sinun puhtain ruumiisi,

ja tämä sinun kallis veresi.

Sen tähden rukoilen sinua:

armahda minua,

anna anteeksi syntini,

jotka olen tahtoen sekä tahtomattani tehnyt,

sanoin ja teoin,

tietoisesti ja tietämättäni,

ja tee minut kelvolliseksi nuhteettomasti osallistumaan

sinun puhtaimpiin salaisuuksiisi

syntieni anteeksi saamiseksi

ja iankaikkiseksi elämäksi.

Sinun salaiseen ehtoolliseesi osalliseksi

tee minut nyt, Jumalan Poika,

sillä minä en ilmoita salaisuutta vihollisillesi

enkä suutele sinua kuten Juudas,

vaan niinkuin ryöväri tunnustan sinut:

Muista minua, Herra, sinun valtakunnassasi.

Herra, älköön pyhien salaisuuksiesi osallisuus

tulko minulle syytteeksi

älköönkä tuomioksi,

vaan sielun ja ruumiin parannukseksi.

Amen.

Edit. En saa kännykällä tehtyä muotoiluja. Laittakaa joku ko. rukous spoilerin taakse ja lihavoikaa asteriskein erotettu kohta, kiits.

PS Alkufoorumin foorumisofta oli paljon parempi kuin tämä nykyinen.

2 tykkäystä

Tarkoitat ilmeisesti tätä Pyhän Johannes Krysostomoksen kirjoittamaa ehtoollisrukousta “Uskon Herra ja tunnustan, että sinä totisesti olet elävän Jumalan Poika, tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen. Vielä uskon, että tämä on sinun puhtain Ruumiisi ja tämä sinun kallis Veresi. Sen tähden rukoilen sinua. Armahda minua, anna anteeksi syntini, jotka olen tahtoen sekä tahtomattani tehnyt, sanoin ja teoin, tietoisesti ja tietämättäni, ja tee minut kelvolliseksi nuhteettomasti osallistumaan sinun puhtaimmista salaisuuksistasi syntieni anteeksi saamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi…”

1 tykkäys

Miten muuten lihavoidaan? En osaa lihavoida.

Kun klikkaat Rukous-kohtaa, siellä on koko rukous, ja joku on jo lihavoinut kyseisen kohdan.

Ei näkynyt mulle ollenkaan. Nyt jo näkyy.

No joo, siinä olet oikeassa, että tässä on ratkaiseva ero luterilaisen ja ortodoksisen käsityksen välillä. Luterilaisen käsityksen mukaan kun yhteys Jumalaan menee poikki vasta epäuskon astuessa kuvioon. Mutta turhahan tästä on kinata kun rajalinja on selvä.

Synnin tekeminen on epäuskoa!

Et ole koskaan, etkä koskaan tule synnittömäksi, joten sinun määritelmäsi mukaan olisit alati epäuskossa.

Kyllä meistä taivaassa tulee synnittömiä. Älä lankea epätoivoon.

Minä en lainkaan ole epätoivoinen, koska Kristuksen synnittömyys luetaan joka hetki minun hyväkseni, minun, joka en itsessäni ole synnitön. Olen siis uskosta vanhurskas!

Room 4:4-8: “Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: “Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!””

Sen sijaan teidän olisi syytä olla epätoivoisia Jeesuksen sanojen valossa kun hän sanoo:

Matt 5:48: “Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”"

Jokaisen täytyy tajuta näiden sanojen valossa, ettei hän ikinä täytä mittaa itsensä kautta, siis omin avuin, omin teoin. Minä olen saanut armon sisäistää tämän ja siksi turvaankin siihen, että Jeesus on täydellinen ja minulle uskoni kautta luetaan hänen täydellisyytensä ja niin minä olen täydellinen hänessä ja täytän tuon korkean mitan.

Niinhän minä olenkin mutta Jumalan avulla nousen taas ja taaskin. Kirkon ja Jumalan välillä vallitsee toiminnallinen suhde. Ei kristityn elämä ole jatkuvaa varmuutta ja vahvuutta. Se on jatkuvaa kilvoitusta ja aitoa taistelua. Epäonnistumiset, epäilyt ja lankeamiset ovat todellisia. Mutta katumus, nousu, voitot ja uudistumiset ovat myös todellisia - ne todistavat, että Jumalalta saatava apu on myös todellista. Jokaisella on ristinsä, ja sen kantaminen ei ole mitään hölmöläisen joko-tai -reen lastausta.

Ihmisessä on sekoittuneena syntiä ja pyhyyttä, vahvuutta ja vajavaisuutta, iloa ja innottomuutta, rohkeutta ja ronkeliutta. Vain Jumala on täydellinen, yksinkertainen ja sekoittumaton. Ei ortodoksin tarvitse olla epätoivoinen oman epätäydellisyytensä tähden: hän voi havaita, että jumalalliset parantavat, puhdistavat, pyhittävät ja pelastavat armovoimat virtaavat hänen avukseen, jumaloittavat ja muuttavat häntä, kun hän niitä nöyrästi anoo. “Tehkää pelolla ja vavistuksella töitä pelastuaksenne,” opettaa pyhä apostoli.

3 tykkäystä