Miksi suomalaiset käyvät niin vähän kristillisissä tilaisuuksissa?


#21

Se olikin erikoinen kokemus katekumeeniajassani, kaikki tuntui olevan vähän vinksallaan ja rakkautta tuntui puuttuvan paljonkin konkreettisissa tilanteissa, mutta silti koin sinä aikana erittäin syvää rakkaudellisuutta ympärilläni ja itsessäni.


#22

Joo, uskon tuon. Mutta on se varmaan niinkin, että sitä joutuu aika paljon tsemppaamaan, että säilyttäisi seurakuntayhteytensä eikä kompastuisi lähimmäisten ja myös omaan vajavuuteen.

Eli aina ei tarvitse tuntea sitä rakkaudellisuutta mistään suunnasta. Rakkaus on kuitenkin samantapainen outo juttu kaikkialla. Esimerkiksi perheessä jonkun jäsenen tai joidenkin pois lähteminen vasta osoittaa konkreettiseksi rakkauden.

Monta kertaa seurakuntayhteydelle asetetaan liian suuria odotuksia. Särkyneiden ja elämässä pettyneiden ja ehkä juuri kokemuksista johtuen tyhmästi käyttäytyvien yhteen tulemisen syvempi taso ei kuitenkaan ole missään, mitä yksittäiset jäsenet pystyvät tekemään, vaan siinä että Kristus ja hänen sanansa tulee näiden elämien ja ihmissuhteiden sekaan. Siksi sellainen yhteisöjen rakentaminen ja brändääminen ja kiillottaminen, mikä ainakin luterilaisiin seurakuntiin ja messuyhteisöihin on tunkemassa, on vaarassa epäonnistua. Siinä mennään ehkä vähän väärästä päästä asiaan. Kun rima ihmisvaatimusten suhteen on alempana, mutta fokus kirkkaana, Jumalalle jää tila ja hän saa kunnian.


#23

Ei kai tässä kukaan ole loukkaantunut. Minusta vain aramiksen näkökulma on täysin nurinkurinen. Oletetaan, että seurakunnan vakioasiakkaat ovat siellä ns. omina itsenään. Jos osa ulkopuolisista ei pidä heidän seurastaan, niin pitäisikö heidän alkaa vetää jotain keinotekoista roolia, jotta nuo ulkopuoliset ehkä mahdollisesti suvaitsisivat joskus käydä seurakunnassa?


#24

Ei vetämään roolia, mutta ehkä edes vaikka vähän evankelioivampi/kutsuvampi asenne olisi paikallaan, Kristuksen edustaminen tai jotain sellaista. Kristuksen edustajahan vanhempi seurakuntalainen on uudemmalle tulokkaalle tietyllä lailla.


#25

Ehkä on niin, että seurakunnassa on tässäkin suhteessa erilaisia tehtäviä. Joillekin on luontaisempaa ja sopivaa ottaa uusia vastaan tai jopa aktiivisesti vetää heitä messuun yms.
Toisille se ei niin hyvin passaa, eikä siitä tarvitse syyllistyä tai syyllistää. Joillekin on se oikea teko pysyä penkissään ja lähteä kirkkoon harva se pyhä hiukan tahmeallakin askeleella. Sillä tavalla he “saarnaavat”. He ovat ehkä niitä, jotka nyt TV2:n mielessä ovat vaarassa joutua keinotekoistamisen uhreiksi.

Olennaista on ehkä sittenkin se, mitä seurakunta tarjoaa. Mikä on se todellinen pihvi? Suuressa innossa rakentaa uusia yhteisöjä tai elvyttää vanhoja erilaisin konstein on vaarana höttöistyminen. Tai sitten lakihenkistyminen, kun kristityn mittariksi tuleekin se miten aurinkoisesti hän kalastaa uusia jäseniä.

Seurakunnan ja erityisesti messuyhteisön tärkeimmät asiat ovat niitä vanhoja ja koeteltuja. Paneutuminen siis liturgian, saarnan, musiikin yms. saralla itse asiaan, joka ainoa kerta, on a ja o. Jos ihmisiä ei sen jälkeen riitä, ja uudet kääntyvät porstuassa, ei syy välttämättä ole niissä vanhoissa jäsenissä.

Mutta pienetkin asiat ovat silti tärkeitä, vaikkeivat itse ydintä. Siinä mielessä jokainen kädenpuristus tai ystävällinen hymy on merkittävä. Jollekin tulokkaalle se voi olla ensimmäinen koettu lämmin ele pitkään aikaan. Kyllä se kannattaa siis opetella.


