Tarkoitatko sen tahallisen synnin vastakohdalla veniaalista syntiä? Pyydätkö kristittynä anteeksi lähinnä vain veniaalisia syntejä? Miten tuntemassasi helluntailaisuudessa synnit lokeroitiin? Miten tulkitset kohdan Jaak. 2:10? Sen mukaan jo yhdessä kohtaa rikkominen on kaiken rikkomista. Tuskin jakeessa puhutaan tahallisista synneistä erotukseksi veniaalisista synneistä. Jos jo yksi lankeemus tai synti on sama asia kuin kaikessa rikkominen, niin eihän silloin kukaan voisi saada uskoa armoon, kun Jumalan arvostelussa rikkoo kuitenkin kaikessa (Jaak. 2:10), jos se “kaikessa rikkominen” sisältää Jumalan arvostelussa myös mainitsemasi tahallisen vääryyden.
On tärkeää, että ihminen ei kuvittele kykenevänsä elämään täysin Jumalan tahdon mukaan ja kelpaavansa Hänelle sen pohjalta. On tärkeää, että ihminen ei kuvittele itsestään liikoja. Sen tähden on hyvä lyödä jalat alta kaikelta omavanhurskaudelta ja muistuttaa ihmistä syntisyydestään.
Mutta synnintekemistä on erilaista. UT:n kokonaisilmoituksen perusteella ajattelen, että on vähemmän vakavia helmasyntejä ja on uskon tuhoavia ja siten kadotukseen johtavia kuolemansyntejä. Sen tähden puhtaan omantunnon vaaliminen ja uskon säilyttäminen puhtaassa omassatunnossa on tärkeää. Minä en kuulu niihin, jotka jatkuvasti ruikuttavat syntejään anteeksi, koska olen jo saanut anteeksi koko roskan kertaheitolla. Silti voin toki yhtyä kollektiiviseen “Isä meidän” -rukoukseen.
Kun mielestäsi jotain tahallista syntiä tekevä voi (ilmeisesti vain omasta mielestään) uskoa armoon, ja joku toinen tahallista syntiä tekevä voi olla uskomatta lainkaan sen seurauksena armoon, niin mitä ensin mainitun mielestäsi pitäisi tehdä, että hän voisi mielestäsi kristillisesti oikealla tavalla uskoa armoon, sillä mitä ilmeisimmin hän kuitenkin haluaa edelleen kuitenkin uskoa armoon? Ripittäytyä perinpohjaisesti? Tehdä jotain itse, jotain sellaista, joka ei ole pelkkää uskomista armoon?
Ajatus siitä, että Jeesus on maksanut kaikkien syntivelan, ei vapauta kristittyä epävarmuudesta. Kalvinistin piti havaita merkkejä uudestisyntymisestä voidakseen olla vakuuttunut pelastuksesta, roomalaiskatolilaisen ja ortodoksin on saatava synninpäästö papilta mortaalisesta synnistä. Pelkkä Kristuksen uhri ei riitä pelastukseen, jos siihen ei liity katumista ja synninpäästöä. Luterilainen voi menettää pelastuksensa, samoin helluntailainen. Toisin sanoen epävarmuus ja helvetinpelko säilyy hamaan tappiin asti. Nähdäkseni vain antinomisti voi saada täyden varmuuden ja olla huoleton. Antinomisti ei tosin ole tukevalla uusitestamentillisella pohjalla.
Johannes selventää:
“Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.” (1.Joh 5:16-17)
Haureus
Onko haureus veniaalinen synti vai kuolemansynti? Varoitetaanko siitä sen takia, että siihen langetaan varomattoman helposti eikä nähdä sen pahaa luonnetta vai sen tähden, että sen harjoittaminen johtaa kadotukseen? Kovan luokan kysymys.
Entäpä eronneet ja uudelleen naimisiin menneet, joiden Jeesus sanoo elävän haureudessa? Minusta Jeesus opettaa siinä siveysmoraalin luonnetta, jota varsinkaan nykyihmiset eivät laisinkaan ymmärrä.
“Haureuden henki on eksyttäväinen”*… (Hoo 4:12) Onko olemassa erityinen haureuden henki? Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että on, mutta en siinä mitään sarvipäistä henkiolentoa vaan erityisen ilmapiirin, jossa ihminen hekumoi ja jonka vankina ihminen elää.
(Tämä sopisi varmaankin paremmin johonkin syntiketjuun)
1 tykkäys