#26

Joo, minä kyllä myös lämpimästi kannatan ihmisten evankelioimista. :angel:


#27

Riippuu seurakunnasta ja ihmisistä. Eikö sinulle ole sitten koskaan tullut missään seurakunnan tilaisuudessa sellainen olo, että ei ollut kivoja tyyppejä ja tietotaitokin heikonpuoleinen ja sitten et menekään sinne tilaisuuteen uudestaan (esim. raamattupiiri)? Olen nähnyt kuinka joku on lähtenyt raamattupiiristä pois oltuaan siellä minuutin, enkä nähnyt hänen tulevan uudestaan sinne. Jos käy 50 eri seurakunnan tilaisuudessa, niin tekeekö niihin kaikkiin 50 tilaisuuteen mieli mennä uudestaan?


#28

Kysymys ei ole tunteiden purkamisesta. Asian arkaluontoisuuden tähden täytyy minun vielä pohtia tuota avautumista. Tämän foorumin tarkoitusta vastaan voi sotia jos alkaa tehdä kattavaa negatiivisten asioiden listaa seurakunnan ihmisistä.


#29

Toisaalta taas. Jos ilmoitat, että niitä negatiivisia asioita on ja et vain (toistaiseksi) listaa niitä kun asia on arkaluontoinen, eikö se toistaiseksi jää a) tunteiden purkamiseksi tai b) silkaksi vihjailuksi? Sinähän halusit aloittaa aiheesta julkisen keskustelun.


#30

Totta, kirjoitin vähän virheellisesti. Ei niinkään korosteta Raamatun lukemista, ehkä henkilökohtaista rukousta jonkin verran mutta pääasiana tunnutaan pitävän, että uskoo ”johonkin korkeampaan” uskoo Jumalaan mutta oppeihin sen tarkemmin ei tarvitse perehtyä/uskoa, oma henkilökohtainen, itse määritelty usko riittää. Puhun siis evlut kansankirkosta. Minun lähipiirissäni on useita ehkä ns. tapakristityiksi kutsuttavia. Uskovat kyllä kristinuskon Jumalaan mutta esim Raamatun lukeminen olisi jo liian ”överiä”. Ja oikeastaan puhun nyt paljolti myös omasta suhtautumisessani ennen varsinaista hengellistä heräämistäni/uskoon tuloani(miksi kukin sitä sitten nimittäisi) (Btw miksi esim uskoontulo -sanaa pidetään niin negatiivissävytteisenä, sekä ei-uskovien että uskovienkin keskuudessa.? )


#31

Ja kun olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ei ihminen käytyään itse seurakunnan tilaisuuksissa ymmärrä, mikä on vikana niin mahtaako siinä minun selittelyni enää auttaa. Mainitsen nyt joitakin asioita viimeisestä tilaisuudesta jossa kävin:

  • ei ollut niin vapautunut olo. Tuli semmoinen olo, että minun tulisi jotenkin muokata itseäni toisenlaiseksi.
  • yksi tyyppi oli kauhea

#32

Tunnistan itseni kyllä hyvin pitkälti tästä. Usko on jotenkin hyvin henkilökohtainen ja ihon alle menevä asia. Siitä puhumista jossain määrin arastelee ja miettii ihmisten reaktioita. Varmaan pelkään saavani jonkin vääränlaisen leiman ei-uskovilta, sitten uskovien parissa taas tunnen olevani ihan kauhean epävarma, onko uskoni oikeanlaista tai riittävää, se on vielä jotenkin niin haurasta.


#33

Eli. Kun minä en messussa huomaa (yleensä) kauheita ihmisiä, minun ymmärryksessäni tms. on jotain vialla.


#34

Mainitsemani tilaisuus oli opiskelija- ja nuoret aikuiset ilta. Messu on vähän niinkuin elokuvateatterissa käynti. Siellä voi käydä kohtaamatta muita ihmisiä. Ja perisynti on myös kauheutta. Perisynnin tähden kaikki ovat jollain tavalla kauheita. Meidän kauheutemme tähden Jeesus kävi ristinkuolemaan.


#35

Varmaan suurimmaksi osaksi kirkon tilaisuuksissa ihmiset ovat sellaisia, että tuskin hakeutuisin heidän seuraansa ilman tuota kristillistä syytä. Silti olen parikymmentä vuotta säännöllisesti käynyt messuissa ja epäsäännöllisesti muissa kristillisissä tilaisuuksissa.

Raamattupiireissä en käy; ne kaiketi ovat pitkälti yksityisiä muutaman ihmisen vapaamuotoisia tapaamisia. Aika omituiselta tuntuisi ryhtyä moittimaan näitä siitä, ettei niissä ole kivoja tyyppejä; hyvät tyypithän voivat aina perustaa oman raamattupiirinsä.


#36

Minä tulin uskoon varhaisessa aikuisiässä, ja minusta tuo on ihan hyvä ilmaus kyseiselle asialle. Ei ollenkaan negatiivissävytteinen. Nykykörtit kyllä varmaan kauhistuu tuollaista.


#37

Tätä raamattupiiriesimerkkiä en ymmärrä. Kyllä, on täysin mahdollista päätyä raamattupiiriin, jossa ei pidä muista ihmisistä. Silloin minusta voi valita, etsiikö jonkun muun porukan muualta, tai yrittää kasvaa ihmisenä, ja nähdä Jumalan kuvan niissä toisissa, ja jatkaa käymistä. Sellaista vaihtoehtoa ei minusta ole, että vaatisi, että tyhmät, tylsät ja ärsyttävät ihmiset eivät saisi kirkossa käydä. Päin vastoin, ainoa syy, miksi meidän pitäisi käydä kirkossa on juuri se, että olemme syntisiä ihmisiä. Niitä ärsyttäviä.

Minun on helppo uskoa, että minun läsnäoloni seurakunnassa voi ärsyttää jotakuta. Mutta minusta Raamattu ei anna lupaa senkään takia jäädä pois seurakunnasta. Eikä niitä täydellisiä ketään ärsyttämättämättömiä seurakuntalaisia ole. Jos huonot kristityt poistetaan kirkosta, ei kirkkoa enää ole. Joten en oikeasti tiedä, mihin tässä keskustelussa voisi päätyä.

Tottakai meidän pitää pyrkiä olemaan ystävällisiä kaikille seurakunnassa. Mutta joku suuttuu siitä, ettei kukaan kohtaa, ja toinen siitä, että väkisin on tervehtimisiä ja muuta. Joten en usko, että kaikkia voi miellyttää.

Kuulin aikoinaan, että eräs ihminen lopetti aikanaan käynnin eräässä paikassa, koska hänen mukaansa muut pitivät koulutusta niin tärkeänä eikä häntä AMK-koulutuksen saaneena pidetty saman arvoisena. Minua harmitti tuo tilanne. En ollut koskaan kuullut kenenkään viittaavan hänen koulutukseensa mitenkään negatiivisesti, eikä minusta kukaan ollutkaan ajatellut, että asiassa olisi ollut mitään ihmeellistä. Ihminen voi myös projisoida omia ajatuksiaan toisiin. Myös omaa alemmuudentuntoaan.


#38

Messusta puhuin, koska sinäkin puhuit siitä. Ja eikö kauhea ole juuri tunneilmaus? Se vaatii välttämättä jonkun kokijan, jonkun, joka tuntee, että joku on kauhea. Ei ole “kauheuden syntiä” tai apostolin sanaa siitä, kuinka “kauheat eivät pääse Jumalan valtakuntaan”.

Jos sanon esimerkiksi että yksi tyyppi kohteli minua epäystävällisesti opiskelijaillassa ja kyselen, onko muilla samantapaisia kokemuksia, niin se on paljon tolkullisemmin sanottu kuin seurakunnissa käyvissä ihmisissä on paljon kehittämisen varaa, heidän vikansa ettei väkeä ole enempää.


#39

Katolisessa kontekstissa se ei oikein ole hyvä ilmaisu. Nimittäin usko pyydetään ja saadaan kirkolta kasteessa/kirkkoonliittämisessä. Kirkko kun on Kristusruumis jonka yhteydessä kastettu tulee osaksi Kolminaisuuden elämää, ja usko, toivo ja rakkaus ovet hyveitä joiden alkuperä on Jumalassa.
Henkilökohtaiset avautumiset Jumalan läsnäololle eivät siis oikeastaan ole uskoon tuloa, vaan jonkinlaisia Pyhän Hengen aikaansaamia syvemmin tietoiseksi tuloja siitä miten Jumala kutsuu ja on elämässä läsnä.

Katolinen tapa ajatella uskosta on myös armollista. Ei tarvitse miettiä miksi ei voi uskoa tai miksi ei ole tullut uskoon. Katolisuudessa usko valtaa pikku hiljaa ihmisessä alaa, kun osallistuu kirkon elämään.

Ilmaisu uskoontulo aiheuttaa minulle sellaisia mielikuvia että ihminen alkaa pitää omaa henkilökohtaista visiotaan sellaisena mikä on kaikkia koskevaa, mitä henkilökohtainen kohtaaminen Jumalan kanssa ei voi olla. Kristusruumiin usko on kaikkea koskevaa, koska se on uskoa joka on Jumalassa ja Jumalasta.


#40

Mutta Jumalan pelastussuunnitelman Kristuksessa tapahtuneen täyttymisen vuoksi kaikki ovat jotensakin aika ihania.